Mietin jo, pitäisikö lähteä tästä suhteesta. Haluaisin lapsen - kovasti. Olen seurustellut eronneen miehen kanssa 1,5 v ja hänellä on lapsi. Mies on 35 v ja itse olen 29 v. Hän on sanonut, että ei ehkä enää halua elää läpi sitä, mitä kaikkea lapsen saanti tuo mukanaan. Sitä, mitä se tekee parisuhteelle, taloudelle ja vapaudelle. Itsehän en voi sitä tietää, koska en ole sitä elänyt.
Miehen lapsi asuu kanssamme joka toinen viikko, joten pääsen arkea kyllä nyt 5 vuotiaan kanssa elämään ja nautin siitä suunnattomasti.
Olen aina halunnut monta lasta. Toisaalta, jos edes yhden... Tämän miehen kanssa tuskin pääsen toteuttamaan unelmaani suurperheestä.
Pitäisikö minun uhrata mahdollisuus kokea äitiys mieheni takia? Vai odottaa, jos hänen mielensä muuttuisi? Käytän hormonaalista ehkäisyä, joka vielä sekoittaa päätäni ja tulen entistä tunteellisemmaksi ja olen tänäänkin itkenyt useita tunteja tämän asian takia.
Huomaan, että olen jo alkanut ottaa mieheeni välimatkaa aivan kuin valmistaisin itseäni eroon. En haluaisi toimia näin vaan puhua asioista. Ja olemme puhuneetkin, mutta en myöskään haluaisi painostaa häntä, joten en ota asiaa esille jatkuvasti.
Ympärillä olevat ihmiset saavat lapsia. Rakastan lapsia, mutta oma kaipuuni tulla äidiksi estää minua iloitsemasta heidän puolestaan kunnolla ja tulen hyvin surulliseksi. Tunnen itseni jopa itsekkääksi.
En tiedä, voiko tätä biologista kelloa mitenkään hillitä? Olen yrittänyt keksiä itselleni kaikkea muuta mielekästä ja luovaa tekemistä hyvin tuloksin, mutta kaikkea seuraa pettymyksen tunteet, jotka johtavat vain tähän yhteen asiaan.
Olisin kiinnostunut onko muilla vastaavia kokemuksia ja miten tilanteet ovat ratkenneet.
Miehen lapsi asuu kanssamme joka toinen viikko, joten pääsen arkea kyllä nyt 5 vuotiaan kanssa elämään ja nautin siitä suunnattomasti.
Olen aina halunnut monta lasta. Toisaalta, jos edes yhden... Tämän miehen kanssa tuskin pääsen toteuttamaan unelmaani suurperheestä.
Pitäisikö minun uhrata mahdollisuus kokea äitiys mieheni takia? Vai odottaa, jos hänen mielensä muuttuisi? Käytän hormonaalista ehkäisyä, joka vielä sekoittaa päätäni ja tulen entistä tunteellisemmaksi ja olen tänäänkin itkenyt useita tunteja tämän asian takia.
Huomaan, että olen jo alkanut ottaa mieheeni välimatkaa aivan kuin valmistaisin itseäni eroon. En haluaisi toimia näin vaan puhua asioista. Ja olemme puhuneetkin, mutta en myöskään haluaisi painostaa häntä, joten en ota asiaa esille jatkuvasti.
Ympärillä olevat ihmiset saavat lapsia. Rakastan lapsia, mutta oma kaipuuni tulla äidiksi estää minua iloitsemasta heidän puolestaan kunnolla ja tulen hyvin surulliseksi. Tunnen itseni jopa itsekkääksi.
En tiedä, voiko tätä biologista kelloa mitenkään hillitä? Olen yrittänyt keksiä itselleni kaikkea muuta mielekästä ja luovaa tekemistä hyvin tuloksin, mutta kaikkea seuraa pettymyksen tunteet, jotka johtavat vain tähän yhteen asiaan.
Olisin kiinnostunut onko muilla vastaavia kokemuksia ja miten tilanteet ovat ratkenneet.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Lisäisin vielä, että mies sanoi suhteen alussa haluavansa lapsia, mutta on nyt elämän tasoituttua uomiinsa muuttanut mielensä. Tunnen itseni petetyksi ja huijatuksi.
Jos tahallasi tulet raskaaksi, se on sen lorun loppu...turha selittää että "ehkäisy petti" mies ei usko kuitenkaan!
Itse sain vihat päälleni samaisesta asiasta..uhkailujen kanssa...
no, vähäksi aikaa asiat kääntyi hyvin...sitten taas mentiin...ja hoidin asiat siitä lähtien yksin...
mieti itsellesi paras vaoihtoehto, mutta älä sotke sitä miestä milläänlailla päätökseen!
Älä painosta kumpaankaan suuntaan...lapsella tai ilman, älä kiristä...lapsella tai ilman...ihan itseksesi vaan toimit, mikä on sun paras!
Mun paras kääntyi mulle hyväksi! Nyt sen ymmärrän kun aikaa on kulunut...mutta...kuten sanoin, etsi se SUN OMA paras ratkaisusi.
Lukiessani juttuasi tunnistin itsessäni täsmälleen samoja tunteita ja ajatuksia.
Ensinnäkin olen hirveän pahoillani että joudut miettimään tuollaisia asioita.
Mun tilanne on seuraava:
Ikää on 28. Olen naimisissa viidettä vuotta ja minulla on jo 2 lasta, mutta vauvankaipuu on ihan suunnaton. Näen vaan raskaana olevia naisia ja pieniä vauvoja ja vähän isompiakin ja hymyilen kaikille. Tykkään niin lapsista! Minulta on poistettu leikkauksella toinen munasarja kokonaan ja toista on alle puolet jäljellä, joten vauvansaanti voi olla hankalaa tai jopa mahdotonta. :( Haluaisin silti yli kaiken yrittää kaikkeni, nyt heti, että saisin vielä edes kerran (tai kaksi jos hyvin käy)kokea vauva-arkea, onhan suurin unelmani ollut pikkutytöstä lähtien suurperhe. Mies ei kuitenkaan ikinä ole halunnut kuin 2 lasta, eikä tunne ole muuttunut. Mieheni siis ei enää halua lapsia, ainakaan nyt. Mutta minulle parin vuoden odotus voi koitua kohtaloksi olla saamatta enää lapsia, koska munasarjaani on niin vähän jäljellä.
Olen ihan samoin useasti miettinyt eroa, koska meillä on muutenkin ollut todella vaikeaa. :( Olen kuitenkin päättänyt vielä taistella, onhan meillä rakennettuna yhteinen elämä ja tietenkin yhteiset lapset. Mies vaan ei ymmärrä suruani eikä muutenkaan sitä, miksi haluan lisää lapsia, koska se vaikuttaa tosiaan parisuhteeseen, rahaan, ajankäyttöön yms niin paljon. Mutta minkä minä sille voin? Tässä tilanteessa tosin alan olla vakuuttunut että ikinä en saa sitä suurperhettä itselleni, ainakaan tässä suhteessa. Pitäisikö siis vaan erota? Mutta tilanne on tässä vaiheessa jo aika hankala; on lapset ja koti, yhteiset tuttavatkin. Ja kaikki joille olen puhunut tästä vauva-asiasta, hokevat vaan että onhan teillä jo 2 ihanaa lasta, ole onnellinen siitä, sillä kaikki eivät ikinä saa yhtäkään! Tottakai minä sen tiedän ja olen äärettömän onnellinen että olen näinkin nuorena ja kahden lapsen äiti. Mutta se ei poista eikä vähennä vauvan kaipuuta, ehkä jopa päinvastoin. Kun kerran on päässyt makuun ei haluaisi lopettaa ennen kuin on täynnä.
Tiedän ja tunnen, että minusta on tulossa katkera. En tiedä pääsenkö siitä koskaan yli. en ymmärrä miten joku joka sanoo rakastavansa minua ei halua antaa minulle sitä mitä yli kaiken haluan? Miten voimme koskaan elää onnellisina jos olen katkera lopun elämääni? Sattuu niin kovin, niin syvälle.
En toivoisi kenellekään tällaista tilannetta! Siksi sanonkin että jos koet että sinusta oikeasti ja kovasti tulee katkera ja syytät miestäsi siitä ettet voi saada suurperhettä, voi jopa olla parempi ratkaisu erota ja etsiä sellainen kumppani, jonka kanssa sinulla on samat haaveet. Mutta toisaalta mies voi hyvinkin yhtäkkiä muuttaa mielensä (usea tuttuni lohduttaa minuamyös tällä) vielä joskus ja saatkin lapsen tai kaksi tai jopa enemmän. Mutta kun ei voi tietää! Paljon varmasti riippuu siitä minkälainen suhde teillä muuten on?
Katkeruutta minäkin pelkään. Ehkä kiirehdin tässä myös asioita, koska emme ole kovin kauaa seurustelleet. Itselläni kuitenkin on vapautta ollut riittämiin ja tuntuu, että olisin siitä valmis vähän hellittämään. Ja on miehellänikin elämässään ollut ja on edelleen vapautta.
Suhteemme on muilta osin hyvä. Pystymme keskustelemaan asioista ja meillä on muutenkin mahtavaa yhdessä. Ainoastaan tämä asia vaivaa, enkä halua siitä jokapäiväistä keskustelun aihetta, koska se menisi jo painostamisen puolelle. Enkä aio missään nimessä olla epärehellinen häntä kohtaan.
Onpahan tosissaan vielä se pointti, että tällä hetkellä tuntuu, että haluaisin kyllä ehdottomasti enemmän kuin yhden lapsen ja veikkaan, etten tämän miehen kanssa sitä asiaa voi toteuttaa, joten saatan päätyä vastaavaan tilanteeseen, jossa sinä Maajo olet...
Pelkään sitä, että jatkan tätä suhdetta ja huomaan pian, että olen yli 40 ja lapseton. Alanko vihaamaan miestäni viimeistään silloin?
Olen pahoillani myös puolestasi Maajo, koska tilanteesi on varmasti vaikea. Toisenlainen kuin omani ja uskon, että monelta osin vielä vaikeampi kuin minulla.
Jotenkin minusta tuntuu, että minulle on koko elämäni painotettu vain, kuinka hankalaa ja vaivalloista lasten saaminen ja lasten kanssa eläminen on. Vaikka se sitäkin on, niin on siinä varmasti paljon myös positiivisia asioita ja sellaista, mitä ei mitenkään muuten voi kokea saati ymmärtää!
Kiitos ymmärryksestäsi ReBaL.
Taidan olla ainoa tuttavapiirissäni, jolla on tällainen ongelma. Ei siis ole ketään joka oikeasti ymmärtäisi tuskaani.
Tuosta lasten tuomasta tuskasta ja vaikeuksista, tämän on tarkoitus tsempata sinua, ei se lasten hankkiminen ole niin kamalaa vaan ihana asia! Kurjaa että sinulle on kerrottu muuta. :( Tietysti mielipiteitä on monia.
Ensinnäkin raskaaksi tulo voi olla todella vaikeaa ja viedä aikaa. Useat joutuvat käymään läpi hedelmällisyyshoitoja. Raskausaika voi olla hankala, 9kk oksentelua, närästystä, vatsavaivoja ja ties mitä, huoltakin pienestä elämän alusta. Ja se kaikkein tunnetuin; synnytys. Ties mitä kamalaa voi tapahtua ja eikö se satukin. Ja sen jälkeen valvotut yöt, koliikit, kipeät rinnat... Ja koko loppuelämän olet lapsessa kiinni, kerran äiti, aina äiti. Mutta siltikin, kaiken tuonkin jälkeen useimmat äideistä haluabat kokea sen kaiken uudelleen ja jotkut jopa monta kertaa! Ei se nyt voi olla niin kamalaa, eikä se olekaan. Se on ihanaa! Toisille (kuten minulle) tulee jopa kuume olla raskaana ja/tai synnytyskuume. ;) Voi kun vielä saisi kokea sen! Se on vaan jotain niin ihmeellistä kun omassa ruumiissa kasvaa pieni ihminen ja lopulta teet työn tuon pienen ihmisen saattamiseksi maailmaan, mikään ei voita sitä tunnetta, olet saanut jotain aikaiseksi.
Sen jälkeen alkaa vauva-arki. Se on uuvuttavaa, mutta ihanaa. Se pieni ihminen on niin rakas ja ihana. Sitä rakkauden määrää ei voi kuvailla. Kerran nuorempana tuttava sanoi minulle että rakkaus lasta kohtaan on niin suuri että se syrjäyttää helposti kumppanin. Kieltäydyin uskomasta ja kauhistelin asiaa, kuinka joku julkesi niin sanoa. Mutta pakkohan se on ollut myöntää että niin siinä juuri käy.
Mielestäni jos joku toiselta ihmiseltä tämän kokemuksen evää, se on väärin. Ja jos evää, se on riittävä syy vaihtaa kumppania, varsinkin jos ei ole naimisissa. Tietenkin asiasta kannattaa keskustella ensin, todella vakavasti. Teilläkin tuntuu tosiaan olevan kaikin puolin toimiva ja hyvä suhde muuten. Harmi olisi sitä heittää menemään. Mutta jos mies ei oikeasti halua niin minkäs teet. JOs haluat siltikin lapsia niin ero ja uusi suhde on ainut vaihtoehto. Tai sitten se katkeroituminen. Ainakin itse en ole löytänyt mitään keinoa estää tai hävittää katkeruutta tässä tilanteessa. Mutta mielestäni katkeroitumisessa ei ole mitään järkeä sillä silloinhan on suhdekin piloilla. Eli et saanut lapsia etkä hyvää suhdetta. :(
Mietin tässä että olisiko hyvästä kertoa miehelle että pelkäät ja osittain tunnet jo tulevasi katkeraksi asian takia? Se voisi avata miehen silmät näkemään kuinka kovasti haluat lapsia ja saada hänetkin miettimään olisiko elämä kuitenkin helpompaa muutaman lapsen kanssa kuin ikuisesti katkeran naisen. Ja jos mies kokee tämän painostuksena niin voit aina pyytää anteeksi ja tehdä sen pohjalta oman päätöksesi täysin itse, tietäen miehesi vakaan ja todennäköisesti muuttumattoman kannan.
Päätökset ovat vaikeita, todella vaikeita. Mutta johonkin suuntaan ne on pakko tehdä. Joko päättää että jää tai päättää että ei jää. Helpompaa lähteä kun ei ole vielä niin pitkää taivalta yhdessä takana.
Vaikea tässä on mennä ketään neuvomaan että tee näin tai näin, kunhan kerron oman tarinani ja tunteeni ja mietin tässä samalla omaa tilannettani. Kummasti auttaa jäsentämään myös omia ajatuksia.
Harkitse siis tarkkaan joka kantilta ja keskustele nätisti miehesi kanssa. Toivon todella sydämeni pohjasta että et ajaudu näin hankalaan tilanteeseen kuin minä! Toivon että saat tulevaisuudessa terveitä, ihania lapsia ja ennen kaikkea toivon että olet onnellinen!
Itse olen suhteessa miehen kanssa jolla on jo lapsia edellisesta suhteesta, minulla ei viela yhtaan. tein hanelle selvaksi jo alussa etta unelmani on saada lapsia, ja siita en luovu. han oli silloin epavarma haluaisiko kayda sen kaiken enaa lapi, ja olin tottakai valmis antamaan hanelle aikaa sita harkita. nyt reilu vuoden jalkeen han on sanonut etta haluaa kanssani lapsia, yhden tai kaksi. jos han olisi tehnyt vastakkaisen paatoksen, en olisi enaa hanen kanssaan. toista ihmista ei pitaisi koskaan rakastaa enemman kuin itseaan ja unelmiaan. vaikka nuorena sita pystyisikin tayttamaan elamansa kaikella mielekkaalla, hankkimaan uran ja ystavia ja harrastuksia ja vaikka mita, se ei loppuelamaa riita. mieti millaista se olisi vanhempana seurata toisen iloa isovanhemmuudesta ja muista lapsien tuomista iloista pystymatta siita itse nauttimaan. ei kannata tuomita itseaan sellaiseen suruun vaan pysya lojaalina sille mita itse eniten haluaa.
mutta ilmeisesti kaikilla oli ikää kolmeakymppiä suunnilleen, eli perun puheeni. Eri asia näillä lapsilla.
Niin, minulla on toisinpäin. Minulla on kaksi lasta edellisestä liitosta, miehellä ei yhtään. Kun menimme yhteen hän ei ollut varma haluaako yhteistä edes yrittää. Se sopi minulle hyvin.
Pari vuotta kului ja sitten hän oli kypsynyt haluamaan yhteistä. No, itselläni ei terveys ole kunnossa ja selkä todella romuna ja ikääkin on melkein 40, joten koko asia arvelutti. Yritimme kuitenkin, koska isäksi tuleminen on sellainen kokemus, jota en olisi häneltä voinut riistää vain siksi, että minulla on jo lapsia.
Nyt on pitkän yrityksen jälkeen plussattu : ). Nyt ajatus pienestä kääröstä jo aiheuttaa itsellekin mukavia tunteita. Nyt on vain laitettava kädet ristiin, että kaikki menee hyvin ja että selkä kestää raskauden.
Minusta jos toista rakastaa, niin ei toiselta pidä kieltää jotain näin tärkeää asiaa. Jos mies ei tätä suostu ymmärtämään vauvakuumettasi , niin kehotan harkitsemaan suhdettanne. Oletko valmis luopumaan unelmastasi katkeroitumatta toisen takia? Tosiasia on, että lapsettoman vanhuus voi olla yksinäinen.
Minkäkähän ikäinen sinun mielestäsi on vielä lapsi? Alle 30-vuotiasko?
ite oon 26 v ja mulla on mieheni(28v) kans 3 lasta.silti vauvakuume on taas alkanu vaivata,asia pyörii päässä joka päivä.välillä suorastaan ahistaa ja tekee kipeää ku haluais nii paljon.ongelma tässä on se et miehelle riittää nää 3 lasta ja mä haluaisin sen yhen..tai kaks vielä :) eihän tässä mitää järkeä oo,talo käy pieneks ja autoki menee vaihtoon sit..kaikki kuumeilijat varmasti tietää et tätä ei voi aatella järjellä koska se tunne on nii voimakas!oon alkanu nähä joka puolella vauvoja,odottavia äitejä..välillä tää elämä 3 lapsen kans on yhtä helevettiä suoraan sanottuna mutta välillä taas nii ihanaa :) en vois kuvitellakkaa elämää ilma lapsia.kovasti koitan miestä suostutella mut se sanoo vaa et katotaan sit 10 vuoden päästä..huoh!!mä oon sitä mieltä et se ei mitää siinä menetä vaik vielä neljännen lapsen sais,mä taas en tiiä miten selviän jos en enää vauvaa saa :( mä varmaa kuumeilen vaihevuosiin asti!!neljännen jälkeen lapsiluku ois kyl iha lopullisesti täynnä-toisaalta kyllähä se 5.menis siinä samalla ;)
miettinyt sitä vaihtoehtoa että teille saattaakin tulla ero vaikkapa silloin kun olet 45-vuotias.. Etkä löydä ihan heti aivan uutta miestä ja vaikka semmoinen heti löytyisi et välttämättä saisi enää lasta siinä iässä. Sitten elät yksin ja kadut valintaasi pysyä paskan miehen rinnalla jonka kanssa ei edes lapsia saanut. Seuraa omaa unelmaasi, uskon että lapsen saaminen on sinulle hyvin tärkeää.
Voimia sinulle! Ymmärrän todella hyvin tilaanteesi. Toivottavasti teet niin kuin sydämesi sanoo. Itse olen katkeroitunut miehelleni, koska hän ei halua lisää lapsia, vaikka suhteemme alussa halusi pari kolme. Meillä yksi entuudestaan. Rakastan yli kaiken lastani. Ahdistaa ja tätä jatkunut jo vuoden. En suosittele..itse yritän keksiä miten pääsen tämän yli.
Miehellekin tämä voi olla vaikea tilanne, tai ainakin itse olen asiaa joutunut miehenä miettimään. Pitää päättää, mikä on itselle paras ratkaisu. Voisin jatkaa olemista nykyisen puolisoni kanssa ja meillä olisi yksi ihana lapsi. Todennäköisesti teen näin, koska erokaan ei kovin hyvältä tuntuisi, ainakaan lapsen kannalta. Minä haluaisin kuitenkin lisää lapsia - mielellään vielä useammankin. Siksi salaa olen miettinyt mahdollisuutta, että löytyisi nainen, jonka kanssa voisin heti toivottaa vauvan tervetulleeksi, toivottavasti vielä useammankin. Molemmat olisimme onnellisia kun se olisi tulossa. Paljon hellyyttä ilman ehkäisyä. Joskus miehetkin miettivät tällaisia, siksi kai tällä palstalla vauvakuumeisena olenkin rauhassa miettimässä.
hei! saanko minä täyttää sinun vauva toiveesi? olen 30v lapsirakas joka on toteuttanut naisten vauvatoiveita kahdella vaihtoehdoilla. kirjoita minulle, jos haluat vauvaa. [email protected]