Kelailin tällaista...
Kuinka toimia tilanteessa, missä kansalainen joutuu oman valtion virkamieskoneiston polkemaksi?
Onko oikein että selvitettäessä sijoitusklubi WinCapitan kohtaloa, törmätään sellaiseen tilanteeseen, missä joko Suomen valtio tai Suomalais-Venäläisen lehden mukaan, talousjohto määrittelee sen, mitä lehtiin saa laittaa tai ei saa laittaa.
Tutkittaessa sitä, mitä perusoikeudet ja kansalaisoikeudet pitää sisällään, ajatellen sen, mitä lehdistön vapaus ja juuri se demokratian kulmakivi, ilmaisuvapaus tarkoittaa; kuinka Suomea voi pitää enää demokraattisena ja ihmisoikeuksia kunnioittavana valtiona, kun se osaltaan päättää virkamiehiä hyväksi käyttäen tehdä sellaisia uutisointiin liittyviä päätöksiä, jotka aiheuttavat itsemurhia, mielenterveysongelmia ja koskettaa täten lähes sataatuhatta ihmistä Suomessa?
Missä on se yksilönvapaus, jonka tulisi meille tarjota sen perusoikeuden, jota julkinen valta ei saisi loukata?
Käytin omia kontaktejani ja selvittelin syitä hyvin selvän valuuttakauppasignaalijärjestelmää tarjoavan Yhdysvaltalais-Panamalaisen yrityksen \\\\\\\"häviämisen\\\\\\\" syitä ja törmäsin puheluun, joka kuului että olkaa onnellisia että selviätte näin vähällä, kun tähän hommaan sekaannuitte.
Turvallisuutta lisäsi puhelun saapuminen Venäjältä.
Puhelun yhteydessä kerrottiin että Venäjän mediaa on hyvissä ajoin varoiteltu kyseisestä uutisoinnista ja Suomessa toimivia Suomalais-Venäläisiä medioita kehoitettu olemaan puuttumatta uutisointiin uhkauksella \\\\\\\\\\\\\\\"muuten lehtenne lopetetaan\\\\\\\\\\\\\\\".
Ymmärtänette varmaan että näitä puheluita on mahdoton todistaa muuta kuin meidän kuulijoiden kertomusten perusteella.?.
Kenellä on valtaa määritellä mitä saa uutisoida?
Miksi Suomessa toteutetaan näennäistä lehdistönvapautta, joka pitää sisällään tietyn uutisoinnin uutisoinnin lähinnä \\\\\\\\\\\\\\\"kuntatiedotteessa\\\\\\\\\\\\\\\"?
Miksi Hannu Kailajärvi ei saa todistaa?
Miksi Suomi yrittää tehdä uuden maailmanennätyksen siinä, kuinka kauan ihmistä voi pitää tutkintavankeudessa, ilman että edes syytteitä nostetaan tai että kerrottaisiin, mikä rikos tai missä rikos on tapahtunut?
Onko Sisäasiainministeriön Jouni Laiho tämän ajojahdin yksi juoksupoika?
Onko Salla Vuorikosken palkitseminen näyttävästi, ennen edes ainoatakaan syytettä, puolueetonta oikeudenkäyntiä estävä tapahtuma?
Voidaanko Suomessa edes tämän valtavan mediakampanjan jälkeen järjestää puolueetonta oikeudenkäyntiä, kun huomioidaan että tuo uutisointi on aiheuttanut itsemurhia ja perhetrategioita?
Onko minun mahdollista kirjoittaa, ilman että joudun vainon kohteeksi?
Tiedän 100% varmuudella että tuo signaalijärjestelmä oli toimiva;
Miksi poliisia ei kiinnosta Moneybookersin ulkopuolelta tulleet rahalähetykset?
Miksi henkilöt, jotka ovat koittaneet järjestäytyä, ovat joutuneet vainon kohteeksi?
Miksi henkilöitä, joissa on mm. sotiemme veteraaneja, on ollut vangittuna ja joutuneet sairaala hoitoon tuon seurauksena?
Miksi KRP on valehdellut että päätekijä on tunnustanut, joka aiheutti mm. Turussa itsemurhan junan alle, vaikka Kailajärveä ei oltu edes kuulusteltu?
Miksi Kailajärvi kuvailee elohopeamyrkytystä muistuttavan olotilan?
Miksi meille tehdään näin?
Satusetä*
Kuinka toimia tilanteessa, missä kansalainen joutuu oman valtion virkamieskoneiston polkemaksi?
Onko oikein että selvitettäessä sijoitusklubi WinCapitan kohtaloa, törmätään sellaiseen tilanteeseen, missä joko Suomen valtio tai Suomalais-Venäläisen lehden mukaan, talousjohto määrittelee sen, mitä lehtiin saa laittaa tai ei saa laittaa.
Tutkittaessa sitä, mitä perusoikeudet ja kansalaisoikeudet pitää sisällään, ajatellen sen, mitä lehdistön vapaus ja juuri se demokratian kulmakivi, ilmaisuvapaus tarkoittaa; kuinka Suomea voi pitää enää demokraattisena ja ihmisoikeuksia kunnioittavana valtiona, kun se osaltaan päättää virkamiehiä hyväksi käyttäen tehdä sellaisia uutisointiin liittyviä päätöksiä, jotka aiheuttavat itsemurhia, mielenterveysongelmia ja koskettaa täten lähes sataatuhatta ihmistä Suomessa?
Missä on se yksilönvapaus, jonka tulisi meille tarjota sen perusoikeuden, jota julkinen valta ei saisi loukata?
Käytin omia kontaktejani ja selvittelin syitä hyvin selvän valuuttakauppasignaalijärjestelmää tarjoavan Yhdysvaltalais-Panamalaisen yrityksen \\\\\\\"häviämisen\\\\\\\" syitä ja törmäsin puheluun, joka kuului että olkaa onnellisia että selviätte näin vähällä, kun tähän hommaan sekaannuitte.
Turvallisuutta lisäsi puhelun saapuminen Venäjältä.
Puhelun yhteydessä kerrottiin että Venäjän mediaa on hyvissä ajoin varoiteltu kyseisestä uutisoinnista ja Suomessa toimivia Suomalais-Venäläisiä medioita kehoitettu olemaan puuttumatta uutisointiin uhkauksella \\\\\\\\\\\\\\\"muuten lehtenne lopetetaan\\\\\\\\\\\\\\\".
Ymmärtänette varmaan että näitä puheluita on mahdoton todistaa muuta kuin meidän kuulijoiden kertomusten perusteella.?.
Kenellä on valtaa määritellä mitä saa uutisoida?
Miksi Suomessa toteutetaan näennäistä lehdistönvapautta, joka pitää sisällään tietyn uutisoinnin uutisoinnin lähinnä \\\\\\\\\\\\\\\"kuntatiedotteessa\\\\\\\\\\\\\\\"?
Miksi Hannu Kailajärvi ei saa todistaa?
Miksi Suomi yrittää tehdä uuden maailmanennätyksen siinä, kuinka kauan ihmistä voi pitää tutkintavankeudessa, ilman että edes syytteitä nostetaan tai että kerrottaisiin, mikä rikos tai missä rikos on tapahtunut?
Onko Sisäasiainministeriön Jouni Laiho tämän ajojahdin yksi juoksupoika?
Onko Salla Vuorikosken palkitseminen näyttävästi, ennen edes ainoatakaan syytettä, puolueetonta oikeudenkäyntiä estävä tapahtuma?
Voidaanko Suomessa edes tämän valtavan mediakampanjan jälkeen järjestää puolueetonta oikeudenkäyntiä, kun huomioidaan että tuo uutisointi on aiheuttanut itsemurhia ja perhetrategioita?
Onko minun mahdollista kirjoittaa, ilman että joudun vainon kohteeksi?
Tiedän 100% varmuudella että tuo signaalijärjestelmä oli toimiva;
Miksi poliisia ei kiinnosta Moneybookersin ulkopuolelta tulleet rahalähetykset?
Miksi henkilöt, jotka ovat koittaneet järjestäytyä, ovat joutuneet vainon kohteeksi?
Miksi henkilöitä, joissa on mm. sotiemme veteraaneja, on ollut vangittuna ja joutuneet sairaala hoitoon tuon seurauksena?
Miksi KRP on valehdellut että päätekijä on tunnustanut, joka aiheutti mm. Turussa itsemurhan junan alle, vaikka Kailajärveä ei oltu edes kuulusteltu?
Miksi Kailajärvi kuvailee elohopeamyrkytystä muistuttavan olotilan?
Miksi meille tehdään näin?
Satusetä*
Vastaukset 70
Vanhimmat
Melko mielenkiintoinen tarina, saa minut ajattelemaan.
Itse ihmettelen, miksei mainitsemasi "valuuttakauppasignaalijärjestelmää tarjoavan Yhdysvaltalais-Panamalaisen yrityksen" toimitusjohtaja Ana Miranda astu esiin? Miksi hän ei julkaise internetissä tiedotetta, jossa kertoo yrityksen toiminnasta? Miksi Hannu ei lähettänyt Ruotsin mummonmökistä tiedotetta? Mökissä oli kuitenkin internet-yhteys ja Hannulla kolme kännykkää.
MIKSI? MIKSI? MIKSI?
Ana Mirandaa kyselet, kysy samalla miksi KRP kyselee Panamasta yli 200 miljoonaa dollaria ja miksi he eivät tuota julkaise suomessa?
Miksi tarvitsisi julkaista mitään tämän ajojahdin aikana, kun kerran asia ei Suomen viranomaisille edes kuulu?
Miksi Hannu tuli Ruotsin poliisin mukaan thaimaasta Ruotsiin, eikä kadonnut kymmenien miljoonien kanssa, kun aikaa kerran oli?
Miksi kyselet tällaisia kysymyksiä, mihin on jo vastattu useasti?
Voin todistaa sen että valuuttakauppasignaalijärjestelmä oli toimiva ja niin voi moni muukin.
Näet sen vielä.
"Ana Mirandaa kyselet, kysy samalla miksi KRP kyselee Panamasta yli 200 miljoonaa dollaria ja miksi he eivät tuota julkaise suomessa?"
Miksi rehti reilukerho toimi bulvaanin suojista nimellisesti Panamasta käsin? Miksi käytettiin rekisteröintiin jonkun slummiasukkaan tai olemattoman henkilön nimeä?
"Miksi tarvitsisi julkaista mitään tämän ajojahdin aikana, kun kerran asia ei Suomen viranomaisille edes kuulu?"
Luulisi sinun jo oppineen, että asia kuuluu Suomen viranomaisille jos toimintaa on Suomessa ollut.
"Miksi Hannu tuli Ruotsin poliisin mukaan thaimaasta Ruotsiin, eikä kadonnut kymmenien miljoonien kanssa, kun aikaa kerran oli?"
Näytä minulle missä Ruotsin poliisi noin kertoo.
"Miksi kyselet tällaisia kysymyksiä, mihin on jo vastattu useasti?"
Kerro sinä miksi rehti reilukerho jätti serverinsä maksun maksamatta? Minusta tuo on selkeä osoitus siitä että tarkoitus todella olikin kadota eikä haluttu kantaa yhtään mitään sellaisia velvoitteita joita voitiin katoamisella välttää.
"Voin todistaa sen että valuuttakauppasignaalijärjestelmä oli toimiva ja niin voi moni muukin."
Kun teet sen omalla nimelläsi ja naamallasi me kuuntelemme sinua. Ennen sitä on uskottavuutesi nolla.
Taas sen ihmeelisen flash-kikkareen taianomaiset kyvyt voidaan todistaa. Miksi et todista? Miksi ajat ihmisiä itsemurhiin. Miksi Ana ei vaivaudu esiin? Missä pirussa ne rahat sitten on?
tahkonnut sillä
"Voin todistaa sen että valuuttakauppasignaalijärjestelmä oli toimiva ja niin voi moni muukin."
TOIMIVALLA valuuttakauppajärjestelmällä?
Paljonko ne "moni muukin" on tahkonneet?
Koska esittelette järjestelmän tomivuuden realiaikaisesti esim. ajankohtaisessa kakkosessa?
Taitaa kuitenkin sinunkin kohdallasi ainoa toimiva järjestelmä olla suomen sosiaalihuoltojärjestelmä!
Ana Mirandan rooli offshoreyrityksissä?
Minäpä opetan sinua;
Offshoreyritysten toimitusjohtajat eivät koskaan astu esiin selvittelemään toimintaansa, koska yritystyyppi on juuri sellainen ja toiseksi he usein ovat mukana
vain lainmääräämän identiteettin puitteissa allekirjoituksineen ja eivät juurikaan osallistu muutenkaan yrityksen varsinaiseen toimintaan ja se on täysin ko. maan lainsäädännön mukaista rehellistä toimintaa.
>Itse ihmettelen, miksei mainitsemasi "valuuttakauppasignaalijärjestelmää tarjoavan Yhdysvaltalais-Panamalaisen yrityksen" toimitusjohtaja Ana Miranda astu esiin? Miksi hän ei julkaise internetissä tiedotetta, jossa kertoo yrityksen toiminnasta?
Toiseksi mikä Ana Miranda on selvittelemään Neron ja valuuttakauppasignaalijärjestelmän kehittelijän Hannu Kailajärven luomusta?
Hannuhan halusi esitellä vastikkeellista tuotettaan avoimesti KRP.lle jo vuonna 2007 M.O.T. ja toistamiseen Ruotsissa 2008 lopulla, mutta ei kiinostanut tuollainen "SIVUSEIKKA" vielä silloinkaan.
No kolmas kerta toden sanoo ja se tuleekin sitten oikeuden edessä ja jos sitä vieläkin yritetään estää, niin EOK:n Juntusen mediatalo tekee videon, kunhan tuo
tahallaan viivytetty matelemalla etanan lailla etenevä Kailajärven esitutkinta saadaan loppumaan.
Nythän odotellaan oikeusapupyyntöjä ulkomailta ja otetaan aurinkoo samalla ja veronmaksajien maksama palkka juoksee! Kivaa hommaa varmaan.
jotakin tuosta Ana "anakonda" Mirandan putkasta?
Minkälainen todiste tai "pankkikirja" on taskussasi siitä "anakondan" haliitsemasta valuuttakauppatilistäsi?
Kuinka ne valtuudet käyttää rahojasi "anakondalle" annoit?
Koska muuten viimeksi sait saldotiedon siitä "anakondan" hallitsemasta ja pyörittämästä valuuttatilistäsi?
Koska muuten viimeksi "kotiutit"?
Onko tuo OFFSHORE hoimma kuinkakin "jännää" tuollaisesta takarivin TAAVISTA?
>jotakin tuosta Ana "anakonda" Mirandan putkasta?
Et siis edelleenkään ymmärrä Anan ja offshoreyrityksen suhdetta? Sanoisin, että Aapon päähänkin meni lukeminen helpommin.
>Minkälainen todiste tai "pankkikirja" on taskussasi siitä "anakondan" haliitsemasta valuuttakauppatilistäsi?
Edelleenkin kts.edellinen vastaus!
Kuinka ne valtuudet käyttää rahojasi "anakondalle" annoit?
Pakkomielteestäsi riippumatta KTS.ed.vast.
Koska muuten viimeksi sait saldotiedon siitä "anakondan" hallitsemasta ja pyörittämästä valuuttatilistäsi?
"anakonda" hallitsee ainoastaan SINUN aivoissasi. Mene lääkäriin!
>Koska muuten viimeksi "kotiutit"?
16.2.2008 toki vain 10k, mutta palkka(minulle vaimolle) on juossut sen päälle, että kyllä tässä ihan hyvin on pärjätty, kun ei ole velkaa talosta eikä huvilasta enää.
Onko tuo OFFSHORE hoimma kuinkakin "jännää" tuollaisesta takarivin TAAVISTA?
Onhan se ja varsinkin, kun ne aina silloin tällöin lähettivät rahaa tililtään minulle.:)
Ja nyt sitten vai iloisesti taas kirjoittamaan, kuinka vouti vielä vie minultakin kaiken ja joudun linnaan.;) Ja kun kirjoitat, niin vilkaise aina välillä peiliin, kuinka vihreänä käyt.HEH!
"Offshoreyritysten toimitusjohtajat eivät koskaan astu esiin selvittelemään toimintaansa, koska yritystyyppi on juuri sellainen ja toiseksi he usein ovat mukana vain lainmääräämän identiteettin puitteissa allekirjoituksineen"
Yritystyyppi on sellainen :-), olipa selitys. Yritystyypillä tarkoitat hämäräyritystä. Ana Miranda on tosiaan pelkkä nimikirjoitus ja voi tosiaan olla jopa väärennetty nimikirjoitus. Huvittavaa, että reilukerho näki tarpeelliseksi turvautua tuollaiseen.
"selvittelemään Neron ja valuuttakauppasignaalijärjestelmän kehittelijän Hannu Kailajärven luomusta?"
Trollilta haisee pahasti.
"No kolmas kerta toden sanoo ja se tuleekin sitten oikeuden edessä ja jos sitä vieläkin yritetään estää,"
Älä huoli, pääsette kyllä esittelemään. Taitaa kuitenkin esittely lässähtää ikävästi, kun Hannulla ei ole mitään esiteltävää eikä todisteitakaan puheittensa tueksi.
"kunhan tuo tahallaan viivytetty matelemalla etanan lailla etenevä Kailajärven esitutkinta saadaan loppumaan."
Uotin mielestä keissi etenee ripeästi. Miksi hän niin sanoi, jos se ei pidä paikaansa?
"Nythän odotellaan oikeusapupyyntöjä ulkomailta ja otetaan aurinkoo samalla "
Syyttäjän ja poliisinko pitäisi jättää lomansa väliin ihan vain sinun, Hannun ja 10 000 toopen takia?
Sponssinpökäle ei näemmä ole vieläkään ymmärtänyt mitä kello on lyönyt...
Kun kerran puhutaan rehdistä kerhosta niin miksi eräät suomalaisyhtiötkin käyttävät veroparatiiseja hyväkseen. ???
>Ana Miranda on tosiaan pelkkä nimikirjoitus ja voi tosiaan olla jopa väärennetty nimikirjoitus. Huvittavaa, että reilukerho näki tarpeelliseksi turvautua tuollaiseen.
Ei pääse yritysrekisteriin väärennetyillä nimikirjoituksilla ja mm. Finnairin reilukerho
toimii myös offsoreyritystenkin kautta, kuten myös monet muut ns.luotettavat yritykset.Että revi siitä huumoria!
>Uotin mielestä keissi etenee ripeästi. Miksi hän niin sanoi, jos se ei pidä paikaansa?
Siksi, että sinä suolimuromaisesti vääristelet ja irroitat törkeästi lauseen asiayhteydestään.
Vai miksi sitten Uoti sanoo näin;
Suomessa meille on viritelty vastaavaa juttua jonkun aikaa Wincapitan ympärille. Rahaa meni sisään ja sitä tuli ulos, suuri joukko ihmisiä jäi palelemaan. Oli asia sitten niin tai näin, menettely tulee kestämään vuosia, vaikka se on mittasuhteiltaan aivan olematon Madoffin juttuun verrattuna.
Tai sitten samasta kirjoituksesta näin;
Suomessa rikosmenettelyt erityisesti talousrikosjutuissa ovat teatteria, joissa käsikirjoitukset tehdään pitkän kaavan mukaan. Meillä pidetään tärkeänä, että oikeudenkäynnit näyttävät hyviltä, puhutaan paljon ja käydään loputtomasti lippuja ja lappuja läpi, vaikka asiat olisi mahdollista ratkaista paljon amerikkalaisemmin, nopeasti ja tehokkaasti.
Sitten esimerkki miten ripeästi asiat hoidetaan USA:ssa, PALJON monimutkaisemmassa asiassa.
Madoff otettiin kiinni joulukuussa 2008, siis 6 kuukautta sitten. Maaliskuussa tänä vuonna hän tunnusti syyllisyytensä ja tänään hänet tuomittiin. Koko menettely kesti 6 kuukautta, vaikka kyse oli kymmenistä miljardeista dollareista ja hyvin monimutkaisesta jutusta.
... sellaista juttua, että Jenkkilässä kaikki on niin suurta, niin suurta, että pois edestä risut ja männyn kävyt? Aamusella aletaan rakentamaan taloa ja jo iltasella ensimmäiset asukkaat saa häädön? Jenkeissä on kaikki suurta ja mahtavaa. Ainakin niin halutaan viestittää ulkomaailmalle.
Oletko oikeesti sitä mieltä, että sellainen tuomio, minkä Madoff sai on Hannulle oikeudenmukainen tuomio? Mieti nyt oikeesti vähän. Jenkeissä kaikki mitataan suuruudella. Jos Madoff on viritellyt pyramidiaan parikymmentä vuotta ja se kuitataan sillä, että Madoff saa kakkua lusittavakseen 150 vuotta, niin onko oikeus tapahtunut? Paljonko se Madoffin tuomio helpottaa niitä, ketkä joutuivat kuseen sijoittaessaan Madoffin pyramidiin? Ei muuten auta paskaakaan. Heppu istuu kuolemaansa asti, mutta moni sijoittaja kituu kuolemaansa asti.
Se on helppo pistää asioille päätepiste sillä, että joku tuomittiin 150 vuodeksi vankeuteen ja kaikki on sitten sillä selvää. Oikeus on kokoontunut ja tuomiot on annettu, joten suukki suppuun ja kirjankannet kiinni? Tuotako on oikeudenmukaisuus? Jos Hande tuomittais 100 vuodeksi vankilaan, niin olisiko silloin oikeus tapahtunut? Juttua ei koskaan enää avattaisi, vaan kaikki olisi siinä? Koskaan siitä ei sais valittaa (paitsi Hande) ja jokainen valittaja sais aina vastaansa, että so sorry, mutta tuomioistuin on antanut päätöksensä.
Eli Jenkkilässä tolleen pistetään piste asialle. Onko se teidän clubilaisten niin kovasti ihannoimanne oikeusvaltion tunnus? Äkkiä vaan Hannun juttu oikeuteen ilman, että kaikkia ratkaisevia asioita on istunnossa mukana.
Ja mitaan ette voi...
Taisit jättää avainlainauksen kopioimatta, sen uusimman. Etkö jättänytkin, sponssinpökäle? Viimeiseen asti valmiina sumuttamaan, tyypillinen sponssi.
>Oletko oikeesti sitä mieltä, että sellainen tuomio, minkä Madoff sai on Hannulle oikeudenmukainen tuomio? -----
???????
Ja vielä nuhteet päälle?????
>Mieti nyt oikeesti vähän.
KYLLÄ! Mietin todellakin.;)
... hoette jatkuvasti, jotta miten Jenkeissä kaikki hoidetaan nopeasti ja Suomen pitäisi ottaa oppia Jenkkien tavasta hoitaa asioita. Samalla te haukutte Suomen oikeuslaitosta ja Suomen poliisin tekemää tutkintaa. Onko teidän mielestänne sitten oikein, että juttu viedään keskeneräisenä tuomioistuimeen? Näin te ainakin haluatte antaa ymmärtää.
Olisko teidän mielestänne oikein, että Handelle annettais Jenkkien käytännön mukaan 100 vuotta kakkua ja juttu olis sitten sillä hoidettu?
Ja mitaan ette voi...
"Äkkiä vaan Hannun juttu oikeuteen ilman, että kaikkia ratkaisevia asioita on istunnossa mukana."
Voisiko asiaa enää paremmin ilmaista!?!
Satusetä*
Kerrohan Ada oletko sä asunut Jenkeissä tai oletko sä koskaan edes käynyt siellä?
Sä olet kyllä kaikkien alojen asiantuntija. Mun mielestä sä voisit silti ottaa vaihdon.
... silleen käymässä, että olen "opiskellut" (lue; ryyppymatka) Yosemiten kansallispuistossa kehitysmetsätaloutta. Siellä tosin pesukarhujen kanssa keskustellessa ei tullut puhetta Jenkkien lainsäädännöstä.
Ja mitaan ette voi...
>Sä olet kyllä kaikkien alojen asiantuntija.
Varsinkin suurten yritysmyynnin asiantuntija ja kirjanpidon expertti.;)
Jenkeissä oli kuulemma tässä Madoff-tapauksessakin tuhansia tutkijoita, josta hänellä ei toki ole antaa pienintäkään lähdetietoa, mutta sehän ei meidän murmelia haittaa, vaan pauhaa seuraavaan asiaan silmää räpäyttämättä.
... on aivan toisenlaiset resurssit alkaa tutkimaan jotain pyramidihuijausta, toisin kuin meillä Suomessa. Tollaset huijaukset ovat siellä arkipäivää, kun taas Suomessa harvinaisempia.
Ja mitaan ette voi...
"ja mm. Finnairin reilukerho
toimii myös offsoreyritystenkin kautta, kuten myös monet muut ns.luotettavat yritykset."
Onko Finnairilla katuosoitetta? Onko sillä puhelin- ja fax-numeroa? Prepaid numeroita ei lasketa. Onko Finnairilla toimitiloja? Osaako Finnair suojata serverinsä? Onko Microsoft Word Finnairin valinta tietokantaohjelmistoksi? Vaihtoiko Finnair osakkeensa lisensseiksi Ratan pelossa? Osaako Finnair päivittää serverin, ilman että koko serveri pitää lähettää laivalla Panamaan? Hoitaako Finnair serverilaskunsa kunnialla? Oliko Finnairin pääjohtaja kuukausikaupalla teillä tietämättömillä, piileskelikö hän nässjöläisessä mökkerössä ja valehteliko hän naapureilleen tekevänsä mökkiremppaa? Onko Finnairin pääjohtaja tutkintavankeudessa? Kirjoittelevatko Finnairin asiakkaat verkkoon ihme satuja Finnairin vastaisista salaliitoista ja rahasukujen yrityksistä raunioittaa yhtiö? Löydätkö televisiosta Finnairin asiakkaita itkua tuhertaen vertailemassa Finnairin pääjohtajaa Jeesukseen?
Et viitsisi vertailla Winkkaria oikeisiin firmoihin. Ne vertailut aina päättyvät sinulle niin ikävästi.
Sinulle Ada tiedoksi,vielä sinunkin "naamasi" venähtää,kun Hannu todetaankin s y y t t ö m ä k s i...Haista sinä jo iso P--kakasa!! Olet aina tietävinäsi kaiken..sinulle itsellesi tulee vielä kiva määrä "koppia""..oletko "vasikka"? ent.toimittaja olet...
>Et viitsisi vertailla Winkkaria oikeisiin firmoihin. Ne vertailut aina päättyvät sinulle niin ikävästi.---
Helpottiko pelleä, kun sai puhaltaa tyhjäksi?:)
Harmi vain, että pitkä juttusi oli huono vastine, koska se ei liittynyt mitenkään aiheeseen.;)
Kysymys oli nimittäin offshoreyrityksien luotettavuudesta, mutta sehän olisi ollut sinult liikaa vaadittu, että olisit osannut antaa vastineesi aiheeseen.:)
Kun on lusikalla annettu, niin ei voi kauhalla vaatia. PELLE!
Mutta ettet ala itkemään, niin kommentoin yhtä lausettasi;
>ja valehteliko hän naapureilleen tekevänsä mökkiremppaa?-----
Ei valehdellut, koska hän teki mökkiremppaa.;) HEHHEH! Anteeksi, että nappasin sulta tikkarin!:)
"Ei valehdellut, koska hän teki mökkiremppaa.;) HEHHEH! Anteeksi, että nappasin sulta tikkarin!:)"
Aika pitkään kesti pienen mökkerön remppa. Hannu ei taida olla kovin kaseva remontti-reiskana? :-P Noh, tulitpa nasevalla heitollasi todistaneeksi, että Winkkari oli sittenkin rehellinen valuuttakauppiaiden reilukerho, mutta sehän sinun tarkoituksesikin oli.
Muuten annoit valtavan hyvän vastauksen siihen miten Winkkaria kannattaa verrata oikeisiin firmoihin. Määrittelit jopa kysymyksenasettelun uudestaan, oivasti toimittu.
Tämä aihe saa kaltaisesi älykkään kirjoittelijan, noinkin pahasti pois tolaltaan.
Antakaa nyt muut edes vähän armoa, ettei pojulla mene tikkari väärään kurkkuun. On oikeastaan hiukan epäreilua vastata tälle monipersoonalle, koska hän ei voi sairaudelleen mitään!
Eli nyt vähemmän kiusatkaa tätä viisasta pojua, voi mennä muuten pojulta yö unet ja äiti joutuu sitten paapimaan, lukemaan iltasatua ja rukoilemaan, kun pahat tädit ja sedät kiusaa, hävetkää!
Setämies
rahoja piilottelevat huijarit näyttävät olevan jo ihan pois tolaltaan, taitaa olla omaisuus jäissä.
Setämiehellä = Satusedällä = Ajankohtaisen kakkosen ohjelman Sakarilla näyttää vaan olevan kauhean vähän sitä varsinaista asiaa. Taisi sanottava loppua siihen, kun hän vertasi Hannua Jeesukseen ja tuhersi itkua TV:ssä.
Hyvä vertaus tuo Winkkari = Finnair. Ei ihme, että joku winkkarilainen ehti jo parkaista hädissään.
että kirjoittaminen täällä on aiheuttanut voimakkaan alkeellisen defenssin. Harmittaako totuus todella noin paljon, lupaan kirjoittaa vähemmän, ettei sinua ala sattumaan.
Oletko koskaan ajatellut, kuinka sairas todella olet tai pystytkö kokemaan tuota sairautta sairautena, vai saatko kenties tästä jotain seksuaalista tyydytystä ja jos saat, niin onko näppäimistö tahmea ja ruutu likainen? :D heh heh
Kipu se on päänsärkykin!
hehehehe
Setämies
heh heh
Ps. Vituttaako?
Jos saat kysyttya korpilta pari kysymysta niin hyva on.
Korppi on lintu. Tiedän kyllä, että viime kesänä winkkarilaiset päivystivät peltojen laitamilla, että tuleeko se Feeliks-lintu takaisin enteenä Winkkarin aukeamiselle. Minulla vaan ei ole tapana linnuille puhella.
Vai tarkoitatko korpilla jotain rikollisslangia? Hyvä, että osaat sitä jo noin käyttää. Osoittaa sopeutuvaisuutta sinulta.
Sairauksien perään kyselee henkilö, jonka mielestä Hannu on verrattavissa Jeesukseen?
järjestelmän toimivuuden .
Missä olisi pienen pieni totuuden jyvänen ?
Kyllä varmasti valuuttakauppasignaalijärjestelmä ( huh. mikä sanahirviö) oli toimiva .
Silloin kun punainen lamppu paloi virta oli kytketty ja järjestestelmä toimi ja tämänhän kirjoittaja ja moni muu voi todistaa milloin vain .
Miten on rahojen laita ?
Missä tuotot ja tilitykset tämän järjestelmän avulla hankituista rahoista ? Oikeata
rahaa ei winkkarin mielikuvistusta .
Todista vielä sekin .
ja teksti tulee perseestä
Jeremiaadisi ei oikeastaan ansaitsisi vastausta, mutta antaa nyt mennä kun kerran aloitin.
"Ymmärtänette varmaan että näitä puheluita on mahdoton todistaa muuta kuin meidän kuulijoiden kertomusten perusteella.?
Aivan, siksi emme sinua edes usko.
"Kenellä on valtaa määritellä mitä saa uutisoida?"
Viime kädessä uutisvälineiden omistajilla. Tosiasiassa uutisvälineet pyrkivät mielyttämään asiakkaitaan, jotta asiakkaat maksaisivat palvelusta.
"Miksi Suomessa toteutetaan näennäistä lehdistönvapautta, joka pitää sisällään tietyn uutisoinnin uutisoinnin lähinnä \\\\\\\\\\\\\\\"kuntatiedotteessa\\\\\\\\\\\\\\\"?"
Sekavasti ilmaistu, enkä ymmärrä mitä tarkoitat. Olen asunut vuosia maassa, jossa lehdistönvapautta ei ole ja näen kyllä että Suomen tilanne ei ole sinne päinkään vastaava.
"Miksi Hannu Kailajärvi ei saa todistaa?"
Aivan varmasti saa. Oikeudessa.
"Miksi Suomi yrittää tehdä uuden maailmanennätyksen siinä, kuinka kauan ihmistä voi pitää tutkintavankeudessa, ilman että edes syytteitä nostetaan tai että kerrottaisiin, mikä rikos tai missä rikos on tapahtunut?"
Höpötystä. Maailmanennätys muuten mitataan vuosikymmenissä. Ihan vain tiedoksesi, kun seuraavan kerran yrität liiotella.
"Onko Sisäasiainministeriön Jouni Laiho tämän ajojahdin yksi juoksupoika?"
Ei.
"Onko Salla Vuorikosken palkitseminen näyttävästi, ennen edes ainoatakaan syytettä, puolueetonta oikeudenkäyntiä estävä tapahtuma?"
Ei.
"Voidaanko Suomessa edes tämän valtavan mediakampanjan jälkeen järjestää puolueetonta oikeudenkäyntiä, kun huomioidaan että tuo uutisointi on aiheuttanut itsemurhia ja perhetrategioita?"
Kanna vaan vastuu omista teoistasi, äläkä sälytä niitä uutisoinnin niskaan. Jos jotain tragedioita on seurannut ovat ne ponzinpyörittäjien ja sponssien harteilla.
"Onko minun mahdollista kirjoittaa, ilman että joudun vainon kohteeksi?"
Näköjään on.
"Tiedän 100% varmuudella että tuo signaalijärjestelmä oli toimiva;"
Sinä sitten tuot todisteesi oikeuteen ja asia on sillä selvä.
"Miksi poliisia ei kiinnosta Moneybookersin ulkopuolelta tulleet rahalähetykset?"
Vähän turhan aikaista sanoa ettei kiinnosta. Jos mielenkiintoa haluat virkavallalta niin kerro tietosi verottajalle :-)
"Miksi henkilöt, jotka ovat koittaneet järjestäytyä, ovat joutuneet vainon kohteeksi?"
Mikä vaino?
"Miksi henkilöitä, joissa on mm. sotiemme veteraaneja, on ollut vangittuna ja joutuneet sairaala hoitoon tuon seurauksena?"
Varmaan sen johdosta, että heitä tutkitaan rikoksesta.
"Miksi KRP on valehdellut että päätekijä on tunnustanut, joka aiheutti mm. Turussa itsemurhan junan alle, vaikka Kailajärveä ei oltu edes kuulusteltu?"
Todista väitteesi, kaikki niistä.
"Miksi Kailajärvi kuvailee elohopeamyrkytystä muistuttavan olotilan?"
En ole kuullut hänenkuvailevan mitään. Eikö hän olekaan eristyksissä betonivuoteella?
"Miksi meille tehdään näin?"
En ole samaa mieltä, että teille tehdään kuvailemallasi tavalla, mutta se mikä teille tapahtuu on seurausta siitä että olette rikokseen lähteneet mukaan.
"Jeremiaadisi ei oikeastaan ansaitsisi vastausta, mutta antaa nyt mennä kun kerran aloitin."
No annoit mennä, hieno alku!!! aplodit sille!!!
"Aivan, siksi emme sinua edes usko."
Hyvä alku on tunnustaa käyttävänsä itsestään monikkomuotoa, jolloin on helpommin ymmärrettävissä "kaikien" vastaajien motiivit.
"Viime kädessä uutisvälineiden omistajilla. Tosiasiassa uutisvälineet pyrkivät mielyttämään asiakkaitaan, jotta asiakkaat maksaisivat palvelusta."
Miellyttäminen on huomattu lähinnä sensaatiohakuisuudella, ilman vailla totuuspohjaa. Vastauksesi ei kuitenkaan kerro sitä, kuka voi kieltää uutisoimasta.
"Sekavasti ilmaistu, enkä ymmärrä mitä tarkoitat. Olen asunut vuosia maassa, jossa lehdistönvapautta ei ole ja näen kyllä että Suomen tilanne ei ole sinne päinkään vastaava."
Voisitko jotenkin todistaa edes sen että olet asunut muualla, kuin suomessa?
Suomi ei todellakaan ole vastaava, vaan verrattavissa Pohjois-Koreaan.
"Aivan varmasti saa. Oikeudessa."
Toivottavasti ja mielellään julkisesti!
"Höpötystä. Maailmanennätys muuten mitataan vuosikymmenissä. Ihan vain tiedoksesi, kun seuraavan kerran yrität liiotella."
Olisit edes yrittänyt vastata, mutta ymmärrän että on vaikea vastata aiheeseen, mikä muissa pohjoismaissa vastaa 3 kuukauden aikaa.
Noihin kahteen kysymykseen olisit voinut edes yrittää vastata, mutta ymmärrän että arka aihe saa aina ihmisen tavallaan "hiljentymään"
Kanna vaan vastuu omista teoistasi, äläkä sälytä niitä uutisoinnin niskaan. Jos jotain tragedioita on seurannut ovat ne ponzinpyörittäjien ja sponssien harteilla."
Kannan kyllä vastuuni omista tekemisistäni, mutta kantaako KRP ja media? KRP ei ollut edes kuullut Hannua kun tuo uutisointi tunnustuksesta tehtiin ja siksi yksi ihminen kuoli!
"Näköjään on."
Eli sananvapaus on oikeasti muutakin kuin sananhelinää...!
"Sinä sitten tuot todisteesi oikeuteen ja asia on sillä selvä."
Niin ja niin tuo muutkin ja sitten on eräillä kusi sukassa! heh heh
"Vähän turhan aikaista sanoa ettei kiinnosta. Jos mielenkiintoa haluat virkavallalta niin kerro tietosi verottajalle :-)"
Tähän mennessä nuo tositteet ovat aina kadonneet tai niitä ei ole noteerattu tai itseasiassa niitä ei ole... siis poliisin mukaan... hehehe
"Mikä vaino?"
Niin, siis se että koitetaan laittomasti viedä ihmiseltä ajokortti, tosin onnistumatta, ei ole laitonta, eihän?
"Varmaan sen johdosta, että heitä tutkitaan rikoksesta."
Niin, kaikista suurimmat rikolliset ovat tottakai yli 80 vuotiaita SOTAVETERAANEJA ja ilman ja muuta aloittaneet rikollisen uransa vasta vanhoilla päivillä, hehe heh heh!
"Todista väitteesi, kaikki niistä."
Käsittääkseni todistaminen on toisten harteilla ja liittyy lähinnä syyllisyyden todistamiseen, hehe
"En ole kuullut hänenkuvailevan mitään. Eikö hän olekaan eristyksissä betonivuoteella?"
Minä olen kuullut ja hänen äitinsä oli myös huolissaan, vanhaa ihmistä kiusaavat, sairasta! Teillä ei ole mitään moraalia!
"En ole samaa mieltä, että teille tehdään kuvailemallasi tavalla, mutta se mikä teille tapahtuu on seurausta siitä että olette rikokseen lähteneet mukaan."
Ensinnäkin ei ole osoitettu, mikä rikos on tapahtunut ja missä se rikos on tapahtunut. Kysy poliisilta näitä asioita ja tule sitten uudestaan kyselemään.
Oppia ikä kaikki!
"Miellyttäminen on huomattu lähinnä sensaatiohakuisuudella, ilman vailla totuuspohjaa. "
Sinä väität, ettei uutisilla ole totuuspohjaa mutta kuka tahansa voi nähdä, että Winkkari katosi, Hannu pakeni, serverinmaksu jätettiin hoitamatta, rahoja ei ole missään, ohjelmisto oli kikkare jne.
Entä mitä vastapuoli väittää: rahasuvut juonittelevat (mitkä rahasuvut?), media vaikenee (vaikka artikkeleja on julkaistu ihan riittämiin ja televisioonkin pääsitti nyyhkimään), Hannua on kidutettu (missä todisteet?), treidaus oli ihan totta (missä tositteet?), todisteet katoavat (vaikka sinä olet ottanut tietysti kopiot niistä?), tutkinta ei etene (Uoti on eri mieltä, muistatko vielä Uotia), poliisi ei tiedota/poliisi tiedottaa (koeta jo päättää mistä vingut), Hannua ei uskalleta ottaa kiinni koska ministeri on mukana (uskallettiinpas, ähäkutti).
"Vastauksesi ei kuitenkaan kerro sitä, kuka voi kieltää uutisoimasta."
Ei kukaan kiellä, mutta pitäisi olla jotain uutisoitavaa. Lisäksi lehdistö käyttää lähdekritiikkiä, eivät he usko ihan mitä tahansa ihan vain sen vuoksi etä sinä jotain väität. Odota vaan kun oikeudenkäynnit alkavat, niin olette taas uutisissa.
"Voisitko jotenkin todistaa edes sen että olet asunut muualla, kuin suomessa?"
:-) Aika heikoissa kantimissa on winkkarilaisten puolustus, jos se lepää sen varassa että minun pitää todistaa ulkomailla asumiseni... Winkkaristahan tässä oli kyse eikö niin?
"Suomi ei todellakaan ole vastaava, vaan verrattavissa Pohjois-Koreaan."
Taidat olla pumpulissa kasvanut. Ihan oikein, että sinun kaltaisesi inisijä on joutunut ahtaalle. Mitä läksit sekoilemaan ponziin mukaan.
"Olisit edes yrittänyt vastata, mutta ymmärrän että on vaikea vastata aiheeseen,"
Miksi yrittää vastata johonkin, joka ei pohjaa mihinkään todelliseen? Ei Hannu ole ollut mitenkään poikkeuksellisen pitkään vankeudessa. Sinä jätät huomioimatta, että jutussa on 10 000 asianosaista. Suomen suurin talousrikos, vai tiedätkö muka suurempaa?
"Kannan kyllä vastuuni omista tekemisistäni,"
Ei siltä vaikuta. Vahvasti olet kieltovaiheessa vielä ja jos et tähän mennessä ole hyväksynyt mikä oli kupletin juoni, et sitä tule vastaisuudessakaan tekemään. Sinä tulet vielä 20 vuodenkin päästä känisemnään, että treidausta oli ihan varmana, mutta ne rahasuvut.
"KRP ei ollut edes kuullut Hannua kun tuo uutisointi tunnustuksesta tehtiin"
Syvälle menet valheisiisi. Luuletko, että poliisi ei olisi useaan viikkoon påidätyksen jälkeen kuulustellut Hannua lainkaan?
"Niin ja niin tuo muutkin ja sitten on eräillä kusi sukassa! heh heh"
Tarkoitatko niitä Hikon analysoimia itsetehtyjä Excel-taulukoita? Sitä aineistoa, jota keräsitte verkkoon ja jonka minäkin imuroin, kun se oli vielä saatavilla?
"Tähän mennessä nuo tositteet ovat aina kadonneet tai niitä ei ole noteerattu tai itseasiassa niitä ei ole... siis poliisin mukaan... hehehe"
Ja sinäkö et osannut ottaa kopioita tositteistasi? Nytkö ovat lopullisesti kadonneet? Voi voi harmi, kun olisi voinut niin helposti todistaa Winkkarin treidaus. Harmi harmi.
""Mikä vaino?"
Niin, siis se että koitetaan laittomasti viedä ihmiseltä ajokortti, tosin onnistumatta, ei ole laitonta, eihän?"
Hohhoijaa, saisit tuntea iranilaisen kiväärinperän iskevän ohimoosi, niin loppuisi tuo nillittäminen vainosta. Vai et ajokorttiasi meinannut saada uusittua, huhhuh mitä vainoa.
"Niin, kaikista suurimmat rikolliset ovat tottakai yli 80 vuotiaita SOTAVETERAANEJA"
Taisit mainita viestissäsi sotaveteraanit vain yhtenä ryhmänä, nyt käännät puheen vain heihin suurimpina rikollisina, aivan kuin olisin sitä tarkoittanut. Tuollaista nimitetään logiikassa olkimies-argumentiksi. Jallet tiennyt, niin se on väärä argumentointitapa.
Niljakasta, että yrität sotaveteraaneilla ratsastaa. Sinun kaltaisesi sponssinpökäle on heistä mahdollisimman kaukana. Sota-aikana sinä olisit karannut Ruotsiin alta aikayksikön.
"Käsittääkseni todistaminen on toisten harteilla ja liittyy lähinnä syyllisyyden todistamiseen, hehe"
Pysy vain käsityksessäsi, sinulla tulee olemaan kivaa oikeudessa.
"Minä olen kuullut ja hänen äitinsä oli myös huolissaan, vanhaa ihmistä kiusaavat, sairasta!"
Nähdäkseni he, jotka raahasivat Hannun äidin televisioon omia tarkoitusperiään palvelemaan ovat ne todelliset kiusaajat. Sairasta tosiaankin. Sinä et ole kuullut mitään, eikö nimittäin Hannu ollut eristyksissä?
"Ensinnäkin ei ole osoitettu, mikä rikos on tapahtunut"
Sinä olet rikollinen siitä lähtien kun olet rikoksen tehnyt, et siitä lähtien kun oikeus on niin tuominnut. Jos raiskaat jonkun naiset olet raiskaaja siitä lähtien kun sen teit. Vai kuvitteletko, ettet ole rikollinen jos et jää kiinni ja joudu oikeuteen tuomittavaksi?
"ja missä se rikos on tapahtunut."
Missä sinä sponssasit?
sijoittaneet n. 4000 ns. "jäsentä" kanssasi aivan samaa mieltä?
Ovatko he mahdollisesti joutuneet rikoksen uhreiksi sijoittamalla WinCapita kusetukseen n. 35 miljoonaa euroa saamatta niistä edes yhtä euroa takaisin viimeisen 18 kuukauden aikana.
Mahtaako petoksen tunnusmerkistä täyttyä? No täyttyyhän se 400% varmasti.
Missä muuten omat WinCapitaan sijoittamasi rahasi tällähetkellä ovat?
Kukia niillä käy kauppaa ja missä?
Koska olet viimeksi saanut suullisen tai kirjallisen raportin sijoitustililisi tuotoista?
Kukia muuten nsitä sinun sijoitustiliäsi hallitsee ja käyttää?
Millä ja koska antamillasi valtuuksillasi hän sitä valuuttakauppaa ja tiliäsi hallitsee?
Milloin muuten viimeksi nostit varoja sijoitustililtäsi?
Koska ajoit seurtaavan kerran ns. "kotiuttaa"?
Oliko muuten kivaa ja kannattiko WinCapita leikki?
Minä en tarkoita hikon taulukoita, vaan livetilillä tehtyjä treidaustuloksia, kopioiden klubin signaalia ja erästä dokumenttia mustaa valkoisella, hehehe...
Jos nyt vaikka järjestäisit itsellesi ensiksi aivot, jotta voisimme käydä yhdessä tätä keskustelua, eikä minun tarvitsisi koko ajan opettaa sinulle, kuinka keskustelussa oma argumentti ja perustelu esitetään.
Ihminen usein oppii virheistään ja jotkut todella tyhmät eivät edes niistä. On valitettavaa että sinun kohdalla ei ole tapahtunut edistymistä.
On kuitenkin kunnioitettavaa että et ole vielä siirtynyt tummeli linjalle ja ärtymyksesi on osoitettavissa lähes sivistyneesti.
On surullista että ajojahti on kohdistettu myös sydänpotilaisiin ja verenpainesairaudesta kärsivään ihmiseen, jolloin tuo veteraani sydänpotilas on joutunut sairaalahoitoon, kuten myös tuo verenpainetautia sairastava.
Ehkä olisi parempi että keskittyisin lauseisiin, jotka käsittelevät vähemmän sanoja/lause, jotta sinäkin saisit ne sisäistettyä.
Koitat olla nokkela sanavalinnoissasi ja koitat kääntää asiallisen keskustelun esim. nillittämiseksi, lisäten tekstiisi väkivaltaisia piirteitä, jolloin lähinnä henkinen ja todellinen älykkyytesi saadaan ihan täysillä esiin. Ihana huomata että tuollaista primitiivisyyttä vielä löytyy ja joku sen osaa sanoiksi pukea, joten siitä sinulle iso plussa!
Itse asiasisällön ymmärtäminen näyttää olevan heikompi puolesi, joten ehkä on parempi olla järkyttämättä saavutettua tasapainoa ja antaa sinulle sen verran rauha, ettei myös sinulle tule verenpaineeseen liittyvä sairaus tai hetkellinen ylimääräinen painetila, joka voisi aiheuttaa vaikka verenvuotoa päässäsi.
Se että olet henkisesti sairas ja se ettet sitä ole vielä ymmärtänyt, on täysin ymmärrettävää; henkilö, joka puhuu itsestään monikossa, on usein myös muuten hyvin hankalasti ymmärrettävä, varsinkin kun perustelut muuttuvat kirjoitetun tekstin, eikä asiasisällön mukaan.
Tiedät varmaan faktana, milloin Hannua on kuultu ja mitä kysymyksiä Hannulle on esitetty, sehän on selvä, kun voit väittää että minä osaltani valehtelisin. Kuitenkin, kuten aikaisemmin, lauot totuuksina asioita, joista sinulla ei ole mitään hajua ja kuten tiedämme, että käytät itsestäsi monikko muotoa, on meille myös selvää, kuka jaksaa hanakasti kaikille vastata. =)
Eli tsemppiä vaan sinulle ja toivottavasti kykenet vastaamaan kerrankin asiallisesti ja siten että vastauksesi ei ole haukkumista, lyttäävää tai muuten lapsellista, vaan perusteltua ja korrektia.
Eli heippa vaan ja pidä kivaa heppakarusellissa ja kokeile, jos vaikka voisit järjestää itsellesi kotibileet ihan vaikka keskenäsi, kun teitä on niin monta, heh heh
Mutta ihan kiva huomata, että olen aiheuttanut sinulle agressiota, jonka koitat muotoilla lauseeseen, "oikeudessa sitten nähdään"!
Olisi itseasiassa kiva jos ensin nostettaisiin syyte, jotta Kailajärvi pääsisi puolustautumaan. Ymmärrettävästi KRP ei tätä halua, kun ovat sattumoisin TODELLA heikoilla. hehe heh heh
Satusetä*
Paljon tekstiä, mutta ei yhtään asiaa Sakarilta.
"livetilillä tehtyjä treidaustuloksia, kopioiden klubin signaalia"
Milläs tuon osoitat? Millä osoitat, että treidassasi kopioit klubin viivästettyä signaalia?
"Jos nyt vaikka järjestäisit itsellesi ensiksi aivot, "
Yllättävää ylimielisyyttä sponssinpökäleeltä, mutta asiaa ei lainkaan.
"keskustelussa oma argumentti ja perustelu esitetään."
Missähän kohtaa argumentoit jotain ja missä kohtaa perustelet? Näytäppä viestistäsi joitain sellaisia kohtia.
"On valitettavaa että sinun kohdalla ei ole tapahtunut edistymistä."
Yllättävää ylimielisyyttä sponssinpökäleeltä, mutta asiaa ei lainkaan.
"ärtymyksesi on osoitettavissa lähes sivistyneesti."
Yllättävää ylimielisyyttä sponssinpökäleeltä, mutta asiaa ei lainkaan.
"Ehkä olisi parempi että keskittyisin lauseisiin, jotka käsittelevät vähemmän sanoja"
Yllättävää ylimielisyyttä sponssinpökäleeltä, mutta asiaa ei lainkaan.
"Koitat olla nokkela sanavalinnoissasi ja koitat kääntää asiallisen keskustelun "
Yllättävää ylimielisyyttä sponssinpökäleeltä, mutta asiaa ei lainkaan.
"Ihana huomata että tuollaista primitiivisyyttä vielä löytyy ja joku sen osaa sanoiksi pukea, joten siitä sinulle iso plussa!"
Yllättävää ylimielisyyttä sponssinpökäleeltä, mutta asiaa ei lainkaan.
"Itse asiasisällön ymmärtäminen näyttää olevan heikompi puolesi,"
Yllättävää ylimielisyyttä sponssinpökäleeltä, mutta asiaa ei lainkaan.
"Se että olet henkisesti sairas ja se ettet sitä ole vielä ymmärtänyt,"
Yllättävää ylimielisyyttä sponssinpökäleeltä, mutta asiaa ei lainkaan.
"kuten tiedämme, että käytät itsestäsi monikko muotoa,"
Yllättävää ylimielisyyttä sponssinpökäleeltä, mutta asiaa ei lainkaan.
"Eli heippa vaan ja pidä kivaa heppakarusellissa ja kokeile, jos vaikka voisit järjestää itsellesi kotibileet ihan vaikka keskenäsi,"
Yllättävää ylimielisyyttä sponssinpökäleeltä, mutta asiaa ei lainkaan.
"Mutta ihan kiva huomata, että olen aiheuttanut sinulle agressiota,"
""oikeudessa sitten nähdään"!"
??
No mutta Sakari, kenelläs sitä vaikuttaisi olevan aggressiotaso koholla ja kuka osoittaa ärtymystään :-P Olisiko kyseessä ihan Sakari-satusetämme? Vieläkö vertaat Hannua Jeesukseen? Taisi olla aikamoinen munaus jopa sinultakin.
Winkkarilaisen ei olettaisi osoittavan minkäänlaista ylimielistä asennetta ketään kohtaan. Teidän osaltanne toteutuu kolme vaihtoehtoa:
1) Winkkarilainen oli niin tyhmä ja sinisilmäinen, että uskoi rahansa epämääräisen ponzin huostaan. Uskoi raasu 400% puolivuotistuottoihin, kun treidaushistoriaa esiteltiin.
2) Winkkarilainen oli niin ahne, että upotti rahansa ponziin, vaikka ei treidaushistoriaan olisi ihan uskonutkaan. Kun ne kaveritkin saivat siitä rahaa...
3) Winkkarilainen tiesi missä ponzissa mennään, mutta ajatteli olevansa ovelampi kuin ponzinpyörittäjät ja osaavansa vetää sijoitukset ulos oikealla hetkellä. Koska winkkarilainen oli tietoinen ponzin oikeasta luonteesta, voi häntä pitää lähinnä moraalittomana tapauksena.
Toki winkkarilainen voi olla myös yhdistelmä edellisiä. Joka tapauksessa: tyhmä, ahne tai rikollinen, muita vaihtoehtoja ei oikein ole. Tuolta pohjalta on vaikea enää väittää, etteikö maine ole mennyt ja häpeä pukkaa päälle. Vaikkei sinulle päin naamaa mitään sanottaisi, niin selkäsi takana sinua nauretaan varmasti. Tiedäthän sinä sen toki itsekin.
Niin ja jos oikein katalasti sinulle käy, niin pääset vielä siihen pyllynrasvaukseen tutustumaan. Tummeli is your friend!!
>1) Winkkarilainen oli niin tyhmä ja sinisilmäinen, että uskoi rahansa epämääräisen ponzin huostaan. Uskoi raasu 400% puolivuotistuottoihin, kun treidaushistoriaa esiteltiin.
------
Nyt on jo suolimuroilla näköjään 400% puolivuotistuotoista puhe, kun aiemmin älämölöttiin vain 400% vuosituotoista.
Nytkö sitten puskette 800% vuosituotoilla loppupätkän?;) PELLET!
Onko ensivuonna sitten jo uskottu 1600% vuosituottoihin, vai miten se tuo suolimurojen prosenttilaskut oikein etenee, ja sitten taas uusiksi laskemaan kuinka maailmasta on näilläkin prosenteilla loppuneet rahat 20 vuoden päästä? :) Kovia poikia olette!
"Miksi Suomi yrittää tehdä uuden maailmanennätyksen siinä, kuinka kauan ihmistä voi pitää tutkintavankeudessa, ilman että edes syytteitä nostetaan tai että kerrottaisiin, mikä rikos tai missä rikos on tapahtunut?"
Kari Uotin mielesä tutkinta etenee ripeästi.
"Miksi Hannu Kailajärvi ei saa todistaa?"
Hannulla oli monta kuukautta aikaa todistaa vaikka mitä, eikä hän olisi tarvinnut siihen kuin yhden tunnin. Eipä todistanut ei. Mahtaakohan johtua siitä, ettei pystyisi mitään todistamaan?
hanuhan on epäity rikoksesta .
Eihän se nyt käy että rikosepäilty tulee julkisuuteen todistamaan . Todistamaan mitä
on tehnyt vai että aurinko nousee idästä .
Hanuhan saa todistaa kuulustelijoille kaiken mutta julkisuuteen se tulee vasta kun
juttu etenee oikeuteen ja oikeus aikanaan päättää uskooko hanun todistukseen .
Vaikka täällä pidetäänkin hanua nerona niin ei se nyt sentään oikeuta syylliseksi epäillyn erityistodisteluja julkisuudessa ennen jutun käsittelyä .
Miksi se asian muuttaa mitä hanu todistaa ? Paskaa mikä paskaa .
"Miksi meille tehdään näin?
Satusetä*"
Sinä olet se Ajankohtaisessa kakkosessa itkua vääntänyt sieltä ABC-huoltsikalta. Se, joka vertasi Hannua Jeesukseen. Hän esiintyi ohjelmassa nimellä Sakari. Olemme siis yhdistäneet yhden aktiivisponssipökäleen tällä palstalla kirjoittelevaan "Hannua kidutetaan, oi miksi, oi miksi" -nillittäjään.
katoaa tää ketju :)
Seurataan vaan.
Meinaat, että Satusetä-Sakari olisi uikuttanut ylläpidolle, että hänet on nähty? Voisiko Satusetä todellakin alentua sensuroimaan keskustelua? Noh, saisipa vastauksen kysymykseensä kenellä on valta estää juttujen julkaiseminen mediassa :-)
Yksi kysymys jäi tekemättä.
Missä ovat loppuvaiheen rahastettujen oikeudet sen jälkeen, kun winkkari ITSE nykäisi töpselin?
Satusetä puhuu asiaa.
Sun kysymys on väärä sillä WINCAPITA ei vetäissyt töpseliä irti. Ulkopuolinen taho suoritti hakkeroinnin.
Tylyttäjät ne vaan jaksaa tylyttää. Toivottavasti teillä ei putoa elämältä pohja kun tajuatte, että tylyttäminen on mennyt hukkaan. Zero points.
"WINCAPITA ei vetäissyt töpseliä irti. Ulkopuolinen taho suoritti hakkeroinnin."
Ei pidä paikkaansa. Winkkari ajettiin ponzihuijareiden toimesta vaiheittain alas ja Hannu lähti karkuun.
Olisin uskonut sinun kykenevän edes vähän kattavampaan ajatteluun ja korrekteihin perusteluihin, häpeän puolestasi!
Yrittäisit edes!
Satusetä*
Samaa vankkaa perustelua kuin sinunkin viesteissäsi ja kommentoitavassa viestissä.
Hyvä, että opettelet häpeämään. Sille taidolle on varmasti käyttöä, kun oikeudenkäynnit alkavat ja nimesi tulee julki.
kasvaa?
Minulla ei taida olla pelkoa, sinulla taitaa, muuten kommenttisi sisältäisi edes kerran sellaisen osan, mikä viittaisi omaan ajatteluun ja siihen ahaa elämykseen, "päässäsi on elämää"!!!
Ymmärrän että harmittaa suuresti ja ei oikeastaan löydy sopivaa ilmaisumuotoa, jolla saisi hiukan näpäytettyä, mutta se on ihan ymmärrettävää... ehkä sitten joskus tulevaisuudessa sinäkin osaat ja onnistut!!!
Tsemppiä!
Satusetä*
Pitäsikö sinua näpäyttää? Teen sen sitten, kun halveksunta voittaa säälin.
Aikuiseksi mieheksi, joka itkeä tuhertaa televisiossa ja vertaa Hannua Jeesukseen, olet kyllä aikas koppava tapaus. Muista: tyhmä, ahne tai moraaliton. Niin sinut nykyään nähdään.
lähti karkuun kuin akka ?
Ei voi olla tota.
"Kuinka toimia tilanteessa, missä kansalainen joutuu oman valtion virkamieskoneiston polkemaksi?"
Kansalainen haastaa viranomaiset oikeuteen ja puolustaa niitä oikeuksiaan.
"Onko oikein että selvitettäessä sijoitusklubi WinCapitan kohtaloa, törmätään sellaiseen tilanteeseen, missä joko Suomen valtio tai Suomalais-Venäläisen lehden mukaan, talousjohto määrittelee sen, mitä lehtiin saa laittaa tai ei saa laittaa."
Onko oikein että törmätään tilanteeseen? No minkäs sille voi, jos sellainen tilanne on, pakkohan siihen on törmätä. Suomen valtio tai talousjohto määrittelee mitä lehtiin saa laittaa? Missä niin on käynyt? Yhtään konkreettista esimerkkiä sinulla ei tietenkään ole kertoa.
"Missä on se yksilönvapaus, jonka tulisi meille tarjota sen perusoikeuden, jota julkinen valta ei saisi loukata?"
Yksilönvapaus tarjoaa perusoikeuden? Eikö yksilönvapaus _ole_ perusoikeus? Ei se mitään sinulle tarjoa.
"Käytin omia kontaktejani ja selvittelin syitä hyvin selvän valuuttakauppasignaalijärjestelmää tarjoavan Yhdysvaltalais-Panamalaisen yrityksen \\\\\\\"häviämisen\\\\\\\" syitä ja törmäsin puheluun, joka kuului että olkaa onnellisia että selviätte näin vähällä, kun tähän hommaan sekaannuitte."
Et sinä kyllä mikään Väinö Linna ole... Mikset vain kerro mitä tarkoitat, sen sijaan että kirjoitat noin sekavasti? Miten puheluun voi törmätä? Kuka puhui, aika olennainen tieto.
"Puhelun yhteydessä kerrottiin että Venäjän mediaa on hyvissä ajoin varoiteltu kyseisestä uutisoinnista "
Puhelun yhteydessä kerrottiin... Ei siis itse puhelussa, mutta joku sen yhteydessä kertoi. Kovin on sekavaa kerrontaa taas.
"Ymmärtänette varmaan "
Niin meitä on monikossa...
Loput viestistäsi sisälsikin vain perustelemattomia väitteitä, joten jäten ne toistamatta.
Joskus on mielenkiintoista huomata, kuinka vihan, turhautumisen ja agression saa tarpeen tullen puettua myös näinkin upeaan muotoon!
Taitaa todella harmittaa ja pinnaa kiristää?
Se että osaa laittaa sanoja uuteen järjestykseen, on hieno alku!!!
Tsemppiä vain sinulle.
Koita laittaa hiukan enemmän tunnetta peliin niin saatat saada joltain vaikka "tavallaan" "vastauksen". heh heh
Setämies*
Helpottaako sinua kuvitella, että aiheutat toisissa aggressioita ja että winkkaria kritisoivat olisivat turhautuneita teidän vastustamattoman voittokulun edessä? Voin sinulle kertoa, että en ole kumpaakaan. Mutta jos haluat jatkaa elämääsi mielikuvitusmaailmassasi, jossa pipsit paukuttavat tilillesi rallukkaa, kukaan ei pidä sinua nuijana, ahneena tai moraalittomana ja jossa ihan pian aukee; niin elä vaan siellä. Ainakin olet Sakari sopivasti valinnut nimimerkkisi. Ei se minulta ole pois jos todellisuuden kiellät. Myötähäpeää en tosin viitsi tuntea koska tiedän että olet ansainnut kaiken mitä olet kohtaamassa.
Kiitos yhteenvedosta.
Asian ytimessä ovat mm.
1) viranomaisten suorittama kansalaisoikeuksien polkeminen ja tiedon manipuloiminen
2) lehdistön sekä sähköisen median toiminnan rajoittaminen.
Kohta ei ole muuta mahdollisuutta kuin ryhtyä jakamaan lentolehtisiä.
Jollakin taholla on tässä maassa valta ja keinot panna viranomaiset (poliisi ja oikeuslaitos) kontalleen. Mikä tuo taho on ja ketä nuo "ihmiset" ovat?
"Jollakin taholla on tässä maassa valta ja keinot panna viranomaiset (poliisi ja oikeuslaitos) kontalleen. Mikä tuo taho on ja ketä nuo "ihmiset" ovat?"
Ei siitä ole kauaa, kun väititte että Hannua ei uskalla kukaan pidättää eikä Winkkaria tutkia, koska jäsenissä on niin monta ministeriä. Niin se vaan Hannukin kiinni napattiin, eikä mielikuvitusministerijäsenet painaneet mitään.
Leikitään, että asiat ovat kuten ilman todisteen häivääkään esität. Mikähän olisi toisin jos poliisi ja oikeuslaitos eivät olisi kontallaan ja jos media ei olisi toiminnaltaan rajoitettua? Tutkittaisiinko ponzia yhtään sen vähempää kuin nytkään? Voisivatko ponzihuijarit päästä kuin koira veräjästä? Eikö sinun kannattaisi jättää arviointisi viranomaisten toiminnasta odottamaan oikeudenkäyntiä? Silloinhan sinä näet saako puolustus aivan kaiken esille kuin haluaakin.
Ymmärrä, että Winkkari oli kaavaa seuraava forex-huijaus. Ei muuta. Jos epäilet minua, pyydä sponssiltasi nähtäväksi todisteet valuuttakaupasta.
Voisiko tuolle plagiaattori AF:lle ja hengen heimolaisille järjestää johonkin oman loukon.
Neuroottisesti hehetteleville luikurinlaskija-satusedille sopiva loukko järjestyy virkatyönä.
Vinoilusi meni väärään osoitteeseen. Tää P.S. oli aivan toisen kirjoittama. Mutta voinet siirtyä sinne AF:n plagiaattorijoukkion jatkeeksi.
Viesti oli selvä ja meni perille.
Mitä vielä nillität?
Mikä juttu tää nillitys on?
mikään ei ole oikein mitä olet kirjoittanut meininki on mielivaltaisyta