Vain IDIOOTTI maksaa lainaa

Kaverini isä osti tälle asunnon ennen korkeakouluopintojen alkamista 12 vuotta sitten.

Koska kaverini ei siis tarvinnut maksaa asunnosta senttiäkään, on hänellä kohta sen verran säästöjä, että voi vuorostaan ostaa omalle lapselle asunnon. Ja näin kiertokulku jatkuu.

Laskekaapas paljonko tälla menettelyllä suku säästää korkomenoissa! :O
3222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mitä aikaisemmin ostaa, sitä enemmän säästää, tätähän me asian oivaltaneet olemme tyhmemmille valistaneet jo kymmenen vuotta tälläkin forumilla.

Jos on hynää niin tietysti kannattaa ostaa asunto jo lapselleen tai lapsen lapselleen. mutta kaikilla kun ei ole sellaista mahdollisuutta. Jossain vaiheessa se suvun vaurastuminenkin on aloitettava.

Äänestä

jos kaverisi pärjää ensiasunnossa koko aikuisuuden, ei ole huolta jälkikasvusta - sitä ei nimittäin ole!

Muahhahhahhahhahhaaaaa -tuhnut!!!!

Äänestä

Kun aloitin opiskeluni ja muutin pois kotipaikkakunnalta, niin yksinhuoltajaäitini joutui vaikeaan tilanteeseen, kun menetti asumistuen minun osaltani. En voinut auttaa, vaikka tiesin että kaksi nuorempaa sisarustani joutuivat näkemään nälkää äitini kanssa, sillä minun oli pakko tehdä muuttoilmoitus, jotta sain asumistuen opiskelija-asuntooni.

Tällä hetkellä minulla on kuitenkin hyvä koulutus, velaton ok-talo hyvällä paikalla ja pari muuta asuntoa vuokratuloja tuottamassa. Opintolainatkin on maksettu ja perhe perustettu. Omat lapset lähtevät muutaman vuoden kuluttua opiskelemaan, mutta luuletko, että he haluavat minun kämpissäni asua? Ehei, kuule, he haluavat elää aitoa opiskelijaelämää, itsenäistyä ja valita itse oman asuntonsa. Heillä tulee nimittäin olemaan elämässä varaa hankkia itse itselleen oma koti.

Vain mammanpojat antavat vanhempiensa ostaa itselleen asunnon! Häpeäisin, jos olisin sellaisia tuhneroita kasvattanut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaverin kaveri kirjoitti:

Kaverini isä osti tälle asunnon ennen korkeakouluopintojen alkamista 12 vuotta sitten.

Koska kaverini ei siis tarvinnut maksaa asunnosta senttiäkään, on hänellä kohta sen verran säästöjä, että voi vuorostaan ostaa omalle lapselle asunnon. Ja näin kiertokulku jatkuu.

Laskekaapas paljonko tälla menettelyllä suku säästää korkomenoissa! :O

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu