Millainen nimimaku sinulla on? tykkäätkö ajattomista, vanhoista, uusista, amerikasta peräisin olevista, pitkistä, lyhyistä, kansainvälisistä, suomalaisista, kaksoisnimistä, tavallisista, erikoisista jne? Mitä nimessä pitää olla (pirtettyä, klassisuutta, voimaa jne.) jotta pitäisit nimestä?
Millainen nimimaku?
nimeilijä
9375
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tähän ei pysty ihan yksiselitteisesti vastaamaan, mutta vastaan nyt jotain silti.
Minä pidän aika monelaisista nimistä, vaikka en välttämättä olisi valmis niitä omilleni antamaan.
Ajattomat nimet (esim. Anna ja Maria) löytyvät monesta suvusta. Se selittää osaltaan niiden suosiota ja ovathan ne kauniit nimet.
Silti haluan, että nimessä on jotain persoonallisempaa.
Monet vanhat nimet ovat myös kauniita, mutta ihan kaikki eivät minua(kaan) miellytä.
Myös jotkut uudet, jopa keksityt nimet voivat olla ihan toimivia ja pirteitä.
Suurin osa suomalaisista nimistä (olkoon vanhoja tai uusia) on sopivan kuuloisia.
Pieniä persoonallisia muunnoksiakin hyväksyn, kunhan ei mennä ihan mauttomuuksiin.
Nimiä, joista en pidä;
- eivät sovi sukunimeen (liian "fiinejä", liian ulkolaisia suomalaiseen suuhun, yms.)
- c-pitoiset nimet (Nico, Janica, yms.)
- kaksiosaiset nimet (eivät ne välttämättä ole rumiakaan. mutta eivät vain miellytä minua.)
Toisina ja kolmansina niminä menettelee jopa hiukan erikoisemmatkin nimet,
mutta joku tolkku siinäkin.
Minun mielestäni kaikista hienoimmat tytön nimet ovat niinkin tavalliset kuin Laura, Kaisa, Maija, Maiju ja Tiina. Monen mielestä nämä ovat varmaan tavanomaisia ja tylsiä nimiä, mutta minun mielestäni klassisia, konstailemattomia ja naisellisia nimiä. Englannin kielisistä Amy ja Alice kolahtaa.
Poikien nimistä viehättää Oliver ja Antton (tai Anthony), jotka kuuluvat taas aika eri sarjaan noiden tytön nimien kanssa.
mutta vaikea vastattava. Omien lasteni nimistä peilautuu ainakin osa nimimakuani. (Venla), Eedit, Huugo ja Fanni ovat vanhoja suomalaisia nimiä, jotka eivät missään vaiheessa ole olleet supersuosittuja mutta ovat silti kaiken kansan tiedossa. Nimistä on myös olemassa ulkolaisempia "alkuperäisversioita" eli Edith, Hugo ja Fanny. Olen aina pitänyt vähän erikoisemmista nimistä, tai tarkemmin esitettynä nimistä jotka eivät ainakaan nimenantohetkellä ole supersuosiossa.
Rakastan myös monia merkitysnimiä, eli esimerkiksi Toivo, Touko, Helmi, Vieno, Lilja jne kuvaavat nimimakuani myös.
Jostain syystä myös monet ruotsinkieliset nimet viehättävät: Astrid, Sigrid, Fia, Frida, Emil, Johan jne. Englanninkielisistä nimistä mm. Amy ja Lily miellyttävät.
Nimimakuaan on yllättävän vaikeaa määrittää.
itse en antaisi tämän hetken top 10 -nimiä,ellei kyse ole todella pitkään suosiossa olleista nimistä. Esim. Viivi, Vilma, Aleksi ovat sellaisia nimiä joita en antaisi. nämä ovat pinnallisten ihmisten nimiä (tämä siis oma mielikuvani). pidän ajattomista nimistä. olen huomannut, että naistennimissä en pidä siitä, että nimi loppuu konsonanttiin, kun taas parhaimmat pojannimet loppuvat konsonanttiin =)
muuten makuni on melko kirjava, pidän sekä erikoisista että tavallisista nimistä. jotkut nimet vaan miellyttää ja toiset ei.
Suosittelen asiallisia nimiä, joita voi lausua monilla eri kielillä, ei välttämättä kansainvälinen, mutta ulkomaillekin sopiva nimi. Tykkään kovasti klassisista kansainvälisistä nimistä kyllä. Ja ruotsissa itse kuusi vuotta asuneena ymmärrän millaisia nimiä kannattaa välttää. Siis jos lausuttuna tai kirjoitettuna tai genetiivimuotona yleisimmillä kielillä, ruotsi, englanti, saksa...tarkoittaa jotain pervoa en suosittele. Esim. Anu genetiivin muoto anus.
Se että nimi lausutaan suomessa eri tavoin kuin esim. saksassa, ruotsissa tai englannissa, en kuitenkaan pidä ongelmana, esim. Heidi ja Jane, koska nimensähän voi lausua maassa maan tavalla. Perussuomalaiset ja vanhatkin nimet käy mielestäni hienosti, jos ne pystyy ulkomailla lausumaan, herättämättä hilpeyttä tai nolostumista. Kansainvälisiä suosin siksi kun ollaan EU.ssa ja työnhakualue on laaja ja siksi, että Suomessa on jo paljon eri kansallisuuksia. En kuitenkaan käyttäisi ä ja ö kirjaimia. Tässä mun ajatukset lyhyesti.
olla jotain ajatusta. Suvuissa kulkevat nimet ovat ihania, samoin hyvän onnen toivotuksena annettavat nimet, luontonimet, ja itsekeksityt suomalaisin kirjaimin toteutettavat nimet.
Ä:tä, å:ta ja ö:tä mäkin välttelisin, samoin nimiä, jotka ovat mahdottomia ulkomaankielisille lausua, erityisesti, jos sukunimi on jo vaikea. Ja sitä miettisin myös, että lapset ovat tosi julmia, ja jos etunimestä on helppo kiusata tai tehdä kiusausväännös, niin se kyllä koulussa keksitään. Välttäisin myös vuosikymmenen/paikkakunnan muotinimiä etunimenä, on nimittäin aika ikävää, kun luokassa istuu useampi samanniminen, joita sitten opettaja kutsuu sukunimen ekalla kirjaimella ja luokkakaverit jollain lempinimellä. Meidän luokalla oli kolme Markusta, eli O., V. ja Pulu...
Suomalaisista perusnimistä pojalla, Antti, Mikko, Juha, Jussi, Matti, Marko, Janne jne... Tytöillä kivoja ovat myös suht perusnimet Laura, Sanna, Elina, Maria, Minna, Anna, Jenni jne... Tyttärelle ajattelin Miia, jos poika niin Juha.
Näistä muotinimistä suurin osa on sellaisia mistä en pidä. Esim. viime vuoden suosituin, Onni. Onhan se kiva pikkupojalla joo, mutta mitäs kun karvainen kolmekymppinen raksaäijä tai rekkakuski on sen niminen? Ei! Elias vähän sama juttu. Ja tytölle en voisi ikinä antaa Olivia nimeä.
Pidän kovasti myös monista meidän suvun miesten nimistä vaikken niitä antaisi lapselleni. Hannu, Veikko, Mika, Juhani...
Haluan lapsilleni hyvin vanhanaikaiset nimet. Hovimäki-tyyliä siis. Inhoan kaikenmaailman muotinimiä, kuten Juho, Veeti, Iida, Venla ja juuri noita c-kirjaimen sisältämiä väännöksiä. Kuten Janica, Nico, Marica yms. Myös 40-50luvun muotinimet on ällöjä. Kuten Jorma, Sirpa, Pirkko, Terttu ym. Samaten kuten oman ikäluokkani eli 80-luvun Jonnat, Jennat ja Samit YÄK!
myös ne hovimäki-tyyliset nimet on olleet muotinimiä joskus ;) mutta joo, vähän samoilla linjoilla, tykkään enemmän vanhoista ja nykyään erikoisista kuin tämän hetken muotinimistä. nuo Iida ja Juhohan on vanhoja nimiä, mutta en tykkää juuri siksi että ovat niin kovin yleisiä tämänpäivän lapsilla.