Olemmeko

....liian vanhoja keskustelemaan jälkipolviemme koulutukseen ja tulevaisuuteen koskevista asioista?

Olemme ; (

Onneksi aihe ei ollut itselleni tällä hetkellä ajankohtainen.

Mutta seuraava aihe on ; )

Joten avaan uuden mieltäni askarrelluttavan keskustelun, uskon aiheen olevan sopivan ikäisillemme ; )

Korvessa päivä aukesi sateisena.

Olen suunnitellut kesäasuntoni muuttamisesta pysyväksi asunnoksi.

Tein eilen kyselykierroksen kaupungin virastoissa. Asemakaavanmutos on käsittelyssä ja ratkennee pian joten sen suhteen pitää vielä odottaa.

Vesijohto ja viemäri kulkee tontin rajalla ja liityin aikoinani vesiosuuskuntaan. En ole vielä vedättänyt putkia tontilleni. Mökkini on sut hyvässä kunnossa ja mielikuvitukseni vauhdissa.

Onko sinulla kokemuksia asian tiimoilta? Tuliko muutos remontti kalliiksi ja mitä muutoksia jouduit tekemään?
18251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

jälkipolvien koulutus,- ja tulevaisuuskeskustelu onnistunut, jos et olisi sotkenut siihen rasistisia ajatuksia, minkä vuoksi tuo aloitus ja vastaukset poistettiin.

Tähän aloitukseesi en osaa ottaa kantaa lainkaan, kun ei ole ittellä kokemusta noista asioista.

Äänestä
  • Mökin saneeraus on työläs, mutta varmasti mielenkiintoinen hanke. Siinä voi toteuttaa itseään hyvällä tavalla, kunhan ensin nuo ikävämmät laki sun muut asiat saa pois päiväjärjestykestä.

    Asun täällä pk-seudulla ja meillä on paljon maahanmuuttajia, kuten tunnettua. On työkavereinakin ja ihan mukavia ja hyviä työntekijöitä on heissäkin kuten myös meissä valtaväestössäkin. Luonne se ratkaisee eniten.

    Äänestä

Pari päivää sitten oli TV:ssa dokkarinpätkä jossa asiaa valotettiin. Yleisvaikutelmana jäi mieleen mökkikuntien halukkuus kesäasukkaiden ympärivuotiseen asumiseen. Kunnan rakennustarkastaja on keskeinen henkilö jonka puoleen tulisi kääntyä. Aika väljältä vaatimukset tuntuivat, esim vesien ei tarvitse tulla ja mennä kuin kantamalla. Kahtakymmentä neliötä pidettiin miniminä asuinpinta-alana.

Itse vaihdoin mökkini moottorilla varustettuun, koska sama näkymä alkoi tympimään. Ehkä joskus vielä palaan perinteisemmän mökkielämisen pariin, vaikkapa vakituisena asuntona, kuitenkin niin, että vanhemmiten kaikkien peruspalvelujen tulisi olla helposti saavutettavia.

Äänestä
  • Aloittaja

    Kuten jo kerroin asemakaava on tällä alueella muutosvaiheessa. Kaupunki laajenee tänne ja ranta-laueet ovat osin mökkikaavoitettuja ja osin omakotitaloille kavoitettuja. Vesi ja viemäröinti on nostattanut monelle mökkiläiselle halun kokoaikaiseen asumiseen alueella. Tämä korpenihan on kaupungin kyljessä.

    Päämökissä on neliöitä noin 45 m2/ talon pituinen yläkerta 16 m2, mutta jota ei lasketa asuinneliöihin mataluutensa vuoksi. Saunamökissä sauna mukaan lukien on noin 28 m2.

    Tänä aamuna tutkailin, jotta lisää rakennuslupaa en ehkä tarvitse vaan voi tehdä mökin sisätiloissa erilaisia muutoksia. Suurin haaste on lämmön kiertäminen siten, että lämmön hukkaa ei tulisi. Sähkö ei ole halpaa. Suurin kustannuserä tulisi olemaan wc:n ja suihkutilojen rakentaminen.

    Äänestä

  • old_profile_29497 kirjoitti:

    muutostöitten osuuden laittaa vähennyksiksi verotukseen , siihen kolmeen tonniin asti..silläkin summalla teettää jo paljon.

    Ja jos ja kun teetät alan pienyrittäjällä remskan ja annat hänen tehtäväkseen hankkia tarvikkeet saat niistäkin alvin verran alennusta..

    Tosin kannattaa etsiä PÄTEVÄ ja omatoiminen remonttimies, sellainen jota ei tarvia sokeripalan kanssa nohittaa töihin..

