Täytyy tunnustaa, että kiinnostuin Michael Jacksonista vasta hänen kuolemansa jälkeen. Siis TODELLA kiinnostuin, olinhan toki ollut tietoinen Michaelin olemassaolosta "Thrilleristä" lähtien ja jopa ostanut "Bad" LP'n sen ilmestyessä mutta tuohon aikaan 80-luvulla ostelin paljon levyjä ja "Bad" tuntui sekoittuvan kaikkeen muuhun tuolloin kuuntelemaani musiikkiin.
80-luvun jälkeen Michael Jackson palasi tietoisuuteeni vasta pedofiliakohun myötä. En tiennyt, mitä ajatella. Kieltämättä Michael vaikutti kaikkien häntä vastaan esitettyjen syytteiden valossa vähintäänkin epäilyttävältä. En ollut vakuuttunut Michaelin syyllisyydestä enkä syyttömyydestä ja tämäkin asia unohtui pian.
Seuraavan kerran Michael sitten palasikin mielenkiintoni kohteeksi yllättävän suru-uutisen myötä: "MICHAEL JACKSON ON KUOLLUT!" Tällä kertaa kiinnostuin todella ihmisestä nimeltä Michael Jackson ja aloin etsiä hänestä luotettavaa tietoa netistä, alkaen englanninkielisestä Wikipediasta. Lukemani perusteella alkoi pian hahmottua kuva hyvin poikkeuksellisesta ihmisestä: älykäs, lahjakas, tunteellinen, hyväsydäminen, voimakas, hauras, levoton, tyytymätön, uutta ajatteleva ja uutta luova, luontainen esiintyjä, kunnianhimoinen silti syrjäänvetäytyvä, omassa maailmassaan elävä oman tiensä kulkija joka halusi jättää jälkensä maailmaan ja ihmisten mieliin. Monikasvoinen mies sekä kuvaannollisesti, että kirjaimellisesti. Michaelille elämä oli asioiden muuttamista ja asioiden rakentamista, hän ajatteli suuria ajatuksia ja toimi niiden mukaan, taivas rajana - hän halusi olla maailman suurin poptähti ja sellainen hänestä tuli, hän halusi luoda oman maailmansa itselleen ja sellaisen hän loi, hän halusi parantaa maailmaa eikä sekään jäänyt ajatukseksi, hyväntekeväisyyteen lähti huomattavia rahasummia ja hädänalaisille lähti kymmeniä tonneja tarvikkeita, todellista apua.
Michael näki sekä maailman, että itsensä keskeneräisenä, paljon työtä vaativana projektina. Ilmeisesti Michael piti myös omaa minuuttaan eräänlaisena rakennusprojektina, mikä ilmeni tarpeena muuttaa ulkonäköään. Kuten tunnettua uskaliaat muutokset vaativat veronsa mutta vaikuttaa siltä, että jopa oma ulkonäkö oli Michaelille seikkailu jossa toimittiin rajuin ottein epäonnistumisia pelkäämättä.
Michael eli elämänsä jatkuvassa levottoman muutoksen tilassa, etsien aina jotakin parempaa, yrittäen luoda jotakin uutta ja rikkoa rajoja.
"Thriller" rikkoikin levymyyntirajat toimien suunnannäyttäjänä 80-luvun musiikkiteollisuudelle ja taaten Michaelille mahdollisuudet toteuttaa ideoitaan jatkossa. Näitä "Thrillerin" jälkeisiä musiikillisten ideoiden toteutuksia olen viime päivinä kuunnellut, Michaelin viittä viimeistä levyä, ja täytyy sanoa, että ne ovat tehneet suuren vaikutuksen. Musiikki on energistä ja dynaamista, perfektionistin ottein hiottua ja äärimmäisellä intensiteetillä esitettyä. Michaelin musiikki on inspiroivaa, siinä on valtava lataus myönteistä voimaa, energia suorastaan säkenöi Michaelin purkaessa rajumpia tuntojaan maailman epäoikeudenmukaisuudesta, pehmeämmän ja herkemmän musiikin ollessa yhtä voimallista ja luodessa eläviä mielikuvia siitä kuinka elämän hyvistä puolista ja tärkeimmistä asioista on aina, erityisesti vaikeina aikoina, pidettävä kiinni. Kaiken kaikkiaan olen kokenut Michaelin musiikin äärimmäisen myönteisenä, valoisana asiana, inspiraationlähteenä. Michaelin kiehtova musiikki huokuu rohkeutta ja uskoa, levyillä Michaelin läsnäolo on vahva ja synnyttää tunteen, ettei Michael olekaan kuollut vaan jatkaa elämäänsä ihmisten mielissä musiikkinsa kautta.
Ai niin. Päästyäni vauhtiin unohdinkin vallan kommentoida koko valtavaa pedofiliakohua, mikä toisaalta jo kertookin jotain ilmiöstä nimeltä Michael Jackson - asiallahan ei loppujen lopuksi ollutkaan mitään merkitystä. Luettuani kaikki netissä saatavilla olevat faktat Michaelin oikeudenkäynneistä olen täysin vakuuttunut siitä, ettei Michael koskaan toiminut lasten kanssa väärällä tavalla. Michaelin itse itselleen luoma maailma kohtasi ulkomaailman raadollisuuden hyvin valitettavalla tavalla, tuloksena silkan rahanahneuden luoma mediasirkus jonka hinnan Michael joutui maksamaan terveydellään.
Michaelin tarinan nyt loputtua on kuitenkin mielestäni tullut aika unohtaa kaikki ikävät ja valheelliset mediasensaatiot Michaelin elämästä ja keskittyä olennaiseen eli hienoon musiikkiin jonka kautta Michael edelleen on yhteydessä tähän maailmaan.
Näin siis Michael sai taas yhden fanin lisää - minut.
80-luvun jälkeen Michael Jackson palasi tietoisuuteeni vasta pedofiliakohun myötä. En tiennyt, mitä ajatella. Kieltämättä Michael vaikutti kaikkien häntä vastaan esitettyjen syytteiden valossa vähintäänkin epäilyttävältä. En ollut vakuuttunut Michaelin syyllisyydestä enkä syyttömyydestä ja tämäkin asia unohtui pian.
Seuraavan kerran Michael sitten palasikin mielenkiintoni kohteeksi yllättävän suru-uutisen myötä: "MICHAEL JACKSON ON KUOLLUT!" Tällä kertaa kiinnostuin todella ihmisestä nimeltä Michael Jackson ja aloin etsiä hänestä luotettavaa tietoa netistä, alkaen englanninkielisestä Wikipediasta. Lukemani perusteella alkoi pian hahmottua kuva hyvin poikkeuksellisesta ihmisestä: älykäs, lahjakas, tunteellinen, hyväsydäminen, voimakas, hauras, levoton, tyytymätön, uutta ajatteleva ja uutta luova, luontainen esiintyjä, kunnianhimoinen silti syrjäänvetäytyvä, omassa maailmassaan elävä oman tiensä kulkija joka halusi jättää jälkensä maailmaan ja ihmisten mieliin. Monikasvoinen mies sekä kuvaannollisesti, että kirjaimellisesti. Michaelille elämä oli asioiden muuttamista ja asioiden rakentamista, hän ajatteli suuria ajatuksia ja toimi niiden mukaan, taivas rajana - hän halusi olla maailman suurin poptähti ja sellainen hänestä tuli, hän halusi luoda oman maailmansa itselleen ja sellaisen hän loi, hän halusi parantaa maailmaa eikä sekään jäänyt ajatukseksi, hyväntekeväisyyteen lähti huomattavia rahasummia ja hädänalaisille lähti kymmeniä tonneja tarvikkeita, todellista apua.
Michael näki sekä maailman, että itsensä keskeneräisenä, paljon työtä vaativana projektina. Ilmeisesti Michael piti myös omaa minuuttaan eräänlaisena rakennusprojektina, mikä ilmeni tarpeena muuttaa ulkonäköään. Kuten tunnettua uskaliaat muutokset vaativat veronsa mutta vaikuttaa siltä, että jopa oma ulkonäkö oli Michaelille seikkailu jossa toimittiin rajuin ottein epäonnistumisia pelkäämättä.
Michael eli elämänsä jatkuvassa levottoman muutoksen tilassa, etsien aina jotakin parempaa, yrittäen luoda jotakin uutta ja rikkoa rajoja.
"Thriller" rikkoikin levymyyntirajat toimien suunnannäyttäjänä 80-luvun musiikkiteollisuudelle ja taaten Michaelille mahdollisuudet toteuttaa ideoitaan jatkossa. Näitä "Thrillerin" jälkeisiä musiikillisten ideoiden toteutuksia olen viime päivinä kuunnellut, Michaelin viittä viimeistä levyä, ja täytyy sanoa, että ne ovat tehneet suuren vaikutuksen. Musiikki on energistä ja dynaamista, perfektionistin ottein hiottua ja äärimmäisellä intensiteetillä esitettyä. Michaelin musiikki on inspiroivaa, siinä on valtava lataus myönteistä voimaa, energia suorastaan säkenöi Michaelin purkaessa rajumpia tuntojaan maailman epäoikeudenmukaisuudesta, pehmeämmän ja herkemmän musiikin ollessa yhtä voimallista ja luodessa eläviä mielikuvia siitä kuinka elämän hyvistä puolista ja tärkeimmistä asioista on aina, erityisesti vaikeina aikoina, pidettävä kiinni. Kaiken kaikkiaan olen kokenut Michaelin musiikin äärimmäisen myönteisenä, valoisana asiana, inspiraationlähteenä. Michaelin kiehtova musiikki huokuu rohkeutta ja uskoa, levyillä Michaelin läsnäolo on vahva ja synnyttää tunteen, ettei Michael olekaan kuollut vaan jatkaa elämäänsä ihmisten mielissä musiikkinsa kautta.
Ai niin. Päästyäni vauhtiin unohdinkin vallan kommentoida koko valtavaa pedofiliakohua, mikä toisaalta jo kertookin jotain ilmiöstä nimeltä Michael Jackson - asiallahan ei loppujen lopuksi ollutkaan mitään merkitystä. Luettuani kaikki netissä saatavilla olevat faktat Michaelin oikeudenkäynneistä olen täysin vakuuttunut siitä, ettei Michael koskaan toiminut lasten kanssa väärällä tavalla. Michaelin itse itselleen luoma maailma kohtasi ulkomaailman raadollisuuden hyvin valitettavalla tavalla, tuloksena silkan rahanahneuden luoma mediasirkus jonka hinnan Michael joutui maksamaan terveydellään.
Michaelin tarinan nyt loputtua on kuitenkin mielestäni tullut aika unohtaa kaikki ikävät ja valheelliset mediasensaatiot Michaelin elämästä ja keskittyä olennaiseen eli hienoon musiikkiin jonka kautta Michael edelleen on yhteydessä tähän maailmaan.
Näin siis Michael sai taas yhden fanin lisää - minut.
Vastaukset 40
Vanhimmat
et lähes samat sanat voisin sanoa =)
kiinnostuin vasta kuoleman jälkeen, harmiksi.
Kiitos viestistä, oli mukavaa lukea todisteita siitä, että Michaelin musiikki elää ja tavallaan jatkaa kehittymistään uusienkin fanien myötä :)
kuullaan vielä paljon! Julkaisematonta musiikkia on kuulemma yhtä paljon kuin julkaistua joten saa nähdä milloin jotain uutta taas ilmestyy.
Tuo olisi voinut olla minun kirjoittama! Juuri näin meni täälläkin. Aikoja sitten 80-90 luvun vaihteessa tykkäsin, sitten unohtui, toisella silmällä otsikoiden huomaamista lehdistä, unohdus, unohdus, unohdus.... kunnes nyt, tämän uutisen myötä, kulutin viikon aikana tunti tolkulla aikaa tutustuakseni häneen, ja kaikkeen mahdolliseen saatavilla olevaan materiaaliin. Rakastuin häneen. En siksi että haluaisin osallistua suureen suruun, vaan oman henk koht tutkimuksen myötä tulin siihen tulokseen, että hän on kaiken kunnioituksen arvoinen, niin musiiikin suhteen kuin persoonana. Valitettavaa, että joskus herää asioille todella myöhässä. Monta hienoa vuotta missasin.
Tulen rakastamaan häntä hyvin pitkään, vielä sittenkin, jos ja kun tämä kohu ja uutisen tuoreus on mennyttä.
on valitettavaa, että suljimme häneltä silmämme ja sydämemme, ja havahduimme vasta nyt. Minulle tuli sellainen olo, että olen osasyyllinen kaikkeen, koska omalta osaltani kuulun siihen joukkoon, jotka uskoivat pahinta, ja lietsoivat tulta...olen pahoillani.
Kyllä Michael Jacksonissa todellakin oli "sitä jotain", mitä se sitten tarkoittaakaan, aidon ihmisen aitoa karismaa ja ilmiömäisen esiintyjän magnetismia...
Pedofiilisyytteet olivat, kuten tälläkin palstalla on läpikäyty, valtavan kuluttava prosessi Michaelille, asia josta hän ei pystynyt toipumaan, ja tietysti sen ajatteleminen tuntuu nyt surulliselta... lehdistö nosti Michaelin jalustalle ja sitten repi hänet sieltä alas, loistavasta tähdestä tuli median negatiivisen kiinnostuksen uhri ja kaikenlaisten epäilyjen kohde. Niin vakava asia kuin pedofilia on, jo pelkkä siitä SYYTTÄMINEN voi tuhota syytetyn maineen SIITÄ HUOLIMATTA, että hänet todetaan syyttömäksi. Ei siis ihme, että Michael joutui turvautumaan lääkkeisiin kestääkseen kaiken sen paineen.
Ajatellaan kuitenkin Michaelin elämän valoista puolta: hänestä tuli tähti, hän jätti jälkensä tähän maailmaan, hän tavoitti ihmiset, hän onnistui... suurten surujen rinnalla olivat monet suuret ilot. Poikkeuksellinen ihminen eli poikkeuksellisen elämän johon mahtui paljon. Michaelin elämään mahtui tragedioita mutta ei hänen elämänsä toki ollut yhtä suurta tragediaa, pikemminkin sitä voisi verrata kuukävelyyn, uusien asioiden kokemiseen ja uusien alueiden kartoittamiseen. Michaelin elämä oli seikkailu.
omassa elämässä mitä Michael omassa.
minäkin kuten selvästi monet muutkin kiinnostuin Jacksonista vasta tämän kuoleman jälkeen,
olen selannut tunti kaupalla netistä tietoja ja muodostanut oman kuvani henkilöstä, sillä ennen innostumistani oli Jackson minulle vain "se pedofiili" nyt onneksi ymmärrän Jacksonia paremmin kuin edes vuosi sitten...
mutta tottakai olin kuullut hänen kappaleitaan mutta vasta nyt olen alkanut niitä kuunnella ja nyt olen todellakin hullaantunut.
tuntuu todella tyhmältä että aloitin oikeasti kuuntelmaan hänen musikiaan vasta nyt, sillä kun joku kysyy että "mistäs lähtien sä oot kuunnellu sen musikkia", niin kun vastaus on kuolemasta lähtien, niin monet ajattelevat, että "joojoo ei toi oikeesti sen musiikista tykkää, kunhan kuuntelee nyt kun kaikki muutkin", samalla tavalla kuin esim Lordi euroviisujen jälkeen....
mutta itse uskon että tulen kuuntelemaan hänen musikkiaan vielä pitkän pitkän aikaa,
on se vain niin hyvää!
Aikoinaan tutuksi tuli... they dont care about us, earth song & you are not alone joista olen todella pitänyt aina, mutta en sen kummemmin ole koskaan fanittanut MJ:a tai oikeestaan ketään artistia...
Mutta kaikki kohut olen kyllä kuullut myös mitkä tänne on kantautunut... mutta en kyllä koskaan ole MJ tuominnut, en ole oikeastaan sen enempää ajatellut edes asiaa...
Tuntuu että täällä Suomessa jotenkin on vaan jäänyt huomiotta jostain syystä... etten ole edes kuullut koskaan noita 2001 julkaistuja invinciblen biisejä...
Mutta nyt kyllä kolahti tuo, kun MJ meni pois... niin arvatkaa vaan kuinka paljon harmittaa etten sen enempää koskaan seurannut tuota mahtavaa & upeaa artistia... mutta nyt kuuntelen päivittäin noita upeita biisejä ja katselen tuota hymypoikaa youtubesta:P:P
ja kun olen katsellut Youtubesta MJ esiintymisiä...
10v tyttäreni kysyi? Mistä noin upeita tähtiä syntyy? ja miksi hän kuulee nyt vasta MJ:stä, kun on mennyt pois... Lisäksi Lisa-Marie & MJ oli jossain videoissa niin lapseni kysyi, miksi tuo nainen halusi erota noin komeasta miehestä? Bad on ehdoton tyttäreni lemppari biisi että se piti saada kännykkään soittoääneksi;)... että semmoinen vaikutus MJ:llä...
Kyllä se minuakin harmittaa, etten ehtinyt nähdä Michaelia konsertissa mutta ehkäpä DVD't korvaavat siitä menetyksestä jotain...
Monet artistit/bändit sanovat yleisönsä koostuvan "ihan kaikenlaisista ihmisistä" koska he toivoisivat asian olevan niin, mutta Michael todellakin vetosi kaikenlaisiin ihmisiin ikään, kansallisuuteen tai kulttuuriin katsomatta. Michael tunnettiin kaikkialla ja hänestä pidettiin kaikkialla, fanit saattoivat olla 10-vuotiaita suomalaistyttöjä tai 50-vuotiaita tunisialaismiehiä, Michaelissa oli jotain joka pystyi tavoittamaan periaatteessa kenet tahansa. En tiedä toista artistia jolla olisi aivan vastaavanlainen vetovoima, yleensä vähintään ikä jakaa yleisöä pienempiin ryhmiin.
"Se pedofiili": niinpä, pedofiliasyytteet ovat tietysti kovasti mietityttäneet ja puhuttaneet faneja. Moni lause nettipalstoillakin alkaa "Miksi tavallinen mies...", "Eihän tavallinen mies..." jne. Ihan totta, "tavallinen mies" ei haluaisi viettää aikaansa lasten seurassa siten kuin Michael mutta luulisi jokaiselle asiaa vähänkin ajatelleelle olevan selvää, että Michael oli kaikkea muuta kuin "tavallinen mies". Itse olen saanut sellaisen kuvan, että Michael halusi olla lapsille eräänlainen suojeluspyhimys, hänhän järjesti sekä terveille, että sairaille lapsille viihdettä huvipuisto & eläintarhakäyntien muodossa, järjestämällä elokuvaesityksiä, jne. Eihän Michael välttämättä ollut edes itse paikalla näissä lapsiryhmille järjestetyissä tilaisuuksissa. Ja kun oli, saattoi lapsia halata ja suukottaa poskelle, istua heidän kanssaan samassa sängyssä televisiota katsomassa, nukkua heidän kanssaan samassa huoneessa, jne. Kun tähän vielä lisää Michaelin tietyn "sukupuolettomuuden" joka jo muutenkin hämmensi ihmisiä, olisi tietysti pitänyt nähdä etukäteen mitä oli tulossa - tekaistuja syytteitä ihmisiltä jotka halusivat rikastua rikkaan tähden kustannuksella. Mutta Michael, koska ei tosiaankaan ollut tavallinen ihminen eikä tavallinen mies, ei osannut tuollaista ennakoida.
Millainen Michaelin seksuaalisuus oikeastaan oli, sitähän voimme aina arvailla, mutta oma tuntumani asiaan on, ettei hän missään tapauksessa ollut pedofiili. Halu saada omia lapsia joista huolehtia kertoo aivan muusta, samoin kuin moni moni muukin asia. Ajatelkaahan nyt - JOS Michael olisi todella ollut pedofiili, eiköhän hän olisi toiminut AIVAN toisella tavalla. Nythän Michael kertoi itse erikoisesta suhteestaan lapsiin tv-dokumentissa "Living with Michael Jackson". Michaelin erikoislaatuisuutta ei ymmärretty, vaan se tulkittiin pedofiliaksi. Silti mitä perinpohjaisimman tutkimuksen, suoranaisen ajojahdin jälkeen mitään näyttöä minkäänlaisesta hyväksikäytöstä EI löytynyt. Luulisi sen riittävän ihmisille.
olijosei ollut hetero homo eikä pedo?
Eiköhän se nyt ole selvää, ainakin Michaelin elämää oikeasti tietäville sekä niille faneille ketkä on jaksaneet vaivautua tutkimaan, että kyllä Michael Jackson naisista piti. Voi olla että Michael oli aseksuaali, mutta mitä väliä tällaisilla asioilla on? Nyt on tullut myös lähipiiriltä tieto että Michaelilla oli läheinen, erityinen naisystävä. Michael oli poika, joka tykkäsi tytöistä, voi olla että kovin viattomalla tavalla, ilman seksuaalista puolta. Mitä sitten? Onko nämä asiat muka vieläkin näin isoja ihmisille?
Sitten haluaisin esittää kysymyksen...niille jotka syyttävät. Millä perusteella Michael Jackson oli pedofiili? Huom, epäilyt, kuulopuheet, ja luulot eivät ole todisteita asiasta. Voitte epäillä että hän oli pedofiili mm siksi että piti paljon lapsia lähellään. Vastapuolelta voimme epäillä hänen olleen lapsi aikuisen miehen ruumiissa. Väitteitä riittää loputtomiin puolesta ja vastaan, mutta oikeuslaitos, jolta ei vapautta osteta kun kyse on lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, sanoo kaikkien "todisteiden" ja todistajien valossa, että tämä mies oli syytön.
Siinä ei ole lehtien otsikoilla ja teidän johtopäätöksillä enää mitään asiaa vetää köyttä mihinkään suuntaan.
Voi miten ihanasti sä osasit kuvailla just munkin ajatuksia ja tuntemuksia!Olen aina itsekin hymähdellyt jollekin 69 Eyesille, jotka pokkana väittävät faniskaalansa ulottuvan vauvasta vaariin, vaikka tosiasiassa ne on lähinnä niitä angstisia teinityttöjä, muutamalla saattaa olla tietenkin se vahingosta alkanut teiniäityis pyörähtänyt jo käyntiin.Ja se vaari siellä yleisössä on tod.näk jonkun ala-ikäisen isä.
Michaelin fanit tosiaan edustivat koko maailmaa, kaikkia ihmisiä, 10-vuotiaista suomalaistytöistä 50-vuotiaisiin tunisialaismiehiin.Kukaan muu ei ole pystynyt samaan.Michaelin musiikki oli universaalia, sillä hän puhui rakkauden kielellä paremmasta huomisesta.
Michael oli musta ja valkoinen, mies ja nainen, aikuinen ja lapsi.Hän oli Michael Jackson.
Häntä ei pystynyt määrittelemään, ja se aiheutti osassa ihmisissä uuden ja vieraan asian pelkoa.Michaelia vihaavat ihmiset perustelevat mielipiteitään sanoin "Se oli niin outo", "Se oli friikki", se teki sitä ja tätä...Vaivautumatta edes perehtymään asioihin sen paremmin!Tutustumatta Michaelin tuotantoon, jonka avulla saa hyvän kuvan siitä millainen ihminen Michael Jackson todellisuudessa oli.
Jos Michael Jackson olisi ollut pedofiili, hän ei olisi puhunut julkisesti rakkaudestaan lapsiin ja rakentanut omaa ihannemaailmaansa, Neverlandia.
Ei, hän olis voinut toimia suuren yleisön tietämättä, käydä vaikka Thaimaassa hyväksikäyttämässä lapsia ja hankkiutua kulissiliittoon.
Pedofiilit eivät rakasta lapsia, heitä ei kiinnosta lapset ja lasten asiat kuin seksuaalisessa mielessä.Samoin kuin heteromiehiä tuskin kiinnostaa naisten kynsilakat ja muut "tyttöjen jutut", vaikka he tuntevatkin seksuaalista vetoa naisiin.Pedofiilit eivät ole "lapsenkaltaisia" Disney-faneja kuten Michael.He saattavat olla kiinnostuneita vaikka jääkiekosta lasten ahdistelun lisäksi.Michael oli itsekin vielä lapsi sydämessään.
Katsokaa vaikka video Elizabeth Taylorin järjestämästä, ensimmäisestä Michaelin viettämästä joulusta.Katsokaa tuota lapsenomaista riemua Michaelin kasvoilla, kun hän availee paketteja :)
http://www.youtube.com/watch?v=JIftAplKuCM
Tiivistit itsekin pähkinänkuoreen jotain olennaista Michael Jacksonista: "Musta ja valkoinen, mies ja nainen, aikuinen ja lapsi". Todellakin, Michaelissa oli monenlaisia piirteitä ja se tietysti kiinnosti ja kiinnostaa ihmisiä, ja on saanut monet miettimään millainen ihminen Michael "oikeasti" oli...
No millainen ihminen Michael sitten oikeasti oli? Ehkäpä hänessä todellakin oli vähän kaikkea ja hän vain antoi kaikkien erilaisten puoliensa elää rinnakkain samassa persoonassa. Hän ei ottanut itselleen mitään muuta roolia kuin ikioman Michael Jacksonin roolinsa. Toisin sanoen hän antoi itselleen luvan olla sellainen kuin todellisuudessa oli, pelkäämättä "outouden" leimaa.
Michaelin seksuaalisuutta on tosiaankin arvuuteltu melkoisesti ja kieltämättä siinä arvailemista onkin, jos asiaa alkaa ajatella. Hetero, homo, bi... trans... ei, mikään ei tunnu sopivan, Michaelin lokeroiminen siinä suhteessa tuntuu mahdottomalta tehtävältä. Hurjimpien huhujen mukaan Michael olisi ollut kastroitu kuten entisajan eunukit joilla myös kerrotaan olleen poikkeuksellisia kykyjä. Kukapa tietää? Seksuaalisuus on ihmisen henkilökohtaisinta aluetta jolle ei ulkopuolisten ole menemistä ilman kutsua, eikä Michael tietääkseni katsonut tarpeelliseksi selitellä julkisesti elämänsä tätä puolta.
