joo mä oon kyllä itteni kanssa aika vaihessa, mitä
tehdä!Aviossa oon ollut kohta 20v ja jälkikasvuakin on, mutta olen elänyt kahta todellisuutta 10vuotiaasta lähtien. Matkan varrella on ollut mieskokemuksia - ajoittain- ja
lähes kaikki jotain typeriä - mitään antamattomia,
hetken huuma-juttuja.Olen tottunut olemaan yhden naisen mies,tottunut ja tottunut..nyt alkaa olla
avioliitoo jo niin tunneköyhä että ahdistaa. Olen pettänyt vaimoani ja itseäni olemattomalla rakkaudella.
Todellisuudessa olen aina kaivannut miestä.
Mitä tässä voi enään 39v tehdä. Jos päädymme eroon ,menetän lapset ja kulissiavioliiton,ystävät eli vaimon ystävät mutta mulla ei ole tilalle mitään. Eihän mulla ole mitään resursseja hypätä homomaailmaan, joka on niin pinnallista ja keskittyy kullin mittaan.
Olen viimeaikoina yrittänyt etsiä kaltaistani seuraa jakamaan ajatuksia mutta turhaan. Kun multa
kysyttiin oonko top vai btm...niin enhän minä edes tiennyt mitä se tarkoittaa.
Kerran eksyin yhden tosi kivan kundin luo yöksi,me ei tehty mitään vaan nukuttiin alasti vierekkäin, mä voin vieläkin tuntea sen miehen tuoksun, se tuntui hyvältä ..silloin niin hyvältä että kun sovimme aamulla että tapaamme illalla, niin minä tietysti tein oharit, ei ollut rohkeutta.
tehdä!Aviossa oon ollut kohta 20v ja jälkikasvuakin on, mutta olen elänyt kahta todellisuutta 10vuotiaasta lähtien. Matkan varrella on ollut mieskokemuksia - ajoittain- ja
lähes kaikki jotain typeriä - mitään antamattomia,
hetken huuma-juttuja.Olen tottunut olemaan yhden naisen mies,tottunut ja tottunut..nyt alkaa olla
avioliitoo jo niin tunneköyhä että ahdistaa. Olen pettänyt vaimoani ja itseäni olemattomalla rakkaudella.
Todellisuudessa olen aina kaivannut miestä.
Mitä tässä voi enään 39v tehdä. Jos päädymme eroon ,menetän lapset ja kulissiavioliiton,ystävät eli vaimon ystävät mutta mulla ei ole tilalle mitään. Eihän mulla ole mitään resursseja hypätä homomaailmaan, joka on niin pinnallista ja keskittyy kullin mittaan.
Olen viimeaikoina yrittänyt etsiä kaltaistani seuraa jakamaan ajatuksia mutta turhaan. Kun multa
kysyttiin oonko top vai btm...niin enhän minä edes tiennyt mitä se tarkoittaa.
Kerran eksyin yhden tosi kivan kundin luo yöksi,me ei tehty mitään vaan nukuttiin alasti vierekkäin, mä voin vieläkin tuntea sen miehen tuoksun, se tuntui hyvältä ..silloin niin hyvältä että kun sovimme aamulla että tapaamme illalla, niin minä tietysti tein oharit, ei ollut rohkeutta.
Vastaukset 34
Vanhimmat
HEVON VITTUA sä oikein pelleilet?!
Hei, olen nainen, 39-v. ja samassa tilanteessa kuin itse olet. Olen naimisissa, lapsiakin on ja kaikki on ulkoisesti hyvin eli kulissi on pystyssä, vielä. Muistan jo murrosiässä tunteneeni jotain hyvin syvää ja voimakasta erästä tyttöä kohtaan, jotain sellaista, mitä en koskaan ketään miestä kohtaan ole tuntenut. En kuitenkaan osannut sen pitemmälle asiaa ajatella silloin. Vasta viime vuosina olen käsittänyt, etten ole saanut seksistä miehen/miesten kanssa koskaan paljoakaan. Olen myös viime aikoina sattumalta tavannut naisia, joihin tunnen hyvin voimakasta vetoa. Terveiset muuten niille, jotka näillä palstoilla käyvät toisille vittuilemassa (mitä muuten täällä ylipäätään teette, onko kiinnostus ylivoimainen) että kukaan ei osaansa valitse. Itse olisin mieluusti hetku, mutta minkäs teet. Pitääkö tässä näytellä kulisseissa ja kaapissa elämänsä ehtooseen saakka, aika näyttää. Mielenterveys on välillä koetuksella, niinkuin varmasti myös sulla, "feikkiä39". Ellei lapsia olisi, voisi helpommin harkita jonkinlaisen ratkaisun tekemistä. Voimia sulle, kirjoita lisää, jos innostut.
Luin viestiketjun, ehkä voinut kuin nieleskellä kumpuavaa tunnetta alas. Olen 25-vuotias kaveri, vielä sinkkuna, mutta perhe haluttaisi perustaa. Tarkennettu hankkia jälkikasvua, saada lapsia.
Juuri nuo kertomanne jutut pelottavat, pohdituttavat ja pitstävät miettimään. En halua pelkkää kulissia, tai lumetta, vaan oikean rakkauden tähän mahdolliseen tulevaan naiseen. Siksi kai sitä jarruttelee, ja lyö päätänsä seinään.
En muuta sano, kun et voimia sinne jonnekkin..
sulle viestistäsi! Haluaisin vielä sanoa, etten tiennyt perustavani kulissiavioliittoa naimisiin mennessäni. Näin jälkeenpäin, ehkä siis liian myöhään vasta tajuan, etten avioituessani ymmärtänyt rakkaudesta mitään, ehkä luulin rakastavanikin miestäni, onneton. Nyt tavattuani muutamaa naista jonkin kerran (ei tosin ole ainakaan vielä johtanut pitemmälle) huomaan, että yhteenkuuluvuuden ja ymmärretyksi tulemisen tunne naisten kanssa on aivan ihanaa. Kun sitten palaan kotiin, tunnelma on kuin krematoriossa. Se ei mitenkään ole mieheni syy kuitenkaan. Fiilikset vaan eivät kohtaa enää sen vertaa, kuin aiemmin. Sanoisin, että odota sen verran jos voit, että saisit tunteisiisi ja suuntautuneisuuteesi tarkempaa selkoa, nää asiat kun selvästi monen kohdalla kehittyvät ja tulevat esiin vasta myöhemmällä aikuisiällä. Sehän tässä pelottavaa onkin. Arvaa, miltä tuntuu olla vaimo ja äiti ja huomata kaipaavansa naisen syliin.. jos oisin yhtään heikompi, olisin jo metri multaa pään päällä. Voimia itsellesikin!
moi teille kahdelle ja oli kyllä jaettavaa kirjoituksissanne.N39 pystyn kyllä jakamaan tunteesi varsinkin lasten suhteen, niissä on niin kiinni ja mulla on vielä se tilanne että lapsethan jäisivät mahdollisessa erossa äidille.
Miten voi kertoa lapsille että nyt erotaan koska isi pitääkin miehistä, voin vain kuvitella miten vaimoni tulisi provosoimaan tilanteet niin että lapset suorastaan vihaisivat minua.
Jos vois vielä palata ajassa taaksepäin, tekisin jotain toisin. En eläisi valheessa - lähes 20 vuotta on mennyt, mutta nyt on jotenkin tosi vaikeaa, kaipaan rakkautta,läheisyyttä ja mahdollisuutta nauttia seksistä miehen kanssa.
Voihan olla että sekin tulisi tuottamaan pettymyksiä, mutta ei näinkään voi jatkua.Sinä mies jos vähänkin mietit seksielämääsi, niin älä ala ainakaan valheessa elämään. Lapset on ihania mutta ne ei sais kärsiä vanhempien virheistä.
Olet riippuvainen siitä minkä vuoksi joudut valehtelemaan ja juuri halu olla toisen miehen kanssa muodostuu lopulta riippuvuudeksi tavalla tai toisella ja sulla on helvetin paha olo kun joudut sen aviopuolisoltasi salaamaan.
Kotona olen kuin zompi, yritän herätellä itseäni että ole hyvä mies läsnä,ole lasten kanssa ja näyttele rakastavaa aviopuolisoa. Kuvio kun on tämä minusta on tullut työnarkomaani, keksin kaikenlaista voidakseni olla töissä,työmatkoilla jne. Pahinta on kun ei ole ketään jonka kanssa vois puhua, kerran kävin SETA:n sosiaalisihteerin
juttusilla mutta se auttoi vain hetkellisesti ja
munhan se ratkaisu pitäisi tehdä.
Tästä mun tarinasta vielä että muistan kun yläasteella mua haukuttiin homoksi, mä jotenkin kasvoin ajatukseen ja se alkoi kiinnostaan. Sitten oli näytettävä vaan että tytöt kiinnostais ja naimisiinkin menin vain näyttääkseni suvulle,
velvollisuuden tunteesta vanhempiani kohtaan, en olisi silloin kestänyt heidän häpeäänsä jos olisi tiedetty että olen kiinnostunut pojista.
Tosta erosta vielä. Tavallaan nyt kun on kaikkea,perhe,rivitaloasunto ja materiaa... niin
hyppäisin sen menettäneenä tuntemattomaan, satunnaisiin suhteisiin, pettymyksiin...jaksaako sitäkään. Ehkä olis parempi kun mua ei joku päivä olisikaan, veisin salaisuuteni hautaan ja kaikki
muut säästyisivät pettymästä minuun - saisivat
vaimo ja lapset uuden elämän sekä mahdollisesti paremman isäpuolen.
Kyllä elämä voi meille joillekin olla vaikeaa.
Olis kiva kirjoitella jos löytyy kaltaisia esim.
sinä N39.
Sydemmästäni voimia kaikille
huomenta,
kun luen nyt lisää viestejänne, nieleskelen taas. Etenkin tuo feikki39:n sydämenmaisema tuntuu niin tutulta.
En kuitenkaan näe asiaa aivan noi synkkänä, että elämän halu pitäisi menettää, tai ruveta perhetta hajottamaan. Tottahan on sellainen seikka, että jos ihminen kokee tarvetta omaan sukupuoleensa, ei se häviä mihinkään sillä, että mennään naimisiin ja perustetaan perhe - eikä mielestäni tarvitsekkaan. Sitä kaipuuta ei kykene muu kuin se kaipuun kohde täyttämään.
Lukaiskaa molemmat tuolta miehen logiikasta yksi aikasempi viestiketju, jossa joku vaimo tai tyttöystävä kyseli sen perään, kykeneekö parisuhteessa elävä bi-mies tuntemaan kaipausta toiseen mieheen. http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=3500000000000010&posting=22000000002466797
Elämä on jännä juttu kyllä. Sillä ihan oikeasti tuntuu olevan sellainen luonne, että aina vaikeiden tai törmäystilanteiden hetkellä tapahtuu jotain odottamatonta, ja kelkka saa ottaa uutta kurssia, ja asiat vain jotenkin oudolla tavalla järjestyvät? Älkää vielä menettäkö toivoanne elämän suhteen. Itse annan uskoni kantaa ja siihen suuntaan, että joskus oikeasti löytyy nainen johon rakastun niin suunnattomasti, että hänen kassaan elämäni haluan perustaa.
Jos haluatte keskustella ja pohtia lisää, niin voin laittaa sähköposti osoitteeni?
lopettaa naurettava vouhkaaminen. Miksi ihmeessä mies alkaisi kaivella toisen miehen HAISEVAA PERSEREIKÄÄ tahi nainen imeskellä toista naista??!!
joo,logiikkaa - ihan positiivista luettavaa mutta kun nää jutut on niin henkilökohtaisia ja jokaisella on oma tarinansa, omat velvoitteet ja arvomaailma. Mä uskon että kerran bi niin sitä on aina bi ja sen mukaan elää kukin tavallaan.Harva
nainen sulattaa jos mies käy vieraissa...miehissä ja jotenkin sitä haluaa olla yhteiskuntakelpoinen.
Ei sitä työhaastattelussakaan ole niin avoin että sanoo olevansa bi tai homo tai jossain kaveriporukassa, työpaikalla....!Tietty se on henkilökohtaista mutta kun se ei ole yleisesti hyväksyttyä siitä tulee kurja olo ja sellanen epätäydellinen fiilis.
Pahinta on että joskus joutuu keskusteluihin jossa homoja ja vast. pistetään tosi pahasta ja
itse joutuu olen siinä pokkana mukana - kyllä on pala kurkussa - tyrmätä oma itsensä, oma suuntautumisensa. Sitä sitten vaan kokoaa taas itsensä. Eiköhän tää mun plätinä piisaa.
Nyt on niin makee auringonpaiste että täytyy lähteä poikani kanssa ulos - tulee tehtyä jotain järkevää ja saa ajatukset välillä muihinkin asioihin.Kirjoitelkaa......
Moi vielä, laita vaan osoite jos voit.....NOITA
kusipäitä liikkuu kyllä, mutta kyllä me sitten toisemme tunnistamme.... Kirjoitellaan
Kaikenlaisia kusipäitä on liikenteessä, jotka haluavat nuohota samaa sukupuolta olevan ihmisen persettä.
HYI!!
..ystävääni, häiriköistä ei tosiaan kannata välittää, heitä riittää ja heillähän on selvästikin omat ongelmansa. Feikkiä39, sun tilanteesi on kyllä todella ahdistava ja hämmästyttävän samanlainen kuin itselläni, vaikka sun kanssasi eri sukupuolta ollaankin. Mäkään en voi kuvitella hajottavani perhettä, ja niinkuin sinäkin omalta kohdaltasi sanoit, niin mihin edes menisin? Ei mulla ole naista valmiiksi katsottuna, oon tietyssä mielessä aika noviisi näissä hommissa, ei edes kunnon rakastelukokemusta naisen kanssa vielä. Kuitenkin sen suuntautumisensa tietää, eihän bin, homon tai lesbon elämä yhtä naimista tosiaankaan ole (terveisiä taas takapiruille, että perehtykää lisää aiheeseen). Oman käsitykseni mukaan vähemmistöt saattavat olla mitä herkimpiä ja henkisimpiä ihmisiä, mitään ei tietenkään voi yleistää. Itsekin toivoisin joskus löytäväni kumppanin naisesta, jonka kanssa voisi olla vaan ja tehdä kaikenlaista. Vaan mistähän sen koskaan löydän! Rakastelu tulee itseni kohdalla kuvaan mukaan vasta sitten, kun oikea, hyvä tunne on syntynyt kahden ihmisen välille, ja luottamus tietenkin. Arvatkaa te kaksi ystävääni, mikä mielestäni on pahinta. Se, että löytää naisen, teidän kohdallanne ehkä miehen, joka ei vastaakaan omiin tunteisiin. Itse tapasin kerran naisen, joka todella salpasi hengitykseni. Luulin, että hän tunsi samoin minua kohtaan. Hän kuitenkin näytti vain nauttivan vallastaan, minkä oli minuun saanut ja leikki kustannuksellani. Sen jälkeen oli todella ankeaa vähän aikaa olla kotona. Iski yksinäisyys niin kovana vastaan. Kirjoitelkaa, tämä helpottaa ainakin minua, kun huomaa tosiakin olevan. Feikki39, huolestuttaa oikein lukea viestejäsi, sieltä jotenkin kuultaa niin selvästi toivottomuus välillä. Ei meidän tarvitse tehdä mitään mahdottomilta tuntuvia ratkaisuja, joista kaikki kärsisivät. Silti uskon, että on mahdollisuus ja keinoja elää myös itseään tyydyttävällä tavalla, vaikka se vaikeaa onkin. Ensin on jotenkin opittava hyväksymään itsensä ja päästävä pahimmasta syyllisyydestä. Siinä mielestäni auttaa tämä toisten, samassa tilanteessa olevien kanssa keskustelu.
Toivottavasti huomasitte teille tarkoitetun viestini otsikolla "Moi te kaksi...". laitoin sen vahingossa tonne sekaan.
Kiitos hienosta kirjoituksesta ! @)---))-----
ollaan myös täällä.. Perhettä on ja asiat pitäisi olla päällisin puolin aivan mallillaan, mutta jotain kuitenkin puuttuu.
Olen myös laillasi tuntenut vetoa samaan sukupuoleen jo lapsesta lähtien, mutta niin sitä vaan jossakin vaiheessa tuli mentyä naimisiin ja pari lastakin on tullut vuosien varrella tehdyksi.
Jotenkin olen kuitenkin nyt tullut siihen ikään, että on aika tunnustaa itselle ja muille, mitä todella elämältä vielä haluaa. Tuntuu vaikealta ajatella, että voisin elää tämän tunteen kanssa seuraavat 40 vuotta ilman, että en yrittäisi tehdä asian eteen mitään. Haluan vain ja ainoastaan naisen ja naisen kosketuksen, niin arkeen kuin juhlaankin.
Mikäli sinua kiinnostaa jakaa kokemuksia asian tiimoilta ja muutenkin, niin meilaa osoitteeseen
[email protected]
Sinulle ukkomies ja kaikkea hyvää sullekin elämääsi!
mielelläni, kirjoitan Sinulle ilman muuta. On hienoa saada vaihtaa ajatuksia samassa tilanteessa olevien kanssa.
Terve vaan feikkiä 39.!
Tuo mitä kirjoitit on tosi tuttua minullekkin ja mielestäni olen omassa elämässäni ratkaissut asiani, ainakin itseäni ja vaimoanikin tyydyttävään ratkasuun.
Meillä on avoimuus osoittautunut hyväksi ratkaisuksi ja vaimoni ymmärtää tämän asian mielestäni oikein hyvin. Pelkoja on tosin ollut, vaikka siitä, että jospa rakastun johonkin mieheen. Mutta en hae rakkautta, koska saan sitä vaimoltani kaikesta huolimatta, vaikka olenkin bi.
Kaveruutta samanlaisten kanssa paremminkin haen.
Ymmärrys ja luottaminen on se jonka varaan voi rakentaa, mutta ymmärrän senkin, että kuinka on vaikeaa mennä kertomaan vaimolleen sisimpiä ajatuksiaan jos ei hänellä ole mitään pohjaa ennakkoon ottaa asia vastaa. Se on shokki todella jos asia tulee esille kuin salama kirkkaalta taivaalta.
Uskompa että jos kertomisen jälkeen vaimosi hyväksyisi sinut sellaisena kuin todella olet, niin luulen ettet voisi olla rakastamasta häntä todella. Tämän olen itse saanut kokea ja olen siitä tosi kiitollinen ja onnellinen.
Neuvoisin sinua ja muitakin. jotka oletta samassa tilanteessa etsimään kaltaistamme seuraa, ei niinkään seksikokeiluiden vaan keskustelun merkeissä. Netissähän se käy kätevästi, eri chattipalstoilla. Kunhan ensin löytää sopivaa seuraa, jotka eivät hae vaan kokemuksia.
Olet kuitenkin vielä noin nuori 39 v ja elämää on vielä edessä toinen mokoma ainakin ja olen sitä mieltä, että parempi on astua ulos kaapsita ainakin osittain ja saada jonkinlainen tasapaino.
Nämä ''perseen puhujat'' saavat jäädä omaan rauhaansa, niistä ei kannata välittää, heillähän ei voi olla käsitystä asiasta ja ihmisestä ihmisenä vaan juoksevat kaikenmaailman rivouksien perässä, yrittäen tyydyttää kaikki salaisemmatkin fantasiansa ja siksi täällä pyörivät kunnon ajattelevien ihmisten joukossa jonkinlaista vastausta hakiessaan omiin kysymyksiinsä.
Jos ero tulee kaikesta huolimatta, toivoisi että vaimo ymmärtäisi sen eikä alkaisi huutelemaan asiasta, ja antaisi eron syyn olla teidän välinen juttunne, jos menet ja kerrot asian todellisen laida.
Erotahan voi vaikka ei kertosiskaan asiaa ollenkaa, mutta toisaalta silloin jää se sama salaisuuden painolasti päälle ja toisaalta kaksoiselämä jatkuu samanlaisena.
Hienoa että on asiallista keskustelua aiheesta taas virinnyt ja toivonkin että sekin osaltaa helpotta lukijoita.
Rohkeasti vain tuntoja esille..
..tuonne bi-cafe:n chatti puolelle, keskustellaan siellä lisää, ja jaellaan niitä osoitteita.
Joo, kylläpä hyvää keskustelua todella syntynyt aiheesta. Itse kanssa ja +40 ja aina vaan kaapissa, no mulla ehkä se ero, että en oikein ymmärrä omaa suuntautuneisuuttani? Kas kun haluaisin kyllä olla miehen kanssa mutta en esim suudella tai anaalihommiakaan, lähinnä vain suihinottoa ja kimpparunkkausta jne... tuota piruvieköön olen pohtinut että mikäs kummajainen mää sit olen ? Olen varmaankin 90 % heteroko?? vai pikkuBI , MIKÄ HITTO OIKEESTI MAHDAN OLLA.
Kuule, mielestäni olet aivan tavallinen mies. Ei se ole niin kumma ja ihme jos haluaa toiseen mieheen tutustua vähän tarkemminkin. Siitä vain on tehty niin kammottava tabu ja me ressukat pelkäämme menettävämme miehisyyden jos tuollaisia asioita mietimme itseksemme.
Kaveruutta se on, mutta ehkä pikkasen syvempää sellaista, eikä ole pakko kaikkea tehdä mitä miehet voivat tehdä keskenään. Niinkuin jo sanoinkin, että sellainen juttelu ja asioiden pohtiminenkin on hyvästä ja jos pikkuisen sattuu tekemään mieli vaikka halata kaveria kunnolla, se meille suotakoon :))
sellainen, joka haluaa nuohota toisen äijän HAISEVAA PERSEREIKÄÄ tai imeskellä toisen äijän MULKKUA.
Tavallinen ukko?!!!!!!!
jaa-a tuossa oli minullakin aluksi pohtiminen. Pohtiessani huomasin, että yritän tehdä itsestäni jotakin muuta kuin se mitä olen, ja homma kääntyi entistä ahdistavammaksi. Lopulta oivalsin, ettei minun tarvitse olla muuta kuin se mitä rehellisesti olen, se vapautti paljon.
Minulle seuraava askel on sitten tämän kaiken sovittaminen siihen, että haluan perheen. Näiden kuitenkin sisälläni olevien halujen ja tunteiden toteuttaminen käytännössä siten, mikä ei missään muodossa loukkaisi ympäristöä, tulevaa vaimoani, lapsiani jne. Minulla on omat pelkoni tässä vaiheessa tietä.
Ole huoleti bi-ukko, ihan tavallinen mies olet, kuten me muutkin. Sovit hyvin joukkoon.
hingut täältä jotakuta helpottamaan oloasi.
Kumarruhan nyt kiltisti kontilles niin minä pääsen nuohoomaan sun tuhkaluukun oikein puhtaaksi ja kiiltäväksi.
Moi, kirjoituksesi osui asian ytimeen. Elän aivan vertaistasi kohtaloa. Kaipaus on johonkin, mutta on niin paljon menetettävää. Irtosuhteet eivät tuo vastausta, vaan ehkä enemmänkin pahaa mieltä.
Jos haluat kirjoitella on meilini [email protected]
Piti vähän lomailla ja nyt oon taas maisemissa.
Oli kiva huomata että aihe on kiinnostanut, noista
jutuista saa kyllä ajattelemisen aihetta. Juttelin tossa puhelimessa (mulle harvinaista) parin asiallisen bi-ukkomiehen kanssa ja he totesivat että nää 40-kymppisten ukkomiesten bi-
touhut on melkoinen "buumi". ehkä tää on yleisempää kuin uskotaankaan. Niitä jotka tiedostavat bi-taipumuksensa mutta eivät koskaan
harrasta seksiä toisen miehen kanssa taitaa olla
melkoisesti. Ehkä sitä naisen kanssa kaiken kokeneena haluaa jotain uutta mutta toisaalta tuttua - ehkä se on niin että vain mies miehelle voi antaa melko täydellisen eroottisen tunnelatauksen.Mullekin ajatus anaalista on vähän
vieras, käteenveto ja suihinotto sekä läheisyys -hyväily on ihan ok.Toisaalta minä kaipaan keskusteluseuraa, kaveria jonka kanssa voisi turvallisesti ja luotettavasti jutella - ei välttämättä mitään seksiä. Joskus olen haaveillut että olis kiva tutustua johonkin samassa tilanteessa olevaan kaveriin, sanoa vaimolle että tapasin vanhan intti kaverin ja se tulee perheensä kanssa kylään. Voitais perheinemme pitää yhteyttä ja meillä kundeilla olis näin alibit tavata. Voitais lähteä aina sillointällöin vaikka mökille kalaan..purkaan paineita tai harrastaa jotain muuta.Välillä pyörii tällaisia hulluja ajatuksia mielessä, mut kai ne vaan pitää vireessä !!!
Luulenpa, että meikäläisiä bi-ukkomiehiä on aina ollut ja aina tulee olemaankin. Nettifoorumit ja chatit ovat vain mahdollistaneet "ilmiön" esilletulon yhtenä osana arkipäivää. Onneksi meillä nykyisin on nämä anonyymit kanavat, joiden avulla voimme keskustella, vaihtaa ajatuksia ja jopa kokemuksia ilman leimautumisen pelkoa ja tarpeetonta ahdistusta. Se, että näissä foorumeissa pyörii ilmeisen paljon nelikymppisiä naimisissa olevia perheenisiä, liittyy yleisinhimilliseen ilmiöön jota kutsutaan keski-iän kriisiksi. Uskallan väittää, että useimmilla ns. heteromiehillä on biseksuaalisia fantasioita ja toiveita elämänsä varrella. Mutta kuka meistä olisi niin hullunrohkea, että uskaltaisi omassa kaveripiirissään ääneen tunnustaa haluavansa eroottista läheisyyttä vaikkapa tuttavaperheen iskän kanssa? Monille asia alkaa konkretisoitua 15 - 20 avioliittovuoden jälkeen, lasten kasvaessa, oman elämänkaaren puolivälin ylittyessä, elämän rajallisuuden ja elämättömän elämän tietoisuuden iskiessä tajuntaan. Näin kävi minullekin. Sinun ajatuksesi eivät ole minusta lainkaan hulluja, päinvastoin. Ne ovat terveen nelikymppisen ukkomiehen, kunnollisen perheenisän ajatuksia, kovasti tuttuja ja omakohtaisia. Eikä kyse todellakaan ole siitä, etteikö se oma vaimo edelleen olisi rakas ja korvaamaton. Mutta miten ihmeessä kaiken tämän osaisi hänelle selittää...
Tuossa viimeisessä viestissä oli kyllä paljon järkeä ja siihen liittyy varmaan myös se että elämän kokemus tuo myös uusia laajempia näkökantoja asiaan. Ja sitä myös olen aatellut että olisko sekin vaan totta että sen saman "vaimokkeen" kanssa se kipinä häviää johonkin ja "pimppakin" on jo niin läpeensä tuttu ja koluttu. Ja olen melko varma että meitä "bi-ukkoja" on sit niin paljon ettei kukaan osaa ees arvata, me vaan ollaan omissa kaapeissamme ja fantasioidaan siellä. Ja jos katsellaan noita kolmannen pyörän hakijoita siellä tosi paljon tilanteita että 2 miestä ja yksi nainen , miksi??? No me miehet päästään turvallisesti tirkistelemään, eikä leimauduta homoiksi "annetaan vaimolle hyvää" jos aukes tää mun ajatus ??? Oliko sekavaa ???
mittarissa ja kriisi iskee. Niin kai mä sitten oon kriisissä. Reilut kakskyt vuotta menikin opiskelun,perheen ja työn parissa - eikä ole oikein ehtinyt ajatteleen omia kuvioita, toisaalta
kun on ollut niin paljon muuta ajateltavaa sitä on voinut torjua bi-puolen valloilleen pääsyn itsessään. Minäkin rakastan vaimoani yli kaiken, me on koettu yhdessä niin paljon ja en mä ole kyllästynyt rakastelemaan hänen kanssaan, päinvastoin meillä menee tosi hyvin.Se on vain se jokin joka saa himot heräämään miehen suhteen.Joku sanoo että on rikkaus olla bi, no jos se olis jotenkin yleisesti hyväksyttä niin ok,
mutta kyllä se tuottaa ympäristössä kaikenlaisia ajatuksia ja torjuntaa. Tässä iässä huomaan kuinka on tärkeää olla hyvässä fyysisessä kunnossa, kiinnittää ulkonäköön erityistä huomiota ja jotenkin haluaa pysyä ajan hengessä mukana.Nyt haluaa jotain myös itselle - kyllä mä haluan että mut huomataan, myös mun sisäistä minää. Mä en tarkoita mitään pinnallista vaan sitä alkaa funtsia elämää ja sen sisältöä, mitä on tullut koettua ja ehkä arvomaailmaansakin on alkanut miettiin vähän eri näkökulmasta.Saavutuk-
sia on ja lapset varmaan niistä tärkeimmät, mutta
se oma itse - vielä olisi haaveita ja tavoiteltavaa. Nyt on tunne että perustukset vapisee ja tulee mietittyä tosi tarkkaan jokainen
siirto. Ehkä tää on kasvattavaa rypeä tässä epätietoisuudessa hetken, pitää vain kiinni siitä mitä jo on ja jatkaa fantasiointia.Jos tää on tätä ns.40-kriisiä niin toi bi-puolen pohtiminen
on vain yksi osa sitä - seksi on osa elämää, mutta
kyllä niitä tärkeitä asioita on muitakin.
On aika tuskallista ajatella että bi-ominaisuuden julkitulo esim.mun kohdalla romuttais kaiken tähän asti saavuttamani ja toisaalta minkä minä sille ominaisuudelle voin. Se on osa mun persoonaa ja kyllä mä olen siitä ihan ylpeä, vaikka se välillä tekeekin kipeää.
Kaikki tuo mitä kerrot tuntemuksistasi on kuin suoraan psykologian oppikirjasta... ja meikäläisen aivoista. Sinulla on tyylipuhdas neljänkympin kriisi. Tuo bi-ominaisuus tuo sinulla(kin) omat pienet monimutkansa minuutesi etsintään. Meikäläisellä mutkat suoristui siihen pisteeseen, että kerroin vaimolle 25 yhteisen vuoden jälkeen olevani bi. Oma ahdistukseni helpottui, mutta vaimon ahdistus kasvoi toiseen potenssiin ainakin tilapäisesti. Avioliiton perustukset järkkyivät todella pahasti, mutta päätimme selviytyä tästäkin kriisistä yhdessä. Avoimuus ei tosiaan ole helppo ratkaisu, mutta ei ole myöskään helppoa elää vajaasti ja kieltää itsensä koko elämänsä....
Puhut järkeä. Olen itse poikamiehenä tavannut elämäni aikana useita naimisissa olevia miehiä, joita on kiinnostanut miesten välinen yhdessäolo ja joiden kanssa olen sitten sitä harrastanut. Muutaman kanssa yhdessäolo ja tapaamiset ovat johtaneet pitkäänkin kestäneeseen kaveruussuhteeseen, jossa on ollut mukana seksuaalinenkin puoli. Nykyään on niin paljon erilaisia netti- ja muita anonyymeja kanavia solmia tuttavuuksia, että ilmiö on vain tullut näkyviin. Varmasti myös ilmapiirin yleinen vapautuminen ja suvaitsevaisuus ovat rohkaisseet monia edes kokeilemaan sitä toista puolta itsessään. Tunnustusta täytyy antaa niille teistä, jotka tunnistavat ja uskaltavat vielä edes itselleen tunnustaa oman moniulotteisuutensa!
tuli ihan hyvä, tuli paljon pohdittavaa ja asia tuntui kiinnostavan monia. No, mä jään ihan hyvillä mielin odottaan tulevaa, keräämään vielä vähän rohkeutta ja odottaan kun se unelmien mies
"tulee ja vie mennessään" heh...heh.!!HYVÄÄ KEVÄÄN JATKOA KAIKILLE
BI-HENKISILLE JA TSEMPPIÄ. TERV. feikki39
me, elämä on nautintoa........
vaan olla ihan oma itsensä ja toteuta haaveesi,
on rikkaus olla bi.