Miten

poistaa sikainfluenssa yleisvaarallisten tartuntatautien listalta, kun se on maailmanlaajuisesti luokiteltu pandemiaksi? On tosi vaarallista asua Suomessa, jos vaikka tulee jokin tappavampi tauti. Muualla maailmassa se olisi pandemia, Suomessa saisi potilaat tehdä kuten huvittaa siis tartuttaa toisia ihmisiä. Minä olin jo alkuun sitä mieltä, että karanteeniin pitäisi kaikki ulkomaan matkustajat laittaa. Vaan eipä laitettu. Onneksi ei enää meidän ikäluokassa lapsia synnytetä, mutta suurimmalla osalla meistä on lapsia ja lapsenlapsia. Tautihan tappaa etupäässä lapsia ja nuoria! Kyllä se siitä vielä vaarallisemmaksi muuttuu!
9153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

kun se poistetaan, maksat itse rokotuksesi, lääkkeesi, hoitosi.
Muuten olisi mennyt valtion piikkiin.
Yksinkertaista.

Äänestä

Miksi suomessa ei sikainfluenssa olekaan vaarallisten tautien listoilla? No selväähän se. Suomalaiseen ei pysty kuin Mora - puukko,vaimon korvapuusti ja Aasialainen Hevoskuppa. Kaikki muut virukset ja "basiliskot" tappaa tai ainakin heikentää pakkanen ja Lääkintähallituksen herrojen usko. Kotona vaan sairastellaan. Sairauslomaa ei tarvitse tulla pyytelemään työterveyslääkäreiltä. Sen on päättänyt meidän "jumalamme"- Kela.
Lääkärin virheet haudataan tai poltetaan krematoriossa. Kukaan kuollut ei ole tullut vielä valittamaan väärästä taudin määrityksestä. Se on sitä SUOMALAISTA SISUA.

Äänestä

koska tarvitaan rahaa tärkeämpään, maidontuottajille.

Äänestä
  • samaan asiaan nämä jutut, paitsi niin,että maidossa on tärkeitä ravintoaineita. Ruokavaliossa pitää olla tietty määrä maitotuotteita, silloin yleiskunto pysyy hyvänä. Maamme maitotaloustuotteet ovat hyvälaatuisia, ei esim. ole vaaraa, että tuberkuloosi leviäisi niiden välityksellä. Laadusta pitäisi myös maksaa, nyt välikädet vievät suuren osan hinnasta.

    Äänestä

  • 1943 kirjoitti:

    samaan asiaan nämä jutut, paitsi niin,että maidossa on tärkeitä ravintoaineita. Ruokavaliossa pitää olla tietty määrä maitotuotteita, silloin yleiskunto pysyy hyvänä. Maamme maitotaloustuotteet ovat hyvälaatuisia, ei esim. ole vaaraa, että tuberkuloosi leviäisi niiden välityksellä. Laadusta pitäisi myös maksaa, nyt välikädet vievät suuren osan hinnasta.

    ostaa.
    Ensin maito kuljetetaan meijeriin, ei ilmaista.
    Sitten tehdään eri valmisteita, ei ilmaista. Sitten pakataan, kymiön kulut, lastaus ja taas autoilla ympäri suomen kauppoihin. Ei ilmaista. Kauppakin haluaa omansa. Kylmätiskit, kaapit, sinne asettelu, ja kassakin vielä.
    Kylmänä koko ketju, ei halpaa.
    Muistan kun maito ja bensa maksoivat 60 luv saman verran, litra.

    Äänestä

minäkin ihmetellyt. Vähätellään koko tautia. Ruotsiaa suhtaudutaan tähänkin asiaan sen vaatimalla vakavuudella.

Äänestä
  • ei vähätellä, vaan ei lietsota turhaa hysteriaa. Ehkä kouluissa pitäisi paremmin ottaa esille ihmisen oma vastuu, kuten hygienian 10 sääntöä, jotka ovat olleet perusteiltaan samat jo monta vuosikymmentä. Ei kaikki ole lääkärin varassa. Voisihan sitä panna varmuuden vuoksi kaikki kansalaiset lentokieltoon ja sulkea Suomi. Ja itsekin pitää maksaa jostakin, esim. jos matkustaa, rokotukset pitää huolehtia. Jollakulla on huonompi tuuri, esim. opiskelutoverini isä kuoli hongkongilaiseen. Itse en halua koskaan matkustaa Aasian maihin, koska siellä on niin ahdasta.

    Äänestä

  • 1943 kirjoitti:

    ei vähätellä, vaan ei lietsota turhaa hysteriaa. Ehkä kouluissa pitäisi paremmin ottaa esille ihmisen oma vastuu, kuten hygienian 10 sääntöä, jotka ovat olleet perusteiltaan samat jo monta vuosikymmentä. Ei kaikki ole lääkärin varassa. Voisihan sitä panna varmuuden vuoksi kaikki kansalaiset lentokieltoon ja sulkea Suomi. Ja itsekin pitää maksaa jostakin, esim. jos matkustaa, rokotukset pitää huolehtia. Jollakulla on huonompi tuuri, esim. opiskelutoverini isä kuoli hongkongilaiseen. Itse en halua koskaan matkustaa Aasian maihin, koska siellä on niin ahdasta.

    Voisikohan ajatella että lenssun levittäjiksi todetut asetettaisiin korvausvastuuseen . Hyvin tiedetään kuka tuo tautia joten lasku perään .

    Äänestä

"oikeisiin" kohteisiin ja suomalainen kuntien terveyskeskuksissa käyvä sairas ei ole tällainen "oikea". Täällä paapotaan eliitti-ihmisiä, kauniita ja röyhkeitä. Oopperalle esimerkiksi riittää verorahoista maksettuja avustuksia, vaikka kuinka kalliiksi tulee, mutta terveyskeskuksia ja julkista terveydenhoitoa alasajetaan. Surullista ja kamalaa, kunhen koulut taas alkavat ja ihmiset palailevat ulkomailla vietetyiltä lomiltaan, tuoden tullessaan uusia tartuntoja ja terveydenalan päättäjämme toimivat välinpitämättömästi mahdollista joukkosairastumista kohtaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomessa voidaan kirjoitti:

poistaa sikainfluenssa yleisvaarallisten tartuntatautien listalta, kun se on maailmanlaajuisesti luokiteltu pandemiaksi? On tosi vaarallista asua Suomessa, jos vaikka tulee jokin tappavampi tauti. Muualla maailmassa se olisi pandemia, Suomessa saisi potilaat tehdä kuten huvittaa siis tartuttaa toisia ihmisiä. Minä olin jo alkuun sitä mieltä, että karanteeniin pitäisi kaikki ulkomaan matkustajat laittaa. Vaan eipä laitettu. Onneksi ei enää meidän ikäluokassa lapsia synnytetä, mutta suurimmalla osalla meistä on lapsia ja lapsenlapsia. Tautihan tappaa etupäässä lapsia ja nuoria! Kyllä se siitä vielä vaarallisemmaksi muuttuu!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu