Suunnitteilla mökin ostaminen. Sopivaa kesämökkiä on katseltu jonkin aikaa ja nyt näyttäisi päällisin puolin sopiva löytyneen (katsomassa ei olla vielä käyty).
Toistaiseksi ollaan oltu kerrostaloasujia ja nuoriakin ollaan vielä. Siispä kysyn, millaisia asioita ensikertalaisen täytyy huomioida mökin ostamisessa, muita kuin sopiva sijainti, koko ja hinta?
Toistaiseksi ollaan oltu kerrostaloasujia ja nuoriakin ollaan vielä. Siispä kysyn, millaisia asioita ensikertalaisen täytyy huomioida mökin ostamisessa, muita kuin sopiva sijainti, koko ja hinta?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Mökin hankinnassa pitää huomioida aika monta asiaa. Mieleen tulee ainakin yksi juttu, kuinka lähellä on naapureita ja minkä tyypisiä ne on.
Teettäkää kuntotarkastus ennen kuin teette ostopäätöksen.
kävisin katsomassa mökkiä sillä silmällä kuinka paljon tai vähän siellä on sääskiä ja muita verenimijöitä. Sinilevä tilanne kannattaa myös kartoittaa.
matkahan on tärkeä. Ei kaikille, mutta kukapa ei pahakseen pistäisi, jos mökkimatka ei olisi kuin parikymmentä minuuttia autolla? Toisinaan kuulee: "eihän kesämökki saa olla lähellä, sen pitää olla kaukana ;) Mökin käyttöaste paranee kummasti, kun siellä voi piipahtaa esim. töiden jälkeen saunomassa ja uimassa.
Naapurit, kuinka lähellä on ja onko paljon ympärillä. Naapureiden iällä sunmuilla ei niinkään merkitystä, koska nuoren ikänne johdosta luultavasti naapurit vaihtuvat kerran jos toisenkin...
Rannan ilmansuunta, ei pohjoisrantaa.
Ei lautarakenteista eikä varsinkaan kylmillään ollutta/olevaa joka on tarkoitettu ja eristetty lämpimänä pidettäväksi. Hirsimökki aina turvallinen valinta, ei siis liimapuuta eikä "hirtenä" markkinoitavaa lankkua.
Vesistö. Iso vesi huono vesi. Melua moottoreista ja sinilevää. Kylmät uimavedet.
Jätevesimääräykset. Jos vesivessa, niin umpisäiliö paras vaihtoehto. Jos taas huussi, ei paniikkia.
Sähköt ja vesi. Kallis pitää yllä varsinkin jos käyttö vähäistä, uusiutuva energia kunniaan. Mistä juomavesi jos ei kaivoa?
Kiinteistövero. Saattaa olla useitakin satasia vuodessa, riippuu paikasta ja rakennuskannasta.
Rantaviiva ja muut rajat. Onko vesijättömaata tontin ja rannan välissä?
Mökkitiemaksut ja talvikunnossapito. Pääseekö mökille talvellakin jos tarpeellista?
Jätehuolto. Missä lähin roskis vai tuleeko tontille oma roskapönttö? Kuinka usein pitää likakaivo (jos sellainen on) tyhjentää ja mitä maksaa?
Onko mahdollisuus tehdä sauna ja takkapuut omasta metsästä ja moottorisahat ja kirveet ynnä puiden säilytystilat?
Listahan on loputon...
Monenlaisia asioita ollaan ehditty miettiä, mutta silti tuli uusia vinkkejä vastauksissa. Kiitos paljon! Lisääkin huomionarvioisia vinkkejä saa lähetellä. :)
Edellinen lista oli ihan hyvä. Yksi huomautus ja muutama kohta lisää.
En tiedä syytä että joku vierastaa lautarakenteista mökkiä. Se on Suomessa yleinen ja hyväksi todettu rakenne kunhan se on tehty oikein. Myös sellaisen voi pitää talvella kylmänä, mutta silloin on turvallisempaa jos ei ole höyrysulkua sisäpuolella vaan molemmilla puolilla tuulensulku, esim. bituliitti. Näin sanovat ne asiantuntijat jotka tietävät kylmillään olevista mökeistä jotain.
Perustuksen voi tarkastaa. Umpibetonisokkeli on paha korjata jos tulee vesivuoto. Pylväsperustus voi olla parempi, mutta se on herkempi eläimille.
Tontin rakennusoikeus on syytä tarkastaa. Keveitä varastotiloja on halpa lisätä, ja niitä tarvitaan jos on käyttöä. Suosittelen rakennustarkastajan luona käyntiä, ja häntä voi haastatella hiukan kohteesta.
Jos on syys- ja talvikäyttöä, katso saunan lattiaa, onko rakoja. Jos on, jalat palelevat saunottaessa, eikä saunaa voi käyttää talvella juuri muuhun kuin saunomiseen. Muita käyttötapoja on esim. vaatteiden kuivatus ja peseytyminen ilman saunaa. Me kuivaamme sieniäkin saunassa, siinä menee kymmenen ämpärillistä suppilovahveroita kerralla.
Miten teet lämpimän veden? Pata on monille hyvä ratkaisu ellei ole sähköä ja juoksevaa vettä.
Kalastusoikeudet ja kalavesien kunto, jos on kiinnostusta. Sienimaastot ovat toisille tärkeitä.
Onko tie perille, millainen tieoikeus on? Jos on saaressa, mistä kuljetaan, pääseekö kelillä kuin kelillä? Millainen veneranta on, onko vene turvassa jos tuulee?
Onko alue murtovarkaitten suosikkialuetta?
Jatkakoon joku muu.
Ei pidä unotaa myöskään mökin tulisijoja, missä kunnossa ne on. Jos on takka, onko se varaava ja vetääkö savuhormit kunnolla.
Moni myös pitää ison järven rannassa olevasta mökistä, siinä on omat etunsa, mutta myös haittansa. pinen järven rannalla ei tarvitse murehtia jokasyksyisestä ja keväisestä laiturin ylösvedosta ja järveen laskemisesta. laituri voi olla pysyvästi järvessä. pinellä jävellä on myös oma idylli ja rauhansa.
Ihmettelen myös aikaisemmassa viestissä ollutta liimahirren (lamellihirren) vieroksuntaa.
Lamellihirret ei vääntyile ja halkeile vuosikymmenienkään aikana, niinkuin kokopuuhirret tekee. Lamellihirressä on myös puun kestävin osa, sydänpuu aina hirren ulkopintana.
Monta meni väitteistäsi pieleen:
- Pohjoisranta ei ole huonoin vaihtoehto, aurinko paistaa rannalle iltapäivästä aamuyölle saakka.
- matkalla ei ole enää merkitystä kun olet mökille päässyt, sata kilometriä ei ole vielä matka eikä mikään.
- iso vesistö on puhtaampi, monikäyttöisempi ja arvostetumpi.
- lamellihirsi o arvostetuin ja vääntyilemättömin hirsi, lautamökkikin voi olla myös hyvä vaihtoehto
- oikeat sähköt on erittäin iso plussa mökille
- naapurit vaihtuu ja niiden kanssa ei tarvitse olla tekemisissä.
Osta mökki joka miellyttää sinua, on sijainniltaan mieluisalla paikalla, eikä ole minkään ruovikon rannalla. Kaiken muun voit ajan kanssa korjata kuntoon.
Itse olen asiasta sitä mieltä, että etelä tai kaakkoisranta on arvostetuin ja myös omakohtaisten kokemusten kannalta paras.
Se on totta, että pitkänkin matkan jälkeen mieli lepää, mutta kieltämättä, tulee varmasti lähdettyä harvemmin mökille jos matka on pitkä.
Pieni puhdas vesistö on monelle arvossaan, etenkin rauhallisuutensa ja saasteettomuutensa ansiosta. Vaikkakin iso, puhdas vesistö tarjoaa enemmän liikkumismahdollisuuksia, näen siinä enemmän negatiivisiakin puolia.
Itse väittäisin elämän varrella saaduista ja kuulluista kokemuksista pyöröhirttä arvostetummaksi, varsinkin käsinveistettyä, kuin lamelliliimapuuhässäköitä.
Ns. oikeat sähköt ovat hyvin monelle, myös itselleni, riippakivi.
Ketjun aloittajapariskunnalle toivon onnea etsinnässä ja varmasti se oikea löytyy kun se hetki tulee. Hyvää kesää!!
Oma lautamökki valitsimme näin. Katsoimme 8 vaihtoehtoa, ja 9:siin rakastuttiin ensi silmällä, heti kuin näimme.
Lautatalo- mutta hyvin tehty ja olen samaa mieltä. se on yleistä Suomessa!
söpö vaaleavärinen talo!
vesistö on ehdottomasti ISO, mieheni ei ikinä menisi minnekään lampeen, vanha kalastaja kun on.
Naapurit kertoo mikä kalaa järvessä on .Kiva kun on kuhaa J
Kiinteistövero vuodessa ei ole tappava.
Sähköä ei ole - mökki saaristossa, mutta pärjäsimme ilmankin hyvin, ja ei tule ylimääräisiä laskuja mistään. Agrigaatti ostettu kyllä.( 300e)
matka kotoa 2 tuntia 30 min, ja nopeasti siihenkin tottuu!… 9.00- lähtö ja klo. 11.30 jo perillä.
Naapuritkin ovat saaristossa, mutta ei näe eikä kuulu!…
ensiostajille?!?
Kovasti oli kyllä todisteluja itselleen, miksi he "viihtyvät" talossaan.
No, onnea ensimökin ostajille, nyt ainakin tiedätte mitä kannattaa varoa kun hankitte MÖKKIÄ ;)
Olette varmaankin tarkistaneet rasitustodistuksen, ettei mökki ole omistajan velkojen panttina. Onko tontti oma? Jos on vuokratontti, vuokraoikeus pitää olla lainhuudatettu, muutoin se ei välttämättä päde.
Joku minua viisaampi on sanonut, että nimenomaan mökkiä ostettaessa kannattaisi ensin vuokrata vuodeksi. Sinä aikana yleensä ehtii huomata jo yhtä ja toista, mitä ei ensin tule ajatelleeksikaan.
Ei varmaankaan haittaa, vaikka kysyisi, miksi mökki on myynnissä. Siitäkin saattaa jotain selvitä.
Kannattaa myös selvittää, mikä mökillä oleva irtain (vene, ruohonleikkuri, pihakalusteet, puutarhatyökalut, aggregaatti, portti...) kuuluu kauppaan ja minkä myyjä vie pois. Sama koskee puutarhakasveja. Tiedetään tapauksia, että mökki on ostettu nimenomaan kauniin puutarhan vuoksi, mutta kaupanteon jälkeen edellinen omistaja on vienyt perennapenkit ja marjapensaat mennessään. Ota kuvia mahdollisimman paljon.
Kauppakirjaa tehdessä pitää mahdollisesta kauppaan kuuluvasta irtaimesta tehdä eri kauppakirja, jotta siitä ei joudu maksamaan kiinteistökauppojen varainsiirtoveroa.
Huonon mökin hyvällä tontilla voi kunnostaa, mutta jos asia on toisin päin, ei voi mitään.
Ja niitä hyviä tontteja huonoine mökkeineen on paljon - parhaat tontit lohkottiin 60-luvulla tyypillisesti hintaan 1mk/m2. Alkuperäiset mökit ovat huonossa kunnossa. Etsikää siis tonttia eikä mökkiä.
etenemään mikäli pelkkää tonttia etsisin. Ensimmäisenä huomio paikan maastoon ja sitten vesistöön. Hyvänkin mökin viihtyisyyden pilaa huono maasto etkä sitä pysty juuri muuksi muuttamaan