Eroon kaverista?

Hannuh675

Mulla on yks kaveri, johon tutustuin pari vuotta sitten ja ystävystyimmekin melko nopeasti. Kävimmekin melko paljon ajelemassa, elokuvissa, syömässä yms. (tietysti pelkässä kaverimielessä)

Noh, tätä aikaa kesti muutama kuukausi, jonka jälkeen tietyt asiat alkoivat muuttua. En tiedä muutuinko minä vai muuttuiko hän, mutta kaveruutemme alkoi muuttua. En oikein enää viihtynyt hänen seurassaan. Syitä tähän oli monia, esim. minua alkoi ärsyttää hänen kiinnostuksen kohteensa (politiikka ja historia) sekä hänen puhumansa kirjakieli, kuten myös hänen jatkuva valittaminen minulle hänen "ongelmistaan", jotka olivat tietty hänelle suuria, mutta minulle ei niin kovin suuria.

Asiaa mutkisti lisää kavereiltani kuulemani kommentit kyseisestä kaverista ja omien vanhojen kavereideni minua kohtaan osoittama karttaminen, koska kuljin ko. henkilön kanssa. Lisäksi minua alettiin leimaamaan kaverin mukaan ja minua alkoi suoranaisesti nolottaa kaverin kanssa liikkuminen. Tämä oli ja on tietysti todella ikävää.

Päätin reilu vuosi takaperin ottaa hieman etäisyyttä kaveriin ja olla kuitenkin väleissä ja jutella silloin tällöin. Ajattelin kuitenkin olla vapaa-aikanani enemmän vanhojen kavereideni kanssa ja jatkaa "entistä elämääni".

Hän ei tuntunut ymmärtävän vihjailujani ja yllättäviä menojani, jotka ilmaantuivat aina kun hän ehdotti jotain tapaamista. Reilu puoli vuotta sitten ko henkilö alkoi ärsyttää minua totaalisesti. Jatkuvat yhteydenottopyynnöt ja valituspuhelut siitä, ettei minulla ole koskaan aikaa, enkä ota häneen yhteyttä.

Pari kuukautta olen jättänyt vastaamatta hänen puheluihinsa enkä ole ollut omasta tahdostani missään yhteydessä häneen. Silti, joka viikko saan puheluita häneltä. Lähes joka viikko näen hänet jossain ja hän alkaa valittamaan minulle, että kun en koskaan pääse minnekään, enkä koskaan itse ota yhteyttä. Lisäksi hän on alkanut ehdotella erilaisia viikonloppuretkiä ja mökkeilyiltoja. Vanhan kaveripiirin kesken ja lähes kaikkien hänen tuntevien kesken hän on yleinen vitsi.

Mitä minun siis pitäisi tehdä? Tiedän, että vaikutan sydämmettömältä, kun olen "hylkäämässä" kaveria. En vain yksinkertaisesti jaksa kaveria ja hänellä on muitakin kavereita, kuten minullakin. Olemme erilaisia emmekä ole olleet kunnon tekemisissä pitkiin aikoihin. Hän ei silti tajua vähentää yhteydenottoja? Pitäisikö minun sanoa kaverille suoraan? En haluaisi tehdä sitä, koska voisin olla hänen kanssaan kuitenkin väleissä ja jutella joskus tms, mutta en viettää vapaa-aikaani hänen kanssaan. Auttakaa joku, jolla on samantapaista kokemusta, sillä tämä tilanne raastaa minuakin!

11

1433

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aliasnro1

      Kirjoittamasi perusteella hän käyttää sinua "vessana" jolle kantaa sontakuormansa. Kysy itseltäsi välittääkö hän sinusta ja kysyykö hän sinun vointiasi tai mielipiteitäsi.
      Mikäli ei niin taidat tietää mitä tehdä.
      Älä huolehdi hänestä, hän löytää kyllä toisen "uhrin".

    • että pitää

      vuosia yrittää vältellä ja keksiä tekosyitä sen sijaan, että kerran sanois suoraan...

    • on ollu

      täsmälleen sama ongelma !!!! mut onneks nyt me mennää eri kouluihin eikä tuu enää oltuu nii paljoo sen kanssa... Se ei oo ihan noin perässä roikkuja, mutta tiedän siis tunteen!!!!

    • on just

      kuin minä :(. Politiikasta ja historiasta kiinnostunut. Ja minulla on kaveri joka on alkanut vältellä minua koska yhteisö kokee minut "huonona". Hän ei myöskään ole vastannut soittoihini olen ehdottanut hänelle kivoja tapaamisia esim. mökkeilyä. Ennen kävin hänen kanssaan syömässä, elokuvissa ja pyöräilemässä. Itse kuvitelin, että kaverillani olisi ollut voimaa vastustaa yhteisän painostusta, mutta hän ei sitä kestänyt.

      • agasgaG

        Sano sun kaverille että "mä oon homo ja mä rakastan sua" eiköhän se sitten lähe.


      • sdfsd
        agasgaG kirjoitti:

        Sano sun kaverille että "mä oon homo ja mä rakastan sua" eiköhän se sitten lähe.

        Se on kyllä tosi ärsyttävää, kun joku roikkuu koko ajan niskassa ja tunkee seuraan, vaikka kuinka selvästi yrittää näyttää, että ei halua kyseistä ihmistä lähelleen.


    • Sanokaa suoraan jos seura ei kiinnosta. Kaikkien elämä tulee mukavammaksi. Eräs ystäväni alkoi puhua minusta pahaa ja ei halunnut nähdä minua, mutta silti leikki kaveria ja kun kaikki paska tuli niskaan, se sattui. Mieluumin olisin kuullut suoraan ettei hän pidä enää ystävänään ja vihaa.

      • :S :S

        On minullakin sellainen kaveri, mutta minä en pidä häntä kaverina, vain tuttavana. Hän taas taitaa pitää minua ystävänää, mutten ole ;S


    • O.T.

      Mullakin on just toi sama ongelma. Ehkä vaan vielä vähän pahempi. Ollaan nimittäin samalla luokalla, ja se roikkuu mun ja mun kavereitten perässä koko ajan. Kaikkia meitä ärsyttää sen käytös. Se ei edes puhu kunnolla, vaan änkyttää silleen hiljaa ja epäselvästi. Me haluttais päästä siitä eroon loukkaamatta sitä kuitenkaan. Ymmärrätte varmaan..

    • ootte säälittäviä

      eiköhän ainut syy miksi haluat "kaveristasi" eroon ole se, että se ei halua osallistua teidän viikonloppujuominkeihin. toisin sanoen "kaverisi" on ainut fiksu nuori, joka osaa pitää hauskaa ilman känniteini-idiotismia!

      • kadookdakoadokadko

        Mikään ei loukkaa niin paljoa, kun tollainen. Sanoisit vain suoraan. Tai kirjoita hänelle kirje, jossa selittelet jne, jos pokkasi ei riitä päin naamaa sanomaan.

        Mutta sano kuitenkin, äläkä pidä tuollaista törkeää välttelyä yllä.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen väsynyt tähän

      En osaa lopettaa ja koen huonoa omaatuntoa tästä. Kaikki on muutenkin turhaa ja tekemisesi sattuvat. Tunteita on vain hy
      Ikävä
      50
      6289
    2. Duunarit hylkäsivät vasemmistoliiton, siitä tuli feministinaisten puolue

      Pääluottamusmies Jari Myllykoski liittyi vasemmistoliittoon, koska se oli duunarien puolue. Sitä samaa puoluetta ei enää
      Maailman menoa
      245
      5565
    3. Oppiiko vasemmistolaiset valehtelun jo kotonaan?

      Sillä vasemmistolaiset/äärivasemmistolaiset valehtelee ja keksii asioita omasta päästään todella paljon. Esim. joku vas
      Maailman menoa
      236
      3001
    4. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      88
      2798
    5. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      150
      2525
    6. Olenko mies sinun mielestä outo?

      Saat vastata rehellisesti.
      Ikävä
      71
      2184
    7. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      60
      2065
    8. Millasia unelmia sulla on?

      onko unelmia...?
      Ikävä
      71
      1888
    9. Miten usein toivot

      Tai olet toivonut että olisimme lähekkäin vai toivotko ollenkaan?
      Ikävä
      213
      1814
    10. Miksi et voi tutustua minuun irl?

      Vastaa yleisellä tasolla/ympäripyöreästi, jos pelkäät tunnistamisia.
      Ikävä
      187
      1409
    Aihe