Edelliset kuukautiset alkoivat 15.6. Minulla on aivan säännöllinen kuukautiskierto 30p ja ovulaatiolimat tulivat keskiviikkona 1.7 , seuraavana päivänä aivan kuivaa.
Lasta yritellään kovasti ja tuo ovulaatio hyödynnettiin. Nyt tapahtuu kummia asioita, joita ei missään muussa kierrossa ole minulla ollut.
Eli tiistaina 7.7 ja keskiviikkona 8.7. oli molempina päivinä kuukautiskipuja, ei mitään kovin pahoja, mutta ne kuitenkin tuntuivat.
Tämän jälkeen on ollut raskausoireina ainoastaan "flunssa" (nenä tukossa ja räkää valuu) ja pieniä kipuja ja pippailuja lantion seudulla. Kuukautisten olisi pitänyt alkaa eilen 15.7. Noh.. kuukautisia ei kuulunut, mutta aivan järjettömät kivut olivat, ne olivat erilaiset kuin yleensä kuukautiskivut, eli sattui kovasti vuorotellen alavatsaan, kouraisi ihan alapäästä asti, sitten taas selkään ja tätä jatkui myöhään yöhön asti.
Ongelmana onkin se, että tein eilen clearblue raskaustestin, jossa luvataan 99% varmaa tulosta kuukautisten alkamispäivästä asti, ja minulla näytti puhdasta negaa!
Kuukautiset eivät ole alkaneet edelleenkään ja kivut ovat kokonaan poissa, lukuunottamatta näitä minimaalisia pistoksia joita välillä tulee.
Ainiin ja rinnat tosiaan ovat olleet 4päivää todella kipeät.
Koska uskallan tehdä seuraavan testin ja koska lääkäriin?
Onko muilla samoja kokemuksia, onko tullut plussa jossain vaiheessa vai voiko menkat myöhästyä ovulaation tarkasta päivästä huolimatta?
Kiitos vastauksista jo etukäteen.

Vastaukset 3
Vanhimmat
noista clearblue testeistä.. :/ Tein, hullu kun olen, neljä testiä! :D Ostin kaksi clearblue testiä ja (koska clearbluet olivat loppuneet) kaksi apteekin omaa testiä.. Kuukautiseni olivat siis päivän myöhässä.. Seuraavana aamuna tein sitten kaikki neljä testiä aamu pissasta; Kumpikin clearblue näytti negaa ja apteekin omat testit positiivista.. Kaikki neljä testiä oli tehty oikein.. Ja niinhän siinä kävi, että raskaana oltiin :)
Tee uusi testi vaikka viikon päästä tai alle.. Toisilla raskaushormoonia kertyy hitaammin kuin toisilla..
ei nuo clearbluet sitten taidakaan olla niin herkkiä, kun niissä lukee:)
Aloittajan teksti oli kuin suoraan omani kirjoittama. Edelliset kuukautiset oli 15.6. eikä tämän kuun menkkoja ole vielä näkynyt..
3 predictorin testiä olen tehnyt ja puhdas nega. Nyt tilasin netistä 5kpl liuskatestejä ja seuraavaksi testailen niillä, elokuun alussa ellei siihen mennessä ole kuukautiset alkaneet. Kiertoni ei ole esikoisen synnyttyä ollut enää mitenkään kellon tarkka, joten en sanoisi menkkojeni olevan vielä "myöhässä". Sitten vasta jos jää heinäkuu kokonaan kuivaksi :)
Mutta alavatsa kipuja löytyy, myöskin rinnat ovat arat. Kyllä tekis mieli iltaisin hoosiannaa laulaa kun rintsikat ottaa pois, tekee niin kipeetä olla ilman.