Haloo!!??

Tuntuu, etttä kaikilla on päässyt unohtumaan, että kissa on eläin. Ei siis vauva. Jos äidit kävisivät kehumaan pilttejään ja ihmettelemään täällä "miksi meidän Uolevi ei syö porkkanaa?", emme silti pääsisi tällaisiin keskusteluruuhkiin kuin kissojen kanssa.
Kissa herättää toki tunteita. Meitä kiehtoo ja kiinnostaa sen pohjaton itsekkyys ja välinpitämättömyys. Ja kauhuissamme roudaamme niitä raatoja rodeen, mitä meidän mirri nyt sattui taas huvikseen tappamaan.
Huomasin, että täällä jotkut etsii pentua ja toinen kauppaa. Vaikka kissa olisi "maksuton" otettaessa, lupaan, että rahaa palaa jatkossa. Ja ihan kiitettävästi.
Sitten ne pikkupirut elääkin pitkään. Mulla on kissa ja suhtaudun siihen suurella lämmöllä ja jopa rakkaudella. Se kuuluu tänne. Mun luokse.
Eli en ole mitenkään kissavastainen, päinvastoin. Siistimpää elukkaa saa hakea. Koira häviää suosikki-skabat mennen tullen palatessa.
Mutta vastuuta ihmiset; kissa on yhtä pitkään luonasi kuin se honkkeli murrosikäinen, jonka kengännumero on about 42.
Ei ole mitään söpömpää kuin kissan tassut.
098
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Isivainaan-tyttö kirjoitti:

Tuntuu, etttä kaikilla on päässyt unohtumaan, että kissa on eläin. Ei siis vauva. Jos äidit kävisivät kehumaan pilttejään ja ihmettelemään täällä "miksi meidän Uolevi ei syö porkkanaa?", emme silti pääsisi tällaisiin keskusteluruuhkiin kuin kissojen kanssa.
Kissa herättää toki tunteita. Meitä kiehtoo ja kiinnostaa sen pohjaton itsekkyys ja välinpitämättömyys. Ja kauhuissamme roudaamme niitä raatoja rodeen, mitä meidän mirri nyt sattui taas huvikseen tappamaan.
Huomasin, että täällä jotkut etsii pentua ja toinen kauppaa. Vaikka kissa olisi "maksuton" otettaessa, lupaan, että rahaa palaa jatkossa. Ja ihan kiitettävästi.
Sitten ne pikkupirut elääkin pitkään. Mulla on kissa ja suhtaudun siihen suurella lämmöllä ja jopa rakkaudella. Se kuuluu tänne. Mun luokse.
Eli en ole mitenkään kissavastainen, päinvastoin. Siistimpää elukkaa saa hakea. Koira häviää suosikki-skabat mennen tullen palatessa.
Mutta vastuuta ihmiset; kissa on yhtä pitkään luonasi kuin se honkkeli murrosikäinen, jonka kengännumero on about 42.
Ei ole mitään söpömpää kuin kissan tassut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu