Ei jaksa

ja monet vaikeat asiat. Oma lapsi pieni ja yövalvomisten takia en ole kunnolla päässyt lepäämään. Jaksan juuri sen pakollisen, mutta kun tämä toinen lapsi tulee menee se joku raja ja en jaksa enää. En mitenkään inhoa tätä lasta en vain jaksa kasvattaa ja mies ei tee sitä kunnolla. En siis jaksa askarellakkaan...oma lapsi niin pieni, ettei pysty vielä sellaiseen.
Ulkoilen oman lapseni kanssa, mutta mies ei niin ulkoilua pidä tärkeänä ja lähtee mukaan ja raahaa kiukuttelevan vanhemman lapsen mukaan väkisin.
"Hae apua". Misät sitä apua oikeasti saa, ei mistään. Se on sanahelinää.
Välitän lapsista, mutta mielestäni olen joutunut liian monessa asiassa liian ahtaalle ja nyt en enää jaksa mitään oikein. uupuminen on mennyt liian pitkälle.

taustallanyt kirjoitti:

ja monet vaikeat asiat. Oma lapsi pieni ja yövalvomisten takia en ole kunnolla päässyt lepäämään. Jaksan juuri sen pakollisen, mutta kun tämä toinen lapsi tulee menee se joku raja ja en jaksa enää. En mitenkään inhoa tätä lasta en vain jaksa kasvattaa ja mies ei tee sitä kunnolla. En siis jaksa askarellakkaan...oma lapsi niin pieni, ettei pysty vielä sellaiseen.
Ulkoilen oman lapseni kanssa, mutta mies ei niin ulkoilua pidä tärkeänä ja lähtee mukaan ja raahaa kiukuttelevan vanhemman lapsen mukaan väkisin.
"Hae apua". Misät sitä apua oikeasti saa, ei mistään. Se on sanahelinää.
Välitän lapsista, mutta mielestäni olen joutunut liian monessa asiassa liian ahtaalle ja nyt en enää jaksa mitään oikein. uupuminen on mennyt liian pitkälle.

tilanne. Sano, että apua on pakko saada just ja nyt, koska et jaksa enää. Pyydä aikaa neuvontapsykologille, tai mielenterveyshoitajalle, niin pääset juttelemaan tilanteestasi, lääkärille ei kannata aikaa pyytää, koska sieltä tulee vaan resepti.

ja selitä kirjoitti:

tilanne. Sano, että apua on pakko saada just ja nyt, koska et jaksa enää. Pyydä aikaa neuvontapsykologille, tai mielenterveyshoitajalle, niin pääset juttelemaan tilanteestasi, lääkärille ei kannata aikaa pyytää, koska sieltä tulee vaan resepti.

hyvä ajatus, mutta en usko, että keskustelu jonkun kanssa parikertaa kuukaudessa muuttaa tämän kaiken.
Tämän muuttaisi se, että mies muuttaisi jämptimmäksi ja järkevämmäksi kasvatuksessa.

ja aloita uusi päivä rehellisyydellä!

nukkumaan kirjoitti:

ja aloita uusi päivä rehellisyydellä!

lsten likaiset vaatteet, mitkä heidän äiti laitto reppuun, sitten siivottava heidän sotkunsa, mietittävä huomisen päivän ostokset. Omat ovat jo kilitisti nukkumassa, mutta miehen lapset tossa kitisee ja huutaa muroja, ja hilloo, maitoo ja kakaota. Ei yhtään päivää ettei huuda jotain.
Heidän makuupussitkin on vielä pussissa, eikä niitä osaa edes avata. Saamattaomia äitiinsä tulleet. Tossa kattelee videoita, ja huutaa. Saas nähä mitä huominen tuo tullessaan. Teen soppaa ja jos ei kelpaa niin syököön sitten vaikka pieniäkiviä. Nyt mie meen nukkuun, että jaksan herätä kaheltatoista. Ennemin en herää vaikka talo sortus.

on pyykättävä miehen kirjoitti:

lsten likaiset vaatteet, mitkä heidän äiti laitto reppuun, sitten siivottava heidän sotkunsa, mietittävä huomisen päivän ostokset. Omat ovat jo kilitisti nukkumassa, mutta miehen lapset tossa kitisee ja huutaa muroja, ja hilloo, maitoo ja kakaota. Ei yhtään päivää ettei huuda jotain.
Heidän makuupussitkin on vielä pussissa, eikä niitä osaa edes avata. Saamattaomia äitiinsä tulleet. Tossa kattelee videoita, ja huutaa. Saas nähä mitä huominen tuo tullessaan. Teen soppaa ja jos ei kelpaa niin syököön sitten vaikka pieniäkiviä. Nyt mie meen nukkuun, että jaksan herätä kaheltatoista. Ennemin en herää vaikka talo sortus.

Eikö teidän miehet sitten tee mitään? Pistä muksujaan kuriin ja hoida kasvatusta? Kyllä minäkin paimennan miehen lapsia, mutta päävastuu on koko ajan isällä. Jos ei mies osaansa hoitaisi, niin eipä kummoista arvoa miehenä minun silmissäni saisikaan. Jos ei ensimmäisiä lapsiaan hoitaisi kunnolla, niin tuskin sitten seuraaviakaan. Onneksi oma kumppanini on oikein kelpoisä.

........... kirjoitti:

Eikö teidän miehet sitten tee mitään? Pistä muksujaan kuriin ja hoida kasvatusta? Kyllä minäkin paimennan miehen lapsia, mutta päävastuu on koko ajan isällä. Jos ei mies osaansa hoitaisi, niin eipä kummoista arvoa miehenä minun silmissäni saisikaan. Jos ei ensimmäisiä lapsiaan hoitaisi kunnolla, niin tuskin sitten seuraaviakaan. Onneksi oma kumppanini on oikein kelpoisä.

Onpa tutun kuuloista tarinaa!! Avomieheni kaksi lasta käyttäytyvät välillä niin törkeästi, että en olisi ikinä uskonut lasten voivan käyttyvän niin. Itselläni on kolme lasta ja he ovat ihan tavallisia työläisperheen pentuja; kohteliaita, ystävällisiä, sosiaalisia ja välillä kiukkuisia. Mutta avomieheni lapset, he ovat hienostoperheestä ja käyttäytyvät meillä ihan omituisesti. Eivät tervehdi, eivät vastaa mitään minun lapsilleni, huutavat meidän koiralle, moittivat aina ruokaa, huonoa tietokonetta, arvostelvat kotimme siivosta (joka on ihan hyvä) ovat hirveän ylimielisiä minulle ja omille lapsilleni. Tilanne aiheutti minulle vakavan masennuksen, yritin olla lapsille kiva ja kohdella heitä hyvin ja paskaa satoi aina kuitenkin niskaan.

Heidän isänsä ei mitenkään puuttunut asiaan vaikka usein pyysin. Väsyin, itkin, karjuin ja rukoilin. Mikään ei auttanut, menin psykoterapiaan. Siis, voitteko kuvitella, avopuolison lapset saivat kotimme niin sekaisin, että itkin päiviä ja päiväkausia.

Ihana psykologi sanoi minulle, että kyllä minä olen oikeassa siinä kun odotan hyvää käytöstä näiltä lapsilta. Oli ihana tunne kun joku otti vakavasti eikä vähätellyt tilannetta.

Nyt tilanne on se, että kodissamme ei oikein viihdy minä eikä minun lapseni kun nämä nirppanokat ovat siellä. Kotona on niin kireä ilmapiiri etten edes halua mennä sinne. Ahdistun pelkästä ajatuksesta.

Rakastan avopuolisoani, mutta en tiedä voinko jatkaa liittoa näiden lasten takia? Toisaalta se tuntuu hullulle, että eroaisin siksi kun lapset käyttäytyvät huonsti, eikö se ole kuitenkin meidän vanhempien velvollisuus opettaa lapsille hyvää käytöstä kaikkia kohtaan?

Kielohelmi kirjoitti:

Onpa tutun kuuloista tarinaa!! Avomieheni kaksi lasta käyttäytyvät välillä niin törkeästi, että en olisi ikinä uskonut lasten voivan käyttyvän niin. Itselläni on kolme lasta ja he ovat ihan tavallisia työläisperheen pentuja; kohteliaita, ystävällisiä, sosiaalisia ja välillä kiukkuisia. Mutta avomieheni lapset, he ovat hienostoperheestä ja käyttäytyvät meillä ihan omituisesti. Eivät tervehdi, eivät vastaa mitään minun lapsilleni, huutavat meidän koiralle, moittivat aina ruokaa, huonoa tietokonetta, arvostelvat kotimme siivosta (joka on ihan hyvä) ovat hirveän ylimielisiä minulle ja omille lapsilleni. Tilanne aiheutti minulle vakavan masennuksen, yritin olla lapsille kiva ja kohdella heitä hyvin ja paskaa satoi aina kuitenkin niskaan.

Heidän isänsä ei mitenkään puuttunut asiaan vaikka usein pyysin. Väsyin, itkin, karjuin ja rukoilin. Mikään ei auttanut, menin psykoterapiaan. Siis, voitteko kuvitella, avopuolison lapset saivat kotimme niin sekaisin, että itkin päiviä ja päiväkausia.

Ihana psykologi sanoi minulle, että kyllä minä olen oikeassa siinä kun odotan hyvää käytöstä näiltä lapsilta. Oli ihana tunne kun joku otti vakavasti eikä vähätellyt tilannetta.

Nyt tilanne on se, että kodissamme ei oikein viihdy minä eikä minun lapseni kun nämä nirppanokat ovat siellä. Kotona on niin kireä ilmapiiri etten edes halua mennä sinne. Ahdistun pelkästä ajatuksesta.

Rakastan avopuolisoani, mutta en tiedä voinko jatkaa liittoa näiden lasten takia? Toisaalta se tuntuu hullulle, että eroaisin siksi kun lapset käyttäytyvät huonsti, eikö se ole kuitenkin meidän vanhempien velvollisuus opettaa lapsille hyvää käytöstä kaikkia kohtaan?

Kauhistuttaa tilanteesi sillä olen tässä meidän pienessä perheessä jo uupunut.
Miehen tehtävähän ne rajat olisi laittaa eikä sinun tai minun.
Jännää meillä vähän sama tilanne. Tämä vieraileva lapsi elää äitinsä luona vauraampaa elämää kuin meillä. Siellä asiat ratkotaan sillä, että ostetaan aina uutta lelua ja pitää olla kalleinta. Tiedän, että lapsi on siellä oppinut tavan jossa uudet lelut on yhtäkuin välittäminen.
Minulle tuli mieleeni, että opettaakohan lasten äiti halveksunnan sinua ja lapsiasi kohtaan?

Kielohelmi kirjoitti:

Onpa tutun kuuloista tarinaa!! Avomieheni kaksi lasta käyttäytyvät välillä niin törkeästi, että en olisi ikinä uskonut lasten voivan käyttyvän niin. Itselläni on kolme lasta ja he ovat ihan tavallisia työläisperheen pentuja; kohteliaita, ystävällisiä, sosiaalisia ja välillä kiukkuisia. Mutta avomieheni lapset, he ovat hienostoperheestä ja käyttäytyvät meillä ihan omituisesti. Eivät tervehdi, eivät vastaa mitään minun lapsilleni, huutavat meidän koiralle, moittivat aina ruokaa, huonoa tietokonetta, arvostelvat kotimme siivosta (joka on ihan hyvä) ovat hirveän ylimielisiä minulle ja omille lapsilleni. Tilanne aiheutti minulle vakavan masennuksen, yritin olla lapsille kiva ja kohdella heitä hyvin ja paskaa satoi aina kuitenkin niskaan.

Heidän isänsä ei mitenkään puuttunut asiaan vaikka usein pyysin. Väsyin, itkin, karjuin ja rukoilin. Mikään ei auttanut, menin psykoterapiaan. Siis, voitteko kuvitella, avopuolison lapset saivat kotimme niin sekaisin, että itkin päiviä ja päiväkausia.

Ihana psykologi sanoi minulle, että kyllä minä olen oikeassa siinä kun odotan hyvää käytöstä näiltä lapsilta. Oli ihana tunne kun joku otti vakavasti eikä vähätellyt tilannetta.

Nyt tilanne on se, että kodissamme ei oikein viihdy minä eikä minun lapseni kun nämä nirppanokat ovat siellä. Kotona on niin kireä ilmapiiri etten edes halua mennä sinne. Ahdistun pelkästä ajatuksesta.

Rakastan avopuolisoani, mutta en tiedä voinko jatkaa liittoa näiden lasten takia? Toisaalta se tuntuu hullulle, että eroaisin siksi kun lapset käyttäytyvät huonsti, eikö se ole kuitenkin meidän vanhempien velvollisuus opettaa lapsille hyvää käytöstä kaikkia kohtaan?

kasvataa. Minäkin olen saanut omistani loisto ykislöitä, mutta nämä miehen lapset on kuin kadulla eläneet pahat kakarat. Hävettää mutta ei siinä äidissäkään kehumista ole. Mutta lasten onneksi, heidän isä on löytänyt minut, joka vielä saa heistä kunnon kansalaisia aikaan.

uuvahdus kirjoitti:

Kauhistuttaa tilanteesi sillä olen tässä meidän pienessä perheessä jo uupunut.
Miehen tehtävähän ne rajat olisi laittaa eikä sinun tai minun.
Jännää meillä vähän sama tilanne. Tämä vieraileva lapsi elää äitinsä luona vauraampaa elämää kuin meillä. Siellä asiat ratkotaan sillä, että ostetaan aina uutta lelua ja pitää olla kalleinta. Tiedän, että lapsi on siellä oppinut tavan jossa uudet lelut on yhtäkuin välittäminen.
Minulle tuli mieleeni, että opettaakohan lasten äiti halveksunnan sinua ja lapsiasi kohtaan?

Heippa uuvahdus!

Olen miettinyt monesti sitä, että heidän äiti halveksii minua mm. sen takia, että minun äitini on siivooja!! Itse opiskelen työn ohessa maisteriksi ja se on kova juttu äidilleni! Itse olen pohjattoman ylpeä äidistäni ja lasten mummusta!

Pahinta on se, että välillä en edes ole olemassa näille lapsille. Luin jostain, että ihmisen tarpeista hyväksyminen on tärkeintä ja olemassa olon kieltäminen on kauheaa.

Haluan että avopuolisoni tapaa lapsia, he ovat hänelle tärkeitä ja lasten on hyvä olla isänsä kanssa yhteydessä, mutta mietin, voinko tehdä sen oman hyvinvointini kustannuksella?? Tai omien lasteni hyvinvoinnin?

uuvahdus kirjoitti:

Kauhistuttaa tilanteesi sillä olen tässä meidän pienessä perheessä jo uupunut.
Miehen tehtävähän ne rajat olisi laittaa eikä sinun tai minun.
Jännää meillä vähän sama tilanne. Tämä vieraileva lapsi elää äitinsä luona vauraampaa elämää kuin meillä. Siellä asiat ratkotaan sillä, että ostetaan aina uutta lelua ja pitää olla kalleinta. Tiedän, että lapsi on siellä oppinut tavan jossa uudet lelut on yhtäkuin välittäminen.
Minulle tuli mieleeni, että opettaakohan lasten äiti halveksunnan sinua ja lapsiasi kohtaan?

osta. Merkkivaatteita pitää olla minun lapsille. Meinaat että miehen lapselle pitää ostaa risaa, rumaa ja kirpparikamaa? Huh... En voisi kuvitellakaan että lapseni olisivat rumissa vaatteissa. Mutta osta sinä ruokasikin kirpparilta.

Kielohelmi kirjoitti:

Onpa tutun kuuloista tarinaa!! Avomieheni kaksi lasta käyttäytyvät välillä niin törkeästi, että en olisi ikinä uskonut lasten voivan käyttyvän niin. Itselläni on kolme lasta ja he ovat ihan tavallisia työläisperheen pentuja; kohteliaita, ystävällisiä, sosiaalisia ja välillä kiukkuisia. Mutta avomieheni lapset, he ovat hienostoperheestä ja käyttäytyvät meillä ihan omituisesti. Eivät tervehdi, eivät vastaa mitään minun lapsilleni, huutavat meidän koiralle, moittivat aina ruokaa, huonoa tietokonetta, arvostelvat kotimme siivosta (joka on ihan hyvä) ovat hirveän ylimielisiä minulle ja omille lapsilleni. Tilanne aiheutti minulle vakavan masennuksen, yritin olla lapsille kiva ja kohdella heitä hyvin ja paskaa satoi aina kuitenkin niskaan.

Heidän isänsä ei mitenkään puuttunut asiaan vaikka usein pyysin. Väsyin, itkin, karjuin ja rukoilin. Mikään ei auttanut, menin psykoterapiaan. Siis, voitteko kuvitella, avopuolison lapset saivat kotimme niin sekaisin, että itkin päiviä ja päiväkausia.

Ihana psykologi sanoi minulle, että kyllä minä olen oikeassa siinä kun odotan hyvää käytöstä näiltä lapsilta. Oli ihana tunne kun joku otti vakavasti eikä vähätellyt tilannetta.

Nyt tilanne on se, että kodissamme ei oikein viihdy minä eikä minun lapseni kun nämä nirppanokat ovat siellä. Kotona on niin kireä ilmapiiri etten edes halua mennä sinne. Ahdistun pelkästä ajatuksesta.

Rakastan avopuolisoani, mutta en tiedä voinko jatkaa liittoa näiden lasten takia? Toisaalta se tuntuu hullulle, että eroaisin siksi kun lapset käyttäytyvät huonsti, eikö se ole kuitenkin meidän vanhempien velvollisuus opettaa lapsille hyvää käytöstä kaikkia kohtaan?

te siksi eroaisikaan, että lapset ovat tuollaisia. Kun ihminen rakastaa toista, hän haluaa hyvää tälle henkilölle ja on valmis tekemään kaikkensa sen eteen. Sun mies rakastaa tosi omituisella tavalla, aika itsekkäällä ja itselle helpolla tavalla. Enkä tiedä muuttuuko se, sillä soveltaa tätä sairasta rakkautta jopa lapsiinsa. Hehän tuosta kärsivät, kun isä ei anna kasvatuksen kautta heille eväitä elämään vaan ohjaa huonoon, heille haitalliseen käytökseen.

Mielestäni on järkyttävää miten välinpitämättömästi miehesi suhtautui sinuun vaikka hajosit hänen nenänsä edessä hiljalleen. Tuollaista ei saa olla parisuhteessa. Rakastava puoliso ja isä olisi viimeistään tuossa vaiheessa tajunnut, että hänen on alettava myös olemaan isä, ei vain kamu ja viihdetirehtööri.

Olen äärettömän pahoillani puolestasi ja toivottavasti pääset riuduttavasta tilanteesta pois.

.............. kirjoitti:

te siksi eroaisikaan, että lapset ovat tuollaisia. Kun ihminen rakastaa toista, hän haluaa hyvää tälle henkilölle ja on valmis tekemään kaikkensa sen eteen. Sun mies rakastaa tosi omituisella tavalla, aika itsekkäällä ja itselle helpolla tavalla. Enkä tiedä muuttuuko se, sillä soveltaa tätä sairasta rakkautta jopa lapsiinsa. Hehän tuosta kärsivät, kun isä ei anna kasvatuksen kautta heille eväitä elämään vaan ohjaa huonoon, heille haitalliseen käytökseen.

Mielestäni on järkyttävää miten välinpitämättömästi miehesi suhtautui sinuun vaikka hajosit hänen nenänsä edessä hiljalleen. Tuollaista ei saa olla parisuhteessa. Rakastava puoliso ja isä olisi viimeistään tuossa vaiheessa tajunnut, että hänen on alettava myös olemaan isä, ei vain kamu ja viihdetirehtööri.

Olen äärettömän pahoillani puolestasi ja toivottavasti pääset riuduttavasta tilanteesta pois.

Sanon vaan teille kaikille jotka täällä valitatte uusperheen kuvioista jne, Mitä hittoa lähdette äijän kelkkaan jolla niitä huutavia kersoja on?! Itse olen eronnut 47 v. nainen, omat lapset jo täysi-ikäisiä, olen hyvin tarkka millaisen miehen kanssa alan heilasteleen, varon visusti äijiä joilla pieniä tai yleensä alaikäisiä kersoja. Tiedän etten jaksaisi missään nimessä kenenkään toisen ihmisen kersoja kasvattaa, saatika sitten omassa huushollissa niitä pitämään! EHEI, tämä nainen ei enää hoida yhtään tenavaa, olen äärettömän onnellinen kun olen omani saanut kasvatettua ja saan nauttia vihdoin ja viimein tästä ihanasta, itsenäisestä vapaan naisen SINKKU elämästä!

eronnut N kirjoitti:

Sanon vaan teille kaikille jotka täällä valitatte uusperheen kuvioista jne, Mitä hittoa lähdette äijän kelkkaan jolla niitä huutavia kersoja on?! Itse olen eronnut 47 v. nainen, omat lapset jo täysi-ikäisiä, olen hyvin tarkka millaisen miehen kanssa alan heilasteleen, varon visusti äijiä joilla pieniä tai yleensä alaikäisiä kersoja. Tiedän etten jaksaisi missään nimessä kenenkään toisen ihmisen kersoja kasvattaa, saatika sitten omassa huushollissa niitä pitämään! EHEI, tämä nainen ei enää hoida yhtään tenavaa, olen äärettömän onnellinen kun olen omani saanut kasvatettua ja saan nauttia vihdoin ja viimein tästä ihanasta, itsenäisestä vapaan naisen SINKKU elämästä!

Mutta en pidä kriteerinä sitä, onko miehellä jälkikasvua vaan MILLAINEN hän on: Millainen puoliso ja isä. Ja kappas, ei ole ollut mitään "uusperheongelmia". Ja mielestäni vieläkin ihmiset saavat puuttua epäkohtiin parisuhteessaan ja korjata niitä, pitääkin. Sinä oletkin jo miltei viisikymppinen nainen, jolla perheenäidin rooli takana ja ymmärrän ja kannatan täysin mielipidettäsi ja sinkkuiluasi. Kaikki eivät kuitenkaan elä sinunkaltaisessasi tilanteessa.

eronnut N kirjoitti:

Sanon vaan teille kaikille jotka täällä valitatte uusperheen kuvioista jne, Mitä hittoa lähdette äijän kelkkaan jolla niitä huutavia kersoja on?! Itse olen eronnut 47 v. nainen, omat lapset jo täysi-ikäisiä, olen hyvin tarkka millaisen miehen kanssa alan heilasteleen, varon visusti äijiä joilla pieniä tai yleensä alaikäisiä kersoja. Tiedän etten jaksaisi missään nimessä kenenkään toisen ihmisen kersoja kasvattaa, saatika sitten omassa huushollissa niitä pitämään! EHEI, tämä nainen ei enää hoida yhtään tenavaa, olen äärettömän onnellinen kun olen omani saanut kasvatettua ja saan nauttia vihdoin ja viimein tästä ihanasta, itsenäisestä vapaan naisen SINKKU elämästä!

Ihmisellä jolla ei ole omia lapsia ei ole tietoa miten itse reagoi tilanteeseen.
Jos on vielä lapsirakas voi luulla, että jaksaa enemmän mitä jaksaa.
Asiat jotka tuntuvat ok;lta pieninä paloina eivät enää vuosien jälkeen tunnu siltä.

.............. kirjoitti:

te siksi eroaisikaan, että lapset ovat tuollaisia. Kun ihminen rakastaa toista, hän haluaa hyvää tälle henkilölle ja on valmis tekemään kaikkensa sen eteen. Sun mies rakastaa tosi omituisella tavalla, aika itsekkäällä ja itselle helpolla tavalla. Enkä tiedä muuttuuko se, sillä soveltaa tätä sairasta rakkautta jopa lapsiinsa. Hehän tuosta kärsivät, kun isä ei anna kasvatuksen kautta heille eväitä elämään vaan ohjaa huonoon, heille haitalliseen käytökseen.

Mielestäni on järkyttävää miten välinpitämättömästi miehesi suhtautui sinuun vaikka hajosit hänen nenänsä edessä hiljalleen. Tuollaista ei saa olla parisuhteessa. Rakastava puoliso ja isä olisi viimeistään tuossa vaiheessa tajunnut, että hänen on alettava myös olemaan isä, ei vain kamu ja viihdetirehtööri.

Olen äärettömän pahoillani puolestasi ja toivottavasti pääset riuduttavasta tilanteesta pois.

Voi apua miten sinun viestisi kolahti minuun. Luin tekstin moneen kertaan ja tuntui tosi pahalle, mutta niin todelle.

Varsinkin lauseesi siitä kuinka välinpitämättömästi hän minuun suhtautui, pitää niin hyvin paikkansa. Itkin, kerroin uupumuksesta, lähdin maalle unilääkkeet mukana ja hän meni töihin kylmän rauhallisesti.

Olen niin järkyttynyt, miksi en ole tätä tajunnut aiemmin?