JÄRKI KÄYTTÖÖN

näillä neuvoilla pääsee pitkälle. listaan voi laittaa lisäyksiä:

- ottakaa selville omat ja toisen vanhemman oikeudet ja velvollisuudet. lakipykäliä ym. löytyy vaikka googlettamalla.

- eläkää niiden mukaan. tiedätte mikä on oikein ja mikä väärin.

- älkää vaikeuttako toisen vanhemman elämää, älkääkä antako toisen tehdä sitä itsellenne. "kohtele toista niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan" on hyvä neuvo, mutta hiton vaikea toteuttaa monien erojen jälkeen. pyrkikää kuitenkin ettette anna toiselle aihetta ottaa nokkiinsa (ketään ei kuitenkaan tarvitse nuoleskella), älkääkä lähtekö kostoretkille "kun toi teki niin, ni mä teen näin" -tyyliin. jätetään ne leikit ala-asteikäisille. näyttäkää sille kiusaavalle ja elämää hankaloittavalle osapuolelle, miten asiat hoidetaan aikuismaisesti. kuka tietää, ehkä hän ottaa oppia ja huomaa pian oman naurettavuutensa.

- älkää estäkö etävanhempaa tapaamasta lastanne, älkää yrittäkö vaikeuttaa sitä. vaikka mielessä olisi vaikka mitä, niin miettikää kuka siitä hyötyy ja miten jos teette niin? tuleeko siitä oikeasti hyvä mieli? koittakaa miettiä lastanne ensisijaisesti näissä tilanteissa. lapsi ei näe toista vanhempaa samalla tavalla kuin sinä.

-antakaa lapsille mahdollisuus tehdä omat havaintonsa ja muodostaa omat mielipiteensä toisesta vanhemmasta, älkää puuttuko siihen kertomalla miten paska isä/äiti hänellä on. lapselle ei tarvitse kertoa jos elatusmaksun kanssa on ongelmaa tyyliin "nyt ei tuu viikkorahaa, kun isäs ei maksanut elareita" se on toisen mustamaalaamista ja sillä haavoitat ennen kaikkea lasta.

- hoitakaa lasten elättäminen niin kuin se teille kuuluu. jos elatussopimus ei tyydytä, vaatikaa muutosta. jos muutos ei mene läpi, vaatikaa kompromisseja. jos lapsen lähivanhemmalle maksaminen tuntuu pahalta, pyytäkää toista käytäntöä. mikään ei velvoita hoitamaan elatusmaksuja tällä perinteisellä tyylillä. ainoa millä tässä on väliä on se, että lapsen elatus turvataan. molempien vanhempien tai kunnan avulla. jos rahaa ei oikeasti elatusvelvollisella ole, ilmoita siitä ja pyydä toista tulemaan vähän vastaan. jos toinen vaatii liikaa, tarkistuta sopimus.

- älkää juuttuko menneisyyteen. erositte aikanaan, se oli ja meni jo. molemmilla on nyt oma elämä, keskittykää omaanne ja antakaa toisen elää omaansa. älkää kytätkö toistenne tekemisiä, vaikka kasvatustyö ei molemmilla vanhemmilla samanlaista olisikaan, niin hyväksykää myös toisen tapa hoitaa asiat. opetelkaa joustamaan, mutta älkää alkako toisen palloteltavaksi.

- jos toisen vanhemman kanssa on oikeasti mahdoton tehdä yhteistyötä, älkää tehkö, mutta älkää myöskään vaikeuttako asioita. välttäkää tapaamasta toisianne, käyttäkää reissuvihkoa tms. asioiden infoamiseen tai mikä vain teille sopii. jos yhdessä asioiden hoitaminen on mahdotonta, miksi turhaa kiusaatte itseänne moisella? joskus on vain yksinkertaisesti parempi, mitä vähemmän toista joutuu näkemään tai kuulemaan.

- älkää jättäkö lasta taistelutantereelle teidän kahden väliin. lapselle ei kuulu teidän väliset, henkilökohtaiset asiat. älkää viestikö toisillenne lasten välityksellä älkääkä kyselkö lapselta toisistanne. lapsen ei milloinkaan pitäisi joutua valitsemaan puoltaan äidin ja isän väliltä.

- viekää asiat eteenpäin, oikeuteen, mihin vain, ja vaatikaa oikeutta itsellenne ja lapsille. isällä on yhtä paljon oikeutta lapsiinsa kuin äidillä, lapsilla on yhtä paljon oikeus molempiin vanhempiinsa ja molemmilla vanhemmilla oikeus omaan elämäänsä.

- elämä on lyhyt. miettikää kuinka monta vuotta siitä aioitte käyttää toisen tuomitsemiseen, katkeruuteen, vihotteluun, kostamiseen?

- lapsuus on lyhyt. tehkää kaikkenne suojellaksenne omien lastenne lapsuutta. sitä ei tehdä rahalla, vaan jollain ihan muulla.

miettikää mistä asioista haluatte omien lastenne muistavan teidät, sitten kun teistä aika jättää?
minkälaisen esimerkin haluatte lapsillenne antaa?

lapsi huomaa paljon enemmän asioita kuin me luulemmekaan.

nimim. lähiäiti.
12181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

että kirjoituksesi on TODELLA erinomainen!

En sinällään puutu sen sisältöön (koska se oli muutenkin hyvä), mutta aloituksesi sai minut miettimään moraalia.

Moraalihan on ihmisen sisin tietämys oikeasta ja väärästä. Omatunto valvoo, että asiat tulee tehtyä moraalikäsityksen mukaan. Väärin tehneen omatunto alkaa kolkutella - ainoa keino selvitä syyllisyydestä on, että ihminen ottaa vastuun teoistaan - näin hänen ei tarvitse jatkuvasti selitellä eikä puolustella tekojaan! Rehellisyyttä tarvitaan vapauttamaan syyllisyydestä.

Nykyään on suorastaan muotia vaatia muita olemaan syyllistämättä. Mitähän nämä vaatijat pelkäävät - vai yrittävätkö tuolla tavalla vaimentaa omantuntonsa äänet?

Äänestä
  • luulen, että jälkimmäistä.

    tämä on ylipäänsäkin aika uskomaton asia meidän aikuisten keskuudessa, miten paljon jaksetaan osoitella toisia syyttävällä sormella sen sijaan, että otettaisiin oikeasti itse vastuu tekemisistämme.

    helppohan sitä on toista ihmistä syyttää ja samalla kasvattaa omaa sädekehäänsä. kun on ihmisille ensin todistellut toisen osapuolen huonouden ja väärät tekemiset, niin kai se on helpompaa itsekin uskotella itselleen että vika oli aina siinä toisessa.

    moraalikäsitys vaihtelee ihmisillä hyvinkin paljon; se mikä minusta on väärin, on toisesta oikein.

    mutta kyllä se omatunto huomauttaa kun jossain mennään vikaan (näin ainakin normaaleilla, terveillä ihmisillä). se, mitä siinä tilanteessa tehdään riippuu paljon ihmisestä. toisilla on rohkeutta vaimentaa omatunnon ääni tekemällä oikein, tunnustamalla ja olemalla rehellinen.
    toiset sitten yrittävät vaimentaa sitä erilaisin keinoin, usein juuri kaatamalla painolastinsa toisten harteille.

    Äänestä

  • järki käteen kirjoitti:

    luulen, että jälkimmäistä.

    syyttävällä sormella toisaalta ei.
    Kun erosta on kulunut vuosia ei enää ole merkitystä sillä kuka on syyllinen. Elämä virtaa eteenpäin ja arkipäivä pitää tiukasti otteessan. Ero on mennyttä aikaa.
    Etenkin se joka on jäänyt lasten kanssa on sellaisessa arjen pyörityksessä ettei ole aikaa miettiä entisen aviomiehensä syyllisyyksiä tai syyttömyyksiä. Saati sepustella lapsilleen tarinoita siitä. Puheet keskittyvät päivän kulkuun, ruokaan, kurinpitoon, sotkusta naputtamiseen ja muuhun arkipäivän toimintaan. Lapset tuovat myös päiväpolttavia asioita selvitettäväsi: milloin on joku on kiusannut, milloin lapsi itse pinnannut, milloin kokeesta tulee alaarvoinen, kirja on hukassa, pitää hankkia luistimet, housut repeävät.. loputon virta arkipäivän pikkuhuolia. Siihen ei mahdu veratailua etävanhempaan. Sädekehän rakentaminen ei myöskään oikein onnistu arjessa, sillä arki on ailahtelevaa eikä kunnioita ketään.

    Usein entisten aviopuolisoiden elämä täyttyy elämästä eri tavoin. Toinen on etääntynyt erosta jo valovuosien päähän ja toinen pysähtynyt muhimaan eron vääryyksi. Elämäntilanteet saattavat ajautuvat eron jälkeen täysin ääripäihin toisistaan. Siinä missä lähivanhempi uuvahtaa kiireisen päivän jälkeen nukkumaan muutaman tunnin ennen kellon soittoa ja seuraavaa kiireistä päivää etävanhempi tavaa yhä uudelleen eropöytäkirjoja ja yksiönsä seiniä tuijotellen kasaa katkeria ajatuksia siitä miten häntä vieraannutetaan lapsistaan ja miten hänen varojaan kupataan elatusmaksuihin. Etävanhemman turhautumisesta kumpuavat syytökset eivät tavoita lähivanhempaa ja lopputuloksena yhteys katkeaa kokonaan.

    Elämän jatkuessa arkista rataansa lastenkin elämä keskittyy kouluun ja kavereihin. Heille on kauhistus joutua siihen tunkkaiseen suohon ja tulla vihityksi vanhempiensa eron ristiriitoihin. Jos sen tekee etävanhempi lapset alkavat karttaa häntä. Jos sen tekee lähivanhempi lapset töksäyttävät ettei kiinnosta

    Vaikka olisi kuinka suuret suunnitelmat siitä miten erovanhemmat hoitavat asiansa hyvin ei asialle voi tehdä mitään muuta kuin omasta puolestaan. Aina ei auta edes se, että itsestä tuntuu, että eron syillä ei ole väliä, eikä tunne vihaa, eikä oikeastaan mitään muutakaan, että aika on todella tehnyt tehtävänsä ja kaikki on jo aikoja sitten painunut menneisyyteen tai että on jo aikoja sitten irrottanut aikuistuvista lapsista. Jos toinen vanhempi istuu tiukasti eropaperi kourassa ja jumittaa vuosien takaisessa todellisuudessa ei paljon ole tehävissä.

    Äänestä

Kyllähän se olisi todella hienoa jos erossa kaikki menisikin lapsen edun ja parhaan mukaan mutta mutta...

Sellainen utopistinen haave että todellakin LAPSI olisi se joka on siinä etusijalla on vain todellakin hyvin... utopistinen haave!!!

Lainaus sinun tekstistäsi:

"viekää asiat eteenpäin, oikeuteen, mihin vain, ja vaatikaa oikeutta itsellenne ja lapsille. isällä on yhtä paljon oikeutta lapsiinsa kuin äidillä, lapsilla on yhtä paljon oikeus molempiin vanhempiinsa ja molemmilla vanhemmilla oikeus omaan elämäänsä."

Tuo lainaus on sitä todellista UTOPIAA!!!

Isä ja äiti ei toden totta ole lähimainkaan samalla lähtöviivalla huoltajuuden suhteen vaikka kuinka annetaan kaunis (ja todella harhaanjohtava) kuva siitä!!!

Jokainen joka on vähänkään kokenut eron vaiheita missä mukana on ollut lapset niin voi todeta sen FAKTAN että äitiä suositaan vaikka isä olisi paljon parempi lähiksi!!!

On aivan turha selitellä että isällä on yhtä hyvät mahdollisuudet saada lähihuoltajuus kuin äidillä sillä se ei kertakaikkiaan pidä paikkaansa!!!

(juu juu, kyllä lakikirjassa niin lukee mutta käytäntö ei todellakaan ole sama kuin teoria...)

Kysymyksenä voinkin heittää että kuinka moni lähiäiti TIETÄÄ mitä on olla etä???

Siis todella TIETÄÄ KOKEMUKSESTA!!!

Ei moni etäisäkään tiedä mitä on olla lähihuoltaja MUTTA hirmuisen moni etäisä tietää mitä on se kun asuu lasten kanssa yhdessä ydinperheenä...

Olisikohan sittenkin sillä etäisällä enemmän vertailupohjaa noiden lähin ja etän elämissä...

Äänestä
  • minulla ei ole kokemusta etänä olemisesta, voin vain kuvitella.

    se, että äitiä suositaan vaikka joissain tapauksissa todellakin se isä olisi parempi vaihtoehto lähivanhempaa valittaessa, johtuu kaiketi siitä alkukantaisesta ajatuksesta että äiti on se 9 kk lasta odottava ja sen jälkeen synnyttävä ja imettävä osapuoli -jotain siis, mihin isä ei kykene. en tiedä varmana sanoa, mutta veikkaan että tämä äidin roolin jalustalle nostaminen johtuu paljolti ihan biologisista asioista, ja entisajan mallista -äidit hoiti kotia ja isä hoiti kodin ulkopuoliset työt.

    minulle yksinhuoltajuus tuli automaattisesti kun erosimme, isälle ei tullut mieleenkään ottaa siihen osaa, mutta toisaalta KUKAAN ei edes kysynyt kumpi meistä huoltajuuden ottaa. eli ihan niin kuin itsekin sanoit, niin se menee.
    vaikea sanoa siihen mitään järkeenkäyvää syytä, muuta kuin että sitä äidin lähihuoltajuutta pidetään olettamuksena, itsestäänselvyytenä.
    meillä isän kanssa lähtökohdat oli samat; kumpikin työssäkäyviä, saman tason koulutuksen omaavia, yhtä velkaantuneita :), palkkataso isällä hieman isompi, ei rikosrekisteriä kummallakaan jne.

    josko olisi niin, että koti-isät ovat huomattavasti harvemmassa kuin koti-äidit. äidit kun jäävät jo pakostakin äitiyslomalle ja siitä eteenpäin vanhempainlomalle, ja isät usein palaa työhönsä jo melko pian. jos tilanne kääntyisi niin, että äidit lähtisivät suoraan synnytysosastolta takaisin työhön ja isät jäisivät kotiin, niin ehkä tilanne tämänkin kanssa muuttuisi. (näin tuskin tapahtuu, mutta siis jos jotain syytä tähän suosimiseen mietitään).

    toisaalta, miten se katsotaan kumpi on parempi lähiksi? millä mittapuulla sen voi mitata jos perusasiat on molemmilla suht samat, ainoastaan sukupuoli on eri?

    en sanonut, että etäisän mahdollisuudet lähihuoltajuuteen ovat yhtä hyvät, vaikka molemmilla vanhemmilla on samanlailla oikeudet lapsiinsa.
    se vaan on faktaa, ettei lapsella voi olla kahta lähivanhempaa jos vanhemmat asuvat erilleen. oikeudet ei kuitenkaan periaatteessa muutu mihinkään, ainoastaan lapsen virallinen osoite on sillä toisella vanhemmalla.
    etävanhemmalla on kuitenkin yhtälailla oikeus olla lapsen elämässä yhtä paljon kuin lähilläkin, ja lapsi voi viettää yhtä monta päivää per kuukausi niin isällään kuin äidilläänkin. sehän on sitä lapsen kanssa asumista kun lapsi on luonasi, vaikkei esim. hänen postit tule samaan osoitteeseen.

    miten asiat sitten muuttuisi, jos lähi- ja etävanhempi vaihtaisi paikkaansa? tietysti ymmärrän tämän silloin, jos etälle ei anneta mahdollisuuksia lapsen elämään osallistumiseen lähin puolelta, mutta sitä yritinkin sanoa että vaadi niitä oikeuksiasi.
    vaadi tapaamis- ym. asiat niin, että oikeasti olet yhtälailla lapsesi elämässä. se, missä hän virallisesti asuu on siinä vaiheessa varmaan jo melko samantekevää.

    ymmärrän tekstisi kyllä ja ihan oikeassa olet ettei äiti ja isä ole samanarvoisia kun ylhäältä päin katsotaan, mutta toisaalta meneehän se niinkin, että sillä lähivanhemmalla on taas velvollisuuksia joita etällä ei ole.

    ideaalitapauksessa lähi- ja etävanhempi osaavat hoitaa omat velvollisuutensa, ja edesauttaisivat toistensa oikeuksien toteutumista, saataisiin ne lasten oikeudet toteutumaan.

    tähän kai se lakikin perustuu, että kun asiat menee niin kuin pitää niin lapsen oikeudet toteutuu. toki laissa on otettu huomioon nekin tapaukset missä vanhemmat hankaavat asioissa vastaan, mutta periaate on se että lapsen etu ja paras tulee kyllä toteutumaan jos vanhemmat sitä haluavat ja kun niitä oikeuksia ja velvollisuuksia noudatetaan niin kuin pitää.

    Äänestä

  • järki käteen. kirjoitti:

    minulla ei ole kokemusta etänä olemisesta, voin vain kuvitella.

    "etävanhemmalla on kuitenkin yhtälailla oikeus olla lapsen elämässä yhtä paljon kuin lähilläkin, ja lapsi voi viettää yhtä monta päivää per kuukausi niin isällään kuin äidilläänkin. sehän on sitä lapsen kanssa asumista kun lapsi on luonasi, vaikkei esim. hänen postit tule samaan osoitteeseen." Heh heh heee... sanon minä.

    Etävanhemmalla ei todellakaan ole minkäänlaisia oikeuksia olla lapsen elämässä yhtä paljon kuin lähillä eikä etällä ole käytännössä minkäänlaisia mahdollisuuksia kasvattaa lasta niinkuin oikeasti pitäisi olla!

    Olen itse kokenut sen että kun ero tulee niin sossutantta-armeija pelaa VAIN äidin pussiin, lapsi ei totta tosiaan ole etusijalla vaikka kuinka täälläKIN yritetään verhota kaikki sen lapsen edun nimiin...

    "mutta periaate on se että lapsen etu ja paras tulee kyllä toteutumaan jos vanhemmat sitä haluavat ja kun niitä oikeuksia ja velvollisuuksia noudatetaan niin kuin pitää."

    Niin JOS vanhemmat sitä haluaa!!!

    Kylmä FAKTAHAN on se että lähes aina erossa vanhempien välille jää riita ja kuinka mielettömän helppoa nimenomaan sen lähin on käyttää lapsia aseena kostaakseen ja kiusatakseen etää, siinä todellakin lähi saa tarvittaessa täyden tuen tantta-armeijalta ja etällä ei tosiaankaan ole mitään sananvaltaa asioiden kulkuun vaikka kuinka yritetään selitellä että isä ja äiti ovat tasavertaisia vanhempia!!!

    "ymmärrän tekstisi kyllä ja ihan oikeassa olet ettei äiti ja isä ole samanarvoisia kun ylhäältä päin katsotaan, mutta toisaalta meneehän se niinkin, että sillä lähivanhemmalla on taas velvollisuuksia joita etällä ei ole."

    Juu onhan niitä lähillä velvollisuuksia joita etällä ei ole mutta ne velvollisuudet ovat pikkiriikkisiä sen rinnalla kun vertaa mitä se etä MENETTÄÄ...

    Yhä edelleenkin minä ihmettelen sitä että miksi tälläkin palstalla ne yh-äippäRESSUKAT valittavat ja kitisevät joka ikinen päivä sitä miten heillä on muka niin rankkaa ja raskasta se elämä ja etä pääsisi kuin koira veräjästä ja nauttii täysin palkein kun ei ole lapset rasitteena???

    Ylivoimaisesti suurin osahan noista yh-äippäRESSUKOISTA ovat ITSE vaatimalla vaatineet päästä siihen lähin rooliin vaikka aivan varmasti monella monella heistä olisi ollut mahdollisuus päästä siihen ah niin "nautittavaan" etän rooliin...

    Ihme touhua kun väenväkisin tapellaan se lähin paikka itselle ja sitten valitetaan joka ikisestä asiasta mitä se tuo mukanaan!!!

    Äänestä

  • "Kysymyksenä voinkin heittää että kuinka moni lähiäiti TIETÄÄ mitä on olla etä???"

    Tilanteeni on siitä erikoinen, että olen vanhimman lapseni yksinhuoltaja ja silti etävanhempi. Outo yhdistelmä, mutta niin se vain on. Tiedän miltä tuntuu kun tapaamisien välillä on pitkä aika, minulle ei kaikkea kerrota, en ole mukana ns. perusarjessa. Ja silti olen tyytyväinen tilanteeseen. Olen antanut lapselle mahdollisuuden sopeutua sinne missä on kirjoilla, nauttia elämästään siellä. Enkä silti tunne että olisin lapseni hylännyt. Minä vain olen ajatellut lapsen parasta.

    Mitä sitten tulee aloitustekstiin, loistavaa. Kertakaikkiaan loistavaa! Itse olen elänyt noiden ohjeiden mukaan jo vuosia, ja aina silloin tällöin yrittää mies vaikeuttaa tilannetta pomotuksellaan. Hän ilmoittaa tylysti etten ajattele lapsen etua, mutta sitähän minä juuri silloin teen kun vaadin että hän tapaa lapsia valvotusti. Sossu on tarkkaillut tilannetta ja ilmoittanut vaatimukseni oikeutetuksi. En ikinä ole mustamaalannut tai mollannut miestä lapsilleni, sillä kyseessä on kuitenkin heidän isänsä enkä halua heidän sydäntään särkeä ihan kaikilla Faktoilla.

    Eli, olen sekä etä että lähi. Turvanani on yksinhuoltajuus kaikista lapsista, sillä jos olisin tyhmänä mennyt yhteishuollon ottamaan olisin menettänyt kaikki lapset lastesuojelulle viime keväänä isän urpoiluiden takia. Ja tämän sanoi minulle suoraan lastensuojelu. Olisin tietysti lapset takaisin saanut kunhan huoltajuusasia olisi saatu oikeuden kautta muutettua. Mutta silti..

    Ei ne kaikki etäisät ole niitä kaltoinkohdeltuja ihannemiehiä, joukkoon mahtuu oikeasti todella suuri määrä niitä pilaantuneita yksilöitä. Tiedän kyllä, että osa etäisistä joutuu kärsimään lähiäidin kostonhimosta, mutta kun lapsi kasvaa ja täyttää 12 on hän jo muodostanut oman käsityksen ja silloin lähi kostonkierteessän huomaakin joutuneensa tilanteeseen missä lapsi haluaa muuttaa pois luotaan. Ja tämän olen nähnyt ihan läheltä. Siinä kohtaa vasta yleensä nuo kostonhimoiset lähit tajuaa virheensä. Kun on jo liian myöhäistä...

    (pahoittelut mahd. kirjoitusvirheistä, mulla on näköhäiriö)

    Äänestä

  • Kicker kirjoitti:

    "Kysymyksenä voinkin heittää että kuinka moni lähiäiti TIETÄÄ mitä on olla etä???"

    muukin kuin näköhäiriö.onko kukaan ikinä kysynyt miksi valitsit se pilaantuneen yksilön lastesi isäksi?oletko miettinyt miksi?eikö elämä olis ollut helpompaa sen ihannemiehen kanssa?vai etkö saanut muuta miestä kuten ei suurin osa valittavista yhäreistä ei ole saanut.

    Äänestä

  • olla jokin kirjoitti:

    Se mies silloin oli ihannemies, mutta kun alkoholi tuli mukaan, muuttui mies hirviöksi.

    Äänestä

  • AITO_etäisä kirjoitti:

    "etävanhemmalla on kuitenkin yhtälailla oikeus olla lapsen elämässä yhtä paljon kuin lähilläkin, ja lapsi voi viettää yhtä monta päivää per kuukausi niin isällään kuin äidilläänkin. sehän on sitä lapsen kanssa asumista kun lapsi on luonasi, vaikkei esim. hänen postit tule samaan osoitteeseen." Heh heh heee... sanon minä.

    Etävanhemmalla ei todellakaan ole minkäänlaisia oikeuksia olla lapsen elämässä yhtä paljon kuin lähillä eikä etällä ole käytännössä minkäänlaisia mahdollisuuksia kasvattaa lasta niinkuin oikeasti pitäisi olla!

    Olen itse kokenut sen että kun ero tulee niin sossutantta-armeija pelaa VAIN äidin pussiin, lapsi ei totta tosiaan ole etusijalla vaikka kuinka täälläKIN yritetään verhota kaikki sen lapsen edun nimiin...

    "mutta periaate on se että lapsen etu ja paras tulee kyllä toteutumaan jos vanhemmat sitä haluavat ja kun niitä oikeuksia ja velvollisuuksia noudatetaan niin kuin pitää."

    Niin JOS vanhemmat sitä haluaa!!!

    Kylmä FAKTAHAN on se että lähes aina erossa vanhempien välille jää riita ja kuinka mielettömän helppoa nimenomaan sen lähin on käyttää lapsia aseena kostaakseen ja kiusatakseen etää, siinä todellakin lähi saa tarvittaessa täyden tuen tantta-armeijalta ja etällä ei tosiaankaan ole mitään sananvaltaa asioiden kulkuun vaikka kuinka yritetään selitellä että isä ja äiti ovat tasavertaisia vanhempia!!!

    "ymmärrän tekstisi kyllä ja ihan oikeassa olet ettei äiti ja isä ole samanarvoisia kun ylhäältä päin katsotaan, mutta toisaalta meneehän se niinkin, että sillä lähivanhemmalla on taas velvollisuuksia joita etällä ei ole."

    Juu onhan niitä lähillä velvollisuuksia joita etällä ei ole mutta ne velvollisuudet ovat pikkiriikkisiä sen rinnalla kun vertaa mitä se etä MENETTÄÄ...

    Yhä edelleenkin minä ihmettelen sitä että miksi tälläkin palstalla ne yh-äippäRESSUKAT valittavat ja kitisevät joka ikinen päivä sitä miten heillä on muka niin rankkaa ja raskasta se elämä ja etä pääsisi kuin koira veräjästä ja nauttii täysin palkein kun ei ole lapset rasitteena???

    Ylivoimaisesti suurin osahan noista yh-äippäRESSUKOISTA ovat ITSE vaatimalla vaatineet päästä siihen lähin rooliin vaikka aivan varmasti monella monella heistä olisi ollut mahdollisuus päästä siihen ah niin "nautittavaan" etän rooliin...

    Ihme touhua kun väenväkisin tapellaan se lähin paikka itselle ja sitten valitetaan joka ikisestä asiasta mitä se tuo mukanaan!!!

    yhäippäressukoiden juttu ku ne eivät oo huomanneet tota sun kirjotusta! vai onko taas syynä se et sä kirjoitit taas asiat nii et yhäriressukat ei pysty sanoon mitään puolustuksekseen ;) sä tosiaan pistät yhäippäressukoil jauhot suuhun ku ne ei osaa lähtee tohon keskusteluun mukaan! taputtaa..... :)

    Äänestä

  • ihmeelistä toi kirjoitti:

    olet riidanhaastaja.piste.

    Äänestä

  • olen kyllästynyt kirjoitti:

    olet riidanhaastaja.piste.

    yhäippäressukat on jotka etsii tääl päivät pitkät kirjotuksii joihin heittelevät tosi herjoja etäisistä ja muista jotka ei puhu yhäreiden puolest? miks sä et kommentoi niiden yhäriressukoiden loan heittoo? taidat olla yks niistä nii miks itseäs haukkuisit!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

HYVÄT IHMISET! kirjoitti:

näillä neuvoilla pääsee pitkälle. listaan voi laittaa lisäyksiä:

- ottakaa selville omat ja toisen vanhemman oikeudet ja velvollisuudet. lakipykäliä ym. löytyy vaikka googlettamalla.

- eläkää niiden mukaan. tiedätte mikä on oikein ja mikä väärin.

- älkää vaikeuttako toisen vanhemman elämää, älkääkä antako toisen tehdä sitä itsellenne. "kohtele toista niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan" on hyvä neuvo, mutta hiton vaikea toteuttaa monien erojen jälkeen. pyrkikää kuitenkin ettette anna toiselle aihetta ottaa nokkiinsa (ketään ei kuitenkaan tarvitse nuoleskella), älkääkä lähtekö kostoretkille "kun toi teki niin, ni mä teen näin" -tyyliin. jätetään ne leikit ala-asteikäisille. näyttäkää sille kiusaavalle ja elämää hankaloittavalle osapuolelle, miten asiat hoidetaan aikuismaisesti. kuka tietää, ehkä hän ottaa oppia ja huomaa pian oman naurettavuutensa.

- älkää estäkö etävanhempaa tapaamasta lastanne, älkää yrittäkö vaikeuttaa sitä. vaikka mielessä olisi vaikka mitä, niin miettikää kuka siitä hyötyy ja miten jos teette niin? tuleeko siitä oikeasti hyvä mieli? koittakaa miettiä lastanne ensisijaisesti näissä tilanteissa. lapsi ei näe toista vanhempaa samalla tavalla kuin sinä.

-antakaa lapsille mahdollisuus tehdä omat havaintonsa ja muodostaa omat mielipiteensä toisesta vanhemmasta, älkää puuttuko siihen kertomalla miten paska isä/äiti hänellä on. lapselle ei tarvitse kertoa jos elatusmaksun kanssa on ongelmaa tyyliin "nyt ei tuu viikkorahaa, kun isäs ei maksanut elareita" se on toisen mustamaalaamista ja sillä haavoitat ennen kaikkea lasta.

- hoitakaa lasten elättäminen niin kuin se teille kuuluu. jos elatussopimus ei tyydytä, vaatikaa muutosta. jos muutos ei mene läpi, vaatikaa kompromisseja. jos lapsen lähivanhemmalle maksaminen tuntuu pahalta, pyytäkää toista käytäntöä. mikään ei velvoita hoitamaan elatusmaksuja tällä perinteisellä tyylillä. ainoa millä tässä on väliä on se, että lapsen elatus turvataan. molempien vanhempien tai kunnan avulla. jos rahaa ei oikeasti elatusvelvollisella ole, ilmoita siitä ja pyydä toista tulemaan vähän vastaan. jos toinen vaatii liikaa, tarkistuta sopimus.

- älkää juuttuko menneisyyteen. erositte aikanaan, se oli ja meni jo. molemmilla on nyt oma elämä, keskittykää omaanne ja antakaa toisen elää omaansa. älkää kytätkö toistenne tekemisiä, vaikka kasvatustyö ei molemmilla vanhemmilla samanlaista olisikaan, niin hyväksykää myös toisen tapa hoitaa asiat. opetelkaa joustamaan, mutta älkää alkako toisen palloteltavaksi.

- jos toisen vanhemman kanssa on oikeasti mahdoton tehdä yhteistyötä, älkää tehkö, mutta älkää myöskään vaikeuttako asioita. välttäkää tapaamasta toisianne, käyttäkää reissuvihkoa tms. asioiden infoamiseen tai mikä vain teille sopii. jos yhdessä asioiden hoitaminen on mahdotonta, miksi turhaa kiusaatte itseänne moisella? joskus on vain yksinkertaisesti parempi, mitä vähemmän toista joutuu näkemään tai kuulemaan.

- älkää jättäkö lasta taistelutantereelle teidän kahden väliin. lapselle ei kuulu teidän väliset, henkilökohtaiset asiat. älkää viestikö toisillenne lasten välityksellä älkääkä kyselkö lapselta toisistanne. lapsen ei milloinkaan pitäisi joutua valitsemaan puoltaan äidin ja isän väliltä.

- viekää asiat eteenpäin, oikeuteen, mihin vain, ja vaatikaa oikeutta itsellenne ja lapsille. isällä on yhtä paljon oikeutta lapsiinsa kuin äidillä, lapsilla on yhtä paljon oikeus molempiin vanhempiinsa ja molemmilla vanhemmilla oikeus omaan elämäänsä.

- elämä on lyhyt. miettikää kuinka monta vuotta siitä aioitte käyttää toisen tuomitsemiseen, katkeruuteen, vihotteluun, kostamiseen?

- lapsuus on lyhyt. tehkää kaikkenne suojellaksenne omien lastenne lapsuutta. sitä ei tehdä rahalla, vaan jollain ihan muulla.

miettikää mistä asioista haluatte omien lastenne muistavan teidät, sitten kun teistä aika jättää?
minkälaisen esimerkin haluatte lapsillenne antaa?

lapsi huomaa paljon enemmän asioita kuin me luulemmekaan.

nimim. lähiäiti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu