auringonpimennyksen, joskus 50 luvulla?
Oma muistikuvani, seisoimme mummolan pellolla, oli kesä.
Setäni oli noennut ikkunalasin palasia, joita käytimme katseluun.
Se pimeys on jäänyt muistiin. Hiljaisuus, jonka olen myöhemmissä pimennyksissä kokenut, ei ole jäänyt lapsuudesta mieleen.

Vastaukset 5
Vanhimmat
olin hesan esikaupungissa, leikkkipuistossa. Siellä isommat sanoivat maailmanlopun tulevan, ja linnut tosiaankin olivat hiljaa.
Kyllä oli alkeellista tuo silmien suojaus meilläkin. Jotkut negatiivien läpi katselivat.
tiirauksen yötaivaalle muistan, v.1957.
seisottiin ukkini kanssa, tiirailimme ja kuuntelimme piippausta kun se putnikki saapui.
Oli tosiaan kesä joskus 1950-luvulla. Heinäaika, keskipäivä, ja väki tuvassa syömässä. Auringonpimennys muistettiin (olihan joka talossa allakka!), joku "savusti" lasinpaloja, ja minäkin sain vuorostani katsoa. En kylläkään muista kuinka täydellinen se pimennys oli, luulen että aurinko oli kuunsirpin oloinen...?
ilmeisesti. Kaivelin netistä täydelliset, viiskyt luvulle ei sattunut yhtään täydellistä.
Olin liian pieni muistaakseni tuon 1945 pimennyksen. Linkki, musiikin kera,
http://www.yle.fi/player/player.jsp?name=El%E4v%E4+arkisto%2F03485_1