Tilanteeni on, että olin yksinhuoltaja-äiti pienelle poika vauvalle ennenkuin löysin nykyisen mieheni. Lapseni oli 2kk ikäinen kun aloitin uuden suhteen. Lapsen isä ei pidä minkäänlaista yhteyttä poikaan tai minuun. Erosimme ollessani raskaana, eikä hän halua olla tekemisissä lapsensa kanssa.
Mutta asiaan, olen tämän nykyisen kanssa seurustellut vasta muutaman kuukauden ja mietin kuinka hyvin mies suhtautu asiaan että minulla on vauva. Ja se vauva-arki kun on kiireistä niin ei meillä paljoa yhteistä aikaa keskenämme ole, muutakuin iltaisin kun poika on jo yöunilla. Mies hyväksyi ja ymmärsi tämän. Heti suhteen alussa tein hänelle selväksi, että lapsi on minun ja hän on minun vastuullani ja minun velvollisuuteni. En siis hakenut lapselleni uutta isää, vaan itselleni kumppania tästä miehestä. Siitä huolimatta hän haluaa osallistua vauvan hoitoon, vaihtaa vaippoja, kylvettää, syöttää ym.. Joka on minusta kyllä ihanaa, mutta ikinä en häntä pyydä tekemään mitään sillä koen että se on minun tehtäväni. Tässä viime aikoina, n. kuukauden ajan hän on kutsunut poikaani 'rakkaaksi' ja 'kullaksi' ym.. joka minusta kuulostaa ehkä oudolta.. Ja hän jopa sanoi minulle eräs ilta, kun poika kasvaa ja alkaa puhumaan ja oppii tuntemaan muita ihmisiä niin saako poika kutsua miestäni isäksi? Siis mitä ihmettä.
Tottakai haluan että pojallani olisi isänmalli, jota hänen biologisesta isästä ei koskaan tule olemaan. Mutta onko se väärin lasta kohtaan opettaa että nykyinen olisi hänen isänsä ja vanhemmalla iällä paljastaa että hänellä on biologinen isä jossain päin maailmaa. Menin niin lukkoon tuosta asiasta etten tiedä mitä miehelleni sanoa. Emme kuitenkaan ole seurustelleet vielä kauaa, ja hän nyt jo haluaa päästä lapsen isäksi. On myös puhunu omista (tai meidän tulevista) lapsista ja haluaisi laittaa mahdollisimman pian alulle. Itse en moiseen suostu, haluan nauttia esikoisen vauva-ajasta.
Miltä tälläinen asia kuulostaa muiden korviin? Olen miettinyt myös sitä, että kiinnostuiko tämä mieheni minusta siksi, kun minulla on lapsi ja hän itse potee valtavaa vauvakuumetta ja olen hänelle vain joku vauvanteko kone? Suoraankin olen kysynyt, herättikö poikani hänen kiinnostuksensa ja siihen hän sanoi että se oli osana siinä kyllä..
Mutta asiaan, olen tämän nykyisen kanssa seurustellut vasta muutaman kuukauden ja mietin kuinka hyvin mies suhtautu asiaan että minulla on vauva. Ja se vauva-arki kun on kiireistä niin ei meillä paljoa yhteistä aikaa keskenämme ole, muutakuin iltaisin kun poika on jo yöunilla. Mies hyväksyi ja ymmärsi tämän. Heti suhteen alussa tein hänelle selväksi, että lapsi on minun ja hän on minun vastuullani ja minun velvollisuuteni. En siis hakenut lapselleni uutta isää, vaan itselleni kumppania tästä miehestä. Siitä huolimatta hän haluaa osallistua vauvan hoitoon, vaihtaa vaippoja, kylvettää, syöttää ym.. Joka on minusta kyllä ihanaa, mutta ikinä en häntä pyydä tekemään mitään sillä koen että se on minun tehtäväni. Tässä viime aikoina, n. kuukauden ajan hän on kutsunut poikaani 'rakkaaksi' ja 'kullaksi' ym.. joka minusta kuulostaa ehkä oudolta.. Ja hän jopa sanoi minulle eräs ilta, kun poika kasvaa ja alkaa puhumaan ja oppii tuntemaan muita ihmisiä niin saako poika kutsua miestäni isäksi? Siis mitä ihmettä.
Tottakai haluan että pojallani olisi isänmalli, jota hänen biologisesta isästä ei koskaan tule olemaan. Mutta onko se väärin lasta kohtaan opettaa että nykyinen olisi hänen isänsä ja vanhemmalla iällä paljastaa että hänellä on biologinen isä jossain päin maailmaa. Menin niin lukkoon tuosta asiasta etten tiedä mitä miehelleni sanoa. Emme kuitenkaan ole seurustelleet vielä kauaa, ja hän nyt jo haluaa päästä lapsen isäksi. On myös puhunu omista (tai meidän tulevista) lapsista ja haluaisi laittaa mahdollisimman pian alulle. Itse en moiseen suostu, haluan nauttia esikoisen vauva-ajasta.
Miltä tälläinen asia kuulostaa muiden korviin? Olen miettinyt myös sitä, että kiinnostuiko tämä mieheni minusta siksi, kun minulla on lapsi ja hän itse potee valtavaa vauvakuumetta ja olen hänelle vain joku vauvanteko kone? Suoraankin olen kysynyt, herättikö poikani hänen kiinnostuksensa ja siihen hän sanoi että se oli osana siinä kyllä..
Vastaukset 8
Vanhimmat
Erittäin tervettä ja ihanaa. Sinulla on huono itsetunto, kun yrität väkisin kaivaa miehen hellyydestä vauvaan jotain negatiivista.
Usein yksinhuoltajaäidit valittavat, ettei kukaan huoli heitä, kun heillä on lapsi. Sinulla on tuossa mies, joka on valmis ryhtymään isäksi lapselle, eikä se kelpaa sinulle. Isyys kuten äityyskään ei riipu siitä, onko lapsen biologinen vanhempi. Jos mies asuu lapsen kanssa jo 2kk:n ikäisestä asti, niin tottamaar hän on perheen isähahmo ja isäkin. Olettaen, että suhteenne kestää. Voihan mies halutetessaan adoptoida lapsesi nimiinsä. Miksi isä-termi varattaisiin vain miehelle, joka ei ole lapsen kanssa viettämässä arkea, eikä välitä hänestä? Monien miesten on vaikea olla vauvojen kanssa ja näyttää näille tunteitaan, tämä mies osaa senkin. Yhteistä lasta ei kannata hankkia heppoisin perustein ja lyhyen tuttavuuden jälkeen, sen olet jo varmasti oppinutkin.
Itselle tuli olo, että jos olet alitajuntaisesti mustasukkainen.Olet kuitenkin ollut yksin koko odotusajan ja vauvan tullessa.Ja tietysti sinun ja vauvan sympioosi voi olla taustalla, että olette omassa kuplassanne etkä halua muita sinne.Ihan ymmärrettävää.Minusta vähän ylireagoit miesystäväsi puheisiin, joka voi johtua kyl hormooneistakin vielä.Kuten aijemmin sanottiin, lastentekoon ei kannata alkaa heppoisin perustein ja hyvä ettei itselläsi mielessä ole lapsen hankinta.Toisaalta jos olette koko loppuelämänne yhdessä mihin olisikaan kiire.Sinuna hymyilisin vienosti miehen ehdotukselle ja sanoisin katsotaan nyt sitte.En kyllä näe tuossa hellyttelynimittelyssä mitään pahaa.Sitten kun lapsi kasvaa ja ymmärtää asiat voi hänelle totuuden isästä sitten kertoa.Ja voi olla, että mies todella on vauvakuumeinen ja haluaa ottaa vauvasta kaiken irti, mikä on toisaalta hyvä jos joskus saatte yhteisiä lapsia.
Olen samaa mieltä muiden vastaajien kanssa, ota ilo irti tilanteesta. :) Mutta pidä myös maltti mukana.
Olen seurustellut miesystäväni kanssa puolisen vuotta ja kutsun itsekin hänen pientä lastaan kullaksi. Auttelen arkitoimissa, otan syliin, pusuttelen ja halailen. Toisaalta komennan ja pidän järjestystä yllä. Hänellä on toki äitinsä, mutta minulle on luontevaa olla lapsen kanssa läheisesti ja lapsikin siitä pitää. Yksi rakastava aikuinen lisää. Meilläkään ei lapsen vanhempi, eli mieheni, ole koskaan velvoittanut minulta mitään. Omatoimisesti olen alkanut tekemään enemmän ja enemmän. Omasta tahdostani ja normaalista huolenpitovietistä johtuen.
Enpä ole ajatellutkaan, että mieheni saattaisi katsoa tätä jotenkin kieroon. :D Jotenkin sitä automaattisesti ajattelee, että varmasti hänestä on mukavaa kun on löytänyt naisen, joka niin avoimesti ja iloisesti hyväksyy lapsen osaksi elämäänsä. Hmm, pitääkin ehkä tiedustella mieheltä mitä on mieltä. :)
Ensisijainen juttu on se, että kuinka vakaalla pohjalla uskot suhteenne olevan. Isittely-aatteet lyhytkestoisessa suhteessa varmaan pelottaa.
En tiedä, ehkä tosiaan sun kohdalle osunut vauvakuumeinen mies, joka ilomielin ottaa "koko paketin". Mun mielestä sun pitäs puhua tästä miehen kanssa, noista peloistas ja suoraan sanoa, että et tiedä isittelystä ja katsotte sitten myöhemmin. Ja musta exälläs on tähän painava sana sanottavana. Ja lapselle ei tartte valehdella, vaan oikeasti kertoa, sitten kun lapsi ymmärtää, että tämä on vähän kuin isä, ei biologinen, mutta voi sanoa.
Ja noh, vauvalle varmaan menettää helpommin uusi aikuinen sydämensä kuin rasavilliteinille. Ja jos ajatellaan, että kyseessä on the Mies ja elätte elämänne jokseenkin onnellisina loppuun asti, niin tuo mies tulee olemaan lapsen kanssa miltei alusta asti. Ja jos ei biologista isää näy, niin hän tulee olemaan jokatapauksessa läheinen ja se miehen malli - kutsuitte isiksi tai ei.
Erikoista ja vähän omituistakin kyllä on, rehellisesti sanottuna. Puhu asiasta hänelle (lisää) ja onhan se hyvä ottaa vähän rauhallisesti, olette tosiaan tunteneet niin vähän aikaa.
Jos vauva kasvaa tämän isäpuolen seurassa on hän tälle enemmän isä kuin biologinen isä jota ei ole tavannut.
Jos mies osoittautuu kunnolliseksi on lapselle onnenpotku, että sai isän. Tuttavuus on kuitenkin niin tuore, että älä vielä tee lopuulisia johtopäätöksiä.
Alussa sitä voi miellyttää toista ja siksi olla "ylihyvä".
Etene rauhallisesti ja jos mies osoittautuu kunnolliseksi ole tyytyväinen.
On luonnollista, että mies haluaa omia lapsia/lapsen, mutta jos aikaa niin odottakaa, että tunnette kunnolla toisenne.
Ei mies sinusta mitään lapsenteko konetta halua joten älä liian negatiivinen ole. Toisaalta on fiksua katsella ensin jonkinaikaa ennenkuin tekee suurempia päätöksiä.
Taidat itse jarrutella suhteenne vakiintumista, mikä on toki ok, jos siltä tuntuu. Jos kaveri on sinuun rakastunut, voi hän toivoa sitouttavansa lapsesi kautta itseään myös sinuun, mikä on inhimillistä sekin. Jos aiot lempata kaverin, niin älä suotta aikaile. Jos taas arvelet hänen pysyvän kuvioissa, älä panikoi. Tenava ei siitä kärsi, jos hänellä on isäksi kutsuttu rakastava tyyppi perheessä. Asioiden oikean laidan ehtii kertoa hänelle isompanakin.
Minun poikani oli 2v, kun tapasin mieheni. olimme pojan isän kanssa eronneet jo pojan ollessa 10kk ja sitä ennenkään isä ei ollut arkeen pahemmin osallistunut.
Meillä poika itse alkoi aika nopeaankin sanomaan miestäni isäksi ja mies oli vain ylpeä.
Aluksi itsekin olin ymmälläni, kun mieheni halusi viedä poikaa päivähoitoon ja hakea sieltä ja käydä leikkipuistossa yms. mietin mikä miehessä oli vikana, kun pojan isäkään ei viettänyt aikaa pojan kanssa kuin pakottamalla.
Tajusin kyllä itsekin pian, että miten ihana tilanne minulla on, kun poika ja mies viihtyivät yhdessä.
Vaikka myönnetään, että nostin asiasta kissan pöydälle. Mies naurahti vain ja sanoi, että hänestä on luontevaa välittää pojastani, koska rakastaa minua. Ja jos hän voi osaltaan auttaa arkemme pyörityksessä on se meille molemmille plussaa.
Nyt poika on jo 10-v ja edelleen kutsuu miestäni isäksi. vaikka joskus on kova kuri ja järjestys, ei poika kertaakaan ole tarttunut "sä et oo mun isä"-korttiin. Isänpäivä lahjatkin tulevat meille kotiin, vaikka poika menisi siksi viikonlopuksi etä-isälleen.
Ja meillä tämä on ollut pojan oma valinta. kukaan ei ole pakottanut tai edes ohjannut tähän suuntaan.
Nauti tilanteestasi ja siitä, että sinulla on mies joka valitsee teidät molemmat, eikä vain sinua.
Mun äiti on aina opettanut mulle, että isä ei ole se joka sut luo, vaan se joka kasvattaa. Tämähän tarkoittaa tietysti sitä, että eiköhän isä-tittelin ansaitse se, joka päivittäin hoitaa lasta, lukee sadut, kuuntelee itkut ja ongelmat, hoitaa sairastelevaa lasta,antaa aikaansa sille, muistaa ja huomioi lasta jne. Listaa voi jatkaa loputtomiin.
Minut on luonut mies,joka ei koskaan ollut elämässäni.Kun olin 24v. hän soitti yhtäkkiä ja sanoi olevansa isäni, että mitä mulle kuuluu?Vuoden verran hän sai taas leikkiä isää mulle eli lähinnä tavattiin silloin tällöin, kunnes totesin, että en halua sitä ihmistä elämääni.En aio soittaa sille enää koskaan, ehkä käyn hautajaisissa.
Ansaitseeko sellainen ihminen isän titteliä?EI!Mun yksinhuoltaja äiti oli mulle äiti, isä, veli, sisko ja paras kaveri.
Itse tapasin nykyisen mieheni kun lapseni oli 2v. Poikani tykkää isäpuolestaan tuhat kertaa enemmän kuin omasta isästään, vaikka oikea isä on jatkuvasti hänen elämässään myös.Hän ei kuitenkaan sano isäpuoltaan isäksi.Annan tässä tapauksessa lapsen päättää, hän saa sanoa miestä isäksi tai nimeltä ja saa itse päättää kenen kanssa viihtyy paremmin.
Anna siis asioiden mennä omalla painollaan ja ole onnellinen hyvästä isäehdokkaasta!