pieni tarina...

Tässä on siis minun tarinani..

Tulin kouluun ensimmäiselle luokalle. Olin aivan yksin, sillä paras eskarikaverini oli muuttanut pois ennen ensimmäistä luokkaa. Istuskelin yksinäni lähes joka välitunti. Menin tunnille, tulin pois. Sitä rataa. Sitten viereeni tuli juttelemaan yksi tyttö luokaltani. Hän on nimeltään Kaisa*. Tutustuin Kaisaan hyvin ja pian olimmekin parhaita kavereita. Olimme joka välitunti kaksin. Myöhemmin kuvioihin tuli eräs Laura, tutustuimme Kaisan kanssa Lauraan, joka oli myös luokallani. Pian olimmekin kolmikko, joka päivä yhdessä leikkien samaa leikkiä. Jokaisella oli oma rooli, jota leikki. Elämä oli ihanaa. Kesä tuli ja pian myös toinen aste. Sain tietää että Kaisa muuttaisi pois. Jo toinen ystävä muutti pois. Olin surullinen, mutta pidin yhteyttä Kaisaan kirjeitse ja puhelimen kanssa. Kyllä viikonloppuisin näimme, ei hän asunut kaukana. Olin Lauran kanssa sitten kaksin. Myöhemmin jotenkin "päästin irti" Laurasta emmekä enää olleet niin hyviä ystäviä. Sain kyllä muista luokkalaisista seuraa. Sitten toisen asteen keskivälissä luokallemme tuli Mari. Mari tutustui heti erääseen toiseen tyttöön, mutta jotenkin jossain vaiheessa tutustuin Mariin ja olimme lähes parhaita kavereita. Kaisa oli edelleen paras ystäväni. Olimme joka päivä Marin kanssa ja menin joka päivä Marille ja hän joskus meille. Kului vuosi, kunnes tuli riitoja. Riidat olivat ihan pienistä tulevia, mutta sovimme hyvin pian. Kerran olin Marilla, kun meille tuli riita. Lähdin pois, mutta käveltyäni kymmenen metriä kotiani kohti, käännyin takaisin ja soitin ovikelloa. Jotenkin saimme ystävyyden pitämään. Kolmannella tuli luokallemme uusi tyttö. Useat luokastamme haukkuivat tätä tyttöä, jonka nimi on Maiju, mutta minä vain pysyin hiljaa kuunnellen toisten haukkumisia. Neljännellä oleskelin Marin kanssa, tosin en enää niin innokkaasti. Viidennellä tutustuin taas Lauran kanssa ja Mari jäi vähän taakse, syytä en tiedä. Mari kuitenkin löysi uuden parhaan ystävän; Karon. Olin hyvin kateellinen, mutta en enää uskonut pärjääväni tuolle tytölle. Minua alettiin haukkumaan viidennellä ja elämäni oli hieman alakuloista. Itkin iltaisin ja kyselin jumalalta miksi sain tällaisen vartalon ja kasvot. Olen ollut aina pyöreämpi, jonka takia minua haukuttiin. Olen myös ollut aina kauhean ujo, en uskaltanut ostaa edes kioskista mehua tai mitään. Tutustuin tuona vuonna hieman Maijuun ja huomasin, ettei tämä ollut yhtään sellainen kuin muut olivat väittäneet. Kuudennella luokallemme tuli tyttö, Satu, jonka kanssa tutustuin heti. Olimme hetken hyviä ystäviä, kunnes Maiju tutustui Satuun ja heistä tuli parhaat kaverit. Laura tuli takaisin kuvioihin ja olin hänen kanssaan usein. Usein kyllä "hengailimme" Sadun ja Maijun kanssa. Kuudenteen luokkaan asti on Kaisa ollut paras ystäväni, eikä meillä koskaan ole ollut riitoja. Kuudennella valitin vielä pyöreydestäni ja rumuudestani, mutta sain ystäviltäni voimaa uskoa itseeni. Seitsemännellä Kaisa tuli samalle yläasteelle. Olin erittäin onnellinen ja hänen mukanaan ystävystyin moniin hänen ystäviinsä. Olen nyt seitsemännellä, enkä enää pidä itseäni rumana. Olen ehkä vieläkin pyöreä, mutta en anna sen häiritä enää. Olen hyvä ystävä Sadun ja Maijun kanssa. Olen Lauran ja Kaisan kanssa joka päivä välitunneilla. Olen tutustunut erääseen poikaan, joka ei pidä minua niin rumana. Olen ystävien avulla saanut itseeni itseluottamusta, en ole enää niin ujo. Uskallan puhua outojen ihmisten kanssa. Ennen en uskaltanut puhua poikien kanssa, nykyään uskallan.

Tämän viestin tarkoitus on sanoa: Kertokaa ystävillenne kuinka tärkeitä he ovat! Tämän viestin avulla kiitän ystäviäni, jotka auttoivat minua suunnattomasti, vaikka eivät sitä itse tiedäkään. He ovat olleet mukanani alusta loppuun saakka.

(eskarissa ollut paras ystäväni myöhemmin tuli samaan jalkapallojoukkueeseen kanssani, joten hänkin on ollut mukana)

Kiitos jos jaksoitte lukea.

*nimet muutettu
1378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ihana tarina. Kiva kun kirjotit tänne. Mä muistan joka päivä sanoo ystäville miten tärkeitä ne on. Niin mä oon melkein aina tehny ja tuun aina tekemään. Kaikkee hyvää sulle=)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

-pingviini- kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu