Minua varoiteltiin kylmistä ja huonoista säistä.
21.2-28.2. Ensimmäinen päivä oli lämmin, toisena päivänä tuuli ihan hirveästi, suomalaiset talvi vaatteet olivat tarpeen.
Loppuloma sujui hienoissa säissä, ei liian kuumaa, joten mereen ei aivan tehnyt mieli, hotellin altaalla saattoi uida kuitenkin.
Oli sopiva sää tutustua seutuun (agia napa) Kävellen ja pyöräillen, retkilläkään ei tarvinnut kärsiä kuumuudesta, Sää oli ihana..
Kävimme Egyptissäkin ajoimme taksilla saaren toiseen päähän pafokselle, sieltä lensimme Egyptiin katsomaan Kairon ihmeitä.
Ja näkemistä riitti.. Vaikeaa käsittää miten ihmeellisiä ne pyramiidit olivat, museo, jokiristeily niilillä ja basaari. Ja sää oli loistava, sain väriä naamaan.
Joten Kyprokselle kannatti lähteä, vaikka meinasin perua matkan huonojen säiden pelossa.
Minulla oli 8v. Tytär mukana ja kaikki sujui hienosti(Egyptin tullissa ei ollut itsestään selvää, että tyttäreni oli samassa passissa, joten kannattaa varautua.)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.