    Viemäröintilinjaan kantsis liittyä, jos alueella sellainen on, ja varmasti se liitetään lupiinkin, - nimittäin jos on jo lähellä valmis linja..

    Oletko harkinnut takkaa ja tai puuhellaa, niitä nykyaikaisia, - ostat kevythormin ja piisiäkään ei tarvia muurata.. sitten lämpöpumppu ehottomasti, ja asiantuntijalta sekin..

    Me laitettiin tähän uuteen osaankin semmoinen takkasysteem, kun on tuota puuta vielä ollu..

    Hienoo olisi varmasti muuttaa sinne rannalle kokonaan..:)

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    ...kiitti vihjeestäsi ; )

    Todellakin tuo verovähennysoikeus olisi vielä ainakin tänä vuonna voimassa.

    Olen funtsaillut tuota puutakkasysteemiä josta puhuit. Minulla olsi puutoimittajakin jo valmiina ihana vanhempi pariskunta tuolta Sotkamon puolella ja heillä on kuivia mahtavia koivuhalkoja, mutta kovassa käytössä nekin maksavat ja puulämmitys sitoo.

    Tietenkin osin puu ja osin sähkölämmitys voisi olla paras ratkaisu. Naapurimökillä on juuri sellainen lämmityssysteemi.

    Äänestä

joudut hakemaan kunnan tekniseltä toimistolta ja Ympäristökeskukselta lupaa muuttaa asuntosi ympärivuotiseksi.
Se pitäisi olla vain tekninen muodollisuus.
Sitten onkin vaikea sanoa kuinka paksut eristeet sinulla on siellä seinissä, mitkä on ala- ja yläpohjan ratkaisut.
Eristeet pitäisi saada kuntoon, jottei tarvitse kovin kalliisti lämmitellä.
Jätevesien käsittely ei ole enää niin yksinkertaista kuin se oli ennen.
Jos sinulla ei ole kunnallista viemäröintiä, joudut laittamaan sakokaivot ym.vempeleet.Tarkoittiko tuo viemäröinti tontin rajalla kunnallista jätevesiviemäröintiä vai onko se joku epävirallisempi?
Pelkkä imetyskenttä ei riitä enää.
Jos kaikki laitetaan kunnolla, se kustantaa kymppitonnin ja yli.
Sitten on kysymys lämmityksestä.
Miten sen meinaat hoitaa?
Öljy, sähkö,maalämpö? Aloitus ja systeemien laitto on alussa kallista.
Noista lähdetään?

Äänestä
  • Kun ostin tämän mökin 1996 keväällä se oli järveen kenollaan oleva harakanpesä, x-mieheni kunnosti perustukset kohilleen. Eristi osan lattioista ja osan seinistä.

    Myöhemmin hyvä ystävämme taitava timpuri paneloi yläkerran ja teki muitakin tärkeitä muutoksia joten tiedän suurinpiirtein miltä osin vanha osa taloa on eristetty, mutta vielä on tilkinnän paikkoja. Keittiön seinät ja lasikuistille menevät ovet ja tämä ns. pirtti. Tämä pirtin puoli talosta, eli lisärakennus on tehty jälkeenpäin noin 70-luvulla, joten en ole varma sen eristyksistä. Pirtissä oli alunperin puutakka joka on muutettu myöhemmin sähkötakaksi.

    Lämmitys toimii lämpöpuhaltimella ja sähkötakalla. Saunan takkahuoneessa on puutakka.

    Vesijohto ja viemäri on virallinen, yhtydessä eri vesiosuuskuntien kanssa kunnalliseen viemäröintiin.

    Tässä sitä pähkäillään laittaisko rahat mökkiin vai liihottaisiko maailmalla, jälkimmäinen vaihtoehto on luonnollisesti huomattavasti viehättävämpi kuin sitoutua iäisyysprojektiin ; )

    Äänestä

vanhukset joita riittää niin kuin tänäänkin lehdestä luimme sotkamossa tapahtumutta, miten voi ihminen asua tuollaisessa mörskässä, onneksi luoja korjasi hänet huomaansa.

Äänestä
  • karua totta.

    Äänestä

  • voi apua antaa! Näitä on vielä Suomessa monta!

    Äänestä

  • Aloittaja

    niin oli kirjoitti:

    karua totta.