Varmasti Michaelin arvoituksellisuus on suuri osa hänen karismaansa, joten miksipä kaikkiin kysymyksiin pitäisi vastausta saadakaan...
Jotkut on Amerikassa aina väittäneet että MJ olisi kastroitu että ääni ei muuttuisi. Eipä olisi ihme jos juttu paljastuisi todeksi! Sehän jo tiedätään että isä Jackson hakkasi lapsian ja MJ se toi perheelle rahaa mitäs jos murrosikä olisikin muuttanut äänen??
tuskinpa asiasta tulee koskaan julkista. lääkäreillä on vaitiolovelvollisuus, he eivät voi vain mennä ha kertoa potilaan asioita julkisuuteen vaikka potilas olisi kuollutkin.
No, totta on, että upean lauluäänen omaavia poikia on kastroitu ennen murrosikää ja äänenmurrosta jotteivät he menettäisi ääntään, ja siitä todellisuudesta ovat sitten Michaelia koskevat huhutkin saaneet alkunsa. Netistä todellakin löytyy sivuja joilla asiantuntijat tai "asiantuntijat" analysoivat Michaelin puhe ja lauluääntä ja esittävät siitä arvauksiaan. Äänenkäytön perusteella asiaa voinee kuitenkin vain arvailla ja ehkä tällainen arvailu menee jo liian pitkälle ollen turhaa ja loukkaavaa.
Huhuja ja tarinoita Michaelista riittää ja varmasti tulee riittämään, ja netissä esitetään "luotettaviin lähteisiin perustuvana tosiasiana" milloin mitäkin. Monet villit huhut kumpuavat siitä, ettei popin kuninkaalla näyttänyt olevan rakkauselämää, ei ainakaan julkista sellaista kuten julkkiksilla yleensä. Miten asia sitten todellisuudessa oli, kukapa muu kuin Michael itse voisi sanoa siitä mitään varmaa. Michael antoi julkisuuteen sen minkä halusi antaa ja piti itsellään sen minkä halusi itsellään pitää, se oikeus fanien pitäisi aina tähdelle antaa. Salaperäisyys tietysti ruokkii kaikenlaisia huhuja ja kuvitelmia mutta samalla vain lisää tähden karismaa.
Löisin vetoa että Jacko oli eunukki. Päästikö koskaan matalaa ääntä?? Ei tyttöystäviä lapset ei omia jne jne jne, no tottakai sehän on vastaus kaikkeen.
Jotain siellä kultapöksyissä silti pullotti, käteen sopiva komistus ja sen allakin tavaraa. Nami :) En usko että olivat mitään täytteitä :D
Sitten on vielä eräs outo asia. Ian Halperin: "Unmasked - The Final Years of Michael Jackson". Tämä tuore paljastuskirja väittää, kirjoittajan mielestä todistaa ilman epäilystäkään Michaelin olleen homoseksuaali jolla oli useita miesrakastajia. Kirjan mukaan siis pedofiilisyytteissä EI ollut perää, vaan Michaelin rakastajat olivat aikuisia miehiä. Michaelin sukulaiset eivät tietääkseni ole kommentoineet kirjassa esitettyjä väitteitä. Voiko juuri kuolleesta tähdestä julkaista perättömiä väitteitä sisältävän kirjan joutumatta asiasta oikeuteen? Kuten sanoin olen itse sitä mieltä, että tähdellä on oikeus yksityiselämään eikä hänen tarvitse antaa julkisuuteen mitään mitä ei halua antaa, sama oikeus yksityisyyteen pitäisi olla kuolleellakin, mutta Michaelin seksuaalisesta suuntautumisesta kertova kirja vaatisi kyllä kommenttia Michaelin perheeltä. Ellei sellaista tule, Ian Halperinin kirja jää ihmisten mieliin totuutena.
Uuh,varsinkin toi ihan eka! ;P
http://media.photobucket.com/image/michael jackson gold pants/Q_bee/Michael Jackson/GOLDPANTS1.jpg
http://i3.iofferphoto.com/img/item/111/488/789/o_XYL5Hitsok9EtPO.jpg
http://media.photobucket.com/image/michael jackson gold pants/BerryTheFirst/historytour1.jpg
http://blog.solebox.de/wp-content/uploads/2009/06/michael-jackson_2.jpg
Michael osasi laulaa sekä seksikkään matalalla äänellä, että kovaa ja korkealta. Tässä mun top3 suosikit matalalla äänellä lauletuista
http://www.youtube.com/watch?v=IjmalHcQh54
http://www.youtube.com/watch?v=c-DyQ268AFs
http://www.youtube.com/watch?v=ePzxmfXvWOw
ei oikee kiinnost noi su kuvas =D
poistettiinhan ne kommentit !
voitas poistaa kaikki muutkin tollaset.
Minäkin löysin MJ:n uudestaan vasta hänen kuolemansa jälkeen.Nuoruuteeni kuitenkin ovat kuuluneet hänen lukuisat hittinsä.Hän oli ainutlaatuinen ihminen.Toteutti itseään kaikilla elämän osa-alueilla ilman rajoja..sehän oli tietenkin liikaa monelle!Vaikeassa elämäntilanteessani olen saanut suurta lohtua hänen lauluistaan.You are not alone!
Michaelin levyiltä löytyy myös varsin synkkiä, vihaisia ja katkeria sanoituksia, mutta sitä tuskin kukaan ihmettelee... Michaelin koko tuotannon läpi säilyvä teema on kuitenkin mielestäni positiivinen energia ja usko huomiseen - Michaelilla oli vaikeutensa ja varmasti juuri siksi hän olikin niin uskottava julistaessaan myönteistä elämänvoimaansa, olihan hänen oma uskonsa elämään joutunut niin monesti koetukselle. Michaelin musiikissa on emotionaalista syvyyttä joka varmasti antaa lohtua ja voimaa omien ongelmiensa kanssa kamppaileville ihmisille.
kattokaa tää video ja kattokaa hymy!! ja silmät auuu mikä namupala oikeesti ihana!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
video unohtu laittaa tähän edelliseen mun viestiin kattokaa tää auu mikä namupala ja silmät ja sen hymy aahh
http://www.youtube.com/watch?v=akFafvFCHOA
Michaelilla oli niin söpö ja seksikäs hymy :)
Totta, totta... mutta hyvät ihmiset, sehän nyt on ihan itsestäänselvyys, että Michael oli söpö ja seksikäs...
SITÄ RATOA MUNALLA TAI DILDOLLA????????
Meneppä sinä nuolemaan vain Elviksen rasvaista mahaa. Siitähän sinä varmasti tykkäisit.
En tajua miksi ihmiset jotka eivät pidä MJ'stä lukevat tätä palstaa... jos nyt edes lukevat, mutta ainakin näyttävät kommentoivan... nettipalstoilla paljon hoettu "Get a life" sopii tähän erittäin hyvin.
Siis luulin, että olin ainut haksahtanut, joka koki Michaelin kuoleman jälkeen käsittämätöntä tarvetta ostaa 8 levyä, kirjan, dvd:n ja kuluttaa aikaa youtubessa. Itse en koskaan aikaisemmin ollut noteerannut Michael Jacksonia - lähinnä varmaankin siksi, että olin valitettavasti niin nuori hänen loiston päivinään, synnyinhän samana vuonna, kun Bad julkaistiin. Ja Michaelin kuoltua ajattelin että jahas pedofili Wacko Jacko on kuollut. Sitten alkoikin mediamylläkkä ja olihan youtubeen pakko mennä katsomaan, että mitäs lauluja niitä nyt Billie Jeanin ja Smooth Criminalin lisäksi olikaan ja se oli menoa. Nyt suorastaan hävettää, että en tiennyt että on olemassa artisti, jolla on vähintäänkin 60 kappaletta jotka ovat aivan tajuttoman hyviä ja kasapäin musiikkivideoita ja livekeikkoja, jotka ovat aivan mielettömiä.. Myös ystäväni ovat ällistyneitä kun olen näyttänyt musiikkivideoita ja käsitykset ovat heillä kyllä muuttuneet. Mitä Michaelin persoonaan tulee niin tunnen selittämätöntä myötätuntoa tätä ihmistä kohtaan. Olen miettinyt miettimistäni, miltä mahtaa tuntua kun on käynyt kaikki ne vaikeudet jotka hän kävi läpi ja ajautua sen seurauksena lääkekoukkuun ja tuntea itsensä äärettömän yksinäiseksi, kun levy-yhtiö ja lähes kaikki ympärillä olevat käyttävät hyväksi. Kun tarkasti kuuntelee Michaelin lyriikoita viimeisinä vuosina, voi melkein aistia jokaisesta laulusta hänen menetetyn lapsuutensa, poliisitutkinna ja median kirjoittelun. Hänen lumonsa ja samalla kohtalonsa kilpistyy mielestäni siihen, että hän ei osannut kovettaa itseänsä sillä tavalla, kuin maailmanluokan tähden pitäisi: hän kuvitteli naivisti, että ihmiset, jotka nukkuvat lastensa kanssa kertoisivat siitä julkisesti (itsekin nukuin isäni ja äitini vieressä varmaankin 7 vuotiaaksi, koska pelkäsin pimeää), hän kuvitteli että ihmiset välittäisivät hyväntekeväisyydestä, hän kuvitteli että ihmiset olisivat hyviä.
Kuitenkin hän on kuuluisuus, josta nyt tiedän kirjoitetun eniten tarinoita laidasta laitaan. Media on luonut hänestä kummalaisen. Lopulta hän näytti erikoiselta ja käyttäyti erikoisesti ja jokaisesta hänen kummallisuudestaan kijoitettiin tuhansia sivuja artikkeleita. Nyt on mielestäni tullut aika selvittää ihmisille miksi hänestä oli tullut se ihmisraunio, joka hän lopuksi oli sillä se oli kaikkien niiden sattumusten: lapsuuden, vitiligo-sairauden, palovammojen, paineiden, pedofiliasyytösten, epäonnistuneen avioliiton ja kaiken sen kruunaavan lehtikirjoittelun summa.
Nyt kun kuuntelen Michaelin musiikkia ja sen jalkeen soitan radiosta jotain uusia hittejä tunnen suorastaan raivoa. Hän oli säveltämisessä nero, hän osasi laulaa mahtavasti ja hänen ja muiden aikalaistensa tanssien pohjalta ovat suoraan kehittyneet katutanssilajit, jotka nykyään tunnemme. Miten joku voi edes fanittaa niitä surkeita hoilotuksia, joita radiosta nyt tulee?
Mitä haluan on se, että ihmiset muuttaisivat käsityksiään. Kun sanon sanan Michael Jackson, tulee ihmisten huulille sana pedofiili, mutta kun näytän jonkun hänen musiikkivideon he ovat myytyjä. Itse olen sitä mieltä, että hän ei ollut pedofiili mutta lopun viimein en voi kyllä olla varma mutta se mistä olen aivan varma, on se että hän on surin musiikkinero, jonka tiedän. Sekin on aivan uskomatonta, että hän hallitsi Soulin, Funkin, perus kasarin, r&n:n, 90-luvun tyylit. Hän onnistui oli kolmekymmentä vuotta pysymään listoilla kunkin ajan musiikilla. Kuka pystyy sellaiseen???
Joka tapauksessa vuodatukseni lopuksi haluan sanoa että hän oli lapsellinen mikä teki hänestä oudon mutta juuri tämä herkkyys teki hänestä mielenkiintoisen ja mitä hänen musiikkiinsa tulee on hän suvereeni ykkönen. Olen sellainen ihminen, että kun keksin tykätä jostain artistista tai näyttelijästä, tykkään hänestä kovasti mutta en ole tällaista ilmiötä vielä kokenut. En itke niinkuin jotkun tosifanit enkä ole liimattuna Michaelin kuvaan, en tunne seksuaalista vetoa enkä pidä hänen loppuaikojen ulkomuotoaan kauniina mutta en ole koskaan tuntenut tällaista käsittämätöntä sääliä ketään kohtaan enkä koskaan näin monta hyvää biisiä kuullut. Olen aivan myyty ja tanssitunnit aloittanut.
Toivon todellakin, että saat levätä rauhassa Michael. Kunpa Ian Halperin kaltaiset onnistuisivat maineesi puhdistamisessa.
Vähän tuli kirjoitusvirheitä kun suu vaahdossa raapustin mutta älkää välittäkö..
Tapahtui sellainen ilmiö, että suuri joukko ihmisiä jotka olivat MJ'n eläessä olleet ainoastaan tietoisia hänen olemassaolostaan löysivät MJ'n yllättäen kuoltua hänen musiikkinsa ja ihmisen sen takana.
Ei kai se ihme ole, sinänsä. Heti kuolemansa jälkeen MJ oli esillä maailman mediassa kuten ei koskaan ennen ja kuolema ja siihen liittyvät kysymykset pitävät MJ'n edelleen julkisuudessa ja ihmisten mielissä.
Joka päivä uusia otsikkoja. Kuoli, kuoli hämärissä olosuhteissa, onko kyseessä murha, outojen aineiden käyttöä kotioloissa, outoja lääkäreitä, ruumista tutkitaan, haudataan ilman aivoja, aivoja tutkitaan, nenä on kadonnut, onko ruumis haudattu vai syväjäädytetty, kummitteleeko MJ Neverlandissa, mitä tapahtui juuri ennen kuolemaa, kuka, milloin, miksi, miten... juttuhan on kuin mukaansatempaava romaani. Ja sen päähenkilö on Michael Jackson. Ei todellakaan mikään ihme, että uutta yleisöä löytyi.
Michael Jackson oli tekemässä come backia ja sen hän todellakin TEKI, taas kerran ennätyksiä rikkoen.
en oo varma minne keskusteluu tää kannattas kirjottaa mut tänne nyt voika! kuvha vaa jonnekki!
siis michaeli on täynnä energiaa! sen musiikki on taijan omaista! tukuleekohan toi yhteen? ihan sama kaikki tajus :)) ni mä olin Lindexillä ja arvatkaa mitä soi taustalla? ennen sitä olin uuvuksissa ja mun hartioihin koski painava laukku. olin ihan uupuhu masentunu nälkäne ja kyllästyny! mutta sit se tuli! michael jackson - they don't care about us! mut se oli mixattu, sori en tiiä mite toikaa kirjoitetaa :D----D ni no kuiteskii. ni sit tuli niin kevyt olo! ei laukku painanu ei olu enää nälkä virkistyin ja piristyin ja kaikki oli sen jälkee hyvi! ei masentanukkaa pitkä matka jotiin raskaineen ylämäkineen :D oikeesti olin vaa niin onnellinen sen jälkee! en oo varma mite paljo kirjotus virheitä täs on ku en nää tota tekstii ollekkaa ku tää kone sekoo ihan kokonaa ::DD
näkyvissä. Uusia opetuslapsia on tullut valtavasti lisää kuoleman jälkeen. Ihanaa että hyvyys vielä nykypäivänäkin inspiroi ihmisiä!
Aloin kuunnella Michael Jacksonia v 1982 ja kuuntelen edelleen. Tiedän paljon ihmisiä, joilla sama tausta. Ja mikäs siinä, jos uudet innostuvat. Hieno asia ja erittäin hyvää, taidokasta musiikkia.
ei ole kovin paljon. Saa nähdä, milloin ja minkälaista MJ-musiikkia vielä ilmestyy. Jostain luin, että valmista ja julkaisuvalmista musiikkia on varastossa enemmän kuin mitä on julkaistu. MJ oli siis tuottelias mutta halusi aina julkaista vain mielestään parhaiten onnistuneet kappaleet ja jättää loput varastoon. Luulisi, että vielä tänä vuonna ilmestyy uusi levy. Tosin sitä en tiedä, kuka tai ketkä nyt päättävät mitä julkaistaan.