Aamulehden sunnuntailiitteessä Tuomo Björksten artikkelissaan ”Hattu kourassa päättäjäksi” jo hiukan erittelee medialle uudella tavalla ns. vaalirahoitusproblematiikkaa. Medialle tyypilliseen tapaan hän tyytyy kuitenkin vaatimattomaan ”seminaari”- tasoon.
Analyysi tulisi aloittaa kysymyksestä, mihin eduskunta- tai kunnallisvaaliehdokas yleensä tarvitsee rahaa. Tarvitseeko hän sitä perheensä elättämiseen tai muihin yksityisiin menoihinsa vai kattaakseen hänelle henkilökohtaisesti tulevia ehdokaskustannuksia. Ehdokaskustannuksista valtaosa tarvitaan ehdokkaan ja hänen mielipiteittensä tunnetuksi tekemiseen eli tiedottamiseen, lisäksi vähäisempi osa rahaa tarvitaan ”kahviin ja pullaan” sekä matkakustannuksiin.
Tiedon hallinnan kannalta media on keskeinen vaikuttaja. Media rakentaa poliitikoista ja ja heidän edesottamuksistaan mielikuvia. Tähän mielikuvatuotantoon myös vaaliehdokkaat tulevat mukaan, ellei media heitä omista lähtökohdistaan kokonaan hylkää ja heistä vaikene. Ehdokkaiden vaalirahoituksella järjestetyt vaalikampanjat ovat vain vähäinen keino saada julkisuutta ohi median kontrollin. Tässä, valituksi tulemisen kannalta aivan ratkaisevassa asiassa media on aivan ehdoton vallankäyttäjä. Kuten media itse usein toistaa ”vallankäyttöä on kontrolloitava”. Kuka kontrolloi median ylivaltaa vallankäyttäjänä???
Media ei kontrolloi mediaa. Tiedotusvälineiden välillä ei käydä uutisoinnista ja uutisointitavoista kriittistä keskustelua. Joskus median aineisto jakaantui yhtäältä sanomalehden poliittiseen ja yhteiskunnalliseen kirjoitteluun ja toisaalta uutisiin. Nykyään lehden tai toimituksen poliittiset viestit ja moralisointi ujutetaan yhä enemmän uutisaineistoon. Toisen sanomalehden epäasiallisia, vihjailevia, epätarkkoja, ohjailevia tai politisoivia ”uutisia” ei toinen sanomalehti kriittisesti kommentoi, yleensä korkeintaan vain kopioi. Väite. että media toimisi monimuotoisena ja itseään kontrolloimaan pystyvänä instituutiona, on yksinkertaisesti merkityksensä menettänyt fraasi. Mediatalosta toiseen siirtyilevä toimittajakunta ei ryhdy toisten toimittajien tekemisiä kontrolloimaan eivätkä keskenään hallinnollisesti tai kaupallisesti sidoksissa olevat mediatalot arvioi toisiaan. Median kesken vallitsee ”linnarauha”. ”Korppi ei korpin silmää puhko” pätee toimittajamaailmassa.
Mielestäni ei ole oikein, että vaaliehdokkaiden henkilökohtaiset tulot ja omaisuus yksin ratkaisevat ehdokkaiden medianäkyvyyden sen lisäksi, mitä media jostakin syystä ehdokkalle suo. En pidä oikeana sitäkään, että ehdokkaan henkilökuva jäisi ainoastaan median luomien mielikuvien ja salliman julkisuuden varaan. Jo nyt poliitikkojen riippuvuus median suosiosta on huolestuttava ja haittaa yhteiskunnallisesti tärkeiden ja ajankohtaisten päätösten tekemisessä. Poliittisen päätöksen asiaperusteet saavat monoliittisessa mediassa erittäin huonosti sijaa, jos media itse kokee omien ”poliittisten” näkemystensä jääneen päätöksessä vähemmälle huomiolle.
Analyysi tulisi aloittaa kysymyksestä, mihin eduskunta- tai kunnallisvaaliehdokas yleensä tarvitsee rahaa. Tarvitseeko hän sitä perheensä elättämiseen tai muihin yksityisiin menoihinsa vai kattaakseen hänelle henkilökohtaisesti tulevia ehdokaskustannuksia. Ehdokaskustannuksista valtaosa tarvitaan ehdokkaan ja hänen mielipiteittensä tunnetuksi tekemiseen eli tiedottamiseen, lisäksi vähäisempi osa rahaa tarvitaan ”kahviin ja pullaan” sekä matkakustannuksiin.
Tiedon hallinnan kannalta media on keskeinen vaikuttaja. Media rakentaa poliitikoista ja ja heidän edesottamuksistaan mielikuvia. Tähän mielikuvatuotantoon myös vaaliehdokkaat tulevat mukaan, ellei media heitä omista lähtökohdistaan kokonaan hylkää ja heistä vaikene. Ehdokkaiden vaalirahoituksella järjestetyt vaalikampanjat ovat vain vähäinen keino saada julkisuutta ohi median kontrollin. Tässä, valituksi tulemisen kannalta aivan ratkaisevassa asiassa media on aivan ehdoton vallankäyttäjä. Kuten media itse usein toistaa ”vallankäyttöä on kontrolloitava”. Kuka kontrolloi median ylivaltaa vallankäyttäjänä???
Media ei kontrolloi mediaa. Tiedotusvälineiden välillä ei käydä uutisoinnista ja uutisointitavoista kriittistä keskustelua. Joskus median aineisto jakaantui yhtäältä sanomalehden poliittiseen ja yhteiskunnalliseen kirjoitteluun ja toisaalta uutisiin. Nykyään lehden tai toimituksen poliittiset viestit ja moralisointi ujutetaan yhä enemmän uutisaineistoon. Toisen sanomalehden epäasiallisia, vihjailevia, epätarkkoja, ohjailevia tai politisoivia ”uutisia” ei toinen sanomalehti kriittisesti kommentoi, yleensä korkeintaan vain kopioi. Väite. että media toimisi monimuotoisena ja itseään kontrolloimaan pystyvänä instituutiona, on yksinkertaisesti merkityksensä menettänyt fraasi. Mediatalosta toiseen siirtyilevä toimittajakunta ei ryhdy toisten toimittajien tekemisiä kontrolloimaan eivätkä keskenään hallinnollisesti tai kaupallisesti sidoksissa olevat mediatalot arvioi toisiaan. Median kesken vallitsee ”linnarauha”. ”Korppi ei korpin silmää puhko” pätee toimittajamaailmassa.
Mielestäni ei ole oikein, että vaaliehdokkaiden henkilökohtaiset tulot ja omaisuus yksin ratkaisevat ehdokkaiden medianäkyvyyden sen lisäksi, mitä media jostakin syystä ehdokkalle suo. En pidä oikeana sitäkään, että ehdokkaan henkilökuva jäisi ainoastaan median luomien mielikuvien ja salliman julkisuuden varaan. Jo nyt poliitikkojen riippuvuus median suosiosta on huolestuttava ja haittaa yhteiskunnallisesti tärkeiden ja ajankohtaisten päätösten tekemisessä. Poliittisen päätöksen asiaperusteet saavat monoliittisessa mediassa erittäin huonosti sijaa, jos media itse kokee omien ”poliittisten” näkemystensä jääneen päätöksessä vähemmälle huomiolle.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.