    Lopeta iltalehden ja iltasanomain lukeminen. Bulevardilehdet ovat rahastusta ihmisten surkeudella tai menestyksellä eikä uutisointia sen oikeassa muodossa. En ole lukenut artikkelia enkä lue ja sitä paitsi mitä sillä on tekemistä aloituksen aiheen kanssa ; )

    Äänestä

minä(kin) pyysin sitä poistettavaksi.
Sitten aloitit 60 samasta asiasta, mutta ILMAN sitä rasistista lausetta.
Soosoo!

Äänestä
  • Aloittaja

    Toivottavasti olet nyt tyytyväinen. Minua se poisto ei rassaa lainkaan. Keskustelu aiheesta jatkuu hedelmällisenä ja suurin osa ketjuun osallistujista on ymmärtänyt aloituksen aiheen, eivätkä tukehtuneet vehnäpullaan. Yötä"

    Äänestä

  • old_profile_29497 kirjoitti:

    Toivottavasti olet nyt tyytyväinen. Minua se poisto ei rassaa lainkaan. Keskustelu aiheesta jatkuu hedelmällisenä ja suurin osa ketjuun osallistujista on ymmärtänyt aloituksen aiheen, eivätkä tukehtuneet vehnäpullaan. Yötä"

    ilkeä ja rasistinen viesti, etkö usko!
    Rasismi on täällä kielletty...eikä ollut eka kerta kun sulle samasta asiasta
    huomautettiin!
    Ja toiselle palstalle siirryit samasta asiasta jauhamaan, onneksi olit jättänyt rasismi osion pois, tosin siinäkin kohtaa valehtelit!

    Äänestä

  • ottava! Se OLI kirjoitti:

    ilkeä ja rasistinen viesti, etkö usko!
    Rasismi on täällä kielletty...eikä ollut eka kerta kun sulle samasta asiasta
    huomautettiin!
    Ja toiselle palstalle siirryit samasta asiasta jauhamaan, onneksi olit jättänyt rasismi osion pois, tosin siinäkin kohtaa valehtelit!

    "Nuortemme tulevaisuus sumun varjostama ; )
    Kirjoittanut: korpikirjailija / Eilen / klo 13:28

    Aloitin eilen keskustlun 50 palstalla nuorista joille ei herunut opiskelupaikkaa ammattikouluissa.

    .........
    Pistin aloitukseeni kriittisiä ajatuksiani politiikkojen palopuheista, siitä kuinka kiihkeästi maamme tarvitsee maahanmuuttajia korvaamaan vajeen ammattityöläisten siirtyessä eläkkeelle.

    Aloitus poistettiin rasistisena.

    Mitä ajatuksia tekstini saa sinussa aikaan?"

    et siis kirjoittanut totuutta tässä kohtaa...

    Äänestä

  • Aloittaja

    ottava! Se OLI kirjoitti:

    ilkeä ja rasistinen viesti, etkö usko!
    Rasismi on täällä kielletty...eikä ollut eka kerta kun sulle samasta asiasta
    huomautettiin!
    Ja toiselle palstalle siirryit samasta asiasta jauhamaan, onneksi olit jättänyt rasismi osion pois, tosin siinäkin kohtaa valehtelit!

    ... 60 palstalle tosimiesten juttua maahanmuutosta ; ) Minua uusi aloitus lähinnä huvitti.

    Älä järkyty lukemastasi ; )

    Äänestä

Sen verran vaan noista jälkipolvista että hyvältä tuntuu kun tyttö on yliopistossa ja pojalle on tarjottu töitä tehtaasta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

old_profile_29497 kirjoitti:

....liian vanhoja keskustelemaan jälkipolviemme koulutukseen ja tulevaisuuteen koskevista asioista?

Olemme ; (

Onneksi aihe ei ollut itselleni tällä hetkellä ajankohtainen.

Mutta seuraava aihe on ; )

Joten avaan uuden mieltäni askarrelluttavan keskustelun, uskon aiheen olevan sopivan ikäisillemme ; )

Korvessa päivä aukesi sateisena.

Olen suunnitellut kesäasuntoni muuttamisesta pysyväksi asunnoksi.

Tein eilen kyselykierroksen kaupungin virastoissa. Asemakaavanmutos on käsittelyssä ja ratkennee pian joten sen suhteen pitää vielä odottaa.

Vesijohto ja viemäri kulkee tontin rajalla ja liityin aikoinani vesiosuuskuntaan. En ole vielä vedättänyt putkia tontilleni. Mökkini on sut hyvässä kunnossa ja mielikuvitukseni vauhdissa.

Onko sinulla kokemuksia asian tiimoilta? Tuliko muutos remontti kalliiksi ja mitä muutoksia jouduit tekemään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu