Tupakointi

Hei! Tarvitsisin kipeästi apua, sillä en tiedä mitä teen. Yksi ystäväni polttaa, mutta en uskalla tai pysty sanomaan, että inhoan sitä, koska pelkään välimme rikkoutuvan. Ystävälläni on huono itsetunto, minkä takia hän polttaa. Aina, kun yritän puhua hänelle siitä, sanat juuttuvat kurkkuun ja jälkeenpäin kadun, etten sanonut sitä. Hän yrittää lopettaa, mutta ei oikein onnistu. Ystäväni väittää myös, ettei onnistu missään mitä hän tekee, eikä hänen haukkumisensa itsetuntoa kohota. Eli häntä haukutaan. Itsellänikin on huono itsetunto, mutta se on minulle ihan sama mitä minusta sanotaan, kunhan ystävälläni on parempi olla. Kuulostaa hölmöltä, mutta meillä molemmilla on huono itsetunto. Tuntuu, ettei mikään mitä yrittää onnistu ja kaikki menee pieleen. Älkääkä sanoko, että tämä on murrosiän tuomaa kritiikkiä, sillä sitä se ei ole. Voisiko huono itsetunto johtua siitä, että meitä molempia on haukuttu yli kuusi vuotta koulussa. Itse olen 15 ja hän on 13.

Toivon asiallisia vastauksia, kiitos.
2362
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sano hänelle suoraan ja kerro hänelle huolesi. Jos hän raivostuu tästä, jätä hänet yksin joksikin aikaa. Jollei hän ole ajatellut sanojaan ja tullut pyytämään sovintoa, on hänen kohdallaan liian myöhäistä.

Älä pelkää totuuden sanomista. Mitä pidemmälle asiaa hautoo mielessään, sitä pahemmaksi asiat menevät.

Äänestä

Ilmeisesti jos hänkin yrittää lopettaa tupakanpolttamisen, niin eikö se kerro siitä ettei tämä pidä siitä?

En siis usko että hän suuttuu jos kerrot ettet pidä hänen tupakoinnistaan kun hän yrittää itsekkin lopettaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Epätoivoinen :( kirjoitti:

Hei! Tarvitsisin kipeästi apua, sillä en tiedä mitä teen. Yksi ystäväni polttaa, mutta en uskalla tai pysty sanomaan, että inhoan sitä, koska pelkään välimme rikkoutuvan. Ystävälläni on huono itsetunto, minkä takia hän polttaa. Aina, kun yritän puhua hänelle siitä, sanat juuttuvat kurkkuun ja jälkeenpäin kadun, etten sanonut sitä. Hän yrittää lopettaa, mutta ei oikein onnistu. Ystäväni väittää myös, ettei onnistu missään mitä hän tekee, eikä hänen haukkumisensa itsetuntoa kohota. Eli häntä haukutaan. Itsellänikin on huono itsetunto, mutta se on minulle ihan sama mitä minusta sanotaan, kunhan ystävälläni on parempi olla. Kuulostaa hölmöltä, mutta meillä molemmilla on huono itsetunto. Tuntuu, ettei mikään mitä yrittää onnistu ja kaikki menee pieleen. Älkääkä sanoko, että tämä on murrosiän tuomaa kritiikkiä, sillä sitä se ei ole. Voisiko huono itsetunto johtua siitä, että meitä molempia on haukuttu yli kuusi vuotta koulussa. Itse olen 15 ja hän on 13.

Toivon asiallisia vastauksia, kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu