Miksei Sheriffejä ole tarpeeksi?

Lähetin saman viestin myös ylläpidolle, jolta toivon henkilökohtaista vastausta.


Hei!

Haluan ehdottomasti vastauksen tähän viestiin.

Suomi24-keskustelupalsta on täysin spämmäreiden vallassa. Esimerkiksi Radio-palstaa spammataan koko ajan. Palstalla häiriköidään toisten nimissä ja esiinnytään täysin toisina henkilöinä. Tähän kaivataan parannusta. Miksette tee mitään? Asia on helposti korjattavissa Sheriffin avulla. Mutta kun ei: olen useita kertoja jättänyt Sheriffihakemuksen teille, mutta vastausta ei ole tullut. Mikä tässä on ongelmana? Miksei sheriffejä voida asettaa jokaiselle palstalle? En ole ainut joka on tätä mieltä.

Vielä kummallisempaa on se, että koko puljussa on vain muutama Sheriffi, joista suurin osa hoitaa useaa palstaa kerralla. Tämä on aivan järjetöntä! Miksei jokaiselle palstalle voi laittaa omaa Sheriffiä? Se olisi kaikkien etu, myös teidän. Palstaa olisi oikeasti mukavampi selailla, sillä itsekin olen radioasioista hieman kiinnostunut.

Pyydän teiltä. Koko sydämeni pohjasta. Oikeasti. Vinkkinä teille, että minusta tulisi loistava Sheriffi. Heh, toki tuon voi jokainen sanoa, mutta minulla on aikaa, vietän tietokoneen ääressä suurimman osan päivästä, tehden samalla töitäni ja päivitellen kotisivujani. Siinä ohella Sheriffin virkakin hoituisi helposti.

Tiedän että luit tämän viestin. Toivon että ymmärrät, etten kirjoittanut tätä turhaa. Haluan teiltä vastauksen tähän, oikeasti!

Kiittäen ja kumartaen:
Mika Latvala
3163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olemme samalla kannalla. En ole käynyt Radio-palstalla, mutta Maailman menoa-palsta tarvitsee ehdottomasti sheriffin! Siellä keskustelut häiriintyvät, kun jotkin massapostittavat tekstejään kaikkiin keskusteluihin työkseen. Esim. H1N1-keskustelut Maailman menoa-palstalla ovat näitä häiriköiden viestejä puoliksi.

Toinen havaitsemani keskustelukenttä on politiikkakeskustelut. Kaikkien puolueiden palstoilla sheriffi on tarpeen. Vielä edelliskesänä oli sheriffi useimmilla palstoilla, mutta ei enää. Itsekin olen muutaman kerran hakenut tuloksetta sheriffiksi. En tajua Suomi24:n sheriffikielteisyyttä.

Äänestä

vapaaehtoisena sheriffin jaloon virkaan. Asiallisesta keskustelusta tule yhtään mitään, kun jos ei ole SAMAA MIELTÄ KAIKESTA, saa lauman/tai yhden häirikön kimppuunsa, joka/jotka saatanallisella vimmalla tekevät kaikkensa, ettei tule mitään muuta kuin riitaa. Jos alat vastata näille sekopäille, he innostuvat vain lisää, ja solvausta tulee tuutin täydeltä.

Palstoille voisi kehitellä KESKUSTELUNOHJAAJIA, joilla olisi lupa diskata kaikki häiriköt heti kättelyssä tiehensä. Nimittelysanoista tulisi esim. viikko karanteenia, ja REKKARIPAKKO JOKA IIKALLE. Homma lähtisi pelittämään ja ASIALLISET KESKUSTELIJAT voisivat tuoda aiheita ja keskustelua, ilman, että pitää koko ajan PUOLUSTAUTUA PUSKAHUUTAJIEN HERJOJA VASTAAN.

Äänestä
  • Keskustelunohjaajat kaikille palstoille! Todellakin tarvitaan ainakin lähes kaikilla palstoilla valvontaa, että keskustelu pysyy Suomi24:n sääntöjen mukaisena. Samoin Huuhaa-viestejä kuuluu poistaa. Ainakin Maailman menoa-palstalla niitä riittää.

    Asiallisten keskustelijoiden ideat ja keskustelut toteutuvat, kun keskustelunohjaajat pääsevät työhönsä. Sanon suoraan, että asiallisia keskusteluja tarvittaisiin, ei huuhaata ja sääntöjen vastaisia kirjoituksia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mika Latvala kirjoitti:

Lähetin saman viestin myös ylläpidolle, jolta toivon henkilökohtaista vastausta.


Hei!

Haluan ehdottomasti vastauksen tähän viestiin.

Suomi24-keskustelupalsta on täysin spämmäreiden vallassa. Esimerkiksi Radio-palstaa spammataan koko ajan. Palstalla häiriköidään toisten nimissä ja esiinnytään täysin toisina henkilöinä. Tähän kaivataan parannusta. Miksette tee mitään? Asia on helposti korjattavissa Sheriffin avulla. Mutta kun ei: olen useita kertoja jättänyt Sheriffihakemuksen teille, mutta vastausta ei ole tullut. Mikä tässä on ongelmana? Miksei sheriffejä voida asettaa jokaiselle palstalle? En ole ainut joka on tätä mieltä.

Vielä kummallisempaa on se, että koko puljussa on vain muutama Sheriffi, joista suurin osa hoitaa useaa palstaa kerralla. Tämä on aivan järjetöntä! Miksei jokaiselle palstalle voi laittaa omaa Sheriffiä? Se olisi kaikkien etu, myös teidän. Palstaa olisi oikeasti mukavampi selailla, sillä itsekin olen radioasioista hieman kiinnostunut.

Pyydän teiltä. Koko sydämeni pohjasta. Oikeasti. Vinkkinä teille, että minusta tulisi loistava Sheriffi. Heh, toki tuon voi jokainen sanoa, mutta minulla on aikaa, vietän tietokoneen ääressä suurimman osan päivästä, tehden samalla töitäni ja päivitellen kotisivujani. Siinä ohella Sheriffin virkakin hoituisi helposti.

Tiedän että luit tämän viestin. Toivon että ymmärrät, etten kirjoittanut tätä turhaa. Haluan teiltä vastauksen tähän, oikeasti!

Kiittäen ja kumartaen:
Mika Latvala

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu