Naapurinnaiset

Ovensuussa

Oli Lauantaiiltapäivä kello oli kohta kolme. Heinäkuu ja hellettä. Tietenkin oli takapihan ovi auki. Ovelle tuli naapurin rouva siskoineen, Hän kysäisi olisiko sulla yhtään viiniä, jolloin totesin kyllä sitä on. Käry oli käynyt , ukkonsa ja siskonsa avomies olivat lähteneet vaellusretkelle viikoksi, ja miehen kaverin kanssa. Joka olkin soittanut, josta johtuen käry oli käynyt. Siru eli Rouvan sisar oli oikea hunajapupu, unelmanainen, kävi niin kuumana, ettei kaverilla ollut muuta enää kuin oikeus hakea kamansa. Ihmettelen kaverin sekopäisyyttä kun oli sellainen peto käsissään, että edes riskeerasi. Toista pulloa oli menossa kun naapuri meni puhelin päivystykseen. Siru istui mun kanssa samalla penkillä poikkipäin ja kyseli multa miksi hän ei riitä, en osannut antaa tyhjentävää vastausta, jolloin sanoi anna suukko lohdútukseksi, suutelu kiihtyi ja hän sanoi mennään sänkyyn.Se oli menoa eikä meininkiä, naimme pari kertaa ja suurin kiihko oli talttunut. Silloin naapurini istu jo pöydän ääressä. Viinipullo tyhjeni ja kun ilta oli jo vaitunyt yöksi ja miehet oli suulla jos toisella haukuttu jos miksi huorapukeiksi.
Oli maatemenon hetki ,Siru ilmoitti jäävänsä mun viereen,kun halusi hyvityksen. Yö meni rattoisasti tietenkin ja seuraavana iltapäivänä tulivat kysymään, josko heittäisin Sirun rautatieasemalle.
Maanantai iltana naapurini toi kaksi viinipulloa korvaukseksi kun olivat tulleet kerjulle.Silloin hän kertoi,että oli tullut tänne makuuhuonen ovelle ja nähnyt eka kerran kun Siru oli pumpannut mun paksua kyrpääni itseensä, kysyin mitä ajattelit, jolloin hän sanoi, mä olisin halunut olla silloin Sirun asemassa. Käännyin ja suutelin häntä johon hän vastasi kiihkeästi ja sanoi mä ole nyt niin hikinen, sanoin mennään suihkuun mä pesen sut, Saippuoin hänet ja työnnyin sisää takaapäin, jolloin hän sanoi ei tarvi varoa mä olen raskaana. Kun oli suihkuteltu ja kuivattu mentiin sängylle jolloin hän sanoi,se oli riettain suihku missä olen ollut. Hän piteli mulkkuani ja nousihan se, jolloin hän sanoi haluvansa tulla päälle niinkúin Siru oli. Naimme vielä pari kertaa ja hän meni aamuyöstä kotiinsa. Kolemnviikon päästä naapuri tuli ja kysyi josko voisin käyttää hänen vaimoaan Firman mökillä kun tämä on mökin emäntä ja pitäisi tarkistaa mökin kunto, ennen vieraiden tuloa. Ajoimme noin 30 kilometriä pankin edustusmökille, hän meni muihin huoneisiin ja palasi alastomana ovelle ja sanoi tule ja pane mua, pääsin huoneeseen, sanoi riisu ja nuole mua, pyysi pane mua takaapäin, runttasin oikein kunnolla jolloin hän laukesi kovin täristen ja kun siinä sankyllä maattiin , hän sanoi mä en ole vielä päässyt yli pettämisestä, siksi mun oli saatava hyvitys.
Hyvitys tapahtui kerran vielä silloin maha oli jo sitä luokkaa,että oli pakko takaapäin naida häntä, jotenkin oli kiihottavaa naida viraan vaimoa joka oli raskaana.

3

16215

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -Lukija-

      Et sitten yhtään sekaisempaa tarinaa saanut aikaiseksi. Välil oli hukassa, kuka sanoi, teki ja mitä. Harjoittele hieman vielä, ehkä kerronta sit alkaa sujua.

    • Jormakalve

      säälittävää räpellystä. Ei kiinnosta.

    • s e k a v a a

      lukea tarinas ennenkuin pistät sen tänne?
      Sekava kuin mikä.
      Ainoa mikä tuli selväksi on se, että sait pesää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2215
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      833
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      746
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe