Ongelma

En ole varma onko oikea palsta tälle, mutta en parempaakaan löytänyt :) Minulla on ongelma minkä haluaisin purkaa ja ehkä saada vahvistavia neuvoja...

***

Jospa aluksi kuvailen tilannetta.

Olen sattumalta ystävystynyt kahden ihmisen kanssa, jotka ovat riidoissa keskenään. Tämä valkeni minulle vasta viime vuoden syksyllä.
Ystäväni A on katkera ystävälleni B:lle, koska a:n mukaan B on joskus kauan kauan sitten kiusannut häntä ja pahoittanut tämän mielen. Itselläni ei ole harmainta aavistusta onko tosiaan näin käynyt. A on hyvin tunteikas henkilö eikä epäröi sanoa suoraan jos jokin häntä pännii. Monet ihmiset ovat puhuneet hänestä pahaa jopa minunkin kuulleni, että hän yrittäisi vain saada ihmiset uskomaan, että hän on aina oikeassa. A itse on välillä masentunut ja tuntee itsensä usein petetyksi.
Itse epäilen että A olisi hieman suurentanut juttua (mikäikinä se heidän välillään oli) entisestään, mutta kun en tiedä millainen riita tai juttu heillä on ollut takanaan niin en voi oikein mitään siihen sanoa :/

B (joka on taas huoleton henkilö, hyvin mukava ja huumorintajuinen muille ihmisille, ei ainoastaan minulle) taas sanoo minulle että A oli alkanut käyttäytymään oudosti häntä kohtaan vuosi sitten eikä ymmärtänyt mikseivät he voi enää keskustella, A torjuu häntä koko ajan ja on jopa välillä ollut minullekin katkera että edes ylipäätään olen ollut kaveri B:lle.
Jos todellakin tietäisin mitä on tapahtunut heidän menneisyydessään niin varmasti osaisin valita jomman kumman välillä mikä minun luultavasti pitäisi tehdä nyt... ):

Pitkään seisoin noiden molempien välillä yrittäen olla mahd. tasapuolinen enkä suoraa syyttää kumpaakaan.
Saimme tuon kuitenkin jotenkuten sovittua ja palasin puheväleihin A:n kanssa.
Nyt olen hyvin läheinen ystävä A:n kanssa, B:n kanssa en ole ollut keskustellut nykyisin juuri ollenkaan.

Ja nyt itse ongelmaan.

Molemmat käyttävät erästä sivustoa, jossa minäkin olen mukana.
B teki "vitsin" A:lle ja teki accountin, jossa esiintyi hänenä. A sai nyt eilen tämän muleaccountin selville, mutta ei tiedä onko kyseessä B. Ilmoitin A:lle, että saatan tietää kuka omistaa tuon valeaccountin, mutta en vielä kertonut kuka.
Teenkö tässä jotenkin moraalisesti väärin, kun aion käräyttää kaverini (jos häntä enää kaveriksi voi kutsua)?
Ainoa, joka varmasti tietää kuka omistaa sen valeaccountin olen minä ja se minua eniten ahdistaakin, koska B näytti accountin minulle jälkeenpäin kun oli sen tehnyt.
Olin sitä vastaan jo alusta alkaen ja vaadin häntä poistamaan sen. En kuitenkaan ollut silloin erään riidan takia kovin hyvissä puheväleissä A:n kanssa, joten en voinut mainita asiasta.
Kesti jonkin aikaa ja unohdin sen accountin. B ei käyttäynyt koko accountia eikä nähtävästi edes ottanut sillä yhteyttä A:n kavereihin. B jopa sanoi ettei käyttänyt sitä, mutta valehteli ilmiselvästi minulle.

Hän on kirjautunut sillä sisään viimepäivinä. Ihmiset ovat saaneet selville ettei hän ole aito A ja aikovat ilmoittaa asiasta ylläpidolle mistä B varmasti saisi kuulla kunniansa.
B jopa väittää että minä olisin tehnyt accountin hänen kanssaan!
Luottamukseni B:hen on kuollut melkein täysin.
Pelkään, että A alkaisi ajattelemaan minunkin olleen mukana tuossa hommassa, kun en heti alussa hänelle kertonut siitä valeaccountista, mutta tosiaan, emme ollut puheväleissä silloin ):
Näyttäisi siltä, että B olisi tehnyt näitä accounteja nyt enemmänkin, enkä todellakaan aio sallia sitä, mutta riittäviä todisteita minulla ei siitä vielä ole...
Suututtaa kun ylipäätänsä ikinä luotin B:hen, noh, moni kakku päältä kaunis :/ nytpähän ainakin tiedän millainen henkilö hän todella on.

Sekava teksti, pyydän sitä anteeksi, mutta kai tuosta sai jotain selkoa. Monimutkainen suhdejuttu todellakin ja myönnän sen.
Tarvitsen muidenkin kunnollisia mielipiteitä ja neuvoja, en provoja, etten vain tee mitään liian nopeasti. Tiedän, että olen jo tehnyt tuossa hommassa yhden virheen - kun en heti yrittänyt mainita siitä valeaccountista, enkä tiedä miten saisin sen korjattua... Mutta se on varmaa, että aion auttaa A:ta, häneen luotan nyt kaikista eniten tässä hommassa.
2252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

bustaa a:ta. puhu ensin B:n kanssa ja sano että jos hän ei poista tai lopeta sen käyttöä, kerrot A:lle että se oli hän. jos hän ei välitä, kerro. jos hän kieltää sua kertomasta, käske poistamaan. jos ei poista, kerro. jos syyttää että olit mukana, anna sen olla ja sano että kerrot joka tapauksessa, sillä et ole sekaantunut siihen. sitten kerrot A:lle siitä, ja sanot, että tiesit siitä jo aiemmin, koska B näytti sen sinulle, mutta ette olleet puheväleissä ja luulit että hän B ei käyttänyt sitä. ja sen takia B väittää sinun olleen jutussa mukana, mikä ei kuitnekaan ole totta.
kaverisi varmasti ymmärtää, jos on oikea frendi. jos suuttuu niin ette te mtn frendejä olisi olleet, hän on varmasti iloinen jos kerrot(: toivottavasti jtn apua.

Äänestä
  • Tässä kävikin sitten paremmin, kuin osasin ajatella. :) hirveä stressi oli kuitenkin eilen miten saisin kerrottua. Rehellisyys todellakin kannattaa.

    Kirjoitin kyllä aluksi B:lle. Halusin antaa hänelle mahdollisuuden pelastaa oman nahkansa(taisin unohtaa mainita siitä kai o:) ja vaadin häntä poistamaan ne accountit ainakin kolmesti, mutta toimimaan hän ei ryhtynyt, selitteli jotain kummallista että joku toinen voisi taas pölliä A:n nimen ja tehdä valeaccountteja...
    No koska hän ei alkanut toimimaan niin minun piti sitten kertoa tästä itse asianomaiselle :/ Hän oli kuitenkin hyvin ymmärtäväinen minua kohtaan ja oli iloinen, että sai tietää. Heti minullakin olo helpottui.

    Neljännellä kerralla B poisti yhden valeaccounteista, juuri sen minkä hän oli silloin minulle näyttänytkin ja samalla kerralla löi välimme poikki. Olin vähän että wtf, mutta kaikki on kuitenkin nyt hyvin. Kirjoitin kyllä asiallisia viestejä ja vaadin napakasti häntä vain poistamaan ne valeaccountit ennen kuin ylläpito puuttuu asiaan ja hän saisi kuulla kunniansa. Mäntti mikä mäntti ): tuntui kyllä pahalta ajatella, että oli vain esittänyt olevansa hyväkin kaveri...
    Olen vain iloinen, että sain yhdenkin ihmisen kiusaamasta A:ta. Yhdessä A:n kanssa saimme myös selville, että B:n, tai jonkun on täytynyt kytätä hänen liikkumistaan tuolla sivustolla. A sai kerran tarpeeksi paikasta, kun ihmiset etsivät häntä hänen käyttäjänimellään jne. Hän vaihtoi accountinsa nimen ja äkkiäpäs joku oli tämän nimen pöllässytkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Augusta kirjoitti:

En ole varma onko oikea palsta tälle, mutta en parempaakaan löytänyt :) Minulla on ongelma minkä haluaisin purkaa ja ehkä saada vahvistavia neuvoja...

***

Jospa aluksi kuvailen tilannetta.

Olen sattumalta ystävystynyt kahden ihmisen kanssa, jotka ovat riidoissa keskenään. Tämä valkeni minulle vasta viime vuoden syksyllä.
Ystäväni A on katkera ystävälleni B:lle, koska a:n mukaan B on joskus kauan kauan sitten kiusannut häntä ja pahoittanut tämän mielen. Itselläni ei ole harmainta aavistusta onko tosiaan näin käynyt. A on hyvin tunteikas henkilö eikä epäröi sanoa suoraan jos jokin häntä pännii. Monet ihmiset ovat puhuneet hänestä pahaa jopa minunkin kuulleni, että hän yrittäisi vain saada ihmiset uskomaan, että hän on aina oikeassa. A itse on välillä masentunut ja tuntee itsensä usein petetyksi.
Itse epäilen että A olisi hieman suurentanut juttua (mikäikinä se heidän välillään oli) entisestään, mutta kun en tiedä millainen riita tai juttu heillä on ollut takanaan niin en voi oikein mitään siihen sanoa :/

B (joka on taas huoleton henkilö, hyvin mukava ja huumorintajuinen muille ihmisille, ei ainoastaan minulle) taas sanoo minulle että A oli alkanut käyttäytymään oudosti häntä kohtaan vuosi sitten eikä ymmärtänyt mikseivät he voi enää keskustella, A torjuu häntä koko ajan ja on jopa välillä ollut minullekin katkera että edes ylipäätään olen ollut kaveri B:lle.
Jos todellakin tietäisin mitä on tapahtunut heidän menneisyydessään niin varmasti osaisin valita jomman kumman välillä mikä minun luultavasti pitäisi tehdä nyt... ):

Pitkään seisoin noiden molempien välillä yrittäen olla mahd. tasapuolinen enkä suoraa syyttää kumpaakaan.
Saimme tuon kuitenkin jotenkuten sovittua ja palasin puheväleihin A:n kanssa.
Nyt olen hyvin läheinen ystävä A:n kanssa, B:n kanssa en ole ollut keskustellut nykyisin juuri ollenkaan.

Ja nyt itse ongelmaan.

Molemmat käyttävät erästä sivustoa, jossa minäkin olen mukana.
B teki "vitsin" A:lle ja teki accountin, jossa esiintyi hänenä. A sai nyt eilen tämän muleaccountin selville, mutta ei tiedä onko kyseessä B. Ilmoitin A:lle, että saatan tietää kuka omistaa tuon valeaccountin, mutta en vielä kertonut kuka.
Teenkö tässä jotenkin moraalisesti väärin, kun aion käräyttää kaverini (jos häntä enää kaveriksi voi kutsua)?
Ainoa, joka varmasti tietää kuka omistaa sen valeaccountin olen minä ja se minua eniten ahdistaakin, koska B näytti accountin minulle jälkeenpäin kun oli sen tehnyt.
Olin sitä vastaan jo alusta alkaen ja vaadin häntä poistamaan sen. En kuitenkaan ollut silloin erään riidan takia kovin hyvissä puheväleissä A:n kanssa, joten en voinut mainita asiasta.
Kesti jonkin aikaa ja unohdin sen accountin. B ei käyttäynyt koko accountia eikä nähtävästi edes ottanut sillä yhteyttä A:n kavereihin. B jopa sanoi ettei käyttänyt sitä, mutta valehteli ilmiselvästi minulle.

Hän on kirjautunut sillä sisään viimepäivinä. Ihmiset ovat saaneet selville ettei hän ole aito A ja aikovat ilmoittaa asiasta ylläpidolle mistä B varmasti saisi kuulla kunniansa.
B jopa väittää että minä olisin tehnyt accountin hänen kanssaan!
Luottamukseni B:hen on kuollut melkein täysin.
Pelkään, että A alkaisi ajattelemaan minunkin olleen mukana tuossa hommassa, kun en heti alussa hänelle kertonut siitä valeaccountista, mutta tosiaan, emme ollut puheväleissä silloin ):
Näyttäisi siltä, että B olisi tehnyt näitä accounteja nyt enemmänkin, enkä todellakaan aio sallia sitä, mutta riittäviä todisteita minulla ei siitä vielä ole...
Suututtaa kun ylipäätänsä ikinä luotin B:hen, noh, moni kakku päältä kaunis :/ nytpähän ainakin tiedän millainen henkilö hän todella on.

Sekava teksti, pyydän sitä anteeksi, mutta kai tuosta sai jotain selkoa. Monimutkainen suhdejuttu todellakin ja myönnän sen.
Tarvitsen muidenkin kunnollisia mielipiteitä ja neuvoja, en provoja, etten vain tee mitään liian nopeasti. Tiedän, että olen jo tehnyt tuossa hommassa yhden virheen - kun en heti yrittänyt mainita siitä valeaccountista, enkä tiedä miten saisin sen korjattua... Mutta se on varmaa, että aion auttaa A:ta, häneen luotan nyt kaikista eniten tässä hommassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu