Tekijänoikeuksista

Hei,

onko laillista julkaista esimerkiksi kirjan kannessa kuvakollaasia, johon on sommiteltu lehtileikkeitä kahdenkymmenen vuoden takaa? Entä, jos lehtileikkeessä on mukana jonkun tekemä piirros?

Tarvitsisin tätä tietoa aika kipeästi ja nopeasti. Jos ei kukaan täällä tiedä, mistä voisin saada tämän asian selville?

Kiitos!
4504
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tekijänoikeuslaki 49a §
"Valokuvaajalla on yksinomainen oikeus määrätä valokuvasta, muuttamattomana tai muutettuna:
1) valmistamalla siitä kappaleita; sekä
2) näyttämällä sitä julkisesti.
Oikeus valokuvaan on voimassa, kunnes 50 vuotta on kulunut sen vuoden päättymisestä, jona kuva valmistettiin."

Kuvakollaasin tekeminen on valokuvan muuttamista ja koska valokuvaajalla on yksinoikeus muuttaa teosta (valokuvaa), tekijänoikeus mainittuun kokoomateokseen on alkuperäisten kuvien ottajalla.

Tekijänoikeuslain 5 § ns. kokoomateoksista, jollainen kuvakollaasi muutoin olisi, ei koske valokuvateosta.

"5. § Sillä, joka yhdistämällä teoksia tai teosten osia on aikaansaanut kirjallisen tai taiteellisen kokoomateoksen, on siihen tekijänoikeus, mutta hänen oikeutensa ei rajoita oikeutta ensiksi mainittuihin teoksiin."

Äänestä
  • Heippa,

    kiitos nopeasta vastauksestasi!

    Ymmärränkö siis oikein, että koska kanteen ei tule valokuvia, vaan lehtileikkeitä (joista yhdessä on piirros), niin se on ok tekijänoikeuslain 5. pykälän mukaan?

    Äänestä

  • Kyselijä kirjoitti:

    Heippa,

    kiitos nopeasta vastauksestasi!

    Ymmärränkö siis oikein, että koska kanteen ei tule valokuvia, vaan lehtileikkeitä (joista yhdessä on piirros), niin se on ok tekijänoikeuslain 5. pykälän mukaan?

    Tjaa, ymmärsinköhän itse väärin, kun vastasin siihen, että kirjan kanteen tulisi valokuvia, jotka ovat peräisin lehdistä. Tällöin näiden kuvien julkaiseminen vaatisi siis valokuvaajan luvan.

    Mutta jos siis onkin kyse siitä, että kanteen ei tule valokuvia vaan lehtileikkeitä (eli toisten teosten osia), silloin sovelletaan 5 §:ää, jolloin tekijänoikeus kuuluu tämän lehtileike-kookomateoksen tekijälle. Lehtileikkeessä olevan lehtijutun kirjoittaja ei voi esittää tällöin vaatimuksia kokoomateoksen tekijälle.

    Piirros ei ole valokuva vaan siihen soveltuu sama kuin lehtileikkeisiin. Teos (kirjan kansi) on siis laillinen.

    Äänestä

  • Laki niin kuin luetaan kirjoitti:

    Kiitos oikein paljon nopeasta avustasi, arvostan sitä paljon!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kyselijä kirjoitti:

Hei,

onko laillista julkaista esimerkiksi kirjan kannessa kuvakollaasia, johon on sommiteltu lehtileikkeitä kahdenkymmenen vuoden takaa? Entä, jos lehtileikkeessä on mukana jonkun tekemä piirros?

Tarvitsisin tätä tietoa aika kipeästi ja nopeasti. Jos ei kukaan täällä tiedä, mistä voisin saada tämän asian selville?

Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu