Raivostuttavaa

Minulla on tapana joskus viihdyttää itseäni lukemalla noita kaikenlaisia senssi-ja deitti-ilmoituksia, kuten esim. City.fi. Ja nyt anteeksi kaikki te, jotka olette sinne omia ilmojanne laittaneet, älkää ottako kovin henkilökohtaisesti tätä vuodatustani.

Sitä en tiedä, mitä naiset miehiltä vaatii, koska en niitä sivuja lue, mutta nuo gentlemannit vaativat naisilta kaikenlaista.

Ensinnäkin naisen tulee olla hoikka, sporttinen, mutta silti muodokas. "Katseenkestävä" tulee olla myös, mitä se sana sitten ikinä tarkoittakaan. Omillaan toimeentuleva, työssäkäyvä, lapseton (ei siis kelvata me yh-äidit) ja päivällä tehokas sekä öisin himokas.

Eli nainen kelpaa vain, jos hän on kaunis, hoikka, lapseton sekä taloudellisesti toimeentuleva.

Ei siinä mitään. Jokainenhan saa toki seuransa etsiä aivan kuten haluaa. Mietin vain, että onko tilaa meille rakkaudessa pettyneille, pienituloisille, yksinhuoltajille ja muillekin kuin Saimi Nousiaisen näköisille.

Ikään kuin nykyisin olisi vaikea sietää mitään erilaisuutta tai heikkoutta. Rakkauskin on vain kauniita ja vahvoja varten. Eikö kukaan muu enää usko siihen, että se, ketä rakastat, on sinun silmissäsi kaunis?

Minä ainakin kaipaan vierelleni ihmistä, jolla on heikkouksia ja puutteita, koska itsellänikin on. Ja jos mieheni haluaisi minut vain trimmikroppaisena, niin voisinko luottaa siihen, että hän jäisi luokseni jos vaikka menettäisinkin liikuntakykyni jonakin päivänä?

Eiköhän perusteta ihan oma deittipalsta, sellainen, jossa etsivät ystäviä kaikki ne, joille elämässä merkitsevät syvemmät arvot, kuin se, kuinka korkealle voit toista sekä itseäsi arvottaa ulkonäön ja varallisuuden mukaan.
202305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Mä olen viime aikoina miettiny ihan samaa hommaa.. Mitä enempi kansantalous ja hyvinvointi kasvaa sitä enemmän ihmiset unohtaa toistensa välittämisen, huolehtimisen ja rakkauden. Tuloerot kasvaa ja juostaan täydellisyyden perässä, täydellisyyden illuusion jota ei oikeasti ole... Samalla nää ei niin vahvat ihmiset jätetään heitteille, nakaten jonku luun välillä nokan eteen..

Mulle henk.koht ei ulkonäkö merkkaa paljoakaan, ennemminkin tyyli... hyvä itsetunto, rentous ja pirun hyvä huumorintaju. Faktahan se on, että ulkonäkö on kuitenkin tavallaan meidän käyntikorttimme, jolla viestitämme itsestämme ja jota myös kannattaa huoltaa, henkisen hyvinvoinnin lisäksi, MUTTA nykyaikana vaatimukset, joita media suoltaa ulos on täysin absurdeja... Mut mä uskon, et normaali elämässä rakkaus ja persoonallisuus voittaa terveet jalat, vyötärö makkarat, tai yh-äitiyden, mitä kelläkin on niitä"negatiivisia" juttuja.. Täytyy vaan luottaa, joka välillä on tosin vaikeaa

Äänestä

Hakevat yleensä noissa ilmoituksissa tummaa, komeaa, pitkää ja ruuanlaittotaitoista miestä. No meikäläinenhän ei täytä noista ehdoista yhtäkään eli huonolta näyttää ;-). Yleensäkkin chateissa sun muissa ekoja kysymyksiä on miltä toinen ihminen näyttää. Mitä väliä sillä on ? Minä ainakin olen ihastunut niin erilaisiin naisiin elämäni varrella ettei heidän ulkomuodossaan ole mitään yhteneväisyyttä, henkisissä ominaisuuksissa kylläkin.

