Moi!
Olisiko teillä antaa vinkkejä, miten voisin parantaa suhdetta tyttäreeni? Tyttäreni on 14 -vuotias ja pelkään "menettäväni" hänet ennen kuin hän muuttaa kotoa pois. Mitä minun kannattaisi tehdä lähentääkseni minun ja tyttäreni välejä?
Olisiko teillä antaa vinkkejä, miten voisin parantaa suhdetta tyttäreeni? Tyttäreni on 14 -vuotias ja pelkään "menettäväni" hänet ennen kuin hän muuttaa kotoa pois. Mitä minun kannattaisi tehdä lähentääkseni minun ja tyttäreni välejä?
Vastaukset 12
Vanhimmat
kärjistänyt. Vai ihanko vain vahvaluonteisen tyttären tavallisesta murkku-uhittelusta on kysymys?
Jos on em. tilanne, niin ei siihen voi sanoa muuta kuin sen, mitä kenelle tahansa vanhemmalle tuossa tilanteessa eli älä nalkuta, sitä ei kestä kukaan. Anna tyttärelle oma rauha kun hän sitä haluaa, kunnioita hänen yksinäisyyden tarvettaan, mutta ole lähellä ja käytettävissä kun hän sitä tarvitsee.
Laita selkeät ja johdonmukaiset rajat, jotka perustelet lapselle ja pidä niistä kiinni. Myös rangaistukset voi sopia samassa tilanteessa, tehokkaita ovat erilaiset etuuksien menetykset määräajaksi. Älä salli huonoa käytöstä itseäsi kohtaan. Ole reilu ja oikeudenmukainen. Osoita lapselle, että sinun rakkautesi ei häntä kohtaan vähene tiukoissakaan tilanteissa. Näytä se käytännössä, että lasta rakastat aina, vaikka et aina rakasta hänen käytöstään.
Suuret kiitokset hyvistä neuvoista! Voisitko vielä kertoa, miten rakkautta lasta kohtaan voisi käytännössä osoittaa?
asiaa, harrastetta tai muuta mukavaa (matkustelu, leffat jne) löytyy tai on jo olemassa tekemällä asioita yhdessä. Olemalla läsnä nuoren elämässä.
Voi jopa kirjoittaa omia ajatuksiaan paperille (nimipäiväksi, synttäriksi esimerkiksi) yhteisistä menneistä vuosistaan ja siitä kun laps oli pieni jne.
Jos tietää mistä lapsi tulee iloiseksi ja onnelliseksi niihin asioihin panostamalle ja satsaamalla. Yhteinen aika on kaikenikäisille tärkeä ja se että kun aikaa vietetään yhdessä on itsekin "läsnä", kuuntelemalla. Lemppariruoka jne. Kaikki se mikä itsellekin osoittaa että on hyväksytty, toivottu ja rakastettu se on tärkeää myös lapselle. Että huomioidaan joka päivä arjessa mutta myös mahdollisissa juhlatilaisuuksissakin. Lapsi kyllä vaistoaa ja tuntee, jos hän on hyväksytty, rakastettu.
tuolla sanalla?
Ei töppäilevä, torjuva, riitelevä murrosikäinen ole äitinsä menettämä, vaan just tarvitsee äitiä ottamaan vahvempana nuoren tuskan vastaan ja jaksaa kantaa ne nuoren tunteet nuoren kehittymisen avuksi, joita nuori itse ei vielä jaksa. Pitäisi yrittää auttaa nuorta uskaltamaan puhua mielessään piinaavista asioista ja kestää mitä kauheaa sieltä tuleekin, vaikka omaa äitinä onnistumistaan kohtaan.
Siis mitä asiaa tarkoitat, kun käytät sanaa "menettäminen".
Keskustelua, aikuisten elämään kuuluvien asioiden käsittelyä, niistä kertomista ja asioiden toistamista puhumalla, mieluummin kuin ahdistavia sääntöjä, pakkorajaamista ja rangaistuksia. Sillä jos äiti tekee nuoren tietoiseksi siitä, että nuorella on lupa irrota lapsuudesta, niin ei tarvitse edes uhmata, vaan kaikki voimavarat voi käyttää kehittymiseen, vaikka yhdessä äidin kanssa.
vaikka kuinka olisi "lupa" irrota lapsuudesta. Nuoren kun on irrottava lapsuuden symbioosista vanhempiinsa ja tavallaan sitä vaikeampaa irtoaminen on, mitä läheisempiä on oltu. Vaikeaa irtoaminen on silloinkin, kun vanhemmat ovat ns. "hyviä" vanhempia - välit ovat läheiset ja hyvät - koska irtoamisen on tapahduttava heistäkin. Jos vanhemmat ovat tehneet sellaisia kasvatusvirheitä ja kömmähdyksiä, jotka lapsikin ymmärtää virheiksi, silloin irtoaminen on helppoa. Kaikkihan sen tietävät, että murkkuikäinen osaa iskeä tosi kipeästi 'avoimiin haavoihin'. Mutta kuten sanoin, myös hyvistä vanhemmista on irrottauduttava, muuten vähittäinen itsenäistyminen ei voi päästä alkuun.
Oli siis tilanne miten hankalan tuntuinen tahansa, vanhempi voi olla tyytyväinen, että kehitys lapsen kohdalla kulkee oikeaa rataansa. Hän on hankala murkku, paljolti siksikin, että hänen sisäinen hormonimyllerryksensä heiluttelee tunne-elämää. Joka nainenhan sen tietää, miten mieliala voi heilahdella raskausaikana ja silloinkin sen aikaansaa hormonitasojen heilahtelu eri raskauden vaiheissa.
Osoita, että ymmärrät hänen mökötyksensä ja murjotuksensa, voit todeta sen esim. aina jossain sivulauseessa "sitten kun sinulla on parempi olo /kivampi mieliala voidaan tehdä niin ja niin." Ei kannata tehdä suurta numeroa, jos lapsi uhmaa esim. jättämällä huoneensa siivoamatta. Yllätä hänet siivoamalla hänen huoneensa, asetat kauniisti esille hänen tärkeitä tavaroitaan, mitä ne sitten ovatkin, esim. hiusharjat, ihonhoitotuotteet, jotkin harrastusvälineet jne.
Monesti nuoren "tarvelista" ostosten suhteen tuntuu loputtomalle, mutta paina mieleesi jotain hänen toiveistaan, joka mahtuu budjettiisi ja yllätä hänet sen hankkimisella, joko merkkipäivänä tai muuten vain. Itse kiinnitän huomiota erikoisesti harrastevälineisiin, oli sitten kyse piirtämisestä, kirjoittamisesta, musiikin kuuntelusta, mistä tahansa, jota nuori pitää tärkeänä. Viettäkää "tyttöjen ilta", jolloin puhutte hiuksista, erilaisista kampauksista, hänelle sopivasta meikistä, vaatteista jne. Puhukaa hänen luokkakavereista, ihmissuhteista, opettajista, kouluaineista, ammateista, jatko-opintohaaveista jne.
Jos lapsi vaikuttaa kaikista yrityksistä huolimatta etäiselle, niin ei kai sekään mahdotonta ole, että sanot joskus, miten kaipaat läheisempää suhdetta häneen, mutta on aika vaikea yksin lähentyä ketään, jos toinen ei anna siihen mitään mahdollisuutta. Jos hän näyttää surulliselle tai vihaiselle kerro, miten mielelläsi auttaisit, jos tietäisit, mistä on kysymys. Ilta on monesti herkkää aikaa, jolloin lapsi haluaa jutella. Murkku on monesti aika hukassa ja epätietoinen oman tunne-elämänsä heilumisen kanssa, eikä hän loputtomiin jaksa esittää etäistä kun vain jaksat sitkeästi sulattaa jäätä hänen käytöksestään.
Muista erityisesti tyttären kohdalla, että tulet olemaan hänen tiedostamaton roolimallinsa tulevina vuosina, vaikka nimenomaan sinua kohtaan hän nyt uhmaileekin. Kiinnitä siksi erityistä huomiota, miten suhtaudut ja puhut hänen isästään, miten annat isän kohdella itseäsi. Hän tulee ottamaan mallia asenteistasi joskus aikanaan kun valitsee itselleen elämänkumppania. Tietysti on tärkeää, että yleisesti ottaen olet tyytyväinen omaan naisellisuuteesi, koska se auttaa tyttöä hyväksymään oman naisellisuutensa.
...sitä, että en saa tyttäreeni lähempää kontaktia ennen hänen kotoa poismuuttamista. Toisinsanoen pelkään, että välimme saattavat jäädä loppuelämäksemme viileiksi. Suuret kiitokset erittäin hyvistä neuvoista ja ohjeista! Uskon saavani näitten neuvojen avulla tyttäreeni paremman kontaktin. Kiitos!
Ja kaikkea hyvää teille jatkossa!
Kiitos, samoin Sinulle!
Lapsi joka on aivan pienenä viety päiväksi hoitoon ja hän tulee kotiin lähinnä vain nukkumaan, on jo elämänsä ensi askeleilla irtautunut äidistä ja pakkoitsenäistynyt hoitopaikassaan. Siellä hän on ympäristön ja vieraiden ihmisten keskellä kasvanut ja kehittynyt erilaiseksi kuin mitä olisi kehittynyt pelkästän ollessaan kotona.
Koululaisena hän viettää suurimman osan valveillaolojastaan ikäistensä ja opettajien keskuudessa. Huomatkaa, että koululaset viettävät myös illat pois kotoa kavereidensa ja harrastusten parissa. Erityminen ja välimatka vanhempiin henkisesti senkun vain kasvaa entisestään. Lapsethan joutuvat jo 6-7 vuotiaista lähtien koulussa elämään ilman aikuisen turvallista läsnäoloa oman ikäistensä laumassa keskenään. Kaverit ja opettajat muokkaavat lasta erilailla kuin vanhemmat olisivat tehneet.
14 vuotias nuori on jo muokkautunut elämään itsenäisesti ilman vanhempia, he ovat hänelle tuki vain tarvittaessa, ei enää arjessa. Tässä vaiheessa tuskin äiti enää saa kontaktia lapseensa sen enempää kuin ennenkään.
Tämä ei ole tarkoitettu yksinomaan ap:lle, vaan haluan yleisesti laajana ilmiönä ottaa tämän näkökulman kaikille vanhemmille. Tämä nykyajan yhteiskunta kun vain elää näin, vieden lapset jo vauvana pois vanhemmitaan kasvamaan kodin ulkopuolella.
Monen vanhemman on hankala ja vaikeakin "tunnistaa ja tuntea" omaa jälkikasvuaan lapsen sisimmästä asti.
Jos tarha on pienenä se "koti" lapselle ja aikuset siellä lapsen aikuisia ja koulumaailma ja harrastukset vievät lapsen ja nuoren myöhemmässä vaiheessa voi vanhemmilla olla oikeastikin vaikeuksia oman lapsensa sisimmän "tunnistamisessa".
Tämä ei ole mikään syytös vanhempia kohtaan, onpahan edellisen kirjoittajan myötäilemä toteamus.
elämään nyky-yhteiskunnassa.
Mutta siitä olen eri mieltä, että 14-vuotiaaseen ei silti saisi enää yhteyttä, vaikka yhteinen aika olisi jäänytkin vähiin ennen tätä tai lapsi ihan vain murrosiän takia ottaa etäisyyttä vanhempiin. Kyllä suhteiden lähentyminen on aina mahdollista, mutta tietysti murrosikäiseen kanssa lähentyminen ei aina ole helppoa, oli tausta millainen tahansa.
töihin ja jättämään lapsen jo vauvaiässä päiväkotiin, niin ei ole koskaan tullut läheiseksi lapselle tunnetasollakaan. Koti on tavallaan ollut vain lyhytaikainen hoitopaikka päiväkodin jälkeen. Voi kuinka se sattui sydämeen, kuinkahan paljon se on sattunut vauvan ja myöhemmin lapsen sydämeen, sitä ei kestä ajatella, ei kestänyt ajatella silloinkaan, kun oli pakon edessä tämän riivatun rahayhteiskunnan takia. Vai olisiko niin onnellisesti(?), että lapsi ei tiedä minkä läheisyyden on menettänyt, vain aikanaan kotona hoidettu äiti tietää. Vauva kylläkin tiesi ja kapinoi, sitten alistui ja nyt muistokin on alitajunnan hämärässä tiedostamattomana.
Onko siis ihmekään, että itähelsingin lapsiin ei saa koskea, ensin heidät pakotettiin mahdottomaan ja nyt he tekevät sen takaisin ja omista lapsistaan he sanovat, että tottakai vievät ne päiväkotiin, sinnehän ne menee ihan mielellään. Lapsuus pannaan kiertämään.
Mutta äiti-tytär-suhteen läheisyydestä näissä oloissa voisi sanoa, että vaikka läheisyyttä ei ole, eikä enää saisi, niin ystävyyden kaltainen kumppanuus on mahdollinen ja neuvoja pitää ja saa antaa.