Mitä tekijä voi pahimmillaan/parhailmmillaan saada taponyrityksestä?
Taponyritys
Lost
6605
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
taponyrityksestä voi pahimmillaan saada muutaman vuoden vankeus rangaistuksen... riippuen syytetyn taustasta.
Taponyrityksestä ei aina tipu edes syytettä vaikka uhri näin vaatisi. Omalla kohdalla jouduin käyttämään mustasukkaisen naisen päällekarkauksessa hätävarjelua, tottahan olin siinämäärin isompi, että naisen yritys jäi yritykseksi, mutta oikeuden mukaan en olisi edes itseäni saanut puolustaa. Pieni sakko siitä, että nainen hyökkäsi päälleni ei ollut kova rangaistus, säilyihän henkikulta jota hyväksikäyttäen voin paneskella ilman rangaistuksen taikka väkivallan peloa muitakin kuin naapuria.
... on aina sallittua, joten oikeus on tehnyt virheellisen päätöksen jos on väittänyt, ettei itseään olisi saanut puolustaa. Valita siis hoviin!
Kokonaan toinen asia on se, miten saa itsepuolustaa. Tässä maassa kun saa varsin herkästi tuomion hätävarjelun liioittelusta, myös tilanteissa joissa olisi oma henki ja terveys ollut vaarassa jos ei olisi tuohon liioitteluun syyllistynyt.
Kokonaisuudesaan hyvin vähäpätöinen asia oli ja hätävarjeluhan tehtiin puhtaasti paljaita käsiä käyttäen, vähäiset ruhjeet nekin luultavasti tuli vastapuolelle hänen omasta kännisenkohelluksesta.
Eipä ollut mitään halua valittaa hoviin kun jo esitutkinan aikana poliisi uhkaili ja solvasi, oma oikeusavustaja (yleinen) tarjosi epäedukasta sopimusta ja vastapuoli esiintyi oikeudessa todistajana (ei syyetttynä) nimettömän lakimiehen laatimilla perättömillä korvausvaatimuksilla. Käteen jäi yhteiskunnan asenne jossa tuomio pitää saada keinoja kaihtamatta. Saivat sen jota halusivat, tästälähin saan olla rauhassa ja
tästälähin on turha täältäpäin hakea hyväksyntää taikka tukea.
Ei siitä mitään saa jos tapon yrityksen kohde on sinua heikompi, nainen, lapsi tai vanhus. Olethan vain käyttänyt oikeutta näyttä kuka on kuka.
..tuskin oot oikeessa. Toivottavsti et..