Sattuipa hippu

Kullanhuuhdonnan SM:t on tuossa elokuun alkupuolella.
Kuinkas nyt TAAS sattuikaan löytymään se iso hippu sopivaan aikaan.
Miksi se ei löytynyt paria viikoa aiemmin tai elokuun lopulla?
No siksi kun se ei ajankohdan vuoksi olisi sopinut em. kisojen markkinointiin.

Huolellinen tiedotus (ilmainen mainos) ja niinpä vaan taas jokunen matkailija retkahtaa jippoon.

Siitäpä tulikin mieleen!

Milloin, oi milloin saamme lain, joka lopettaa kullan konekaivuun Lapissa tyystin?
En halua kieltää kaikkea kaivuuta, mutta kaivinkoneet eivät kuulu tunturiin.
Vain lapiot, rännit ja pumppu tai imuri.
Se nostaisi samalla hippujen hinnat sellaisiksi, että lapiomiehenkin työ muuttuisi ihan eri tavalla mielekkääksi - jos nyt joku sen vuoksi lapiotaan heiluttaa.

Varmasti joku kysyy mitä minä tiedän kullankaivuusta - vastaus on "ihan riittävästi" ja tietoa tulee koko ajan.

Olen kaivanut ja tulen kaivamaan jatkossakin. Aikoinaan olin kovastikin konemiesten puolelle, mutta en enää. Olen nähnyt ihan tarpeeksi ja ilmeisesti ikäkin opettaa inhoamaan ahneutta.
0115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


taas sopivasti kirjoitti:

Kullanhuuhdonnan SM:t on tuossa elokuun alkupuolella.
Kuinkas nyt TAAS sattuikaan löytymään se iso hippu sopivaan aikaan.
Miksi se ei löytynyt paria viikoa aiemmin tai elokuun lopulla?
No siksi kun se ei ajankohdan vuoksi olisi sopinut em. kisojen markkinointiin.

Huolellinen tiedotus (ilmainen mainos) ja niinpä vaan taas jokunen matkailija retkahtaa jippoon.

Siitäpä tulikin mieleen!

Milloin, oi milloin saamme lain, joka lopettaa kullan konekaivuun Lapissa tyystin?
En halua kieltää kaikkea kaivuuta, mutta kaivinkoneet eivät kuulu tunturiin.
Vain lapiot, rännit ja pumppu tai imuri.
Se nostaisi samalla hippujen hinnat sellaisiksi, että lapiomiehenkin työ muuttuisi ihan eri tavalla mielekkääksi - jos nyt joku sen vuoksi lapiotaan heiluttaa.

Varmasti joku kysyy mitä minä tiedän kullankaivuusta - vastaus on "ihan riittävästi" ja tietoa tulee koko ajan.

Olen kaivanut ja tulen kaivamaan jatkossakin. Aikoinaan olin kovastikin konemiesten puolelle, mutta en enää. Olen nähnyt ihan tarpeeksi ja ilmeisesti ikäkin opettaa inhoamaan ahneutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu