Olen tässä miettinyt että miten te joilla on ulkolainen puoliso, mietittekö koskaan jos tapaatte uuden tuttavuuden tai tutustutte johonkin toiseen suomalaiseen,että mitä hän ajattelee ulkomaalaisesta puolisostasi? tai jos hän ei pidä ulkomaalaisista ja ystävyys lopuu heti sen takia et puoliso oli ulkomaalainen. Koska monet suomalaiset ovat varautuneita ulkomaalaisia kohtaan. ja onko kohdallenne sattunut tapausta että ystävyys loppui kun puoliso on ollut toisesta maasta?
Muiden suhtautuminen
Bella
131391
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Eiköhän kaikki huonot puolisot anna ympäristölle ajattelemisen aihetta,eihän siihen kansallisuuden pitäisi mitenkään vaikuttaa.
Puolisohan voi olla huono tai hyvä tuli hän sitten mistä maasta vaan.
Jos nyt ystävyys loppuu vain sen takia,että puoliso on ulkomaalainen niin eihän se silloin aitoa ystävyyttä ollutkaan.
Itselläni on ulkomaalainen puoliso. Ainakin itselläni ovat samat ystävät ja tuttavat pysyneet ja olen saanut paljon uusia hyviä ystäviä mm. miehen kavereiden vaimoista jne. Joten ei mitään negatiivista sanottavaa, ainoastaan positiivista. Olen saanut ystäviä myös niin, että uteliaat ovat tulleet juttelemaan kuultuaan ulkomaalaisesta miehestäni.
Omat lapsuudenystäväni (=parhaat ystäväni) eivät ole kaikonneet minnekään sen takia, että minulla sattuu olemaan ulkomaalainen puoliso. Päinvastoin, he ovat hyvin kiinnostuneita mieheni kotimaasta ja kulttuurista. Jos joku ystävistäni olisi kaikonnut ulkomaalaisen puolisoni takia, niin siinäpä olisivat saaneet mennä...Mitä YSTÄVYYTTÄ se sellainen olisi???
Minulta ainakin moni on kysellyt mieheni kotimaasta ja he ovat olleet aidosti kiinnostuneita, eikä yhtään varautuneita.
Vaikka minulla olisi suomalainen mies, voisin silti ajatella uuden tuttavuuden edessä, että mitä hän mahtaa pitää suomalaisesta miehestäni tai hänen käyttäytymisestään...tuskinpa se ulkomaalaisuus nyt niin iso juttu enää on nyky Suomessa.
Minua lähinnä kiinnostaa oma suhtautuminen vierasmaalaisiin. Ulkomaalaiset tuntui kiehtovilta ja niiden seuraan oikein hakeutui. Sitten kun muka löysi oman onnensa, unohtui järki kokonaan. Kunpa olisi voinut katsoa ulkopuolisena omaa tilannettaan, mutta ei... Nyt on myöhästä katua, lapsi kainalossa ja äijä kadonnut. Noh, elämä opettaa pysymään islamilaisista erossa. Eiköhän elämä taas tästä ala hymyilemään. Pitänee taas alkaa hakeutua entisten kavereiden seuraan.
Johan olisikon ollut harvinaista jos edes
yksi viestiketju olisi ollut ilman
islamilaisten haukkumista...
Kuten varmasti tajusit, kyse ei ollut sinun suhtautumisestasi, vaan ystävien/ muiden ihmisten suhtautumisesta ulkomaalaiseen puolisoon.
vai unohtui järki, kun tapasit entisen ulkomaalaisen miehesi..
Sanoisin että oma vikasi. Kannattaisiko joskus pysähtyä miettimään...
Saattaa olla ettei olisi nyt lasta kainalossa
ja miestä "hukassa".
Sori, pistää kiehututtamaan välillä tämä
tarkoituksen mukainen mollaus.
Tänne pitäisi saada oma palsta
"ulkomaalaisten miesten hyväksikäytetyt naiset"
"eronnut ulkomaalaisesta"
mut hei, käykääkin avioero palstalla tilittämässä.
luulet olevasi? Vapaa palsta kaikille.
Olen lukenut tähän viestiin tulleita vastauksia ja onnekseni en ole löytänyt kohtalotovereita. Itse menetin parhaan ystäväni löydettyäni ulkomaalaisen puolison. Mielestäni olimme parhaita ystäviä niin kuin sen voi ymmärtää. Jostain syystä ystävyys ei kuitenkaan kestänyt poikaystävääni. Kenties jos olisin ilmaissut sen olevan "ei vakavaa" mutta kun en niin tehnyt niin asia kärjistyi. Uskon ystäväni ja jo hänen vanhempansa noudattavan ns. perinteisiä arvoja, joihin käsitys ulkomaalaisesta poikaystävästä vaan ei sovi.
Monet itkut tuli asian vuoksi itkettyä ja lähinnä sen vuoksi, että oli niin vaikea ymmärtää. Tuntui, että minunkin oletettiin muuttuneen pysyvästi erilaisen poikaystäväni vuoksi, mikä ei ollut totta. Jos muutosta tapahtui niin aina se on kuitenkin lähtöisin itsestä, ainakin minun sisukkaan suomalaisen kohdalla. Asia tuntui siis loukkaavalta, vaikka yritinkin suhtautua mielipiteisiin kunnioituksella. Mielestäni ystävän, joka pelkää ystävänsä puolesta kuuluisi kulkea rinnalla vaikeuksista huolimatta.
Onnekseni huomasin kuitenkin, että kaikki ystävät eivät reagoineet samalla tavalla.
mul on jokunen tuttu joka on ulkomaalaisen kans on ainaskin yks kanadalainen ja hollantilainen ja yhel miehel on ruotsalainen nainen ei niitä ainakaan mun mielestä mitenkään oudosti katsota kyl mun mielest ainaskin noi ulkomaalaiset on iha ok puolisona
ennen yhden jenkin kanssa ei mua mitekään syrjitty enneminkin kaverit oli hurjan kiinnostuneita siitä pelkästään positiivistä sanomista kaikista
Minulla oli yksi kaveri joka meni iranilaisen kanssa naimisiin, heillä sitten kaksi lasta.
Kerran olin heillä yötä, nukuin olohuoneen lattialla. Mies lähti aika myöhään kavereidensa luokse pippaloimaan, kaverini tietysti meni yläkertaan nukkumaan lastensa kanssa. No kun mies aamuyöstä tuli kotiin niin hän kävi päälleni, otti ranteista kiinni ja painoi lattiaan ja minulla oli täysi työ että sain miehen puhuttua pois.
Sen jälkeen en koskaan uskaltanut nukkua enää heillä, enkä tieteskään kehdannut kaverilleni kertoa tapahtuneesta. Kamalaa edes ajatella että jos hän kuuli sinne yläkertaan. Vieläkin tuntuu pahalta vaikka tästä on monen monta vuotta.
En kyllä naimisiin mentyäni tavannutkaan heitä kuin muutaman kerran, silloin mies oli aina kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan, liekö se tapa hänellä että kokeili kaikkia vaimonsa kavereita että pääsiskö panemaan. Ja itte oli kuulemma niin hirveän mustasukkainen että repi vaimonsa saamia kortteja ja kirjeitäkin, kaverini joskus puhelimessa kertoi.
Harmittaa senkin takia kun olisin halunnut joskus tavata kaveriani kahden kesken ja puhella rauhassa, vaan en saanut, siinä oli aina perhe vieressä. Onko tuo sitä muslimikulttuuria vai mitä. En tiedä ovatko enää naimisissa keskenään, kumpaakaan ei löydy puhelinluettelosta. Mutta jos mies tuollaista peliä piti kaikkien naisten kanssa niin ei kai siinä erokaan ole kaukana.
Asia saattaa toki käydä mielessä, jos henkilö on tunnettu esimerkiksi rasistisista vitseistä, mutta yleisesti ottaen minä olen vain tyytyväinen, onnellinen ja ylpeä miehestäni ja se, että hän tulee eri kulttuurista ei ole mikään rasite tai häpeän aihe.
Kerron aina häpeilemättä, mistä mieheni on kotoisin.
Aina kansalaisuus ei kuitenkaan ole edes asia, jonka pitää mainita. En kulje esittelemessä itseäni tyyliin: "Hei! olen Lynne, ulkomaalaisen miehen vaimo."
Kohdalle ei ole koskaan sattunut tapausta, että ystävyys olisi loppunut miehen kansalaisuuden selvittyä, eikä edes tapausta, jossa kansalaisuus olisi ollut millän tavoin ongelma. Pikemminkin ihmiset ovat olleen vain avoimen kiinnostuneita kuulemaan "erilaisesta elämästämme". Jos joskus sellainen tapaus kohdalle sattuisi, saisi ystävyys mielihyvin loppuakin. Minä en nimittäin ole yhtään huonompi ystävä, vaikka olenkin ulkomaalaiselle aviomiehellä varustettu. Siitähän kun ystävyydessä on kyse...
mulla on englantilainen mies eikä ikinä ole ollut mitään negatiivistä sanottavaa ei ystävista ei naapureista ei ohikulkijoista ei kenestäkään päinvastoin minusta suomalaiset osaa asennoitua hienosti ulkomaalaisiin jopa humalaisten seurassa ravintolassa ei ole ollut kuin jonkun näköistä kiinnostusta oman kielitaidon treenii pelkästään plusmerkkistä kontaktii ihme valitusta ettei suomalaiset osaa käyttäytyä ulkomaalaisia kohtaan en minun ainakaan tarvinnut selitellä saati hävetä maanmiehiäni
kun aina meitä panetellaan