Kerran näin IT-lehdessä (Invalidityö Lehti) vammaisen naisen kirjeenvaihtoilmoituksen jossa hän listasi tarkasti vaatimuksensa miehen ominaisuuksien suhteen. Pituusvaatimus oli merkattu puolen sentin tarkkuudella...

Äänestä
  • Ei ainakaan minulle Saimi edusta mitään tavoiteltavaa kauneusihannetta. Hän näyttää ajeltuine kulmakarvoineen lähinnä...pelottavalta ;-)

    Äänestä

  • vaalea, ruma, lyhyt ja surkea kokki =)

    Noin jos mainostat itseäsi niin great :D

    Ei vaiskaan. Osaahan naisetkin toki vaatia. Eli en voi miehiä pelkästään syyttää.

    En enää pahemmin sättäilekään, kun tuntui että miehet ekana kyseli, että mistä olet ja miltä näytät. Ei sillä, ettenkö viihtyisi itse ulkomuodossani, tai nätiksi olisi sanottu...mutta tuota länsimaista kauneusihannetta en kyllä täytä.

    Mietin vain äsken sitä, että internet kun vaan on toisaalta niin hyvä esim. minun elämäntilanteessani oleville. Kahden pienen lapsen äitinä on vaikeampi liikkua tuolla ihmisten ilmoilla miessuhteita luomassa.

    Varmaan netti on hyvä väline myös silloin, jos ei syystä tai toisesta pääsee niin helposti liikkumaan...eihän tietysti sekään pidemmän päälle herkkua ole. Yhteiskunnan esteettömyyttä se ei saa korvata.

    Ja nyt meni off topic...

    Hitsi, olisi kiva sätissä joskus vaihtaa ajatuksia *keksin juuri*

    Äänestä

  • ...että naisten ilmoituksissa yleisin vaatimus on tanssi taito. Ja olen kuullut tarina
    (todenperääisyytät en voi todistaa) mutta eräs tanssimista harrastava ns. tervemies sitten vastisi tälläseen ilmoitukseen jossa sanotiin että "etsitään tanssitaitoista miestä..."
    No hän vastasi ja ajastaan sovittiin taapaaminen, kun iltaa oli istuttu tanssiravintolassa jonkun aikaa, niin mies sitten ehdotti että mitäs jos pyörähettäs välillä parketilla.
    Tähän nainen vastasi, sori mä en tanssi ollenkaa. Mies ihmetteli että miten nii et tanssi, siinä ilmoituksessahan luki että pitää olla tanssitaitoinen.
    Nainen sanoi perusteluksi tähän, no se oli siinä sitä varten ettei tartte kaikenmaaliman vammaisten juttuja lukee.

    No en tiedä onko tuo legenda vai tosi tarina. mutta hassulta se kuulosti.

    Muuten olen sitä mieltä että vaikka mittanauhan kanssa ei voikaan unelma ystävää määritellä niin se on tärkeä asia kokonaisuudessa.Ehkä mallimaailnan ihanne ei oo miesten ihanne yks yhteen mutta jokaisella on oma ihanne "prinsessa tai prinssi"

    Äänestä

  • kempura kirjoitti:

    ...että naisten ilmoituksissa yleisin vaatimus on tanssi taito. Ja olen kuullut tarina

    Voi totta ollakkin en olisi yhtään yllättynyt. Näin toimivat seuranhakijat eivät ole ottaneet sitä pelottavaa mahdollisuutta huomioon että pyörätuolillakin voi tanssia ;-).

    Äänestä

  • milana27 kirjoitti:

    vaalea, ruma, lyhyt ja surkea kokki =)

    Noin jos mainostat itseäsi niin great :D

    Ei vaiskaan. Osaahan naisetkin toki vaatia. Eli en voi miehiä pelkästään syyttää.

    En enää pahemmin sättäilekään, kun tuntui että miehet ekana kyseli, että mistä olet ja miltä näytät. Ei sillä, ettenkö viihtyisi itse ulkomuodossani, tai nätiksi olisi sanottu...mutta tuota länsimaista kauneusihannetta en kyllä täytä.

    Mietin vain äsken sitä, että internet kun vaan on toisaalta niin hyvä esim. minun elämäntilanteessani oleville. Kahden pienen lapsen äitinä on vaikeampi liikkua tuolla ihmisten ilmoilla miessuhteita luomassa.

    Varmaan netti on hyvä väline myös silloin, jos ei syystä tai toisesta pääsee niin helposti liikkumaan...eihän tietysti sekään pidemmän päälle herkkua ole. Yhteiskunnan esteettömyyttä se ei saa korvata.

    Ja nyt meni off topic...

    Hitsi, olisi kiva sätissä joskus vaihtaa ajatuksia *keksin juuri*

    vaalea, ruma, lyhyt ja surkea kokki =)

    - Mistä tiesit ;-)

    - No, noissa ilmoituksissahan toivotaan rehellisyyttä B-)

    - Totta.

    - Niin ja pahinta siinä on kun ihanteet myös muuttuu aika ajoin, pitäisi olla aika muuntautumiskykyinen vartalo...

    - Juu, ja vaikka siellä voisikin liikkua mihin sitä sitten kannattaisi mennä jos ihmisiin tosissaan haluaisi tutustua.

    - Näinhän se on mutta netti on korvaamaton apu tuon tavoitteen saavuttamisessa.

    - Heitäppä meiliä niin osoitellaan jollekkin palstalle yhtäaikaa.

    Äänestä

  • 4Wheeler kirjoitti:

    [email protected]

    Äänestä

  • kempura kirjoitti:

    ...että naisten ilmoituksissa yleisin vaatimus on tanssi taito. Ja olen kuullut tarina
    (todenperääisyytät en voi todistaa) mutta eräs tanssimista harrastava ns. tervemies sitten vastisi tälläseen ilmoitukseen jossa sanotiin että "etsitään tanssitaitoista miestä..."
    No hän vastasi ja ajastaan sovittiin taapaaminen, kun iltaa oli istuttu tanssiravintolassa jonkun aikaa, niin mies sitten ehdotti että mitäs jos pyörähettäs välillä parketilla.
    Tähän nainen vastasi, sori mä en tanssi ollenkaa. Mies ihmetteli että miten nii et tanssi, siinä ilmoituksessahan luki että pitää olla tanssitaitoinen.
    Nainen sanoi perusteluksi tähän, no se oli siinä sitä varten ettei tartte kaikenmaaliman vammaisten juttuja lukee.

    No en tiedä onko tuo legenda vai tosi tarina. mutta hassulta se kuulosti.

    Muuten olen sitä mieltä että vaikka mittanauhan kanssa ei voikaan unelma ystävää määritellä niin se on tärkeä asia kokonaisuudessa.Ehkä mallimaailnan ihanne ei oo miesten ihanne yks yhteen mutta jokaisella on oma ihanne "prinsessa tai prinssi"

    ja olipas nirppanokka tuo ilmon laittanut nainen!

    Siis totta kai jokaisella on oikeus omaan ihanteeseensa, mutta joskus sitä kai voisi ihan rohkeasti ensin tutustua erilaisiinkin ihmisiin. Sitä voi yllättyä...

    Äänestä

Huomenta ja hyvää Naistenpäivää, kun itseltäni vetäistiin matto jalkojen alta ja kiiret loppu (yli 30v myynnin, markinoinnin sekä koulutuksen johtotehtävissä koti ja ulkolaisessa yrityksessä) sekä joudun opetteleman kaiken hetkessä kadottamani jo oppimani ja hyväksi havaitsemani sekä käytännössä kokeilemani asiat kaikki uudestaan kuten pikkulapsi.
Teholla letkuissa sanoin kultaiselle vaimolleni että en halua häntä sitoa ja suon hänelle sen että voi jättää minut ja nauttia elämästään, hetkeäkään epäröimättä sanoi että hän on luvannut seistä rinnallani niin myötä kuin vastamäessäkin ja tätä lupaustaan hän ei petä, niinpä ihanaa yhteistä taivaltamme on kestänyt jo/vasta 34 vuotta.
Kyllähän elämämme muuttui kun emme enään voi samanlailla mennä ja tulla kun silloin "entisessä elämässämme" mutta onneksi olemme voineet viettää se paljon maailmaa nähneenä (19 eri maata, joissa joissakin reilut 10 kertaa)ja erilaisia ihmisiä tavaten ja nyt niitä muistellen ja lastenlasten kanssa hääriessä, vaimo päivät töissä ja minä kotona touhuten pöyrätuolissa istuen ja nyt kun on aikaa ja kokemusta/taitoja olen Avh yhdistyksemme TUVA henkilönä jospa voisin joitain kohtalotoveria jotenkin auttaa, ja olenkin käynyt usein luennoimassa kohtalotovereilleni sekä hoitohenkilöille/virkamiehille oikeuksistamme että olisimme mahdollisimman tasavertaisina saamassa ne oikeudet mitkä meille kuuluu ja siten yhteiskunta kelpoisia kansalaisia.
Jos tämä herätti joitain ajatuksia tietoni (meiliosoitteeni) löytyy Avh, asiasta kirjoittamassani sivulta joten ei muuta kun meilaamaan ja ajatuksia vaihtamaan ;-)))

Äänestä

... Etenkin kun lukee citydeitin ilmoja... Kiesus sentään.. Puolet on lyhyitä "ota yhteyttä haluan panna sua" ja toinen puoli on just sitä mitä Milana kritisoi.. öhhhhh ja naiset ei pekkaa pahempia: sitä kaivataan täydellistä miestä, tai "noh pannaan ilmo kun ei muutakaan tekemistä" tyylillä, tai sitten etsitään epätoivoisesti miestä.

Laitoin kerran ihan normaalin ilmoituksen missä kerroin kuka olen, mitä haluan ja etsin normaalia XL-naista.. Vastauksia tuli yli 30 kpl (siis naisilta) eli KYSYNTÄÄ olisi REHELLISYYDELLE ja TODENMUKAISILLE tyypeille, oli nainen tai mies.

Vaikka vastauksia tuli noinkin paljon, niin edelleen sinkkuna eli ei tärpännyt, mutta se ei ilmoituksesta johtunut vaan ihan muista syistä.

Äänestä
  • Jos vielä ajatellaan suomalaisen miehen ravintolakäyttäytymistä tai perheväkivaltaan taipuvaisuutta.

    Äänestä

  • 4Wheeler kirjoitti:

    Jos vielä ajatellaan suomalaisen miehen ravintolakäyttäytymistä tai perheväkivaltaan taipuvaisuutta.

    Ja sinä voisit silloin tällöin lukea sähköpostisi...

    =)

    Äänestä

  • XL-naista etsinyt, niin jotain vikaahan siinä miehessä on :))))

    Kunhan kiusasin. On vain niin harvinaista, että miehelle kelpaisi nykyään muukin koko kuin S.

    Hatunnosto NalleMiehelle!

    Äänestä

  • milana27 kirjoitti:

    XL-naista etsinyt, niin jotain vikaahan siinä miehessä on :))))

    Kunhan kiusasin. On vain niin harvinaista, että miehelle kelpaisi nykyään muukin koko kuin S.

    Hatunnosto NalleMiehelle!

    On just S-kokoa oleva T-paita päällä ;-)

    Äänestä

  • 4Wheeler kirjoitti:

    On just S-kokoa oleva T-paita päällä ;-)

    Eli silloinhan öljytyt lihaksesi värähtelevät kiihkoisasti tiukan T-paidan alta...

    :)))))))

    Jep. Pitäiskö Milanan mennä nukkumaan, mitä luulette?

    Äänestä

  • milana27 kirjoitti:

    Ja sinä voisit silloin tällöin lukea sähköpostisi...

    =)

    Luettu ja vastattu ;-)

    Äänestä

Tuo deittipalsta nimittäin, olen huomannut aivan samat piirteet naistenkin ilmoituksissa kun miesten ilmoja ei tule lueskeltua.

Tuollaiselle palstalle voisi laittaa itsekin ilmoituksen ja voisi vastata ilman suurempia miettimisiä kiinnostaville ihmisille. Nykyisten deittipalstojen ilmoituksiin muutaman kerran vastanneena voin todeta ettei viikonloppuisällä ole sen helpompaa seuranhaun kannalta kuin yh-äidilläkään :)

Olen lueskellut näitä sinun kirjoittamia viestejä nautinnolla tässä muutaman päivän aikana. Sinulla tuntuu olevan paljon samansuuntaisia ajatuksia kuin on itsellänikin, saat vain ne tulemaan sanalliseen muotoon huomattavasti sujuvammin :)

Äänestä
  • deitti-ilmoja väsäämään... :))))

    Äänestä

Hei!
Onhan se aika huvittavaa vaatia toiselta ihmiseltä täydellisyyttä, kun jokainen (varsinkin ko. henkilö itse) on kuitenkin omalla tavallaan epätäydellinen. Kullakin on omat vikansa ja heikkoutensa.

Kyllähän ulkonäkö alussa merkitsee. Eri asia on sitten se, mikä viehättää ketäkin, makuja on onneksi monia. Yhtä paljon (tai enemmän) merkitsee huumorintaju ja se, miten synkkaa toisen kanssa. Loppujen lopuksihan ulkonäöllä ei ole merkitystä, jos löytyy sielujen sympatiaa tai jonkinlaista vetovoimaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

milana27 kirjoitti:

Minulla on tapana joskus viihdyttää itseäni lukemalla noita kaikenlaisia senssi-ja deitti-ilmoituksia, kuten esim. City.fi. Ja nyt anteeksi kaikki te, jotka olette sinne omia ilmojanne laittaneet, älkää ottako kovin henkilökohtaisesti tätä vuodatustani.

Sitä en tiedä, mitä naiset miehiltä vaatii, koska en niitä sivuja lue, mutta nuo gentlemannit vaativat naisilta kaikenlaista.

Ensinnäkin naisen tulee olla hoikka, sporttinen, mutta silti muodokas. "Katseenkestävä" tulee olla myös, mitä se sana sitten ikinä tarkoittakaan. Omillaan toimeentuleva, työssäkäyvä, lapseton (ei siis kelvata me yh-äidit) ja päivällä tehokas sekä öisin himokas.

Eli nainen kelpaa vain, jos hän on kaunis, hoikka, lapseton sekä taloudellisesti toimeentuleva.

Ei siinä mitään. Jokainenhan saa toki seuransa etsiä aivan kuten haluaa. Mietin vain, että onko tilaa meille rakkaudessa pettyneille, pienituloisille, yksinhuoltajille ja muillekin kuin Saimi Nousiaisen näköisille.

Ikään kuin nykyisin olisi vaikea sietää mitään erilaisuutta tai heikkoutta. Rakkauskin on vain kauniita ja vahvoja varten. Eikö kukaan muu enää usko siihen, että se, ketä rakastat, on sinun silmissäsi kaunis?

Minä ainakin kaipaan vierelleni ihmistä, jolla on heikkouksia ja puutteita, koska itsellänikin on. Ja jos mieheni haluaisi minut vain trimmikroppaisena, niin voisinko luottaa siihen, että hän jäisi luokseni jos vaikka menettäisinkin liikuntakykyni jonakin päivänä?

Eiköhän perusteta ihan oma deittipalsta, sellainen, jossa etsivät ystäviä kaikki ne, joille elämässä merkitsevät syvemmät arvot, kuin se, kuinka korkealle voit toista sekä itseäsi arvottaa ulkonäön ja varallisuuden mukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu