Onko ihmisillä kokemuksia n. 4-5 viikkoisista maatilakissoista? Oma kissani tuli n. tuon ikäisenä eräältä maatilalta, sillä jos "vahinkopentuja" ei oteta, ne heitetään säkissä ladon seinään. Ei kai tällaisilla tapauksilla kovin paljon mielenvikaisuutta tai muuta ilmene? Ainakin omani leikkii todella aktiivisesti ja on nyt n. 6 viikkoa vanha. Myös hänen 2 sisarusta majailee toistaiseksi mun luona mutta vain väliaikaisesti. Ovat ne kyllä todella suloisia, mutta toivon todella ettei heille tule mitään ongelmia, olen vain kuullut monilta tutuilta, että jos tuon ikäisinä vierotetaa emosta, niille tulisi ongelmia.
Kiitos ajastanne kuitenkin :)
-Räystästirpu
Kiitos ajastanne kuitenkin :)
-Räystästirpu
Vastaukset 8
Vanhimmat
mennä sinne maatilalle kertomaan että narttu pitää leikkauttaa jottei vahinkopentuja tule! Jos eivät usko, niin nappaa narttu kiinni ja toimita johonkin löytöeläintaloon ja valehtele ettet tiedä mistä se on.
Ihan väärin toimittua kyllä, mutta vastuuton kissanomistaja ei kissaa ansaitse. Ja vastuuton on sellainen joka antaa nartun lisääntyä ja luovuttaa pennut liian nuorena tai tappaa noin epäinhimillisesti. Pentujenkin tappamisesta on lainsäätäjän ohjeet.
Noin pienten pentujen pitäisi vielä olla emon ja sisarusten hoivissa, eli parasta pennun kehityksen kannalta olisi se viedä paikkaan missä se saa sosiaalistua muiden kissojen kanssa. Ihmisen kanssa eläminen on noin pienelle pennulle todella väärin.
Noin pienet vauvat ovat ihan todella aivan liian pieniä erotettavaksi emosta! "sillä jos "vahinkopentuja" ei oteta, ne heitetään säkissä ladon seinään"
"No sinähän vanhinkopennut otit, joten miksi ihmeessä ne eivät olisi voineet olla emonsa kanssa vielä melkein kahta kuukautta, jos joka tapauksessa ne olisit sitten ottanut?" Jos niitä ei noin nuorena oteta, ne tapetaan. En voi sille mitää etten halua sellaista kohtaloa näille pennuille.
Samoin itse olen tosiaan toisen kissani ottanut, mutta sain sentään EDES siihen 8 viikkoon pitkitettyä ottamisen. Tosin silloin en edes tiennyt tarkkaa luovutusikää kissoille, vasta jälkeenpäin olen perehtynyt kaikkeen. Kuitenkaan et voi aina ottaa kaikkia niitä pentuja, joilla on edessä sama kohtalo. Joskos ihmiset oppisivat kohtelemaan eläimiä arvostuksella, kun ei olisikaan ottajia vauvapennuille. Ei se kissojen lopettaminenkaan kovin mukavaa puuhaa ole, mutta varmastikaan kissaa ei leikata, jos aina pariviikkoisillekin pennuille löytyy heti koti.
mielenvikaisuus on niillä ihmisillä, jotka antavat vahinkopentuja tulla ja sitten joko erottavat ne liian aikaisin emostaan tai tappavat ne!
Kissan luovutusikä on aikaisintaan 12 viikkoa.
Kyllä joillekin tulee ongelmia jos ne erotetaan emostaan niin nuorena. Niistä voi tulla todella aggressiivisia tai säikkyjä, ja kyllähän mielenvikaisuuttakin esiintyy.
On sitten tosin se toinenkin ääripää. Erään tuttuni pihapiirissä liikuskeli kissa, ilmeisesti vailla kotia, ja se rupesi asustelemaan heidän piharakennuksessaan saatuaan ruokaa. Eräänä päivänä kissa löytyi tieltä kuolleena, ja siinä sitä haudatessa kävikin ilmi että naarashan se oli. Muutaman päivän päästä tuttuni ihmetteli että mikä ihmeen piipitys tuolta lantalasta kuuluu. Hän meni katsomaan ja löysi paperisilpusta kyhätyn pesän, jossa yksi muutaman viikon vanha kissanpentu, melkein nälkäänsä kuollut. Pentu oli tietenkin sen "uroksen" pentu, todennäköisesti ainoa eloonjäänyt. Pipettiruokinnalla se sitten pelastui, ja leimautui omistajaansa täysin. Kuulemma ei uskollisempaa kissaa voi maa päällään kantaa. Nykyään se on sitten komea valkoisen ja oranssin kirjava kolli ja äärimmäisen ihmisrakas.
Mutta tosiaan, yhdyn täysin tuohon toiseen mielipiteeseen. Kyllä minä ainakin hakisin sen narttukissan pois sieltä, tekemästä pentuja tapettavaksi ja ilmoittaisin vielä eläinsuojeluun. Maailma on täynnä kissanvihaajia ja kaiken maailman pösilöitä. Kissoja otetaan ja sitten niistä ei huolehdita/välitetä. Harmi että tällaiseen harvoin puututaan.
oli maalaistalossa leikkaamaton kollikissa joka toi itselleen kylältä morsiamen. Muutaman kerran naaras palautettiin muutaman km päähän omaan kotiinsa, mutta ainahan se palasi uroksen luo, ja lopulta sinnehän se sai jäädä.
Leikkaamaton uros ja leikkaamaton naaras..
Pentuja alkoi syntyä putkeen ja osa niistä tapettiin heti synnyttyään, mutta ainahan joku pieni söpöliini jätettiin elämäänkin kun pennut on niin kivoja. Jotkut niistä sai uuden kodin muutaman viikon ikäisinä (huom! todella vauvoina) ja loput jäi maalaistaloon joukon jatkoksi.
Isommiksi kasvettuaan joka pentueen kotiin jääneet narttupennut tapettiin paitsi yksi, poikkeuksellisen kaunis naaras joka sai jäädä lisääntymään siinä missä emonsakin.
Lopulta eri-ikäisiä kissoja alkoi olla jo toistakymmentä, ja isäntäväki lopultakin päätti että liika on liikaa. Paikallinen metsästäjä kutsuttiin kylään, ja tämä lahtasi kaikki muut paitsi yhden nuoren kollin. Mieheni sattui juuri tuolloin paikalle, ja kerkisi pelastamaan kaksi viimeistä elossa olevaa ts. 5 viikkoisen ja muutaman kuukauden ikäisen pennun. Näin meistä tuli yllättäen kissojen omistajia!
Olin järkyttynyt kun tämän kaiken kuulin. Tiesinhän että sukulaisella on paljon kissoja, mutta en sitä että niiden annettiin lisääntyä kuin kanit. En myöskään tiennyt sitä, että kissanpentujen kohtelu oli lievästi sanottuna väärää ts. ne luovutettin joko liian varhain, tapettiin (en halua tietää miten) joko ihan pieninä tai sitten ne narttupennut muutaman kuukauden ikäisinä!
Terhakoiduimme mieheni kanssa sen verran että kyselemättä ja salaa, nappasimme tuon elämään jätetyn kollin mukaamme ja veimme eläinlääkärille kastroitavaksi! Tänäkään päivänä sukulaiseni eivät tiedä että kollikissansa onkin "munaton poika", enkä sitä aio heille koskaan paljastaakkaan.
Tämä tarina ei oikein kuulu tähän ketjuun, mutta halusin vaan tuoda julki sen kuinka vastuuttomia ja julmia ihmiset jopa omia kissojaan kohtaan ovat. Mutta onhan tässä jotain hyvääkin, eli sain elämääni kaksi ihanaa asiaa eli kissani.
Oma pieni 5-viikkoinen kasvoi mukavasti veljensä seurassa, ja "keinoemona" toimi mummoni kastraattikolli joka olikin oikein hyvä hoitaja ja opettaja. Niin molemmista kisuista kasvoi ihan tervepäisiä kissoja, ihmisiin ja kissoihin sosiaalistuneita.
Sinun kaltaisia ihmisiä kun olisi enemmänkin, ettei aina tavoitella sitä omaa etua, vaan voidaan jopa muutama kymppi uhrata rahaa ihan vieraidenkin eläinten vuoksi! Pisteet sinulle!
Minun kissani oli vaivaiset 4 viikkoa sen tullessa minulle, samanlainen tarina kuin sinun tapauksessasi, kissoja uhkasi kuolemantuomio, ja varmasti jollain ihan muulla tavalla kuin kivuttomasti eläinlääkärin piikistä. Kissa on nyt pian puolitoistavuotias, ja ainut "ongelma" mikä sille on aikaisesta vieroituksesta jäänyt, on että se imeskelee peittoja, mikä on yleistä liian aikaisin vieroitetuilla, mutta ei tavatonta oikean ikäisinä luovutetuillakaan, tuttavani kissa nimittäin tekee ihan samaa, vaikka luovutettiin pitkästi yli 12 viikkoisena. Kissa on eläinlääkärin tutkima ja terveeksi ja ihan täysijärkiseksi todettu.
Tärkeää on, että annat kissalle oikeaa ravintoa, tuossa iässä se tarvitsee vielä äidin maitoa, ja kun sitä ei ole saatavilla, niin kiireesti korviketta hankkimaan. Minä ruokin kissaani korvikkeella ruiskun avulla, ja sen jälkeen pennuille tarkoitettua ruokaa sopivaan ikään asti.
Minun kissani on mielestäni selvinnyt hienosti, laatikolla oppi käymään hyvin, koskaan ei ole tarpeitaan tehnyt väärin paikkoihin, vaan osaa ilmottaa, että nyt on hätä. Tottahan kissat purevat ja raapivat, ne ovat petoja, ja kissanpennut kasvaessaan tappelevat myös sisarustensa ja oman emonsa kanssa. Se ei ole merkki siitä, että kissassa on jotain vikaa. Tietenkin kissan on käsitettävä, koska on kyseessä leikkitoveri ja koska saalis, kissa pystyy helposti toisissaan ollessaan puremaan ihmistä sormesta luuhun asti, mitä se ei tietenkään tee, kun käsittää, että kyseessä on ihminen.
Kissani tulee myös hyvin toimeen muiden kissojen kanssa, ja on tottuneempi ihmisiin kuin monet muut tietämäni kissat. Se osoittaa lähes koiran kaltaista kiintymystä minuun, mutta tahtoo myös olla omassa ylhäisessä yksinäisyydessään, niin kuin kissat yleensä.
Minä en luopuisi kissastani mistään hinnasta, parempaa kissaa minulla ei ole koskaan ollut, vaikka niiden kanssa olen lapsesta asti ollut tekemisissä. Tietysti kissalle on aina parempi saada olla emonsa kanssa pitkään, mutta kun tuollaisia ihmisiä löytyy, jotka eivät sitoudu pitämään huolta lemmikkiensä hyvinvoinnista, silloin meidän eläinten ystävien on toimittava. Neuvoisin samaa kuin aikaisempi kirjoittaja, vie emokissa pois sieltä, niin silläkin on mahdollisuus parempaan elämään.
Tässä minun tarinani, joka on päättynyt hyvin, olen iloinen, että pystyin tarjoamaan kissalleni paremman ja pidemmän elämän kuin mikä sillä oli syntyessään likaiseen ulkovarastoon, jossa se olisi saattanut villiintyä ja saada ties mitä tauteja, jos ei sitten olisi ehtinyt kohdata tuskallista kuolemaa hukutettuna tai seinään heitettynä.
Paljon tsemppiä sinulle, oikealla hoidolla ja suurella määrällä rakkautta saat kissasta elämäsi parhaan ystävän :)