Tässäpä kävi nyt niin, että niitä häiriintyneitä viestejä on edelleenkin esiintynyt palstalla ja minähän ne viestit sitten myrkytin! Onko palsta satanisteille vai palvaajille vai milloin millekin... mitä merkitystä sillä on? Palstan yleispätevänä nimenä on Satanismi eikä se siitä taida muuksi muuttua. Täällähän voitaisiin pitää vaikkapa keskustelua siitä, että mikä jakso Onnenpäivistä oli paras, mutta palstanimi säilyisi silti Satanismina.
Onhan korrektin terminologian hallitseminen hieno asia ja sen hallitseminen säästää meidät pitkiltä oikaisukirjelmiltä. Itsekään en hallitse tätä äidinkieltämme edes siinä määrin, että tietäisin milloin on yhdyssanan paikka ja milloin ei. Pääasia lienee se, että saa itsensä ymmärretyksi tavalla tai toisella. Onko sitten korrektia käyttää Saatananpalvonnasta nimitystä Palvaus vai ei on taasen sitten toisarvoinen keskustelun aihe.
Kuitenkin tämä pääpointtini tässä viestissä tulee vasta tässä seuraavaksi. Usva kirjoitti massiivisen viestin joka käsitti kaikki asiaankuuluvat liitteet sekä viittaukset. Verraten tuollaisia viestejä niihin jotka ilmaisevat itsensä kahdella lauseella joista joka toinen sana on vittu tai saatana, niin lienemme asiasta yhtäläistä mieltä? On huomattavasti mielekkäämpää lukea järkeviä, perusteltuja sekä asiallisia kirjoituksia.
Turhanpäiväistä jeesusteluahan tämä kannaltani on, mutta pakkomielteethän meillä jokaisella on. Voinhan minä esimerkillisesti laittaa tähän loppuun tällaisen vaihtoehtoversion tästä samasta viestistä:
HaiSTaKA VVITTUUUUUU!!11111 TE OOTTE KAIKKKI HOMOJA HOMOHOMOHOMHOMHMOHOHMOHMOHOMO!!!!1 OPETELKAA KIRJotamaa!
Onhan korrektin terminologian hallitseminen hieno asia ja sen hallitseminen säästää meidät pitkiltä oikaisukirjelmiltä. Itsekään en hallitse tätä äidinkieltämme edes siinä määrin, että tietäisin milloin on yhdyssanan paikka ja milloin ei. Pääasia lienee se, että saa itsensä ymmärretyksi tavalla tai toisella. Onko sitten korrektia käyttää Saatananpalvonnasta nimitystä Palvaus vai ei on taasen sitten toisarvoinen keskustelun aihe.
Kuitenkin tämä pääpointtini tässä viestissä tulee vasta tässä seuraavaksi. Usva kirjoitti massiivisen viestin joka käsitti kaikki asiaankuuluvat liitteet sekä viittaukset. Verraten tuollaisia viestejä niihin jotka ilmaisevat itsensä kahdella lauseella joista joka toinen sana on vittu tai saatana, niin lienemme asiasta yhtäläistä mieltä? On huomattavasti mielekkäämpää lukea järkeviä, perusteltuja sekä asiallisia kirjoituksia.
Turhanpäiväistä jeesusteluahan tämä kannaltani on, mutta pakkomielteethän meillä jokaisella on. Voinhan minä esimerkillisesti laittaa tähän loppuun tällaisen vaihtoehtoversion tästä samasta viestistä:
HaiSTaKA VVITTUUUUUU!!11111 TE OOTTE KAIKKKI HOMOJA HOMOHOMOHOMHOMHMOHOHMOHMOHOMO!!!!1 OPETELKAA KIRJotamaa!
Vastaukset 13
Vanhimmat
Keskustelu palsta? Siis mistä syntyy keskustelu,vuoropuhelu,sanailu,mielenkinntoinen vastakkain asettelu, syntyykö se Mika siitä,että kehutaan oikein maanperusteellisesti toinen toista kovemmin?Pitääkö sinun mielestäsi todellakin kaikkien täällä julkaistavien kommenttien olla myötämielisiä,myönteisiä,kritiikittömiä?Kyllä joillakin muilla palstoilla voidaan vapaasti ilmaista myös vastakkaisia mielipiteitä,arkumentteja,epäilyjä.Oletko niin herkkähipiäinen ja suojeleva näitä lapsiasi kohtaan,että et voi antaa kritiikin mennä läpi?Ymmärrän kirosanojen ynnä muun alaarvoisen kielenkäytön poiston,mutta älä ole pelle.Noudatat itse enemmän sitä kritiikin poisto ja pelkäämistä kuin haukkumasi muut uskovaiset.Että jatka samaan malliin vaan,kyllä pelkosi on huomattu muuallakin.
Kyllähän me argumentoinniin ja kritiikin kestämme, ja epäilyihin vastaamme omilla väitteillämme.
Mutta emme jaksaisi kuunnella sitä:
TÄÄ PALSTAA KUULUU LUZIFERILLE, KOSKA MÄ OON TEINIGOOTTIXANGSTIJEE!!!!???!½½½§11!!11!
Jau jau homot.
Ja vaikka tämä onkin keskustelupalsta, niin kommentit tyyliin "Satanismi on pahasta, koska sanon niin" ja "Satanismi on paha juttu piste" voidaan jättää väliin, sekä turha spämmi.
Olen täysin samaa mieltä siitä, että keskustelu syntyy vuorovaikutuksesta. Mielestäni kuitenkin "haista vittu" linjan heitot eivät ole keskustelua saatika millään muotoa kehittävää sellaista. Missään tapauksessa en halua tänne fundamentalistista Satanismi satanisteille palstaa vaan haluan ylläpitää ja kannustaa -keskusteluun-. Yltiöpäisessä ylistämisessä ei ole mitään järkeä ja kritiikki on mielipiteiden ja asenteidensa pohdiskelun kannalta välttämätöntä.
Olen lukenut monenlaisia mielipiteitä ja argumentointeja ja vaikken olekaan monenkaan kanssa samaa mieltä asioista, niin kunnioitan heidän mielipiteitään ja tunteitaan. Henkilökohtaisesti en pidä uskonnollisuutta arvossa siten, että itse olisin uskonnollinen, mutta ilman muuta kunnioitan muiden vakaumuksia. Toivoisin vain, että muutkin kunnioittaisivat minun vakaumuksiani.
Tälläkin palstalla saa varmasti ilmaista eriävät mielipiteensä asiasta kuin asiastakin, mutta vain ja ainoastaan asiallisesti. Asiallista keskustelua voisi olla vaikkapa seuraavanlainen keskustelu:
==============
Uskis: En ymmärrä miksi ette kannata Jeesuksen Kristuksen rakkautta ja sanomaa. Miksi olette valinneet polkunne?
Satanisti: Pidän maailmaa pahana paikkana ja olen valinnut tällaisen polun tälle hetkelle, koska....
Uskis: Ahaa, mutta oletko ajatellut, että asian voisi nähdä myös näin.....
==============
Tuollainen keskustelu on oikeasti keskustelua, perustelua sekä rakentavaa mielipiteiden vaihtamista.
En mielestäni ole herkkähipiäinen enkä varsinkaan uskonnollisten/elämänkatsomuksellisten asioiden suhteen. Kuten sanottua, olen kiinnostunut kaikista näkemyksistä ja vaikka olenkin palstalla serihvinä, niin se ei tarkoita sitä, että olisin erityisemmin suojeleva "lapsieni" kohdalla. En ainakaan tarkoita olla.
Pelle olen ihan luonnostani, sillä mielestäni huumorin kukka on kaunein kukka. Olen pahoillani jos olet saanut sellaisen käsityksen minusta, että haukkuisin uskovaisia. En vain ole samaa mieltä heidän kanssaan. Tuota viimeistä lausetta en oikein ymmärrä, että mihin se viittaa?
Et ole rehellinen Mika,voi olla että on olemassa rehellinen Mika,mutta se puoli on sinusta näköjään vaijennettu.Ole voimakas,rehellinen, katso kaikkea ja kaikkia suoraan silmiin,älä pälyile,tiedät mitä tarkoitan.Tänne voi sinulle kirjoittaa, juuri tähän Mika,jotta voit varoen vastata, ketään loukkaamatta,mitään oikeastaan sanomatta,voi miksi?Minä kirjoitan eri nimimerkeillä,koska se on sallittua,arvostelen, koska pidän sitä oikeana ja velvollisuutena,en kiroile, koska se on "heikon ihmisen luulo voimasta"(menikö teidän piikkiin).Teitä seurataan,tarkkaillaan etkö käsitä,jos avoimuus on pahe,niin mikä on se synti?Kohotan käteni edessäsi,en heikkoudessani tai pelossani,vaan voimattomana,koska sinulla on voima(sehveri) ja minulla vain rehellisyyteni.Jatkoja taas vähäksi aikaa,kaikkea hyvää, vaan ei pahan teossa.
Olen jo jonkin aikaa miettinyt, että onko tämä palsta enemmän Satanisteille, jotka keskustelevat kaikesta, vai kaikille, jotka keskustelevat Satanismista?
Satanistisia mielipiteitä omaavana henkilönä ei aina kuitenkaan jaksaisi samoista asioista jankuttaa, toisaalta taas, niillä joita Satanismi kiinnostaa ei pahemmin muuta paikkaa kysymyksilleen taida olla.
Sitten taas jos molempi parempi, niin joku kuitenkin jollekkin alkaa vinkuman; sä et oo sattanisti, hyi mee pois.
Sitten taas jos sanotaan, että Satanistit keskustelee kaikesta ja siinä sivussa konsultoi muita, ja muut keskustelee Satanimista niin menee jo liian vaikeaksi, eikö totta.
Joten vaihtoehdoksi näyttäisi jäävän; kaikki keskustelee kaikesta, ei hyvä.
Come on, auta, valista meitä...
tieitkö, että Mika poju näkee kaikkien koneiden IPt, joista on viestitetty...
tiesitkö, että kun tulee proxyn takaa tai kirjastosta, niin sillä ei ole väliä?
mistä luulet minun viestittävän...
evvk
Jos pidät minua epärehellisenä niin voi voi.
Ei siinä mitään jos kirjoittelisit jotain oikeasti mielenkiintoista, mutta yleistyksellisyytesi on tragikoomista. Eri nimimerkkien käyttäminen on ilman muuta sallittua. Koska olen palstan miliisi, niin käytän sen vuoksi erityisen kohteliasta ja mahdollisimman vähän loukkaavaa kirjoitusmuotoa. Hyviin tapoihin kun kuuluu olla kohtelias, vaikka "siviilissä" olenkin sitten taasen ihan "oma itseni". Tarkoittaen sitä, että voin sanoa jostain asiasta vähän ronskimminkin kuin mitä täällä kehtaisin.
Synnistä en tiedä, koska en ole sellaista tavannut. Olen kyllä tavannut ikäviä ihmisiä jotka ovat muuten vain häiriintyneitä. Tuota... missä meitä seurataan? Sinäkö se olet joka huohottaa ikkunani alla iltaisin?
Minä.
sinun koneelta
Puolestani vaikka smurffeille, kunhan liittyvät satanismiin tai teorisointiin jollain muotoa. Periaatteessa veikkaisin, että värikkäämpää keskustelua mikäli myös tietämättömät kysyisivät välillä jotain mielipidettä tai ajatusmallia.
Mutta pääsääntöisesti palsta lienee kuitenkin tarkoitettuna satanisteille keskusteluun satanistisista sananparsista?