TÄÄLLÄ

TIIVISTYY.
OLEN TULOSSA ISOMUMMIKSI
ENSIMÄISTÄ KERTAA.
LÄHIAIKOINA PITÄISI PIKKUKULLAN
SYNTYÄ.ILOSIN MIELIN ODOTTELEN.
6145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

tuleva isovanhempi :) Onko minkäänlaista aavistusta kumpaako sukupuolta mahtanee olevan?

Eipä silti, kun tuota ainokaista tytärtäni aikanaan odotin oli kaikki mummot ja mammat ihka varmana et poika se on, oli niin edessä se vatsa:))
Mitä vielä, tyttöhän se sieltä tuli maailmaan:)

Hyvin kelpasi vaan ei ne ennusteet osu monellekaan kohalleen.

Muistiini on jäänyt onnittelu värssy; Onnea Äidille, onnea Isälle onnea Pienelle perhelisälle.

Lämpimästi onnitellen myös mummuja ja vaareja :))

Äänestä
  • SANOISTA:))TYTTÖ KUULEMA OLISI TULOSSA.
    MEKKOJA ON TULLUT OSTELTUA.
    ITSELLÄNI KÄVI SAMOIN KUN ODOTIN
    PUHUTTIIN VAIN POJASTA,JOKAINEN OLI VATSANI MUODOSTA
    SITÄ MIELTÄ.
    TYTTÖHÄN SIELTÄ TULI,MUT ITSEKKIN OLI AIVAN HÄMMÄSTYKSISSÄÄN,
    KUN SANOTTIIN,ETTÄ TYTTÖ.ONNELLINEN TIETENKIN OLIN HÄNESTÄ.
    OLIN TURVOKSISSA KUIN NORSU YMPÄRIINSÄ.
    POIKAA ODOTTAESSA EI VATSA PALJOA LEVINNYT MIHINKÄÄN SUUNTAAN.
    EDELLISENÄ PÄIVÄNÄ KULJIN NAAPURIN KANSSA KOTIAKAUPASTA
    SEURAAVANA AAMUNA POKA SYNTYI.
    TYTTÄRENSÄ OLI SANONUT HÄNELLE,ETTÄ OLIN SAANUT POJAN.
    HÄN OLI HÄMMÄSTYNYT JA SANONUT EILENHÄN TULTIIN KAUPASTA YHTÄMATKAA,
    EIKÄ HÄN HUOMANNUT,EETÄ OLIS OLLUT RASKAANA.
    KAIKKEA HYVÄÄ SINULLE.

    Äänestä

Onnittelut, olen saanut tuon arvonimen vuosi sitten. Kohta toinen lapsenlapsi saa esikoisensa.
Jos hyvin käy, niin tässähän ehdimme isoisomummeiksi.
Meitä on jo nytkin 5 sukupolvea, äitini eläää vielä.

Äänestä
  • EN OLLUT VIELÄ 18.TA
    JA MIEHENI KUOLI REILU 7V
    SITTEN.
    TULEVALLA LAPSELLA EI OLE ISOUKKEJA
    VAN 2:SI ISOMUMMIA

    Äänestä

  • ONNITELLA,(MUT PAINOINKIN VÄÄRÄÄ NAPPULAA NIIN
    KARKASI ENNEN AIKOJAAN) OLET ONNELLISESSA ASEMASSA,KUN ÄITISI ELÄÄ VIELÄ.ONNELLISTA ODOTUSTA SINNE KAIKILLE:))

    Äänestä

niinhän se menee,luonto on saavuttanut jälleen yhden tavoitteensa,kulkurikin on tullut päämääräänsä,haluan olla kontaktissa,kaikkin mukavien naisten kanssa,joilla on iloinn mieli,ja halu jatkaa kulkemista,ja jakaa elämänkoemuksnsa kanssani?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


JÄNNITYS kirjoitti:

TIIVISTYY.
OLEN TULOSSA ISOMUMMIKSI
ENSIMÄISTÄ KERTAA.
LÄHIAIKOINA PITÄISI PIKKUKULLAN
SYNTYÄ.ILOSIN MIELIN ODOTTELEN.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu