Lähihoitajaksi

Löytyisikö mistään vanhoja pääsykokeita lähihöitajaksi pyrkivälle?

Mitä kaikkea kokeissa tulee osata. Matematiikka on erityisesti se vaikea asia, joten minkälaisia matemaattisia kysymyksiä on?
Linkeistä ja vinkeistä kiitoksia jo etukäteen!!
t: Eva
2538
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

eikä niitä oikein mistään valmiiksi saa, palikka testejä ja sitten se matemaattis-looginen osuus. inhoan soveltuvuuskokeita. Mistä sitä tietää mikä on oikea vastaus, kun pitää jatkaa kuvaa, siis oikeasti, mitähän siihen kuuluisi piirtää.

Äänestä

Meillä ei voinut mitenkään erityisesti valmistautua. Oli pieni esseen kirjoitus, eli piti kirjoittaa jotain itsestään. Sitten oli logiikkaa vaativia testejä esim. mikä numero puuttuu jostakin sarjasta tai tähän tyyliin "piirrä ympyrä jonka oikealle puolelle numero 3" tai "Piirrä vaakasuora viiva ja jos numero 155 on suurempi kuin kaksi kertaa 50 piirrä kolmio viivan alapuolelle, muuten piirrä ympyrä viivan yläpuolelle". Piti väännellä rautalangasta tietty kankaalle heijastettu kuvio. Sitten piti vastailla kauheeseen määrään erilaisia väittämiä, joihin ei siis ollut oikeaa vastausta vaan ne olivat sellaisia "Minulla on melko huono itsetunto" kyllä/ei/en tiedä- tyyppisiä. Psykologi kyseli päihteiden käytöstä ja miksi haluat tänne ja oletko muualle hakenut ja mitä haluat tulevaisuudeltasi, missä näet itsesi parin vuoden päästä jne.

Mielestäni valmistautua voi siten, että miettii selkeästi vastaukset siihen miksi haluaa kouluun ja alalle. Ei kannata sanoa, että "joo olen mä hakenut tän lähihoitajakoulun lisäksi maalariks ja puutarhuriksikin, kun en oikein tiedä mikä se oma juttu olis..." Pitää miettiä hyvät perusteet miksi haluaa alalle, jolla todistaa olevansa MOTIVOITUNUT opiskelemaan ja tekemään töitä vaikeampienkin asioiden eteen (esim. matikka).

Ja pääsykokeissa ei kannata luovuttaa vaikka tuntuis ettei ehtiny vastaamaan kaikkiin kysymyksiin, voi olla etä tarkoituskaan ei ole, että ehdit kaikkiin vastaamaan, vaan sillä testataan paineensietoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


luc1 kirjoitti:

Löytyisikö mistään vanhoja pääsykokeita lähihöitajaksi pyrkivälle?

Mitä kaikkea kokeissa tulee osata. Matematiikka on erityisesti se vaikea asia, joten minkälaisia matemaattisia kysymyksiä on?
Linkeistä ja vinkeistä kiitoksia jo etukäteen!!
t: Eva

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu