Muistaako kukaan ihanaa laulajaa Tapio Heinonen? Kuulin pitkästä aikaa radiossa soitettavan hänen laulujaan. Harmi että hän kuoli pois liian aikaisin. Miksikähän hänen levyjään soitetaan niin harvoin?
Musiikki
Heinos fani
8195
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
hänen samettisesta äänestään.
Johtuisiko siitä et noi radion juontajat on niin nuoria, ettei välitä tuollaisesta musiikkityylistä?
- ei muuta vaaraa, kuin lumoava Solensaara...aivan ihana
oli "opettaja" koulutukseltaan, en ole varma, kuitenkin on jäänyt semmoinen muistikuva hänestä.
Minulla on myös hänen cd. levynsä.
Hänellä on loistava ääni, kuin "intrumentti", sitä kuuntelee nautinolla.
Todella harmi hänen ennenaikainen pois menonsa.
Olen ollut huomaavinani , että useat lahjakkat laulajat ja muusikot kuolee nuorina.
Esm. George Ots, Rauli Bäding Somerjoki, Irvin Godman, Jamppa Tuominen, Taisto Tammi, ym.
Se on suuri menetys yleisön kannalta.
Tapio Heinonen oli hieno trubaduuri ja mukava ihminen. Minulla oli kunnia tavata hänet livenä ja kuulla hänen kauniita laulujaan. Joskus vieläkin radiossa kuulee hänen ääntään ja ompa edelleen sykähdyttävä.
artisti oli. Mikä sairaus hänellä mahtoi olla, kun kuoli niin nuorena? Taisi olla Porvoosta lähtöisin, ellen väärin muista.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tapio_Heinonen
on pitkästi tietoa.
Aina silloin tällöin kuuluu radiosta levyjään. Uusia laulajia tulee tuutin täydeltä, entiset unohtuu.
http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=8&ag=94&t=635&a=4444
http://www.youtube.com/watch?v=GYgScwE646E&feature=related
siellä oikeessa reunassa löytyy lisää...
ihanaääninen trubaduuri.