Kävellessäni tänään sateisena maanantaina Riihimäellä Lasitehtaantiellä entisen Karavaanin liittymästä vanhan kolmostien risteykseen noin 20-30 metrin matkan havaitsin tienpenkalla yksin kappalein laskien noin 200 kpl espanjansiruetanaa eli ns. tappajaetanaa. Tämä etana on noin 7-14-senttinen ja punaruskea. Se on levinnyt Suomeen 1990-luvulla tuontikasvien ja mullan seassa. Oletan, että läheisellä taimimyymälällä on osuutensa etanoiden leviämiseen.
Onko muilla havaintoja näistä etanoista Riihimäen alueella?
Mitä niille voisi tehdä vai onko peli jo menetetty?
Onko muilla havaintoja näistä etanoista Riihimäen alueella?
Mitä niille voisi tehdä vai onko peli jo menetetty?
Vastaukset 18
Vanhimmat
voiko niitä syödä?
Karavaanin tienoilla noita etanoita on ollut jo useampana kesänä. Siltäpäin ei siis kannata siirtää kasveja tai taimia omalle tontilleen. Mukana saataa tulla myös näitä ikäviä kuokkavieraita. Ainoa kunnon keino päästä etanoista eroon, on kerätä ne astiaan ja kaataa kiehuvaa vettä päälle. Kuulostaa julmalta, mutta näin on. Kuolleet etana pitää hävittää kunnolla esim. sekajätteen seassa poltettavaksi. Yhden etanan sisuksissa voi olla useita satoja "munia", jotka vain kuuma vesi tappaa. Toivottavasti ei ikinä tarvitse tehdä tätä ällöpuuhaan.
maahan voi kaivaa pikkuämpärin jonka reunat on maantasalla ja kaataa sinne tippa kaljaa. näin ne ne etanat menee sinne purkkiin ilman että itse tarttee keräillä.
Vuonna 2007 näin myös kyseisiä etanoita aivan siinä entisen Karavaanin nurkalla, tarkemmin sanoen vieressä olleen "Karavaanin lasimyymälän" päädyssä. Kaikkein pisimmillä siellä näkemilläni etanoilla mittaa oli reilut kymmenen senttiä. Melko ällön näköisiä kavereita olivat, yök.
Kaiken huippu, kun kerroin naapurilleni sellaisia nähneeni, niin hän ei asiaa uskonut vaan pelkästään naureskeli ja sanoi, että niin varmaan :)
Pitääkin vetäistä huomenna koiran kanssa sieltä lenkki ja tiirailla, josko niitä vielä siellä näkyisi.
http://images.google.fi/images?hl=fi&client=firefox-a&channel=s&rls=org.mozilla:fi:official&q=tappajaetana&lr=lang_fi&um=1&ie=UTF-8&sa=N&tab=wi
Viime kesänä kyseiset paskiaiset söivät
Korttionmäessä kaikki salaattini ja mansikkani.
Täällä Ikaalisten seudulla tänä kesänä ollut niitä paljon.Söivät kaikki istukassipulini varret poikki ennenkuin sipulit kerkisivät juuri yhtään mukulaa kasvaa. Samoin syöneet karviaismarjapensaiden lehdet ja luultavasti ensisatokauden kukkasilmujen alkiot. Että on kauhea vitsaus. Yritettiin juotaa niille olutta,mutta vesisade laimenteli
melkein aina drinkit,että olisi tarvittu ennemmin oluet omien hermojen laukaisuun kuin noille etanoille. Toivon vaan 30 asteen pakkasia ensi talveksi ja 30 sentin routaa,että saavat etelän elävät tuta näitä Suomen oloja.
Entisen karavaanin kohdalta sairaalan suuntaan lähtevällä hiekkaisella kävelytiellä niitä mönki melkoinen määrä tiistai-iltanakin. Pisimmät olivat reilun kemmenen senttiä pituudeltaan. Alkaa takuulla alueen omakotitalojen pihoissa niistä olemaan ongelmia, niille kun kelpaa melkein kaikki vihreä sapuskaksi ja lisääntyvät todella nopeaan.
Niiden suhteen pitäisi alkaa tehokkaisiin torjuntatoimiin ja eritoten tämän taimimyymälän, koska sieltähän ne ovat ilman muuta lähteneet leviämään.
Laji on kotoisin Pyreneitten niemimaalta, siis Espanjasta ja Portugalista. Sieltä se on kulkeutunut taimien ja kukkien multapaakuissa munina tai nuorina yksilöinä.
etanoita löytyny enää sieltä? ;o
Etanat liikkuvat mieluiten sateella ja sateenjälkeen kun maan pinta ja kasvillisuus on kosteaa. Eilen perjantai-illalla näkyi muutama siellä ruohikossa mutta muut ovat varmaan vetäytyneet kuivaa keliä pakoon tienvarsiojan kosteuteen. Kun taas sataa, niitä tulee näkyville takuuvarmasti.
Tämä etana on myös aika sitkeä sissi: viime vuoden joulukuun alkupäivinä, kun lämpötila oli noin 5, eräs noin 10-senttinen yksilö yritti ylittää vanhaa 3-tietä. Otin siitä pari valokuvaa, missä päivämäärä todisteena.
Taitaapi olla se taimimyymälä vastuussa niistä iljettävistä etanoista. Minä en ainakaan osta sieltä enää mitään, en halua ällöttäviä etanoita meidän pihalle. Jos etanat todella siirtyy kasvien mukana, ei sieltä kannata kenenkään ostaa mitään. Pitäkööt etanansa, yök!
Taitaa vaan olla niin, että sama juttu on muillakin taimimyymälöillä, mitkä tuovat ulkomailta taimia ja multaa. Minusta tässä asiassa olisi Riihimäen kaupunginkin tehtävä jotain eli ryhdyttävä jollain konstilla etanantorjuntatalkoisiin!
kaupunki asialle voi? Eikös taimimyymälällä ole vastuu jos saastuttaa ympäristönsä? Varmaan alueen asukkaat tykkää...
ostaa sieltä puutarhakaupasta jonkun taimen ja sitten niitä etanoita tulee mukana, onko se kauppa vastuussa? Ei kai ole kiva jos niitä otuksia on kohta koko riihimäen alueella. Minä en ainakaan niitä pihalleni kaipaa. Leviävät kai siis kasvien mukana?
niitä tuossa omassa pihassa on pitäis varmaa haastaa sydänmaa oikeuteen niistä.
aineesta nimeltä Ferramol tai jotain sinnepäin. On kuulemma hyvä juuri näiden etanoiden torjuntaan. Eikös se puutarhaliike vois sponssata alueen asukkaille sitä niin sais etanat kuriin?
En tiedä olikohan kyseessä ns.tappajaetana.Asuin -90 luvun puolen aikoihin hirviskällä.Ikkunaan oli liimautunut valtava limanuljaska,jota luulin aluksi kepiksi,kun tuuli puhalsi järveltä kovaa.Limavana olikin aikamoinen ja pituus ja etanan paksuus huikea.Nappasin sen oksanjuureen ja heitin jorpakkoon.Ällöttävän iso kuin mikäkin.Enkä tiedä sen kummempaa asiasta,mutta sielläpäin isoja etanoita jo tohon aikaan nähty.???
Saattoi olla siihen aikaan vielä todennäköisesti ukkoetana. Se voi kasvaa jopa 18 cm pituiseksi ja on selvästi raidallinen.
Torstaina 13.08 oli noita iljetyksiä tossa Mäkikujalla parikymmentä äkkiä laskien.