Miten saisin kaksi aikuista kissaa hyväksymään toisensa ja elämään sovussa.toinen kissoista ei ole ennen ollut tekemisissä muiden kissojen kanssa.Muutaman kerran ne ovat jo ottaneet yhteen.Sopua ei ole löydetty.
APUA!
leo leijona
1240
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Meillä myös on Leo joka tappelee Leevin kanssa. Jonkin verran pidempiä sopuaikoja on nykyisin. Tappelua on kestänyt vuoden verran. Olemme ennalta estäneet niin usein kuin mahdollista kisujen yhteenotot. Pidämme ne eri aikaa ulkona ja syömässä. Meillä on tyyny aina käsillä viskaamista varten jos kissat ottavat yhteen.