Puoliverinen prinssi

Pahasti pettynyt

No huh huh!! Kävin eilen katsomassa uuden elokuvan ja täytyy sanoa, että pettymys oli valtaisa. Alkukohtauksesta lähtien oli kirjan pääteemat unohduksissa ja elokuvaa kannateltiin aika pitkälti teinirakkaudella ja huumorilla. itse koen että kirjan kantava teema alusta asti oli se, että Harry on todellisessa vaarassa ja pahan uhka kasvaa koko ajan.
Elokuva oli kautta linjan tosi huono ja suurin pettymys oli loppukohtaus. Harryn kuikuilut porraskäytävässä..siis haloo niinhän se menee että hän tekemättömänä siellä seisoisi. Harmittaa todella kun ajattelee millaiseen loppuhuipennukseen kirja olisi antanut mahdollisuuden.
Oikein kauhulla jo odotan että miten seuraava elokuva rakennetaan tämän jatkoksi kun niin paljon oleellista jätettiin pois.
Kyllä kirja on kirja ja ihmettelen että miten kirjailija on antanut näin poikkeavan näkemyksen "jalostua" elokuvaksi asti?!?!!?

8

575

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Dobby<3

      Olen samaa mieltä kanssasi itse kävin katsomassa leffan vasta tänään.

    • fikki

      Minäkin kävin katsomassa. Hienoinen pettymys tosiaan.Alkoi muistuttaa Twilightia jota vihaan.

    • potterista

      Itse olen täysin eri mieltä tämän suhteen. Potter elokuvista tähän mennessä ainoa joka pakenee keskinkertaisuudesta oikeasti aika hyväksi leffaksi. Kuvaus ja erikoistehosteet, olivat yllättäen erinomaisen tyylikkäitä ja tarkoituksenmukaisia, melkein jopa taiteellisia. Visuaalinen ilme on muuttunut synkemmäksi, mikä on tarinankerronnallisesti hyvä valinta tässä tilanteessa.

      Sarjan huumorintaju on parantunut huomattavasti sitten aiempien osien: vitsit olivat hauskoja, paikoin nokkeliakin. Mielestäni tämänkaltainen elokuva tarvitsee huumoria välttyäkseen vajoamasta teinidraamaksi.

      Joitakin narratiivisia ja temaattisia valintoja oli tehty toisin kuin kirjoissa, mutta se ei mielestäni ole huono asia, ihan oikeasti. Elokuva ja kirja ovat erilaisia medioita, eikä samanlaisilla kohtauksilla tai asetelmilla pysty välittämään samoja asioita molemmissa. Loppukohtauksen dramatiikka olisi kärsinyt hurjasti, jos Harry olisi maannut näkymättömänä ja lamaantuneena jossain nurkassa, sillä elokuvassa hahmojen tajuntaan pääsee sisälle pääasiassa näyttelijäsuorituksen kanssa, mikä olisi autenttisessa tilanteessa ollut päähenkilön osalta olematonta.

      Myönnän, että teiniromanssi oli turhan keskeinen osa elokuvaa. Toisaalta se esitettiin pääosin hyvin itsetietoisen ironisesti, ja oli siten suuren osan elokuvan komediasta lähde.

      Kaiken kaikkiaan tämä oli ensimmäinen Harry Potter elokuva, jonka katselusta oikeasti nautin.

      • tää oli

        aivan mahtava leffa. Aion ostaa dvd:n heti ku ilmestyy.


      • Potter__922
        tää oli kirjoitti:

        aivan mahtava leffa. Aion ostaa dvd:n heti ku ilmestyy.

        Pyöräillessä leffateatterille sinä iltana mä pelkäsin ihan tajuttomasti. Feeniksin kilta oli niin surkee. reilu 1000 sivua ja niin paljon kaikkea oiottu ja näin. Mutta sitten kun leffa alkoi ja eteni olin erittäin iloinen ja leffan loputtua olin vieläkin tyytyväisempi. Oli tietty niin, että esim Harryn ja Ginnyn suhde ei kerennyt leffassa edes alkua, vaikka sen olisi pitänyt loppuakin ja mihin jäin Dumbledoren hautajaiset ja mikä ihme se tuli juttu oli Kotikolossa kun ne Kuolonsyöjät tulivat, mutta silti leffa oli todellakin paljon parempi kuin FK.
        Alussa ihmiset viittasit Twilightiin. En kyllä huomannut minkäänlaista yhdennäköisyyttä Twilightin ja PP'n välillä. Mutta asiastahan voi toki olla useaa mieltä.


      • lyydi94

        Olen samaa mieltä kuin edellinen.
        Luulen ainakin omalla kohdallani sen johtuvan siitä, että luin kirjan viimeksi 6kk ennen elokuvaa joten en muistanu kaikke joten katsoin elokuvaa enkä verrannut koko ajan sitä päässäni kirjaan. Nyt elokuvan jälkeen luin taas kirjan ja olen sitä mieltä että paljon olennaista on jätetty pois mutta se ei häiritse, koska leffaa katsoessa en edes huomannu miten paljon siitä puuttuu =)

        Mutta tämä oli paras potteri leffa mutta olen vieläkin uskollisesti kirjojen ystävä =)


    • turhaa...

      Ei kirjoja ja elokuvia pidä noin tosissaan toisiinsa verrata. Onhan Tsh eli taru sormusten herrastakin elokuvana ihan erilainen kuin kirjana. Siinä on runoutta ja kaikkee. Pakkohan ne pienet muutoksen on hyväksyä eikä niitä vatvoa. En itekää sitä vatvonu kauan kun tsh:ssa faramirilla ei ollu korpinmustii hiuksii. Mistähän mä ton tsh:n nyt mieleeni sain. Ihmeellistä. Elokuva oli hyvä mun mielestä. Elokuva on eri asia kuin kirja. Muistakaa se.

      • kirja ja

        elokuvat olevat ihan eri asiat.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      91
      2561
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      88
      1496
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1485
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1208
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      953
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      16
      930
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      112
      841
    8. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      39
      838
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      793
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      726
    Aihe