rautaa

TV PAIKALLISUUTISISSA OLI JUTTU PETÄJÄVEDELLÄ TOIMIVASTA RAUTAKYLÄSTÄ
OÖN SE KUMMA JUTTU KUN KAUPUNGIN VIRKAMIEHET SAIVAT SEN KARKOITETUKSI RAJAN TAAKSE TAI EI KAI SIIHEN SUURTA JÄRKEE TARVITSE PERÄÄNATAMATONTA JÄYKKYYTTÄ VAAN
MUTTA ON HIENO ASIA ETTÄ MENESTYY SIELÄ MISSÄ YRITÄJYYTTÄ YMMÄRRETÄÄN
421881
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

On se aikaisemminkin Keuruulla nähty, jos joku uskaltaa ja astuu herrojen liian herkille liikavarpaille, niin tietäähän sen miten siinä käy.

Joskus vuosia sitten Keuruulle oli tulossa Lintusyrjään keuhkotautiparantola. Se ei passannut isännille, koska piiat ja rengit olisivat menneet sinne töihin. Kukas sitten tekee maatalontyöt, jos piiat ovat sairaalassa paremmalla palkalla? Kova oli poru.
No se sairaala meni Kinkomaalla, mutta taitaa olla jo lopetettukin. Ei sitä silloin tiedetty, että se suljettaisiin joskus 2000 tienoissa.

Ei Keuruulle voinut tulla asetehdastakaan.Se meni Tikkakoskelle. Taas isännät pelkäsivät, mutta tällä kertaa kommunisteja. Tehdastyöläiset ovat usein vasenkintaisia.

No Rautakylä on hyvä nykyajan esimerkki herrojen totaalisesta hölmöilystä. Sitä taitoa ei voi kuin ihmetellä ja sen missä sitä älykkyyttä kaupungintalolla kasvaa.
Puissako?

Siitä älykkyydestä kertoo myös ne monet hankkeet, jotka ovat menneet puihin. Toisista on paljastunut hetken perästä jokin moninkertainen konkurssikoijari, kuten oli höyryveturipuistossa ja Ähtärin Lännenkylässä.

Yritetään jotain ihmeellistä ulkolaista liimapalkkitehdasta, joka meni onneksi jonnekkin toisaalle, mutta onko sitä sielläkään. Taisivat elää herroiksi hölmöläisten rahoilla ja rahastaa kuntien päättäjien hölmöillessä kunnan varat, jotka oli siihen tarkoitukseen varattu.

Niin järki ei olisi pahitteeksi, mutta jos lusikalla on saanut eilistä soppaa, niin kauhalla ei sitä enää tänään saa ravittua.

Äänestä
  • Kun yrityksiä on haalittu paikkakunnalle on niile jossainvaiheesa rakennettu toimitiloja
    Kun konkka on tullut ja yrotys kaatunut niin seinät on jääneet pystyyn ja ajan kanssa on uusi yritys tullut yrittämään
    näithän on
    varkkutehdas
    paanu haapamäellä
    kehittävä lelu
    en muista mikä oli rekan paikalla
    ja onhan niitä jotka on oleet pystyssä pitkän aikaa
    otava
    tälli
    fin nauha ja uutena ht
    ja onhan sinne hautausmaan taaksekkin syntynyt halleja,alueelle
    johon piti japanilaisten tulla
    seiniä vaan pystyyn niin kyllä niihin ajan kanssa joku tulee

    Äänestä

  • Lopettakaa paskan puhuminen, kun ette tiedä asioista mitään. Ensiksikin on turha rinnastaa Ison vihan aikaisia asioita (1700-luvun) tämän päivän asioihin. Toiseksi tutustukaa tämän ns. rautakylän Keuruun aikasiin asioihin ja Keuruun kaupungin kanssa käytyihin yritysneuvotteluihin, niin alatte ymmärtämään vähän kaupungin kantaakin ratkaisujen pohjaksi. Mitä tämä rautakylä on tuonut Petäjävedelle muuta kuin ison mainoskyltin tien varteen ja autoilijoita häikäisevän pihavalon. Tosin saahan Petäjäveden kunta lahjoittaa maaomaisuuttaan kenelle tahansa ja maksaa infrastruktuurin lahjoittamalleen alueelle.

