Minulla on kolme viikon vanhaa kissanpentua jotka aivastelevat hieman. Tätä on jatkunut noin kolme-neljä päivää. Kahdella pennuista on myös mustaa räkää nenässä. Onko tuo vaarallista? Ajattelin ensin, että voisi johtua vaikkapa pölystä kun kissa teki pennut melko pölyiseen vaatekaappiin, mutta on tullut mieleen, että voisiko olla sittenkin flunssa. Emoa ei ole rokotetu flunssaa vastaan. Pennuilla on kuiva nenä, mutta emolla taas märkä.
Vaikuttavat pennut kuitenkin muuten hyvinvoivilta. Ovat kasvaneet viikon aikana hurjasti.
Kysyisin vielä, että onko aivan normaalia, että emo saattaa kantaa pentua niin, että ottaa koko pään suuhun tai sitten kantaa selässä olevasta ihosta? Yrittää kyllä ottaa ensin niskasta, mutta näyttäisi niin kuin ei saisi kunnon otetta. Eräässä kirjassa sanottiin, että emo osaa luontaisesti kantaa pentua niskasta satuttamatta tätä, mutta meillä emo näyttäisi ottavan kiinni pennusta melko rajusti ja pentu rupeaa maukumaan ihan hulluna.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.