Mitenköhän helposti sitä muut ihmiset alkavat tajuamaan lesboksi? Mulla oli eilen hämmentävä tilanne. Eräs henkilö, nainen, oli jo lepäämässä peiton alla kun halusi halata mua siinä maatessaan lähtiäisiksi. Noh, eihän semmosessa asennossa voi muuten halata, kuin että pitelin päätä sen rinnalla. Se piti siinä aika kauan ennen kuin päästi irti. Sitten annoin sille pusun poskelle. Ihan vaan kevyen pienen pusun. Oon ajatellut, että tämä henkilö olis hetero, mutta enpä tiiä enää. Sitten mietin kun annoin sen pusun, että onko se heti jollekin merkki erilaisesta seksuualisuudesta? Onko se vinkki sille toiselle, että en ehkä olekaan hetero?
Tänään olin merko varma, että se katseli mua vähän tavallista pidempään silmiin. Mutta ei meistä kumpikaan tehnyt mitään. Ja oikeastaan en saisi edes mitään tehdä, kun olen häneen nähden erilaisessa asemassa. Ihan hirrveästi teki mieli kaapata se syliin, kun se seisoi mua vastapäätä ja katsoi vaan pitkään. Sain ihan oikeasti käydä taistelua. Tosiasia vaan on se, ettei meistä saa eikä voi tulla paria. Se olisi liian monimutkaista ja hankalaa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
oli iloinen, kun sai tuntea itsensä tärkeäksi. että joku oikeasti välittää. ja nyt se tavallaan tukeutuu suhun jatkossa. ehkä toi katse kertoi, että on jo aloittanut suhun tukeutumisen. hakee kontaktia. susta taisi nyt tulla se tyttö jota voi halata, ja joka halaa pyydettäessä. :)
mutta jos sua hämää, niin jätä ne poskipusut pois.
sitten kieltää? Ymmärrän kyl juu mut kai ihmisillä saa suhteita silti olla vai pitääkö elämättä jättää? Ei sydäntä voi aina ohjailla.