    Äänestä

  • mutta sinä et kirjoitti:

    Lopettakaa paskan puhuminen, kun ette tiedä asioista mitään. Ensiksikin on turha rinnastaa Ison vihan aikaisia asioita (1700-luvun) tämän päivän asioihin. Toiseksi tutustukaa tämän ns. rautakylän Keuruun aikasiin asioihin ja Keuruun kaupungin kanssa käytyihin yritysneuvotteluihin, niin alatte ymmärtämään vähän kaupungin kantaakin ratkaisujen pohjaksi. Mitä tämä rautakylä on tuonut Petäjävedelle muuta kuin ison mainoskyltin tien varteen ja autoilijoita häikäisevän pihavalon. Tosin saahan Petäjäveden kunta lahjoittaa maaomaisuuttaan kenelle tahansa ja maksaa infrastruktuurin lahjoittamalleen alueelle.

    Sitten tiedät varmaan, kuinka paljon Rautakylä on nostanut liikevaihtoaan, työpaikkojen määrää ja kuinka paljon sinne on tulossa lisää metallialan ammatti-ihmisiä. Mikä perkele siinä on, että nuo lukemat eivät kelvanneet keuruulaisille?
    Yksi yhteinen nimittäjä: yrittäjä ei kuulunut sisäpiiriin huonojen henkilökemioiden vuoksi. Se on pohjasyy ja sen jälkeen vikaa löytyi molemmista. Kukaan ei tappele yksin.

    Äänestä

  • mutta sinä et kirjoitti:

    Lopettakaa paskan puhuminen, kun ette tiedä asioista mitään. Ensiksikin on turha rinnastaa Ison vihan aikaisia asioita (1700-luvun) tämän päivän asioihin. Toiseksi tutustukaa tämän ns. rautakylän Keuruun aikasiin asioihin ja Keuruun kaupungin kanssa käytyihin yritysneuvotteluihin, niin alatte ymmärtämään vähän kaupungin kantaakin ratkaisujen pohjaksi. Mitä tämä rautakylä on tuonut Petäjävedelle muuta kuin ison mainoskyltin tien varteen ja autoilijoita häikäisevän pihavalon. Tosin saahan Petäjäveden kunta lahjoittaa maaomaisuuttaan kenelle tahansa ja maksaa infrastruktuurin lahjoittamalleen alueelle.

    Minä olen ohikulkiessani nähnyt mainoskyltin takana teollisus hallin ja olen lehdistä lukenut että siellä työskentelee noin 30 henkilöä latsohhan terkemmin kun kuljet seuraavankerran ohi niin voit havaita ko hallin

    Äänestä

  • hallin nähnyt kirjoitti:

    Minä olen ohikulkiessani nähnyt mainoskyltin takana teollisus hallin ja olen lehdistä lukenut että siellä työskentelee noin 30 henkilöä latsohhan terkemmin kun kuljet seuraavankerran ohi niin voit havaita ko hallin

    ...kirjoitusvirheisiin. Jos vajaalle kolmelle kirjoitusriville mahtuu yksitoista (11) kirjoitusvirhettä, kysymyksessä täytyy olla joku Levengood Suomesta tai vastaava. Mitä lehdissä kirjoitetaan ei aina kuitenkaan ole totta. Kun viimeksi kävin ko. hallissa, siellä työskenteli tasan neljä (4) henkilöä. Olen pahoillani rehellisyydestäni, mutta kirjoitelmien uskottavuus kärsii kirjoitusvirheiden myötä.

    Äänestä

  • suoraan verrannollinen.. kirjoitti:

    kirjoituksesi ennen kuin alat soimaamaan toisten älykkyysosamäärää.

    Äänestä

  • Niin ja lentokenttä Lapinkankaalle, isännät pelkäsi, sotaa, no kenttä ja toiminnot meni Halliin, sielä on toimitaa

    Äänestä

  • on on kirjoitti:

    Kun yrityksiä on haalittu paikkakunnalle on niile jossainvaiheesa rakennettu toimitiloja
    Kun konkka on tullut ja yrotys kaatunut niin seinät on jääneet pystyyn ja ajan kanssa on uusi yritys tullut yrittämään
    näithän on
    varkkutehdas
    paanu haapamäellä
    kehittävä lelu
    en muista mikä oli rekan paikalla
    ja onhan niitä jotka on oleet pystyssä pitkän aikaa
    otava
    tälli
    fin nauha ja uutena ht
    ja onhan sinne hautausmaan taaksekkin syntynyt halleja,alueelle
    johon piti japanilaisten tulla
    seiniä vaan pystyyn niin kyllä niihin ajan kanssa joku tulee

    Rekan paikalla oli aikanaan metallifirma nimeltä Sumari Oy.

    Äänestä

Keuruulaista huippuosaamista?
Kirjoittanut: Herroilta / 30.4.07 / klo 12:00

Ei kai vaan se sama herraporukka, joka Yakuzan kanssa solmi suu messingillä liimapalkkitehdaskauppoja, ollut jotenkin vaikuttamassa taustapiruina tuon yrittäjän perseelleen menneessä tonttiasiassa? Jokohan kaupunki on saanut maksettua tappiot aikaisemmista emämunauksistaan yritysbisneksessä?

* Vastaa tähän viestiin
* Kerro kaverille tästä viestistä
* Ilmoita asiattomasta viestistä
*

Viestien esitystapa:
Vastausten määrä 11 | Lukukertoja 1213Edellinen | Seuraava
Mielipiteitä Keulinkistä?
Arska. ta. 7.3
Pelkästään sen varaan ei
kannata... 8.3
Keulink.
masaa. 9.3
Eikös sitä pitäisi
olla yr... 9.3
Kysele ministeriöstä
miten nämä 17.3
Mikä ministeriö
näissä ... 19.3
KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖ
ON KYSE... 15.4
joopajoo
aseda 19.3
Sama pätee
myös ka... 24.3
Olen sivukorvalla kuullut,
että Ta... 13.4
HERROJEN PÄÄTKÖ SEKAISIN?
vailla ... 30.4
Keuruulaista huippuosaamista?

Äänestä
  • Keuruulaisen päättäjän jäljet näkyvät laajalti Keski-Suomen ulkopuolella. Tämäntapaiset uutiset eivät auta Keuruun julkisuuskuvaa, vaikka herrat kuinka yrittävät olla positiivisia.
    Kenenkä napaan Keuruun herrat ja rouvat päättäjät tuijottavat? Omaansa vai?
    Niissä navoissa ei ole mitään katsomista, kun jäljet sen tuijottelun jälkeen ovat savuavat rauniot!

    Päättäjät, virkamiehet ja toimenhaltijat vaihtoaitioon. Tilalle pitää saada henkilöitä, joilla on jotain positiivista annettavaa Keuruulle.
    Ei aina oman puolueen etujen ajamista, vaan Keuruun yhteisen hyvän sekä kehittymisen eduksi päättäjien on oltava valmiita tekemään oikeita päätöksiä.
    Rautakylä on jälleen näitä keuruulaisten hölmöläisten tekemiä munauksia aivan johtoa muoden.
    Mitä päättäjien päässä liikkuu muuta kuin nestettä?

    Herää kysymys mihin Keuruulla tarvitaan KEULINKKIA, jos yrityskehitys on tämän sorttista toimintaa munauksia munausten perään?
    Keuruu ja Keulink haalivat vain joitain hämärässä toimijoita?
    Missä vika?

    Toivotan Rautakylälle menestystä.

    Äänestä

  • herrat=narrit kirjoitti:

    Keuruulaisen päättäjän jäljet näkyvät laajalti Keski-Suomen ulkopuolella. Tämäntapaiset uutiset eivät auta Keuruun julkisuuskuvaa, vaikka herrat kuinka yrittävät olla positiivisia.

    Koko Petäjävedelle Rautakylän myötä. Keuruulla kannattaa keskittyä teollisuuden kehittämisen sijasta teatteriin, runonlausuntaan ja taulujen maalaukseen.

    Äänestä

  • Menestystä kirjoitti:

    Rautaa rajalle .

    kyllä kulttuuria pitää olla
    korpikirjastossa tulevaisuudessa korkeataista musiikkia
    tai sitten ei
    jospa herrat purattaa konserttipaikan niin voi soittaa kuusen alla

    Äänestä

  • herrat=narrit kirjoitti:

    Keuruulaisen päättäjän jäljet näkyvät laajalti Keski-Suomen ulkopuolella. Tämäntapaiset uutiset eivät auta Keuruun julkisuuskuvaa, vaikka herrat kuinka yrittävät olla positiivisia.
    Kenenkä napaan Keuruun herrat ja rouvat päättäjät tuijottavat? Omaansa vai?
    Niissä navoissa ei ole mitään katsomista, kun jäljet sen tuijottelun jälkeen ovat savuavat rauniot!

    Päättäjät, virkamiehet ja toimenhaltijat vaihtoaitioon. Tilalle pitää saada henkilöitä, joilla on jotain positiivista annettavaa Keuruulle.
    Ei aina oman puolueen etujen ajamista, vaan Keuruun yhteisen hyvän sekä kehittymisen eduksi päättäjien on oltava valmiita tekemään oikeita päätöksiä.
    Rautakylä on jälleen näitä keuruulaisten hölmöläisten tekemiä munauksia aivan johtoa muoden.
    Mitä päättäjien päässä liikkuu muuta kuin nestettä?

    Herää kysymys mihin Keuruulla tarvitaan KEULINKKIA, jos yrityskehitys on tämän sorttista toimintaa munauksia munausten perään?
    Keuruu ja Keulink haalivat vain joitain hämärässä toimijoita?
    Missä vika?

    Toivotan Rautakylälle menestystä.

    mihin keulinkkiä tarvitaan
    sitä tarvitaan sellaisten päätösten tekoon joista ei haluta antaaa
    tietoa alammaisille
    voidaan aina vedota että osakeyhtiöstä ei voi antaa tietoja liikesalaisuuteen vedoten
    tämmösit =linkin= ovat kaiken demokraattisen kontrollin ulkopuolella ja niiden
    toiminnasta ei Lampinenkaan saa selvää

    Äänestä

  • linkkitetty kirjoitti:

    Keulink Oy tekee kaupunginjohtajan käskystä sellaisia töitä, joihin se ei saisi poliittisilta päättäjiltä julkisuuden pelossa lupaa. Sitten Keulink laskuttaa kaupunkia toimeksiannoista eikä niistä menoeristä edes keskustella kaupunginhallituksessakaan. Rulettiahan tämä on, ja Keulink kehua retostaa toimintakestomuksessaan olevansa AAA-luokan yritys kannattavuudeltaan. Kaikki tulot tulevat sille kuitenkin veronmaksajien pussista.
    Aika kätevä systeemi.

    http://www.keulink.fi/

    Ei tullut Rautakylä Keuruulle, mutta siitäkin huolimatta asiantuntevaa ja taitavaa henkilöstöä, kuten heti etusivulla mainostetaan. "Lue lisää Keulinkistä ja tämänhetkisistä projekteista". Niin että missä kohdassa ne meneillään tai tulossa olevat projektit esitellään? Palveluista tuolla on vain tietoa.

    Äänestä

  • x34p kirjoitti:

    päivänä, kun EU-rahat loppuvat. Se firma ei tuota yhtään mitään, vaikka niin yritetään väittää. Tukirahavetoinen yksikkö. Rautakylä on niin Keuruun johdolle kuin KeuLinkinkin johdolle punainen vaate jo siksi, että keuruulaiset johtohahmot eivät olisi ikinä pystyneet saamaan sellaista aikaan täällä.

    Äänestä

  • Selville? kirjoitti:

    http://www.keulink.fi/

    Ei tullut Rautakylä Keuruulle, mutta siitäkin huolimatta asiantuntevaa ja taitavaa henkilöstöä, kuten heti etusivulla mainostetaan. "Lue lisää Keulinkistä ja tämänhetkisistä projekteista". Niin että missä kohdassa ne meneillään tai tulossa olevat projektit esitellään? Palveluista tuolla on vain tietoa.

    Edellä olevasta käy selvästi ilmi että keulink on sellainen organisaatio että setyölistää itse itsensä ,Se laatii selvityksiä ja raborttej aeri hankkeista itselleen jouta se sitten siirtelee keskenään pöydältä toiselle sisäisenä siirtoina se ei tuota ulkopuolisille mitään tärkeetä tieto
    mutta hyvin menee niinkauan kun alammaiset suostuvat kaiken maksamaan

    Äänestä

  • linkitetty kirjoitti:

    http://www.keulink.fi/index.php?PAGE=35

    Tuolta ei selviä se, milloin nuo yritykset ovat aloittaneet toimintansa, vaikka ympäripyöreästi on otsikoitu, Uusia aloittaneita yrityksiä. Onkohan olemassa tilastoja, josta selviää Keulinkin kautta perustettujen yritysten määrä, yritysten tämänhetkinen tilanne, uusien työpaikkojen lukumäärä, konkurssit, velkasaneeraukset, jne?

    Äänestä

  • Jossain? kirjoitti:

    Eikös ne virkamiehat jokuvuosi perustaneet laaser virman joka meni sitten konkkaa ,syy liian paljon johtjia jotka eiväty osallistuneet tuoyyvaan työhön

    Äänestä

  • sinä samana kirjoitti:

    päivänä, kun EU-rahat loppuvat. Se firma ei tuota yhtään mitään, vaikka niin yritetään väittää. Tukirahavetoinen yksikkö. Rautakylä on niin Keuruun johdolle kuin KeuLinkinkin johdolle punainen vaate jo siksi, että keuruulaiset johtohahmot eivät olisi ikinä pystyneet saamaan sellaista aikaan täällä.

    vaan tekee tappiota jatkuvasti, mutta jollain KEPUli-konstilla vaan saa kaupungilta avustusta !

    Äänestä

  • tuota yhtään mitään, kirjoitti:

    vaan tekee tappiota jatkuvasti, mutta jollain KEPUli-konstilla vaan saa kaupungilta avustusta !

    Lamasta huolimatta Keulinkin viidelletoista työntekijälle?

    Äänestä

  • Edelleen kirjoitti:

    Työtä saa aikaiseksi erinomaisella tavalla, kun määrätään työntekijät Keulinkissä siirtelemään samoja papereita toistensa pöydille edes takaisin.
    Sillä tavalla ei työt loput.
    Mutta ideat ovat loppuneet jo aikoja sitten.
    Ja se keuruulainen kateus loistaa. Petäjäveden suunnalla on siitä oiva esimerkki mitä hölmöläiset Keuruulla saavat aikaan.

    Äänestä

  • Edelleen kirjoitti:

    Lamasta huolimatta Keulinkin viidelletoista työntekijälle?

    laman takia Keulinkia tarvitaan.

    Äänestä

  • että juuri kirjoitti:

    laman takia Keulinkia tarvitaan.

    Sinä se vitsin murjaisit.
    Ei Keulink Keuruuta lamasta pelasta.
    Ne siirtelee papereita kasoista kasoihin.
    Terveet yritykset ne Keuruun lamasta pelastaa.
    Ei Keulink.
    Mihin sitä tarvitaan?
    Jos yrittäjällä ei ole riittävästi älliä ilman Keulinkkia, niin sellaisia yrityksiä ei tarvita, koska kohta se on nurin ja sitten porataan.
    Terve järki auttaa, kovuus, luovuus ja lomattomat vuodet.
    Sitä se yrittäminen on.
    Jos on valmis työskentelemään ympäri vuoden ilman lomia, niin silloin sinulla on mahdollisuus selvitä.
    Ei yrittäjä tuntejaan laske.
    Yrittäjä palvelee.
    Mitä tehtiin Keuruulla yrityksissä ennen Keulinkkia?
    Miten ne onnistuivat siinä missä nyt tarvitaan Keulinnkia?
    Siinäs näet.
    Työnteko auttaa.

    Äänestä

  • linkitetty kirjoitti:

    Eikös ne virkamiehat jokuvuosi perustaneet laaser virman joka meni sitten konkkaa ,syy liian paljon johtjia jotka eiväty osallistuneet tuoyyvaan työhön

    Tuo on ollut monen yrityksen kuolemaan johtava kehityskulku. Virkamiesten kunnan rahoilla perustama yhtiö, jolla on johtajia, jotka eivät tee mitään tuottavaa työtä. Ajelevat velkavolvoillaan pitkin kylää ja istuvat kahvilla paikallisella ABC:ä päivät päksytysten.

    Keuruu on museokunta, jossa on kallispalkkaisia virkamiehiä, niin että päät yhteen kolisee. Keuruun merkille pantava virkavaltaisuus kuristaa kaiken yritteliäisyyden mutta vasemmistolainen valtuusto, joka valitaan pian uudestaa, pitää huolen velkavuoren korkeudesta ja verotuksen kireydestä. Tällä konseptilla toimien Keuruulla ei ole tulevaisuutta ja niinpä asukkaiden määrä on hiipunut jo kymmeniä vuosia, työllistävät yritykset eivät lisäänny mutta kaupungin omistama sähköyhtiö imee taksoillaan elinvoimaa yrityksistä. Kun arvoisat lukijat menevät toreille, niin kysykään ehdokkailta mitä he aikovat tehdä, jotta näivettävä suunta käännetään + merkkiseksi?.

    Äänestä

Keurusseudulla. Suur-Keuruu voisi Helsingin Sanomien tapaan laittaa vireille vuoden mokaaja -äänestyksen.

Äänestä
  • Mitäs sieltä ollaan menettämässä?
    Ei mitään!

    Olis Suurkeuruu yhtä huolestunut Keuruun kaupungin ja sen tytäryhtiöiden tilanteesta. Kerronnan voisi aloittaa Keuruun Toimitilat Oy:stä ja sen ulkopuolisen ammattijohdon onnistumisesta, sekä aikaisemman pitkäaikaisen luottamusmies-johdon touhuista ja syistä mitenkä nykytilanteeseen on tultu.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Mitäs sieltä ollaan menettämässä?
    Ei mitään!

    Olis Suurkeuruu yhtä huolestunut Keuruun kaupungin ja sen tytäryhtiöiden tilanteesta. Kerronnan voisi aloittaa Keuruun Toimitilat Oy:stä ja sen ulkopuolisen ammattijohdon onnistumisesta, sekä aikaisemman pitkäaikaisen luottamusmies-johdon touhuista ja syistä mitenkä nykytilanteeseen on tultu.

    Kerro sinä, kun tiedät. Kirjoita vaikka nimimerkillä. Tottahan sinä kirjoitat. Kyllä me sen tiedämme.

    Äänestä

Voi että. Kyllä keuruulaiset ollaan ali-ihmisiä. Käsittämättömän ala-arvoista väkeä. :(

Äänestä
  • niin makaa kuin petaa

    Äänestä

Caps lock jäänyt päälle aloittajalla

Äänestä
  • No on osannut sentään painaa Caps lockia. Ja se on jo paljon se.

    Äänestä

Keuruu pyörii paskan voimalla

Äänestä
  • Jatka vaan puhetta...

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Jatka vaan puhetta...

    Sinä myös...

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Jatka vaan puhetta...

    Nyt tänä keväänä äänestäjillä on mahdollisuus kääntää Keuruun näivettyvä kehityksen suunta joskin samaan aikaan on todettava, että puolueiden näkemykset ja niiden piiristä ehdolla olevat eivät tulle Keuruuta nostamaan. Kaupungin omistama "kehitysyhtiö" on vain ja ainoastaan kulurasite sillä siellä olevien kovapalkkaisten suojatyöpaikkalaisten tieto-taito ei riitä siihen mihin heidät on palkattu. Näytöt puuttuvat eli milloin viimeksi ovat hankkineet tänne työllistävän yrityksen? Osmo Kärkkäinen sentään yritti mutta nämä nykyiset ovat kuin eivät olisikaan.

    Vaalit ovat lain vaatimat ja osa hallintodemokratiaa mutta ainakaan Keuruulla ei muutu mikään. Vasemmisto jyrää kuten jo kaupunginjohtajan vaalissa näimme ja se on selvää, että kaupunginjohtaja kiitollisuudessaan ei edes haaveile mistään muutoksesta. Tai tietenkin virkamiehiä voisi lisätä.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Onneksi persut sukeltaa entistä syvemmälle!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

rautaa rajalle kirjoitti:

TV PAIKALLISUUTISISSA OLI JUTTU PETÄJÄVEDELLÄ TOIMIVASTA RAUTAKYLÄSTÄ
OÖN SE KUMMA JUTTU KUN KAUPUNGIN VIRKAMIEHET SAIVAT SEN KARKOITETUKSI RAJAN TAAKSE TAI EI KAI SIIHEN SUURTA JÄRKEE TARVITSE PERÄÄNATAMATONTA JÄYKKYYTTÄ VAAN
MUTTA ON HIENO ASIA ETTÄ MENESTYY SIELÄ MISSÄ YRITÄJYYTTÄ YMMÄRRETÄÄN

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu