Varasijailijat

Onkos jollain käynyt jo niin hyvä tuuri että on varalta haluamaansa kouluun päässyt? Voiko tieto tulla ennen 4.8 vai täytyykö siihen asti odotella? Itse olen 4. varasijalla TAMk:iin liiketalouteen ja kärsimättömästi tietoa odottelen..
321962
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Just tänään soitettiin että paikka vapautu ! Jonotin siis ensimmäisellä varasijalla..

Äänestä
  • Onnea!! TAMK:sta ei kuulemma tietoa tipu ennen elokuuta, ei auta muuta kun odotella..

    Äänestä

  • Oppilaitos?

    Äänestä

lähetin ei-vastauksen Tamkin liiketalouteen viime maanantaina. Eli jollekin ainakin paikka vapautui, eiköhän noita ole muitakin vielä perumassa, liiketalouteen kun kuitenkin otetaan aika suuri määrä opiskelijoita. Niissä koulutuksissa, joihin otetaan vain harvoja sisälle, niin suurempi riski ettei monikaan peru.

Äänestä

Vaikka olisi 1. sijalla, niin eipä taida varmaa olla että yksi peruuntuminen vielä paikkaa tuo. No en takaa että asia varmasti näin on, mutta sisään kun otetaan enemmän porukkaa kuin paikkoja on. Varmasti eroaa kouluittain mutta aika "hämärä" systeemi.

Äänestä

  • Samaa olen miettinyt että otetaanko kaikkien peruneitten tilalle varasijoilta. Ainakin kun opintotoimistoon soittelin niin sanottiin että aika varma sisäänpääsy on 4. varasijalta joten siitä päättelin että otetaan mutta eipä sitä tosiaan tiedä..

    Äänestä

  • on kirjoitti:

    Samaa olen miettinyt että otetaanko kaikkien peruneitten tilalle varasijoilta. Ainakin kun opintotoimistoon soittelin niin sanottiin että aika varma sisäänpääsy on 4. varasijalta joten siitä päättelin että otetaan mutta eipä sitä tosiaan tiedä..

    Tyttäreni soitti viime maanantaina,onko asia niin että,jos joku peruneen tilalle pääsee varasijalla ollut.NÄIN ON.Tarkistivat asian,koululta soittivat:tyttäreni pääsee 1:ltä varasijalta opiskelemaan Lahteen.Hyväksymiskirje tuli nopsasti.Tytär pelasi riskipeliä-oli varannut jo opiskelijatalo oy:ltä asunnon,jonka takuumaksukin oli maksettuna.Pakko toimia,asunnot kiven alla.Luultavasti varasijoille jääneille tulee suuria ongelmia asunnon löytymisessä.Jos peruutuspaikkoja tulee useita.Kaikenkaikkiaan huono järjestelmä.Uusien opiskelijoiden hermoprässi.Varasijoille jääneet kaikkein huonommassa asemassa.Piinaavaa odotusta,useita viikkoja :(

    Äänestä

  • opiskelijan äiti kirjoitti:

    ..siis,lauseen piti kuulua....onko asia niin,että peruneen tilalle pääsee varasijalla oleva.NÄIN ON!

    Hei nimimerkki "opiskelijan äiti"! Mihinkä Lahden ammattikorkeaan tyttäresi pääsi ensimmäiseltä varasijalta? Tyttöystäväni haki LAMK:n Matkailun laitokselle ja sijoittui pääsykokeessa varasijalle 3. Hänelle ei ole ainakaan toistaiseksi tullut muuta kirjettä, kuin se missä ilmoitettiin hänen olevan kyseisellä varasijalla.

    Hän on soittanut nyt useampaan otteeseen LAMK:n hakutoimistoon, josta ei kuitenkaan heru minkäänlaista tietoa siitä, että onko varasijoille päässeille lähetetty kirjeitä tai kuinka moni olisi mahdollisesti perunut opiskelupaikkansa.

    Meillä on sikäli hyvä tilanne, että itse opiskelen jo Lahdessa, joten asunto löytyy myös Tampereella asuvalle tyttöystävälleni. Odotus on kuitenkin kaikinpuolin piinavaa ja usko valintaan on vielä kova, sillä sijoitus on kuitenkin niin lähellä sisäänpääsy, vieläpä sama pistemäärä kuin viimeisimmällä suoraan opiskelemaan valitulla hakijalla! :)

    Mutta saiko hän paikan heti kun yksi henkilö perui? Sitä et taida voida tietää. Se tässä ihmettelyssä pointti oli, että 1. varasijasta huolimatta se ei kuitenkaan riittäisikään että vain yksi peruu - jos sisään on otettu enemmän kuin aloituspaikkoja on.

    Äänestä

  • kainylosa kirjoitti:

    Hei nimimerkki "opiskelijan äiti"! Mihinkä Lahden ammattikorkeaan tyttäresi pääsi ensimmäiseltä varasijalta? Tyttöystäväni haki LAMK:n Matkailun laitokselle ja sijoittui pääsykokeessa varasijalle 3. Hänelle ei ole ainakaan toistaiseksi tullut muuta kirjettä, kuin se missä ilmoitettiin hänen olevan kyseisellä varasijalla.

    Hän on soittanut nyt useampaan otteeseen LAMK:n hakutoimistoon, josta ei kuitenkaan heru minkäänlaista tietoa siitä, että onko varasijoille päässeille lähetetty kirjeitä tai kuinka moni olisi mahdollisesti perunut opiskelupaikkansa.

    Meillä on sikäli hyvä tilanne, että itse opiskelen jo Lahdessa, joten asunto löytyy myös Tampereella asuvalle tyttöystävälleni. Odotus on kuitenkin kaikinpuolin piinavaa ja usko valintaan on vielä kova, sillä sijoitus on kuitenkin niin lähellä sisäänpääsy, vieläpä sama pistemäärä kuin viimeisimmällä suoraan opiskelemaan valitulla hakijalla! :)

    Pääsin itse joitakin vuosia sitten varasijalta 23 (tai jotain sen suuntaista) juuri tuonne. Ilmoitus tuli vasta kaksi viikkoa ennen koulun alkua. Olihan se aika yllätys, kun olin jo suunnitellut elämää toiseen suuntaan, työntekoa ja muuta sen semmoista, mutta sitten opiskelupaikka avautuikin ja piti tehdä nopeasti päätös opiskelupaikan vastaanottamisesta. Vielä on siis toivoa. :)

    Äänestä

... ja ilmoitettiin pari päivää sitten, soittivat. Ja löysin asunnonkin melkein heti, että nyt on mulla asiat mallillaan ja voin nauttia loppukesästä. Onnea kaikille vielä odottaville!

Äänestä
  • Hieno homma! Hmm, jokohan sitä viittis tänään soittaa opintotoimistoon ja kysellä tilannetta..

    Äänestä

  • onnea! kirjoitti:

    Hieno homma! Hmm, jokohan sitä viittis tänään soittaa opintotoimistoon ja kysellä tilannetta..

    viitsiä niin homma selviää! Kyllä siellä jo tänään tietävät tilanteen!!

    Äänestä

  • ja täytyykin kirjoitti:

    viitsiä niin homma selviää! Kyllä siellä jo tänään tietävät tilanteen!!

    Äh, ei vieläkään tienneet.. Ei siis auta muuta kun odotella vähän taas lisää.

    Äänestä

  • tietoa kirjoitti:

    Äh, ei vieläkään tienneet.. Ei siis auta muuta kun odotella vähän taas lisää.

    soitit?

    Äänestä

  • oppilaitokseen kirjoitti:

    soitit?

    Sanoivat soittavansa kun tilanne selviää..

    Äänestä

pääsin Oamk bioanalytiikan puolelle 4. varasijalta. tieto tuli kirjeitse 7.8. nyt on kova kiire ehtiä kämppä, koulu alkaa 2 viikon päästä! :D

Äänestä
  • peruu. Suunnilleen. Onnea.

    Äänestä

  • Tännekin suuntaan tuli iloisia uutisia, TAMK:iin liiketalouden puolelle tuli lähtö :)

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Tännekin suuntaan tuli iloisia uutisia, TAMK:iin liiketalouden puolelle tuli lähtö :)

    Kerro, kiinnostaa.

    Äänestä

  • varasija kirjoitti:

    Kerro, kiinnostaa.

    Neljänneltä varasijalta siis pääsin.

    Äänestä

Niin oletteko muut Metropolian varasijailijat jo saaneet tietoa mahdollisista pääsemisistänne? Nuorisopuolen siis. Tänään ei enää hakutoimistossa vastattu puhelimeen, eikä kirjettäkään ole herunut. Eilen ja viime viikolla toimistossa sanottiin että kyllä ne kohta saa kuulla mutta milloinkas? Vai onko tämä tulkittava niin etten päässyt?

Äänestä
  • eilen, että tällä viikolla selviää varasijoilta pääsevät.

    Äänestä

  • vastattiin kirjoitti:

    eilen, että tällä viikolla selviää varasijoilta pääsevät.

    tieto pääsystä.

    Äänestä

  • en ymmärrä metropolia oli viimeisenä hakuvaihtoehtonani jolloin pisteitä puuttui (juuri vaikkapa tuo 5 pistettä ensimmäisestä hakuvaihtoehdosta) ja silti pääsin sisälle? kuinka monta kymmentä näitä paikkoja on?

    Äänestä

  • tupunn kirjoitti:

    en ymmärrä metropolia oli viimeisenä hakuvaihtoehtonani jolloin pisteitä puuttui (juuri vaikkapa tuo 5 pistettä ensimmäisestä hakuvaihtoehdosta) ja silti pääsin sisälle? kuinka monta kymmentä näitä paikkoja on?

    pääsit.

    Äänestä

  • Jonottajilla on oikeus pitää valittuun opiskelupaikkaa vielä tiistaihin 18.8 asti, jonka jälkeen ilmoitetaan varasijalla olevilla onko paikkoja vapautunut vai ei (jos siis koulutuslinja on jo täysi)

    Äänestä

  • tytto_86 kirjoitti:

    Jonottajilla on oikeus pitää valittuun opiskelupaikkaa vielä tiistaihin 18.8 asti, jonka jälkeen ilmoitetaan varasijalla olevilla onko paikkoja vapautunut vai ei (jos siis koulutuslinja on jo täysi)

    Mä pääsin opiskelemaan liiketaloutta varasijalta 55 :) Tänään tuli kirje postissa!

    Äänestä

  • ttttt kirjoitti:

    Mä pääsin opiskelemaan liiketaloutta varasijalta 55 :) Tänään tuli kirje postissa!

    restonomiksi 20. varasijalta! :> perjantaina sain kirjeen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

avautumaan kirjoitti:

Onkos jollain käynyt jo niin hyvä tuuri että on varalta haluamaansa kouluun päässyt? Voiko tieto tulla ennen 4.8 vai täytyykö siihen asti odotella? Itse olen 4. varasijalla TAMk:iin liiketalouteen ja kärsimättömästi tietoa odottelen..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu