miten toimitte, jos olette ihastuneet? oletko aina se, joka ottaa yhteyttä? vai pystytkö malttamaan mielesi?
itse olen ihastunut kaveriini, jonka olen tuntenut vuoden. ja niin tunsin hänet hyvin läheiseksi heti ensi tapaamisesta lähtien. minä taidan olla meistä kahdesta se aktiivisempi osapuoli ottamaan yhteyttä, vaikka yritän kitkee tapaa pois. mutta kyse ei ole todellakaan pommittamisesta, olemme tällä hetkellä vain noin viikottain yhteydessä, koska asumme eri paikkakunnilla.
välillä keskustelutyylimme puhelimessa on melko kuhertelun omaista ja muutenkin semmosta pikkusievää huomion osoittamista. en kyllä juttele kenenkään muun kanssa tällä hetkellä samalla tavalla. toisaalta välillä jos olen loukkaantunut, olen paljon tympeempi. vähän kissa-hiiri- meininkiä. mitä minun pitäisi tehdä? kannattaako odottaa toisen ihastumista ja aloitteentekoa olemalla itse viileämpi? en todellakaan haluaisi säikäyttää hantä pois ja menettää kasvojani. ja sitäpaitsi tiedän, että loukkaisin ystävyyttämme, jos kertoisin tunteistani siinä tilanteessa, jos hän ei olekaan kiinnostunut.
mutta eipä taida minustakaan paljoa selkoa ottaa ja se kuuluu osaksi itsesuojeluvaistoon. hän ei kyllä jännitä seurassani, mikä vähän hämää. itsekään en kyllä jännitä enää. eikä hän harrasta ällöflirttailua, mutta empä kyllä minäkään. olemme vain erittäin huomaavaisia ja mukavia toisiamme kohtaan, mikä kyllä tuntuu erittäin mukavalta ja luonnolliselta.
miten toimisitte tässä tilanteessa? voiko tilanne kehittyä tällä mukavameiningillä? en halua myöskään tehdä häntä mustasukkaiseksi. tuntuu, että hänen kiinnostuksensa saa heräämään pitämällä etäisyyttä. mitä kannattaisi tehdä?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.