Mitähän oli

Sain sähköpostia yllättäin 28 vuotiaalta ihan kauniilta venäläiseltä naiselta. Ainakin hän sanoo olevansa venäläinen. Englanniksi kirjoitti ja englanniksi vaihdeltiin muutama posti. Kuviansakin laittoi. Ymmärsin, että haluaa tutustua. Ymmärtääkseni myös tiesi, että olen 42 v. Laitoin yhden oman kuvani hänelle päin ja sen jälkeen ei ole vastannut. Laitoin sen viime torstaina. Minua on sanottu ihan ok näköiseksi, mutta ilmeisesti 42 vuotias mies, näyttää kuitenkin 28 vuotiaan naisen silmissä 42vuotiaalta, koska hän ei enää ole vastannut sen jälkeen.

Voi aina sanoa, että eihän minun pitäisi noin nuoren naisen kanssa alkaa mihinkään, mutta kyllä hän aikuinen on, eikä minulla ollutkaan muuta tarkoitusta kuin tutustua vaihtamalla posteja, eikä muuta. Ja aloite tuli häneltä.

En aio laittaa hänelle postia, ellei hän itse lähesty. Ihmetytti vaan, että sillä tavalla yllättäin, kuin tyhjästä tulee sellainen lähestyminen, ja heti kuvien kanssa.

Laitoin muutama kuukaisi sitten b2:seen profiilini, vähän niinkuin vahingossa, kun tein sen luonne analyysin. Poistin sen melkein heti. Ja nyt monta kuukautta sen jälkeen tulee tällainen lähestyminen, minusta tämä tuntu vähän oudolle.
0147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


MNelikakkonen kirjoitti:

Sain sähköpostia yllättäin 28 vuotiaalta ihan kauniilta venäläiseltä naiselta. Ainakin hän sanoo olevansa venäläinen. Englanniksi kirjoitti ja englanniksi vaihdeltiin muutama posti. Kuviansakin laittoi. Ymmärsin, että haluaa tutustua. Ymmärtääkseni myös tiesi, että olen 42 v. Laitoin yhden oman kuvani hänelle päin ja sen jälkeen ei ole vastannut. Laitoin sen viime torstaina. Minua on sanottu ihan ok näköiseksi, mutta ilmeisesti 42 vuotias mies, näyttää kuitenkin 28 vuotiaan naisen silmissä 42vuotiaalta, koska hän ei enää ole vastannut sen jälkeen.

Voi aina sanoa, että eihän minun pitäisi noin nuoren naisen kanssa alkaa mihinkään, mutta kyllä hän aikuinen on, eikä minulla ollutkaan muuta tarkoitusta kuin tutustua vaihtamalla posteja, eikä muuta. Ja aloite tuli häneltä.

En aio laittaa hänelle postia, ellei hän itse lähesty. Ihmetytti vaan, että sillä tavalla yllättäin, kuin tyhjästä tulee sellainen lähestyminen, ja heti kuvien kanssa.

Laitoin muutama kuukaisi sitten b2:seen profiilini, vähän niinkuin vahingossa, kun tein sen luonne analyysin. Poistin sen melkein heti. Ja nyt monta kuukautta sen jälkeen tulee tällainen lähestyminen, minusta tämä tuntu vähän oudolle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu