Steinerkoulun rangaistuskäytäntö oli todella epäjohdonmukainen. Jos pelleilit kesken steinerilaista rukousta, jota sisäsiistimmin kutsuttiin aamurunoksi, niin voit olla varma, että jäit jälki-istuntoon. Jos kyseenalaistit opettajan kahdeksannella luokalla totena kertoman Atlantis -myytin, niin sait olla varma, että jälki-istuntoa heilahtaa.
Sen sijaan, jos luokkakaveri löi sinua nyrkillä nenään, niin jälki-istuntoa ei seurannut, vaan opettajat toivoivat, että kättelisitte, ja sopisitte asian. Tämä on juuri sitä, että vanhojen sielujen asioihin ei puututa liikaa. Erästä luokkamme oppilasta mukiloitiin monesti porukalla, koska jälki-istuntoa ei siitä seurannut. Sama käytäntö toimi myös kaikkien muiden antroposofi -opettajien kanssa.
Oppilaan kannalta todella ärsyttävää oli myös jatkuva aliarvioiminen. Alle 14 ikävuotta ei saanut kyseenalaistaa mitään opettajan sanomaa, koska hänen astraaliruumiinsa ei ole vielä laskeutunut. Hulluimmatkin totena kerrotut steinerilaisen uskonnon mukaiset tarinat piti vaan niellä mukisematta. Jos kysyit, että miksi teemme tätä, niin selittelyjä ei tullut. Opettajan ylimielinen vakiovastaus oli aina sama, siksi koska minä sanon. Joskus kun oikein porukalla kyseenalaistimme jonkun älyttömän asian, mitä tuputettiin aivan normaalin reaaliaineen tunnilla, niin koko poppoo istui jälki-istunnossa, niin kauan, että sanoimme hyväksyvämme asian. Ennemmin ei päässyt pois. Ei jumankauta, eikö tuo muka ole lasten aivopesua?
Oppilaat sijoitettiin istumaan ruumiinrakenteesta pääteltävän tempperamentin mukaiseen järjestykseen. Heidät pyritään muokkaamaan tähän muottiin sopivaksi esim. sangviinikoksi tai koleerikoksi. Nykytieteen valossa kyseistä oppia pidetään täytenä humpuukina. Lisäksi oppilaille määrätään hyvin kyseenalaisia "hoitoja". Antroposofinen lääkäri määrää esim. hoitoeurytmiaa yms. kyseenalaisia hoitoja oppilaille, niin että vanhemmat hyvin harvoin edes tietävät, että mihin vaivoihin hoitoja määrätään. Ratkaisevaa näitä hoitoja määrätessä on lapsen karman, ja tulevien elämien muokkaaminen.
Näiden henkilökohtaisten kokemusten valossa en voi suositella steinerkoulua edes pahimman vihamieheni lapsille.
Arkipäivän okkultismia steinerkoulussa
33
659
Vastaukset
- vasta laskeutuu,
kun eräs lapsi on niin paljon jo ollut sairaana ja poissa koulusta. Eikö se jossain tapauksessa voi tapahtua varhemmin? Suositaanko steinerkoulussa sitä, että lapsia ei rokoteta? Olen huolissani tuosta lapsesta.
- eivät rokota
Antroposofit eivät rokota lapsiaan. Koulun opettajissa ja vanhemmissa on paljon antroposofeja. Esimerkiksi Ruotsissa on steinerkouluissa esiintynyt tauteja, jotka ovat yleisesti Länsimaista jo kadonneet. Sairastuminen tai jopa lapsen kuolema ainoastaan parantaa karmaa ja sitä kautta seuraavan elämän syntymää steinerilaisten opeissa. Tavisvanhempia on steinerkoulussa kehoitettu olemaan rokottamatta vetoamalla rokotusten "lisäaineisiin" ja "haittavaikutuksiin". Todelliset syyt löytyy tietenkin okkultistien opeista.
- kuitenkin
eivät rokota kirjoitti:

täysin eri vuosikymmenillä! Tuolloin ei esiintynyt niin vaarallisia tauteja, kuin nykyisin.
- Minä vaan
Toivon, että kirjoittaisit kokemuksistasi Opetusministeriöön. Sillä voisi paljon paremmin estää sen, etteivät muut joutuisi kokemaan samaa kuin sinä. Suomi24 ei ole kovin hyvä kanava, varsinkin kun tänne kirjoittelee vain kriitikot ja pari hourupäätä, jotka tuskin muutenkaan laittaisivat lapsiaan steinerkouluun.
- Kamppailun harrastaja
On näistä kerrottu. Ja kannattaa kertoa. Kertomusten seurauksia? Puoskarilaki ja Virkkusen esitys:
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/07/opetusministeri_uskontotunnit_voisi_korvata_uskontotiedolla_859429.html
Maailma paranee :-)
- RaijaKo
"...steinerilaista rukousta, jota sisäsiistimmin kutsuttiin aamurunoksi..."
Eli siis: "Me maata tervehdimme ja aurinkoa kohti kasvamme, ojennamme kätemme ja kohtaamme toinen toisemme." Minusta tuo on pikemminkin loru kuin rukous.- antroposofiassa
Jeesuksen kuolemasta Steiner on esittänyt eri versioita. Yhdessä näistä Kristus livisti vainoojiensa käsistä jo Getsemanen puutarhassa: hän oli se Markuksen evankeliumin nuorukainen, joka pakeni alastomana, kun sotilaat tarttuivat hänen vaatteisiinsa kiinni.
Muissa versioissa Kristus selvisi ristille asti. Yhteistä tulkinnoille on Aurinkologoksen yhtyminen maanhenkeen. Steinerin hengentieteellisen näkemyksen mukaan aurinko syntyi aikoinaan maasta(!), ja kehitys on nyt kääntynyt siihen suuntaan, että ne voivat joskus tulevaisuudessa taas yhtyä. (Hiltunen 1990: 127, 149-169 ; Steiner 1981: 196-197; Teinonen 1965: 204) - RaijaKo
antroposofiassa kirjoitti:
Jeesuksen kuolemasta Steiner on esittänyt eri versioita. Yhdessä näistä Kristus livisti vainoojiensa käsistä jo Getsemanen puutarhassa: hän oli se Markuksen evankeliumin nuorukainen, joka pakeni alastomana, kun sotilaat tarttuivat hänen vaatteisiinsa kiinni.
Muissa versioissa Kristus selvisi ristille asti. Yhteistä tulkinnoille on Aurinkologoksen yhtyminen maanhenkeen. Steinerin hengentieteellisen näkemyksen mukaan aurinko syntyi aikoinaan maasta(!), ja kehitys on nyt kääntynyt siihen suuntaan, että ne voivat joskus tulevaisuudessa taas yhtyä. (Hiltunen 1990: 127, 149-169 ; Steiner 1981: 196-197; Teinonen 1965: 204)Ja millä tavalla tuo liittyy aamurunoon?
- valossa....
antroposofiassa kirjoitti:
Jeesuksen kuolemasta Steiner on esittänyt eri versioita. Yhdessä näistä Kristus livisti vainoojiensa käsistä jo Getsemanen puutarhassa: hän oli se Markuksen evankeliumin nuorukainen, joka pakeni alastomana, kun sotilaat tarttuivat hänen vaatteisiinsa kiinni.
Muissa versioissa Kristus selvisi ristille asti. Yhteistä tulkinnoille on Aurinkologoksen yhtyminen maanhenkeen. Steinerin hengentieteellisen näkemyksen mukaan aurinko syntyi aikoinaan maasta(!), ja kehitys on nyt kääntynyt siihen suuntaan, että ne voivat joskus tulevaisuudessa taas yhtyä. (Hiltunen 1990: 127, 149-169 ; Steiner 1981: 196-197; Teinonen 1965: 204)Tuo on minusta pikemminkin rukous kuin pikku loru. Steinerkoulussa mm. kaikki tarinat on valittu rakentamaan steinerilaisen uskonnon mukaista maailmankuvaa..
Esimerkiksi Kalevala käydään todella perusteelliseesti läpi, ja siihen on tosiaankin syynsä, kuten steinerilaisia lähellä olevien Kristosofien sivuilta selviää... http://www.helsinginkristosofit.info/?p=15
Steinerkoulussa keijukais- ja maahis-satuja käydään läpi ala-asteaikana jopa enemmän kuin tietoaineita. Tarkoituksena ei ole mahdollisimman hyvän tietopohjan rakentaminen, vaan pikemminkin mielen muokkaaminen vastaanottavaisemmaksi steinerilaisille opeille.
Loppukevennyksenä vielä Steinerin näkemys maahisista. Ei suinkaan ole sattumaa, että maahissatuja tarjoillaan steinerkoulussa vähintään antroposofisen lääkärin määräämä kuuri.. Steiner on mm. kertonut keskustelleensa maahisten eli Gnoomien kanssa. Steinerin mukaan maahiset ovat 'Maailman Järjen valaisemia viisaita. Niillä on ihmisen kaltainen tietoisuus. Niiden ei tarvitse ajatella, ne tietävät. Gnoomit totesivat Steinerille, että ihmiset ovat tyhmiä koska opettelivat logiikkaa ajattelemalla vaikka helpompaa olisi työntää nenänsä maahan ja antaa kosmisten fluidumien virrata sisään - RaijaKo
valossa.... kirjoitti:
Tuo on minusta pikemminkin rukous kuin pikku loru. Steinerkoulussa mm. kaikki tarinat on valittu rakentamaan steinerilaisen uskonnon mukaista maailmankuvaa..
Esimerkiksi Kalevala käydään todella perusteelliseesti läpi, ja siihen on tosiaankin syynsä, kuten steinerilaisia lähellä olevien Kristosofien sivuilta selviää... http://www.helsinginkristosofit.info/?p=15
Steinerkoulussa keijukais- ja maahis-satuja käydään läpi ala-asteaikana jopa enemmän kuin tietoaineita. Tarkoituksena ei ole mahdollisimman hyvän tietopohjan rakentaminen, vaan pikemminkin mielen muokkaaminen vastaanottavaisemmaksi steinerilaisille opeille.
Loppukevennyksenä vielä Steinerin näkemys maahisista. Ei suinkaan ole sattumaa, että maahissatuja tarjoillaan steinerkoulussa vähintään antroposofisen lääkärin määräämä kuuri.. Steiner on mm. kertonut keskustelleensa maahisten eli Gnoomien kanssa. Steinerin mukaan maahiset ovat 'Maailman Järjen valaisemia viisaita. Niillä on ihmisen kaltainen tietoisuus. Niiden ei tarvitse ajatella, ne tietävät. Gnoomit totesivat Steinerille, että ihmiset ovat tyhmiä koska opettelivat logiikkaa ajattelemalla vaikka helpompaa olisi työntää nenänsä maahan ja antaa kosmisten fluidumien virrata sisäänHyvä on sitten. Parempi ilmeisesti, ettei lapsille ole sanallistakaan maa-yhteyttä ja että etteivät he kasva ylöspäin aurinkoa kohti. Keskeytetään kasvu vaikka lääkkeillä. Sitten ei ainakaan vahingossakaan ole mitään antroposofisia aineksia mukana!
- RaijaKo
valossa.... kirjoitti:
Tuo on minusta pikemminkin rukous kuin pikku loru. Steinerkoulussa mm. kaikki tarinat on valittu rakentamaan steinerilaisen uskonnon mukaista maailmankuvaa..
Esimerkiksi Kalevala käydään todella perusteelliseesti läpi, ja siihen on tosiaankin syynsä, kuten steinerilaisia lähellä olevien Kristosofien sivuilta selviää... http://www.helsinginkristosofit.info/?p=15
Steinerkoulussa keijukais- ja maahis-satuja käydään läpi ala-asteaikana jopa enemmän kuin tietoaineita. Tarkoituksena ei ole mahdollisimman hyvän tietopohjan rakentaminen, vaan pikemminkin mielen muokkaaminen vastaanottavaisemmaksi steinerilaisille opeille.
Loppukevennyksenä vielä Steinerin näkemys maahisista. Ei suinkaan ole sattumaa, että maahissatuja tarjoillaan steinerkoulussa vähintään antroposofisen lääkärin määräämä kuuri.. Steiner on mm. kertonut keskustelleensa maahisten eli Gnoomien kanssa. Steinerin mukaan maahiset ovat 'Maailman Järjen valaisemia viisaita. Niillä on ihmisen kaltainen tietoisuus. Niiden ei tarvitse ajatella, ne tietävät. Gnoomit totesivat Steinerille, että ihmiset ovat tyhmiä koska opettelivat logiikkaa ajattelemalla vaikka helpompaa olisi työntää nenänsä maahan ja antaa kosmisten fluidumien virrata sisäänSteinerpäiväkodissa leikitään muuten seuraavaa leikkiä:
"Laitan pullat uunihin
Otan valmiit takaisin
Näen piipusta kun savu kohoaa
Leipuri Hiiva
Hän asuu kumputiellä
Hän pullat kakut leipoo siellä
Näen piipusta kun savu kohoaa"
Kertoisitko tämän taustalla vaikuttavat antroposofiset opit? - on nähtävissä
RaijaKo kirjoitti:
Ja millä tavalla tuo liittyy aamurunoon?
Suhteellisen selvä analogia Steinerin okkultistisiin kirjoituksiin..
- löytyy peräti
RaijaKo kirjoitti:
Steinerpäiväkodissa leikitään muuten seuraavaa leikkiä:
"Laitan pullat uunihin
Otan valmiit takaisin
Näen piipusta kun savu kohoaa
Leipuri Hiiva
Hän asuu kumputiellä
Hän pullat kakut leipoo siellä
Näen piipusta kun savu kohoaa"
Kertoisitko tämän taustalla vaikuttavat antroposofiset opit?muutama leikki, jotka ei ole antroilua. Valitettavasti tuo taitaa olla normaalin päiväkodin puolelta kopioitu..
- RaijaKo
löytyy peräti kirjoitti:
muutama leikki, jotka ei ole antroilua. Valitettavasti tuo taitaa olla normaalin päiväkodin puolelta kopioitu..
"Kopioitu"? Niin, sehän on varmasti ylipäätään ns. normaalissa päiväkodissa keksitty! Minulle nyt ei tule mieleen steinerpäiväkodeista muuta kuin normaaleja leikkejä, mutta kerro toki, mitkä ovat antroposofisia leikkejä?
- antroposofiaa ei ole

Kerran, et nähnyt päivänselvää analogiaa kirjoittamasi "runon" ja antroposofian välillä. Vietä pari huumeetonta päivää, niin kyllä asiat siitä selkeytyy. ;D
- RaijaKo
antroposofiaa ei ole kirjoitti:
Kerran, et nähnyt päivänselvää analogiaa kirjoittamasi "runon" ja antroposofian välillä. Vietä pari huumeetonta päivää, niin kyllä asiat siitä selkeytyy. ;D
Viimeinen kommentti kertoo kyllä kaiken järjenjuoksustasi. Mielestäni tämä "päivänselvä analogia" on enemmän pääsi sisällä kuin objektiivinen tosiasia.
- päihtettömyyteen
RaijaKo kirjoitti:
Viimeinen kommentti kertoo kyllä kaiken järjenjuoksustasi. Mielestäni tämä "päivänselvä analogia" on enemmän pääsi sisällä kuin objektiivinen tosiasia.
Niin kyllä se analogiakin sieltä selkeytyy ;D
- RaijaKo
päihtettömyyteen kirjoitti:
Niin kyllä se analogiakin sieltä selkeytyy ;D
No, jos ainoa "päihde" jota käytän on eräs tietty yrtti ja sen terveyshaitat ovat huomattavasti vähäisempiä kuin alkoholilla ja tupakalla, niin minä tuskin olen ensimmäinen ihminen, jota tulee päihteettömyyteen kannustaa. Tupakkaa ja alkoholia en ole käyttänyt vuosikymmeniin, enkä edes kahvia. Se on sitten eri asia jos en näe antroposofisia mörköjä ihan joka kolossa.
- Onko se se,

mihin olet vihjaillut aiemminkin?
- ja ei ihme
RaijaKo kirjoitti:
No, jos ainoa "päihde" jota käytän on eräs tietty yrtti ja sen terveyshaitat ovat huomattavasti vähäisempiä kuin alkoholilla ja tupakalla, niin minä tuskin olen ensimmäinen ihminen, jota tulee päihteettömyyteen kannustaa. Tupakkaa ja alkoholia en ole käyttänyt vuosikymmeniin, enkä edes kahvia. Se on sitten eri asia jos en näe antroposofisia mörköjä ihan joka kolossa.
kun huumeongelma kasvaa ja tuhoaa. "Uusien todellisuuksien" etsiminen tajuntaa vääristävillä aineilla ( RaijaKoon tapauksessa kaiketi hampulla) ei ole steinerilaisilla ollenkaan marginaalijuttu vaan kaikesta päätellen valtavirtaa.
RaijaKo on iäkäs akka ja on hyvin todennäköisesti käyttänyt ja käyttää asemaansa vaikuttaakseen nuorempien asenteisiin ja kehittymässä olevaan maailmankuvaan.
Siitä miten vastuuton yhteiskunnan vihollinen hän on jo tuossakin suhteessa, lainaan tuoreen 20-vuotiaan tangokuninkaan sanoja Iltalehden mukaan:
"- Olen nähnyt, miten huumeet voivat viedä. Ainoa oikea todellisuus on tämä, missä elämme, sanoo Lundberg Ilta-Sanomien haastattelussa.
Hänen mukaansa huumeet eivät tarjoa mitään aitoa.
- Jos hakee toista todellisuutta huumeista, putoaa maahan todella lujaa. Huumeet tarjoavat hetken helpotusta, mutta kun vaikutus on ohi, paha olo palaa viisinkertaisena."
Niin. - RaijaKo
ja ei ihme kirjoitti:

Niin.Kiitos valistuksesta. Olen ehdottomasti KAIKKIA muita huumausaineita vastaan, myös alkoholia, joka on todella vakava ongelma Suomessa. Hamppu ei luonnollisesti sovi kaikille ihmisille, mutta mielestäsi teet hieman omituisesti, jos niputat sen yhteen synteettisten aineitten kanssa. Huomautan, että tässä on kysymyksessä myös kulttuuriset tekijät. En ole kotoisin Suomesta, vaan maasta, jossa ko. yrtti on jokapäiväisessä käytössä ilman ongelmia.
Hassua, että täällä kritisoidaan sitä, jos jotkut käyttävät tietolähteinään jotakin ei-tieteellistä, esim. Kaisu Virkkusta, mutta tangokuningas on oikea henkilö puhumaan tuhansia vuosia erilaisiin tarkoituksiin käytetyn yrtin vaikutuksesta. Tosin en tiedä tarkoittiko hän edes cannabis sativaa, vaan aivan muita, hyvin vaarallisia huumeita?
En missään nimessä suosittele ketään mihinkään kokeiluihin! Ën myöskään kehoita ketään käyttämään mitään, edes kahvia, päivittäin! Olen kuitenkin huolissani suomalaisesta juomakulttuurista, joka on hyvin aggressiivista. Cannabiksen vaikutuksen alaisena ihminen ei käyttäydy samalla tavalla kuin humalassa.
http://www.geocities.com/kannabistietoutta/archive/who.html
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200905199613853_uu.shtml - Ja aika
RaijaKo kirjoitti:
Kiitos valistuksesta. Olen ehdottomasti KAIKKIA muita huumausaineita vastaan, myös alkoholia, joka on todella vakava ongelma Suomessa. Hamppu ei luonnollisesti sovi kaikille ihmisille, mutta mielestäsi teet hieman omituisesti, jos niputat sen yhteen synteettisten aineitten kanssa. Huomautan, että tässä on kysymyksessä myös kulttuuriset tekijät. En ole kotoisin Suomesta, vaan maasta, jossa ko. yrtti on jokapäiväisessä käytössä ilman ongelmia.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200905199613853_uu.shtmljärkyttynytkin!
- NO EI IHME

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200905199613853_uu.shtmlRaijaKo hyväksynee nämä muutkin antrojen kotkotukset kuin marijuanan arkikäytön...
http://uncletaz.com/ - lapset
NO EI IHME kirjoitti:
RaijaKo hyväksynee nämä muutkin antrojen kotkotukset kuin marijuanan arkikäytön...
http://uncletaz.com/sijaiskouluissa kasvavat näiden "yrttihemmojen" ja "yrttiraijojen" välittömässä vaikutuspiirissä. Tästä pitäisi mennä tieto opetushallitukseen ja uskontojen uhreihin.
- valitettava
lapset kirjoitti:
sijaiskouluissa kasvavat näiden "yrttihemmojen" ja "yrttiraijojen" välittömässä vaikutuspiirissä. Tästä pitäisi mennä tieto opetushallitukseen ja uskontojen uhreihin.
Steinerilaisten piirissä valitettavasti huumeongelma ei ole mitenkään vieras ilmiö.. Esimerkiksi tällä sivustolla steinerhörhöt pohtivat huumeiden viljelyä biodynaamisesti... http://www.icmag.com/ic/showthread.php?t=105761
- näkynyt
valitettava kirjoitti:
Steinerilaisten piirissä valitettavasti huumeongelma ei ole mitenkään vieras ilmiö.. Esimerkiksi tällä sivustolla steinerhörhöt pohtivat huumeiden viljelyä biodynaamisesti... http://www.icmag.com/ic/showthread.php?t=105761
tämä antrojen touhu? Joutuvatko lapset kärsimään - tai saamaan vaikutteita pössyttelystä yms.
- RaijaKo
NO EI IHME kirjoitti:
RaijaKo hyväksynee nämä muutkin antrojen kotkotukset kuin marijuanan arkikäytön...
http://uncletaz.com/En hyväksy marijuanan arkikäyttöä. Antroposofien kotkotuksiin en sano juuta enkä jaata, ei ole minun asiani.
- RaijaKo
lapset kirjoitti:
sijaiskouluissa kasvavat näiden "yrttihemmojen" ja "yrttiraijojen" välittömässä vaikutuspiirissä. Tästä pitäisi mennä tieto opetushallitukseen ja uskontojen uhreihin.
En tiedä onko steinerkouluissa "yrttihemmoja" tai "yrttiraijoja", mutta minä en ole tekemisissä steinerkoulun kanssa. Olen ainoastaan käynyt joillakin steinerpedagogiikkaa käsittelevillä, kaikille kiinnostuneille tarkoitetuilla kursseilla. En myöskään suunnittelee uraa steinerkoulun piirissä enkä kuulu Antroposofiseen liittoon eikä antroposofia ole suurin kiinnostuksenkohteeni.
- juhlakäyttö?
RaijaKo kirjoitti:
En hyväksy marijuanan arkikäyttöä. Antroposofien kotkotuksiin en sano juuta enkä jaata, ei ole minun asiani.
Juhlia vietetään useita.
- oppilaskokoikänsä
Aamurunossa sanotaan Jumala....
Harvemmin jumala loruissa esiintyy : )
- ake, make, pera ja mira
"Näiden henkilökohtaisten kokemusten valossa en voi suositella steinerkoulua edes pahimman vihamieheni lapsille."
Tässä istutaan porukalla vanhat staikkulaiset ja vedet silmissä nauraen luetaan juttuas. Oikeassa Steinerkoulussa EI RUKOILLA Staikku ei ole uskonnollinen koulu! Sen tietäisit jos oikeasti Staikkua olisit käynyt. Toivottavasti saat jotain muuta kuin eurytmiahoitoa. Karma & atlantis in your ass! Oot näköjään ikuisessa jälki-istunnossa täällä valittamassa.
*rofl*- 667
Teidät on mitä ilmeisemmin lahjakkaasti aivopesty kun ette ole huomanneet steinerin ja antroposofian yhteyttä.
...."in your ass" kertoo taas havainnollisen taitavasti sanavalinnan syvimmät arvot. Te olette mitä selvimmin steinerkoulun kasvatteja. Onnea! - Ei maahisia
667 kirjoitti:
Teidät on mitä ilmeisemmin lahjakkaasti aivopesty kun ette ole huomanneet steinerin ja antroposofian yhteyttä.
...."in your ass" kertoo taas havainnollisen taitavasti sanavalinnan syvimmät arvot. Te olette mitä selvimmin steinerkoulun kasvatteja. Onnea!Ymmärrän kyllä, että Steinerin kirjoitukset herättävät kauhistelua, mutta minulle ei ole selvinnyt, miten Steinerkoulussa aivopestään ihmisiä ja siis mihin tarkoitukseen?
En ole kuullutkaan maahisista, saati biodynaamisesta ruuasta, ihan ok kyllä, mutta makkaraa ja kanaakin on tarjolla :)
Yksi työkaverini on steinerkoulun käynyt, ja vaikuttaa samanlaiselta ihmiseltä kuin kaikki muutkin, jos nyt voidaan jonkinlainen normius ylipäätänsä asettaa.
Fisulta ja osaavalta dippainssiltä vaikuttaa...Onko hänellä jotain piileviä kykyjä taikka pimeämpi puoli kuin meidän peruskoulun käyneillä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113465MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681868Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801178Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768