lisää mainontaa
eräille merkeille
12320
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Testaus tuloksen soveltuvuudesta saa allekirjoitettuna todistuksena ainakin Green Rock Oy:n puhdistamoista. Kertokaa kuka muu laitevalmistaja uskaltaa antaa saman todistuksen?
Todistuksesta käyvät ilmi, että puhdistamo on testattu oikeilla kuormilla ja täyttää kaikki asetuksen vaatimat edellytykset poistuvan jäteveden pitoisuuksien osalta.
Green Rock Oy antaa myös kahden vuoden takuun ainoalle rikkoutuvalle osalleen pumpulle, 10 vuoden toimivuustakuun puhdistusmenetelmälle ja 25 vuoden takuun muovikuorille.
Uskaltaako kukaan muu laitevalmistaja moisia takuuta antaa, kysykää takuita kirjallisesti laitevalmistajilta?
Hyvä Clewer, että nostitte asian julkisuteen, niin kuin sen tulee olla.
parempiakin takuita saa...(pumppu 3 v. kuori 30 v. ja puhdistustakuu)
Merkkiä en mainosta, mutta on tosi hienoa että laitevalmistajat alkavat vähitellen uskomaan itsekkin puhdistamoihinsa ja myöntävät puhdistustakuita!
Jokos yläpuolen firman tuote on saanu testit läpi ku sitä nii kovasti hehkutetaan täälläkin?
monta tuollaista olen nähnyt. Green Rockin puhdistamojen ainoa ongelma on uppopumpun kesto. Yksinkertainen on kaunista ja pumppu on onneksi helppo vaihtaa. Mutta kyllä niiden silti pitäisi kestää!
Valmistajalle joka myöntää 3 v takuun pumpulle täytyy kyllä nostaa hattua. Se takuu tulee maksamaan. Sen kun vielä tietää että näitä tee-kaikki-ihan-itse-asentajia on vaikka kuinka paljon, niin rumaa jälkeä tulee.
Alkaa jo ottaa kupoliin tämä laitevalmistajien itsensä kehuminen.Noh,eihän siihen juuri muut lankea kuin pari Oululaista firmaa.Olen työskennellyt LVI-myynnissä,lähinnä yrityspuolella pitkän tovin ja tunnen alan toimijat.Lisäksi teen LVI-suunnittelua ja voin vakuuttaa,etten ole "vihreälle valmistajalle" tehnyt yhtään suunnitelmaa.No,miksiköhän en?
a)On kuntia,joihin laitteet ei kelpaa:
Erilaisia tutkimuksia(mm.Agenda,Hajasampo..)tutkimalla en ole vielä löytänyt yhtään toimivaa laitetta
b)Myyjien täydellinen tietämättömyys myymistään tuotteista:
Olin keväällä eräillä rakennusalan messuilla,uteliaana,mistään mitään tietämättömänä "ostajana".Osastolla nuori poika toisti samaa ennalta ohjelmoitua liturgiaa,kuin gramofoni,oikeastaan sanomatta yhtään mitään.Kysyin mahdollisesta ce-testauksesta ja minulle vilautettin lappua,jonka piti olla virallinen tulos,joka kuitenkin julkaistaan myöhemmin.Omaksi tulostetta ei saanut.Nopeasti katseltuna typpiarvot jää selvästi alle 40%rajan,muut näytti olevan melko hyviä.
c)Takuun toimimattomuus:
Samoille messuille sattui entuudestaan tuttu henkilö,jolla tiesin olevan ****-puhdistamon.Hän silmää iskien pyysi minua seuraamaan tilannetta,hänpä hieman kyselee myyjiltä.Nuori myyjä iski välittömästi kiinni ja kehuminen alkoi.Tuttavani kysyessä pumppujen kestosta,hänelle vastattin käytettävien pumppujen olevan parhaita,mitä löytyy.Tuttavani sitten siihen kysymään,että onko kolme pumppua kahteen vuoteen normaalikulutus,jonka jälkeen hänet ohjattiin hyssytellen sivummalle.Myöhemmin tuttavani kertoi lupauksista hoitaa asia kuntoon.Itse hän kuitenkin uuden pumpun siihen joutui loppujen lopuksi ostamaan.Asia alkoi kiinnostamaan toden teolla,joten päätin jututtaa hieman enemmän.Ensimmäinen pumppu oli hajonnut miltei heti ja sen oli paikallinen ****-myyjä(tuttu mies hänkin) käynyt vaihtamassa takuuseen.Toinen hajosi vajaan vuoden kuluttua.Tätä paikallismyyjä ei enää suostunut vaihtamaan,koska tehdas oli antanut vaihtokiellon myyjilleen.No,asiahan alkoi kiinnostaa aina enemmän ja päätinkiin jututtaa tuttua ****-myyjää.Hän myönsi asian olevan todella näin ja kertoi,että tehtaan mielestä valmistusvirhetakuu loppuu kun laite otetaan käyttöön.Oli kuitenkin neuvonut asiakkaalleen edullisen korvaavan pumpun.
d)yleinen uskottavuus:
Yksikään tukkuliike ei suostu näitä laitteita ottamaan myyntiinsä.Siihen johtaneet syyt tiedän,mutta en siitä sen enempää.
Nämä toki ovat vain minun kokemuksiani asioista,toivottavasti joku oikeasti tyytyväinen ostaja HUOM!EI HENKILÖKUNTA!kertoo jotain muuta.
Olen toiminut suunnittelijan jo yli 25 vuotta. Tehnyt monta suunnitelmaa ja nähnyt monenlaista laitetta ja myyjää.
En allekirjoita juuri yhtäkään väitteistäsi. Messuilla monella valmistajilla on osastoillaan monenlaista asiantuntijaa. Toiset ovat tulleet myymään tuotteita, toiset esittelemään ja toiset vain olemaan paikalla. Messuilta en viime aikoina ole juuri mitään kostunut, päinvastoin pettynyt, kun asiantuntemus osastolla kun osastolla on välillä sitä itseään.
Kutsu laitteiden valmistajien edustaja toimistoosi ja kysele, kyseenalaista ja tee johtopäätöksesi vasta tämän jälkeen. Itse olen ainakin saanut todella asiantuntevaa esittelyä, tietoa ja kaiken sen materiaalin, jonka tarvitsen ja olen halunnut kaikilta laitevalmistajilta, jotka luonani ovat käyneet.
Mikäli puhumme samasta valmistajasta ja väität nähneesi todistuksen, jota sinulla ei ole, niin puhut täyttä potaskaa. Ainakaan minulle toimitetussa todistuksessa ei yksikään vaadittu parametri jää alle vaatimusten.
Soita tukut läpi ja ilmoita toki täällä, ketkä eivät mitäkin merkkiä välitä, niin voinen kysyä tukuilta suoraan pitääkö väitteesi totta.
Keskity sinä vain myymään omaa tuotettasi ja jätä meidät suunnittelijat mielipiteidesi ulkopuolelle.
Kannattaa soitella vaikka Onniselle.
kannattaa siis alkaa itkemään tuloksista jotta saa a) lähetysaikaa YLEltä ja b) ilmaista mainosta omalle erinomaiselle kyhäelmälleen.
Kunnan viranomainen antaa luvan laitteelle eli joko uskoo tai ei usko sen täyttävän asetuksen vaatimukset. Lupalapulla (kunnasta riippuen toimenpidelupa, rakennuslupa tms.) varustettuja putsareita ei kukaan ratsaa tai kaivata ylös. Painostusta siis paikallisille viranomaisille, että enää ei anneta suullisia lupia!
Kun on käytetty suunnittelijaa, jää aina edes sen laatima jätevesisuunnitelma dokumentiksi myöhempiä käräjiä varten. Suunnittelija suunnittele ja osaltaan vastaa vaatimusten täyttymisestä. Kunnan viranomainen ottaa vastuun siinä vaiheessa kun myöntää luvan järjestelmän rakentamiselle.
Tyhmä on se viranomainen joka hyväksyy naapurin Jaskan ihan itse tehdyn "suunnitelman" (="sinne savikkoon meinasin kaivon panna jotta likavesi mukavasti siitä jokeen lipsahtaa eikä jää kuin naapurin saunan viereen haisemaan").
Maksakaa niille suunnittelijoille mukisematta. Itsekään ette ilmaiseksi tee töitä saatikka kanna siitä vastuuta ilman korvausta.
Ja uskokaa tai älkää: ilmaisia suunnitelmia (lounaita, illallisia jne.) ei tosielämässä ole.
Heikko esitys yleltä. Jutussa oli koko asian ydin heitetty iloisesti romukoppaan. Eli koko asertuksen järkevyys.Noita toimittajia on näköjään valmistajien taholta helppo provosoida tekemään myyntityötä.
Jätkät miettii höpöhöpöasetuksen pilkun viilausta ja tekee asiasta suurta numeroa että saadaan tarpeisiin nähden vielä ylimitoitetumpia (hinnoiteltuja) laitteita kulutajien kiusaksi kuin nykyään.
Kaiken paras oli tuo joku ympäristöbiologian professori. Samat ympäripyöreät jorinat olisi voinut kertoa kuka vaan.
tää pitäis kaikkien vastaavia laitteita hankkivien katsoa!! kerrotaan niin selkeästi mikä tuo useiden ylistämä CE-merkki on..loppupeleissä ei yhtään mittään. ja kuinka vietävissä ihmiset oikeesti on..huhhuh. kiitos loistavasta linkistä!!
ei ce merkillä ole mitään virkaa. se on vaan oululaisten hehkutuksia.
Mutta luuletteko te tosiaan että täällä asiakkaat käy lukeen laitevalmisjien tappeluita toinen toistaa toimimammattomista tuotteista. Järki käteen aikuiset.
CE-merkintä ja hajajätevesiasetus
Suomessa käytettävien pienpuhdistamoiden tulee täyttää hajajätevesiasetuksen puhdistusvaatimukset. Pienpuhdistamolla voi olla CE-merkintä, vaikka nämä vaatimukset eivät täyttyisi. Tämä johtuu siitä, että tuotestandardisssa ei ole annettu vaatimustasoja pienpuhdistamoiden toimivuudelle. Riittää, että puhdistamo on testattu standardin mukaisesti.
Kehiin. Eikös tämä ole simppeli juttu; lista vaikka tähän niistä jotka mielestäsi täyttä-
vät mainitsemasi HAJAJÄTEVESIASETUKSENPUHDISTUSVAATIMUKSET. Sitten todiste
siitä että asia pitää paikkansa. Mitä eroa muuten on testauksen perusteena käytettä-
vällä standardilla ja HAJAJÄTEVESIASETUKSENPUHDISTUSVAATIMUKSELLA.
Joten tehdäänkö johtopäätös: Samaa skeidapuhetta tällä palstalla kuin koko haja-
asutusalueen jätevesienpuhdistusvaatimukset. Yksi suurimmista huijauksista koko
touhu.