Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Voodoon kosketus

VOODOON KOSKETUS

[email protected]

Vuosia sitten olin työmatkalla Haitissa, tai oikeastaan Floridassa, mutta poikkesin paluumatkalla Haitiin Port-au-princeen pieneen konferenssiin. Tieteellinen anti ei ollut kaksinen, kuten saattoi arvata, joten vietin ne kolme päivää lähinnä paikalliseen kulttuuriin tutustuen. Viimeisenä iltana satuin jonkinlaiseen originaalikapakkaan, jossa aitojen alkuasukkaiden näköiset soittajat pitivät kammottavaa meteliä steel-rummuilla. Baaritiskillä istuin maailmaa nähneen alkuasukkaan viereen ja muutaman Budweiserin jälkeen (miksi ihmeessä ne juovat amerikkalaista olutta hyvän haitilaisen rommin sijaan) keskustelu siirtyi vanhoihin paikallisiin uskomuksiin ja voodoo-kulttiin, josta olen aina ollut kiinnostunut. Vaikka se on pelkkää taikauskoa, on kiehtova ajatus että voisi hallita toista koskettamatta, tuottaa kipua tai muita aistimuksia. Voisin kuvitella sille paljon käyttöä. Vaikkapa uimarannalla, hyvän näköinen nainen makaa bikineissä aurinkoa ottamassa, kun laitan voodoo-nukelle pyykkipojan nänniin ja katson kun nainen alkaa kiemurrella vaivautuneesti ja yrittää huomaamatta hieroa outoa nipistystä pois kovettuneesta nännistä. Ja sitten hyväilen kevyesti sormella nuken jalkoväliä ja nainen painaa reitensä tiukasti toisiaan vasten ja ihmettelee mikä hänet saa yhtä äkkiä kiihottumaan sillä tavalla. No niin, dream on, mutta joka tapauksessa voodoo on jotenkin kiinnostavaa.

Pari olutta lisää ja mies vannoi tuntevansa oikean poppamiehen. Niin tietysti, mitäpä ei turisteille kehuttaisi drinkin toivossa. Mutta hän vaikutti oikeasti uskovan poppamieheen, joten ihan uteliaisuudesta suostuttelin hänet viemään minut miehen luo. Poppaukko löytyi vanhan rähjäisen baarin takahuoneesta. Kyselin häneltä voodoosta ilmeisesti sen verran asiantuntevasti että hän suostui esittelemään taitojaan. Selvisi, että voodoo-nukke voi olla mikä tahansa, kunhan se manataan oikeilla taikakaluilla. Ukolla oli pari luunpalaa, toinen näytti naudan raajan luulta ja toinen oli jonkin petoeläimen hammas, ja pala nahkaa joka oli kertoman mukaan vihollisheimon soturin päänahasta, ja rumpu joka oli koristeltu oudoilla merkeillä. Ne näyttivät hyviltä matkamuistoilta, sen verran aidon näköisiä että ne erottaa heti peruskitsistä, muovisista talismaaneista ja sellaisista, joita kaikkia kaupat olivat täynnä.

Ukko ei halunnut myydä taikakaluja, mutta kun pyysin häntä näyttämään täsmälleen miten niitä käytetään, hän alkoi suhtautua paljon ystävällisemmin. Poppaukon avustamana opettelin voodoo-nuken manauksen ja sitten kokeilin sitä ovella seisoneeseen juoppoon joka oli minut sinne tuonut. Ensin paha silmä kohdistetaan uhriin, katsekontakti on aloittelijalle helpoin, ja sitten neula nukkeen. Ja juoppo kaatui maahan tuskissaan. Hieno esitys, vaikka tietysti järjestetty, mutta molempien mieliksi olin uskovinani. Sitten ukko selitti mihin se perustuu. Yritin tulkita sen omilla käsitteilläni. Voodoo-taika on heikko, joten tarvitaan olemassaoleva kollektiivinen suggestio, jota nukke vain vähän vahvistaa ja ohjaa. Ja kun haitilla kaikki uskoo voodoohon niin se toimii. Siinä mielessä selitys tuntui järkevältä että kipu ja muut sellaiset oireet voivat tietysti olla psykosomaattisia, mutta sen pitäisi uskomuksen mukaan toimia vaikka uhri ei tiedä siitä, ja se ainakin täytyy olla hömppää.

Ostin taikakalut ja myöhemmin kotona kokeilin niitä erään tutun kanssa mutta tulos oli tasan nolla kiinkuin voi odottaa. Vaikka hän yritti tuntea piston käsivarressaan, ei mitään. Ja sen jälkeen taikakalut ovat lojuneet vuosia kirjahyllyn vitriinissä.

Helmikuun lopulla olin viimeistelemässä kertomusta Tarjasta, SM:n suhteen täysin kokemattomasta tytöstä jonka sain seksiorjakseni. Postasin viimeisiä osia suomi24.fi:hin ja myös RonjaX:n sivuille. Lueskelin Ronjalta tullutta mailia, jossa hän kertoi laittaneensa sen sivulleen, kun jokin televisiossa kiinnitti huomioni. Nostin katseeni kannettavasta ja ruudulla mies väänteli radion nappulaa ja se sai naisen nännin kovettumaan ja pienenemään samassa tahdissa. Axe Touch mainos. Se on kuin suoraan salaisista, tai siis melkein julkisista, haaveistani. Sitten mies avasi kirjan ja toisen naisen paidasta lensivät irti napit kun uskomattoman hyvän näköiset rinnat pullistuivat näkyville kaula-aukosta. Voih, maksaisin paljon tuosta radion nappulasta. Kaikista mainoksista tämä on varmaan kiihottavin, mutta ostaako tosiaan joku sitä ihan oikeasti tuon mainoksen takia. Varmaankin, ei kai noita toisen sukupuolen houkuttelutuotteita muuten niin kalliilla mainostettaisi. Jotenkin kaikki on saatu uskomaan että ne tehoaa, jonkinlainen kollektiivinen suggestio.

Samassa päässäni välähti. Monta vuotta unohduksissa olleet ajatukset ryöpsähtivät mieleen ja tuntui että kädet alkoivat täristä. Tarvitaan olemassaoleva kollektiivinen suggestio jota voodoo-taika kontrolloi. Siinähän se oli, ja parhaassa mahdollisessa paikassa, naisen seksuaalisuuden herättämisessä. Vaikka olinkin varma että koko uskomus on puppua, pienikin mahdollisuus että siinä olisi jotakin taustalla sai minut kiihtymään niin että en meinannut pysyä housuissani. Tarvitaan nukke. Mikä tukisi tuota kollektiivista suggestiota parhaiten. Barbi tietysti. Äkkiä kauppaan.

Ostin barbin, jolla on taipuva vyötärö, ja minihame ja tarrakiinnitteiset rintaliivit ja lyhyt harmaa nahkajakku. Itse asiassa se oli varsin seksikäs, oikeastaan ihan liian seksikäs alle 10-vuotaiden tyttöjen leluksi. Pikkuhousuja sillä ei ollut mutta jännittävä pitsikuvio oli painettu suoraan karvattomaksi ajeltuun häpyyn ja pyllyyn. Se oli vähän kuin joidenkin intiaaniheimojen arpitatuointi, mutta niiden arpien tekeminen olisi kyllä ollut todella tuskallista. Jos nukella on merkitystä taian onnistumiseen, tämä on varmasti paras mahdollinen.

Ennen manausta nukkea piti vielä vähän täydentää, jotta vaikutuksen voi kohdistaa tarkemmin. Siltä puuttui nännit, joten liimasin pienet muoviset nappulat rintoihin. Alapäästä puuttui myös yksityiskohtia ja liimasin pienen nystyn häpykieleksi, ja piirsin kalvotussilla häpyhuulet oikeille kohdille ja merkkasin tarvittavat ruumiinaukot täplillä. Sitten kostutin barbin Axe Touchilla kauttaaltaan, ensin muovisen ihon ja sitten vaatteet. Tuoksu oli huumaava. Jos olisin nainen, reagoisinko siihen niinkuin oli tarkoitus?

Seuraavaksi vaikein osa. Kaivoin muistiinpanot esiin ja tein manauksen niin tarkasti kuin ikinä osasin. Se piti tehdä hitaasti ja keskittyen, mikä oli lähes mahdotonta kun olin niin kiihtynyt ja paloin halusta päästä jo kokeilemaan.

Nukke oli valmis. Se näytti jollakin tapaa erilaiselta kuin aiemmin. Persoonaton hymy näytti muuttuneen jotenkin arvoitukselliseksi ja kun taivuttelin nuken käsiä saadakseni nahkatakin päälle, se tuntui vähän samalta kuin oikean naisen käsivarsien vääntäminen selän taakse. Varmaan se johtui kiihkostani mutta aloin jo lähes uskoa että jos teen nukelle jotakin niin taian kohteelle tapahtuu samalla tavalla.

Pakkasin barbin pieneen nahkasalkuun, jossa oli päällä vetoketju niin että nukkea voisi helposti käsitellä salkun sisällä huomaamatta. Vielä tarvikkeita mukaan. Barbin mukana tuli pari pientä jousella sulkeutuvaa hiusklipsiä, niillä voisi varmaan vähän nipistää uhria. Ja pari vesivärisivellintä, toinen ihan ohut jossa on vain muutama jouhi ja toinen vähän paksumpi. Tunsin väristyksen niskassani kun ajattelin miten ne kutittaisivat. Ja pumpulipuikko ja ohut metallilasta, vaikka en tiennyt mitä käyttöä niille olisi. Kaikki neulat ja muut teräaseet jätin pois, jotta en vahingossa innostuisi liikaa. Tarkoitushan ei ollut kiduttaa uhria niinkuin normaalisssa voodoossa, vaan saada aikaan Axe Touch efekti, pystyä kontrolloimaan kohteeksi valitun naisen seksuaalisuutta ja saada hänet juuri niin kiimaiseksi kuin haluan. Huomasin tosin että minulla ei ollut harmainta aavistusta miten vaikutuksen voimakkuutta oli tarkoitus säätää, mutta ajattelin että jos se toimii ylipäätään niin eiköhän sen kokeilemalla saa selville.

Innosta täristen otin salkun kainaloon ja lähdin ulos etsimään tilaisuutta testata voodoo-nukkea.
74227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jatka! Aivan mielettömän hyvä!!!!

Äänestä

saatana jatka.... vitun hyvä...

Äänestä

siis vittu millaista paskaa...

hohhoijjaaa, väsyttää lukea tuollaista paskaa, täyttä paskaa.

HÄPEISIT !!!

Äänestä
  • > siis vittu millaista paskaa...
    > hohhoijjaaa, väsyttää lukea tuollaista paskaa,
    > täyttä paskaa.

    Palaute on aina hyödyllistä, etenkin negatiivinen, jos se on rakentavaa...

    Täällä on paljon kirjoittajia ja lukijoita jotka haluavat pakottaa naisen väkisin syömään paskaa, minä en sentään pakota ketään lukemaan paskaa.

    > HÄPEISIT !!!

    Häpeän heti kun keksin mitä. Häpeäisinkö sitä että fantasioin naisen seksuaalisuuden hallitsemisesta. Hävetköön puolet lukijoista ja piiskaa useimmille kirjoittajille.

    Häpeäisinkö sitä että olet ymmärtänyt tarinassa barbinuken seksileluksi, joka alkaa pervertillä tavalla kiihottaa sinua. Häpeän, miten joku voi ymmärtää sen niin väärin. Sinun ei tarvitse hävetä, minä häpeän puolestasi.

    Häpeäisinkö primitiivistä tarvetta vastata kritiikkiisi 'vittu turpa kii homo'? Ehkä, ja vähän hävettää sekin, kun käyn ostamassa Ken nuken, ja suuntaan pahan silmän e-mail-osoitteen avulla sinuun ja tökkään nukkea sukkapuikolla takapuoleen, ja jonkin pakottavan voiman ajamana nouset baarituolilta, vedät housut alas ja laitat olutpullosi lattialle ja kyykistyt sen päälle ja vikiset kun se uppoaa sisälle.

    Cheers,
    J

    Äänestä

  • JJz kirjoitti:

    > siis vittu millaista paskaa...

    KÄKÄKÄ Ä KÄKÄ KÄK ÄKÄÄKÄÄK KÄ ÄKÄÄKÄK ÄKÄ KÄÄKÄ KÄKÄ KÄKÄÄKÄK ÄKÄ ÄKÄ ÄKÄ ÄKÄÄ KKÄKÄKÄ Ä KÄKÄ KÄK ÄKÄÄKÄÄK KÄ ÄKÄÄKÄK ÄKÄ KÄÄKÄ KÄKÄ KÄKÄÄKÄK ÄKÄ ÄKÄ ÄKÄ ÄKÄÄ KKÄKÄKÄ Ä KÄKÄ KÄK ÄKÄÄKÄÄK KÄ ÄKÄÄKÄK ÄKÄ KÄÄKÄ KÄKÄ KÄKÄÄKÄK ÄKÄ ÄKÄ ÄKÄ ÄKÄÄ KKÄKÄKÄ Ä KÄKÄ KÄK ÄKÄÄKÄÄK KÄ ÄKÄÄKÄK ÄKÄ KÄÄKÄ KÄKÄ KÄKÄÄKÄK ÄKÄ ÄKÄ ÄKÄ ÄKÄÄ KKÄKÄKÄ Ä KÄKÄ KÄK ÄKÄÄKÄÄK KÄ ÄKÄÄKÄK ÄKÄ KÄÄKÄ KÄKÄ KÄKÄÄKÄK ÄKÄ ÄKÄ ÄKÄ ÄKÄÄ KKÄKÄKÄ Ä KÄKÄ KÄK ÄKÄÄKÄÄK KÄ ÄKÄÄKÄK ÄKÄ KÄÄKÄ KÄKÄ KÄKÄÄKÄK ÄKÄ ÄKÄ ÄKÄ ÄKÄÄ KKÄKÄKÄ Ä KÄKÄ KÄK ÄKÄÄKÄÄK KÄ ÄKÄÄKÄK ÄKÄ KÄÄKÄ KÄKÄ KÄKÄÄKÄK ÄKÄ ÄKÄ ÄKÄ ÄKÄÄ KKÄKÄKÄ Ä KÄKÄ KÄK ÄKÄÄKÄÄK KÄ ÄKÄÄKÄK ÄKÄ KÄÄKÄ KÄKÄ KÄKÄÄKÄK ÄKÄ ÄKÄ ÄKÄ ÄKÄÄ KKÄKÄKÄ Ä KÄKÄ KÄK ÄKÄÄKÄÄK KÄ ÄKÄÄKÄK ÄKÄ KÄÄKÄ KÄKÄ KÄKÄÄKÄK ÄKÄ ÄKÄ ÄKÄ ÄKÄÄ KKÄKÄKÄ Ä KÄKÄ KÄK ÄKÄÄKÄÄK KÄ ÄKÄÄKÄK ÄKÄ KÄÄKÄ KÄKÄ KÄKÄÄKÄK ÄKÄ ÄKÄ ÄKÄ ÄKÄÄ KKÄKÄKÄ Ä KÄKÄ KÄK ÄKÄÄKÄÄK KÄ ÄKÄÄKÄK ÄKÄ KÄÄKÄ KÄKÄ KÄKÄÄKÄK ÄKÄ ÄKÄ ÄKÄ ÄKÄÄ KKÄKÄKÄ Ä KÄKÄ KÄK ÄKÄÄKÄÄK KÄ ÄKÄÄKÄK ÄKÄ KÄÄKÄ KÄKÄ KÄKÄÄKÄK ÄKÄ ÄKÄ ÄKÄ ÄKÄÄ KKÄKÄKÄ Ä KÄKÄ KÄK ÄKÄÄKÄÄK KÄ ÄKÄÄKÄK ÄKÄ KÄÄKÄ KÄKÄ KÄKÄÄKÄK ÄKÄ ÄKÄ ÄKÄ ÄKÄÄ KKÄKÄKÄ Ä KÄKÄ KÄK ÄKÄÄKÄÄK KÄ ÄKÄÄKÄK ÄKÄ KÄÄKÄ KÄKÄ KÄKÄÄKÄK ÄKÄ ÄKÄ ÄKÄ ÄKÄÄ KKÄKÄKÄ Ä KÄKÄ KÄK ÄKÄÄKÄÄK KÄ ÄKÄÄKÄK ÄKÄ KÄÄKÄ KÄKÄ KÄKÄÄKÄK ÄKÄ ÄKÄ ÄKÄ ÄKÄÄ KKÄKÄKÄ Ä KÄKÄ KÄK ÄKÄÄKÄÄK KÄ ÄKÄÄKÄK ÄKÄ KÄÄKÄ KÄKÄ KÄKÄÄKÄK ÄKÄ ÄKÄ ÄKÄ ÄKÄÄ KKÄKÄKÄ Ä KÄKÄ KÄK ÄKÄÄKÄÄK KÄ ÄKÄÄKÄK ÄKÄ KÄÄKÄ KÄKÄ KÄKÄÄKÄK ÄKÄ ÄKÄ ÄKÄ ÄKÄÄ KKÄKÄKÄ Ä KÄKÄ KÄK ÄKÄÄKÄÄK KÄ ÄKÄÄKÄK ÄKÄ KÄÄKÄ KÄKÄ KÄKÄÄKÄK ÄKÄ ÄKÄ ÄKÄ ÄKÄÄ KKÄKÄKÄ Ä KÄKÄ KÄK ÄKÄÄKÄÄK KÄ ÄKÄÄKÄK ÄKÄ KÄÄKÄ KÄKÄ KÄKÄÄKÄK ÄKÄ ÄKÄ ÄKÄ ÄKÄÄ KKÄKÄKÄ Ä KÄKÄ KÄK ÄKÄÄKÄÄK KÄ ÄKÄÄKÄK ÄKÄ KÄÄKÄ KÄKÄ KÄKÄÄKÄK ÄKÄ ÄKÄ ÄKÄ ÄKÄÄ KKÄKÄKÄ Ä KÄKÄ KÄK ÄKÄÄKÄÄK KÄ ÄKÄÄKÄK ÄKÄ KÄÄKÄ KÄKÄ KÄKÄÄKÄK ÄKÄ ÄKÄ ÄKÄ ÄKÄÄ KKÄKÄKÄ Ä KÄKÄ KÄK ÄKÄÄKÄÄK KÄ ÄKÄÄKÄK ÄKÄ KÄÄKÄ KÄKÄ KÄKÄÄKÄK ÄKÄ ÄKÄ ÄKÄ ÄKÄÄ KKÄKÄKÄ Ä KÄKÄ KÄK ÄKÄÄKÄÄK KÄ ÄKÄÄKÄK ÄKÄ KÄÄKÄ KÄKÄ KÄKÄÄKÄK ÄKÄ ÄKÄ ÄKÄ ÄKÄÄ KKÄKÄKÄ Ä KÄKÄ KÄK ÄKÄÄKÄÄK KÄ ÄKÄÄKÄK ÄKÄ KÄÄKÄ KÄKÄ KÄKÄÄKÄK ÄKÄ ÄKÄ ÄKÄ ÄKÄÄ K

    Äänestä

  • SULLE... kirjoitti:

    Lapsiparan aivot kärähti ^_^

    Äänestä

Loistavaa tekstiä, jatka jatka! Oi oi, ei tuntuisi ollenkaan pahalta joutua tuolla lailla kontrolloiduksi (kuten suunnittelit...) Nam...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

JJz kirjoitti:

VOODOON KOSKETUS

[email protected]

Vuosia sitten olin työmatkalla Haitissa, tai oikeastaan Floridassa, mutta poikkesin paluumatkalla Haitiin Port-au-princeen pieneen konferenssiin. Tieteellinen anti ei ollut kaksinen, kuten saattoi arvata, joten vietin ne kolme päivää lähinnä paikalliseen kulttuuriin tutustuen. Viimeisenä iltana satuin jonkinlaiseen originaalikapakkaan, jossa aitojen alkuasukkaiden näköiset soittajat pitivät kammottavaa meteliä steel-rummuilla. Baaritiskillä istuin maailmaa nähneen alkuasukkaan viereen ja muutaman Budweiserin jälkeen (miksi ihmeessä ne juovat amerikkalaista olutta hyvän haitilaisen rommin sijaan) keskustelu siirtyi vanhoihin paikallisiin uskomuksiin ja voodoo-kulttiin, josta olen aina ollut kiinnostunut. Vaikka se on pelkkää taikauskoa, on kiehtova ajatus että voisi hallita toista koskettamatta, tuottaa kipua tai muita aistimuksia. Voisin kuvitella sille paljon käyttöä. Vaikkapa uimarannalla, hyvän näköinen nainen makaa bikineissä aurinkoa ottamassa, kun laitan voodoo-nukelle pyykkipojan nänniin ja katson kun nainen alkaa kiemurrella vaivautuneesti ja yrittää huomaamatta hieroa outoa nipistystä pois kovettuneesta nännistä. Ja sitten hyväilen kevyesti sormella nuken jalkoväliä ja nainen painaa reitensä tiukasti toisiaan vasten ja ihmettelee mikä hänet saa yhtä äkkiä kiihottumaan sillä tavalla. No niin, dream on, mutta joka tapauksessa voodoo on jotenkin kiinnostavaa.

Pari olutta lisää ja mies vannoi tuntevansa oikean poppamiehen. Niin tietysti, mitäpä ei turisteille kehuttaisi drinkin toivossa. Mutta hän vaikutti oikeasti uskovan poppamieheen, joten ihan uteliaisuudesta suostuttelin hänet viemään minut miehen luo. Poppaukko löytyi vanhan rähjäisen baarin takahuoneesta. Kyselin häneltä voodoosta ilmeisesti sen verran asiantuntevasti että hän suostui esittelemään taitojaan. Selvisi, että voodoo-nukke voi olla mikä tahansa, kunhan se manataan oikeilla taikakaluilla. Ukolla oli pari luunpalaa, toinen näytti naudan raajan luulta ja toinen oli jonkin petoeläimen hammas, ja pala nahkaa joka oli kertoman mukaan vihollisheimon soturin päänahasta, ja rumpu joka oli koristeltu oudoilla merkeillä. Ne näyttivät hyviltä matkamuistoilta, sen verran aidon näköisiä että ne erottaa heti peruskitsistä, muovisista talismaaneista ja sellaisista, joita kaikkia kaupat olivat täynnä.

Ukko ei halunnut myydä taikakaluja, mutta kun pyysin häntä näyttämään täsmälleen miten niitä käytetään, hän alkoi suhtautua paljon ystävällisemmin. Poppaukon avustamana opettelin voodoo-nuken manauksen ja sitten kokeilin sitä ovella seisoneeseen juoppoon joka oli minut sinne tuonut. Ensin paha silmä kohdistetaan uhriin, katsekontakti on aloittelijalle helpoin, ja sitten neula nukkeen. Ja juoppo kaatui maahan tuskissaan. Hieno esitys, vaikka tietysti järjestetty, mutta molempien mieliksi olin uskovinani. Sitten ukko selitti mihin se perustuu. Yritin tulkita sen omilla käsitteilläni. Voodoo-taika on heikko, joten tarvitaan olemassaoleva kollektiivinen suggestio, jota nukke vain vähän vahvistaa ja ohjaa. Ja kun haitilla kaikki uskoo voodoohon niin se toimii. Siinä mielessä selitys tuntui järkevältä että kipu ja muut sellaiset oireet voivat tietysti olla psykosomaattisia, mutta sen pitäisi uskomuksen mukaan toimia vaikka uhri ei tiedä siitä, ja se ainakin täytyy olla hömppää.

Ostin taikakalut ja myöhemmin kotona kokeilin niitä erään tutun kanssa mutta tulos oli tasan nolla kiinkuin voi odottaa. Vaikka hän yritti tuntea piston käsivarressaan, ei mitään. Ja sen jälkeen taikakalut ovat lojuneet vuosia kirjahyllyn vitriinissä.

Helmikuun lopulla olin viimeistelemässä kertomusta Tarjasta, SM:n suhteen täysin kokemattomasta tytöstä jonka sain seksiorjakseni. Postasin viimeisiä osia suomi24.fi:hin ja myös RonjaX:n sivuille. Lueskelin Ronjalta tullutta mailia, jossa hän kertoi laittaneensa sen sivulleen, kun jokin televisiossa kiinnitti huomioni. Nostin katseeni kannettavasta ja ruudulla mies väänteli radion nappulaa ja se sai naisen nännin kovettumaan ja pienenemään samassa tahdissa. Axe Touch mainos. Se on kuin suoraan salaisista, tai siis melkein julkisista, haaveistani. Sitten mies avasi kirjan ja toisen naisen paidasta lensivät irti napit kun uskomattoman hyvän näköiset rinnat pullistuivat näkyville kaula-aukosta. Voih, maksaisin paljon tuosta radion nappulasta. Kaikista mainoksista tämä on varmaan kiihottavin, mutta ostaako tosiaan joku sitä ihan oikeasti tuon mainoksen takia. Varmaankin, ei kai noita toisen sukupuolen houkuttelutuotteita muuten niin kalliilla mainostettaisi. Jotenkin kaikki on saatu uskomaan että ne tehoaa, jonkinlainen kollektiivinen suggestio.

Samassa päässäni välähti. Monta vuotta unohduksissa olleet ajatukset ryöpsähtivät mieleen ja tuntui että kädet alkoivat täristä. Tarvitaan olemassaoleva kollektiivinen suggestio jota voodoo-taika kontrolloi. Siinähän se oli, ja parhaassa mahdollisessa paikassa, naisen seksuaalisuuden herättämisessä. Vaikka olinkin varma että koko uskomus on puppua, pienikin mahdollisuus että siinä olisi jotakin taustalla sai minut kiihtymään niin että en meinannut pysyä housuissani. Tarvitaan nukke. Mikä tukisi tuota kollektiivista suggestiota parhaiten. Barbi tietysti. Äkkiä kauppaan.

Ostin barbin, jolla on taipuva vyötärö, ja minihame ja tarrakiinnitteiset rintaliivit ja lyhyt harmaa nahkajakku. Itse asiassa se oli varsin seksikäs, oikeastaan ihan liian seksikäs alle 10-vuotaiden tyttöjen leluksi. Pikkuhousuja sillä ei ollut mutta jännittävä pitsikuvio oli painettu suoraan karvattomaksi ajeltuun häpyyn ja pyllyyn. Se oli vähän kuin joidenkin intiaaniheimojen arpitatuointi, mutta niiden arpien tekeminen olisi kyllä ollut todella tuskallista. Jos nukella on merkitystä taian onnistumiseen, tämä on varmasti paras mahdollinen.

Ennen manausta nukkea piti vielä vähän täydentää, jotta vaikutuksen voi kohdistaa tarkemmin. Siltä puuttui nännit, joten liimasin pienet muoviset nappulat rintoihin. Alapäästä puuttui myös yksityiskohtia ja liimasin pienen nystyn häpykieleksi, ja piirsin kalvotussilla häpyhuulet oikeille kohdille ja merkkasin tarvittavat ruumiinaukot täplillä. Sitten kostutin barbin Axe Touchilla kauttaaltaan, ensin muovisen ihon ja sitten vaatteet. Tuoksu oli huumaava. Jos olisin nainen, reagoisinko siihen niinkuin oli tarkoitus?

Seuraavaksi vaikein osa. Kaivoin muistiinpanot esiin ja tein manauksen niin tarkasti kuin ikinä osasin. Se piti tehdä hitaasti ja keskittyen, mikä oli lähes mahdotonta kun olin niin kiihtynyt ja paloin halusta päästä jo kokeilemaan.

Nukke oli valmis. Se näytti jollakin tapaa erilaiselta kuin aiemmin. Persoonaton hymy näytti muuttuneen jotenkin arvoitukselliseksi ja kun taivuttelin nuken käsiä saadakseni nahkatakin päälle, se tuntui vähän samalta kuin oikean naisen käsivarsien vääntäminen selän taakse. Varmaan se johtui kiihkostani mutta aloin jo lähes uskoa että jos teen nukelle jotakin niin taian kohteelle tapahtuu samalla tavalla.

Pakkasin barbin pieneen nahkasalkuun, jossa oli päällä vetoketju niin että nukkea voisi helposti käsitellä salkun sisällä huomaamatta. Vielä tarvikkeita mukaan. Barbin mukana tuli pari pientä jousella sulkeutuvaa hiusklipsiä, niillä voisi varmaan vähän nipistää uhria. Ja pari vesivärisivellintä, toinen ihan ohut jossa on vain muutama jouhi ja toinen vähän paksumpi. Tunsin väristyksen niskassani kun ajattelin miten ne kutittaisivat. Ja pumpulipuikko ja ohut metallilasta, vaikka en tiennyt mitä käyttöä niille olisi. Kaikki neulat ja muut teräaseet jätin pois, jotta en vahingossa innostuisi liikaa. Tarkoitushan ei ollut kiduttaa uhria niinkuin normaalisssa voodoossa, vaan saada aikaan Axe Touch efekti, pystyä kontrolloimaan kohteeksi valitun naisen seksuaalisuutta ja saada hänet juuri niin kiimaiseksi kuin haluan. Huomasin tosin että minulla ei ollut harmainta aavistusta miten vaikutuksen voimakkuutta oli tarkoitus säätää, mutta ajattelin että jos se toimii ylipäätään niin eiköhän sen kokeilemalla saa selville.

Innosta täristen otin salkun kainaloon ja lähdin ulos etsimään tilaisuutta testata voodoo-nukkea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu