Nyt alan ymmärtää...

...miksi niin monet tanssivat pariskunnat tanssivat vain toistensa kanssa. Kilpailu tanssitaitoisista miehistä on niin ankara, ettei tavalliset moraalisäännöt päde. Tarkoitan sitä, että kun tanssii erikseen, katsotaan "irti" päässyt potentiaaliseksi iskukohteeksi oitis! Kyllä itsekin joudun yritysten kohteeksi, pakko myöntää, mutta miehet eivät tunnu olevan ihan yhtä häikäilemättömiä päästäkseen tavoitteeseensa.

Mielestäni olisi kiva tanssia muidenkin kanssa, mutta täytyy olla todella vahva itsetunto, jos meinaa selvitä vailla haavoja tuosta taistelusta. Liittyyhän tämä myös miehen itsensäkin käyttäytymiseen, mutta moni on sitä "heikompaa" sorttia.

Tämä on tietysti yleistys, sillä koska itse olen aina pitänyt rajana sitä onko kohde varattu vai ei, jossa suhteessa en VARMASTI ole ainoa! Kunnioitan toisten parisuhteita niin paljon, etten ainakaan itse halua olla SYY siihen että se kaatuu. Olisin tahtonut uskoa, että suurin osa muistakin ihmisistä ajattelisi samoin. Onhan suomalaisten aina sanottu olevan rehellistä kansaa.
17856
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Moni pari tanssi yhdessä jomman kumman pakottamana. Ei ulkopuolisten takia.
Naamasta näkyy että halua olis tanssia muidenkin kanssa. Joko taitotason tai entisten ystävyyssuhteiden takia. Mutta ei. Jokuhan voi pokata sen, jos menee haettavaksi/hakemaan muita. Heikko itsetunto ei ole synti mutta suuri häpeä..
Keskenään voi tanssia vaikka olohuoneessa.

Äänestä

jos suhde "hajoaa", kun muita hakee tai asettuu haettavaksi. Olen kyllä nähnyt "näitä" pareja jotka aivan kuin kouristuksenomaisesti ovat "liimautuneena yhteen" koko illan ajan.
Sääliksi käy, kun ajatellaan että kyllä tanssi-illasta voi saada "myös sosiaalisia virikkeitä" hakeutumalla myös muiden seuraan. Eihän se tarvitse olla vain tanssitilanne, missä hakeudutaan toisten seuraan vaan voi myös keskustella esim. ravintolan puolella muiden kanssa.,

Äänestä
  • Mutta perheen vuoksi tasapainotellaan. Toinen haluaisi harrastaa tanssia, toinen sosiaalista kanssakäymistä ravintolan puolella. Kompromissia haettu jo vuosien ajan. Tuntuu ihan hullulta ettei tahdo sitä kompromissia tahdo millään löytyä. Yhdessä tanssitaan, mutta toisen mielestä liian vähän ja muiden kanssa tanssiminen aiheuttaa mustasukkaisuutta sille vähemmän tanssista innostuneelle... Neuvoja otetaan vastaan...

    Äänestä

  • myönnettävä on. kirjoitti:

    Mutta perheen vuoksi tasapainotellaan. Toinen haluaisi harrastaa tanssia, toinen sosiaalista kanssakäymistä ravintolan puolella. Kompromissia haettu jo vuosien ajan. Tuntuu ihan hullulta ettei tahdo sitä kompromissia tahdo millään löytyä. Yhdessä tanssitaan, mutta toisen mielestä liian vähän ja muiden kanssa tanssiminen aiheuttaa mustasukkaisuutta sille vähemmän tanssista innostuneelle... Neuvoja otetaan vastaan...

    olemassa oikeata vastausta. Keskeistä on yrittää löytää molempia osapuolia tyydyttävä ratkaisu.

    Jostain joutuu luopumaan, mutta mahdollisuus on myös saada jotain.

    Sitähän se parisuhde on: luopumista ja saamista.

    Itse sinkkuna olen kuitenkin sitä mieltä, että onnellinen parisuhde on parempi kuin onnellinen sinkkuus.

    Tansseissa usein kaipaa sitä vapautta, mutta sitä muuta arkea on paljon enemmän kuin tanssi-iltoja. Silloin on mukava jakaa arkea toisen ihmisen kanssa.

    Äänestä

Parisuhteet ovat erikoistarjouksessa joko lujittumaan tai hajoamaan tanssipaikoilla. Ne on tuotu sinne tähän testiin itsekunkin suhteen omasta tahdosta.

Osallisuus tosiaan itsekunkin kohdalta voi tukea kumpaa jatkumoa tahansa. Siihen taas voit vaikuttaa vain itse.

Olla aktiivinen suhteen hajoittamiseen tai sen vahvistamiseen. Tosin täysin tietämättömänä voi olla tai ottaa selvää! Mikäli ei tietoa ole ei kai ole välttämätöntä olla osallisena ollenkaan?

Tosiasiassa parit voi itse hoitaa suhdettaan tanssimalla vain kahdestaan tai erillään. Ulkopuolisten intoilu ja ns: vapaiden tanssijoiden aikeista ei tiedä mutta kyse on suhteen osapuolten keskinäisetä asiasta. Toivottavaa tosiaan on ettei pyri mitenkään puutumaan.

Yllättävää on todellakin se röyhkeys millä usein näyttää että, kuka tahansa on kohteena niin naisille kuin miehillekkin.

Äänestä

Typerää ja lapsellista kuvitelmaa koko tuo viidakko. Aikuiset ihmiset käyttäytyy kuin pienet lapset. Se jos tanssii muiden kanssa tai keskustelee vastakkaisen sukupuolen kanssa on sitten automaattisesti iskuyritystä tai toisten "omaisuuden" narraamista.

Just kaikkien tuollaisten kuvitelmien vuoksi on viisainta kun käy yksikseen ilman siippaa tanssimassa.
Tansseissa en ole koskaan tehnyt rajaa onko joku varattu tai ei kun ei se tanssimiseen vaikuta. Tai tarkemmin ajatellen olen. Usein haen ja tanssitan niitä jotka tiedän varatuiksi niin voi keskittyä vaan siihen tanssimiseen eikä mihinkään parinmuodostusrituaaleihin.
Varsinkin nuoremmat tytöt on välillä rasitavia luuloviidakoineen.

Äänestä
  • Vaikka typerää ja lapsellista ei ole kantaa vastuu suhteistaan itse. Niinkuin edellä todettiinkin että tanssiin ei vaikuta suhdeviidakko kun ei ole mukana vaan tanssit tanssina.

    Luuloviidakkoa eli toisaalta jotain halutuksi tulemisen jatkuvaa ja toistuvaa tarvetta voi tyydyttää muualla vaikka tanssit ovatkin aika otollinen paikka ja ehkä yleisesti oletettu siksi.

    Äänestä

  • näen myös kirjoitti:

    Vaikka typerää ja lapsellista ei ole kantaa vastuu suhteistaan itse. Niinkuin edellä todettiinkin että tanssiin ei vaikuta suhdeviidakko kun ei ole mukana vaan tanssit tanssina.

    Luuloviidakkoa eli toisaalta jotain halutuksi tulemisen jatkuvaa ja toistuvaa tarvetta voi tyydyttää muualla vaikka tanssit ovatkin aika otollinen paikka ja ehkä yleisesti oletettu siksi.

    Mahdollista onko se että tulee joku tanssimaan vuoksi sen että tanssista pitää? Vai ainako on kyseessä taka-alalla joku halu halutuksi tulemisen toteamisesta mitä.

    Äänestä

  • onko se kirjoitti:

    Mahdollista onko se että tulee joku tanssimaan vuoksi sen että tanssista pitää? Vai ainako on kyseessä taka-alalla joku halu halutuksi tulemisen toteamisesta mitä.

    On mahdollista ja tiedän että niin on. Siis käy tanssimassa että pitää tanssista, sekä ei ole takaajatusta valoittaa tai tulla valloitetuksi tanssipaikalla.

    Havaintona vain on että, kyselyä ja uteliaisuutta ja arvailua tuottaa,miksi ei antaudu valloitettavaksi tai valloita vaikka tanssiikin paljon samanhenkilön kanssa!

    Äänestä

  • toteutettukin kirjoitti:

    Mahdollista onko se että maailma koko ole ei dynamiikkaa parimuodostus/seksiseura.
    Miksi antautua pitää valloitettavaksi tai valloittajaksi.
    Mielikuvitusko piirtää kaiken valloittamiseksi tai sen välttämiseksi.....

    Äänestä

Onneksi meillä on paljon tanssituttuja, harrastuksen kautta tulleita. Siispä on mukavaa tanssia myös muiden kuin oman puoliskon kanssa. Varsinkin naisten haun aikaan niinsanotusti jakaannumme; minä vetäydyn syrjään että muutkin voivat ko. herrahenkilöä hakea. Itse enimmäkseen katselen ja kiertelen sen ajan, joskus jotakuta (useimmiten tuttua) saatan hakeakin. Sekahaun aikaankin saatamme oleilla paljon erikseen, tanssia ja jutella tuttujen kanssa, yms.

Tanssitaidon kehittymiselle on tosi tärkeää, ettei ole koko ajan juntassa vain yhteen tanssipariin. Ja tansseissa on hauskempaakin, kun tanssii useampien kanssa. Sosiaalinen puoli on tärkeä osa seuratanssiharrastuksen antia.

Ymmärrän kyllä, että jotkut tulevat tansseihin myös iskutarkoituksella. En ole kuitenkaan huomannut, että kaveria oltaisiin minulta viemässä - tuskin edes tuosta mihinkään lähtisi, sen paremmin kuin minäkään en ole lähdössä lavatansseista kenenkään uuden matkaan. Luottamus pelaa. Hakekaa jatkossakin. Iloisia tanssihetkiä!

Äänestä
  • naisena vapaat miehet kiinnostavat tansseissa, mutta niin ronkeli olen ja miehet varmasti myös, että olisi kyllä jymypaukku jos jonkun seurustelukumppanin tansseista löydän. Ainahan sitä kaipaa miessuhdetta vaikka olisi missä paikassa. Olen tanssinut työkaverin miehen kanssa vaimon ehdotuksesta ym. eikä siinä nyt voi olla mitään huonoa, jos varatun kanssa tanssii. Haluan itse ainakin kehittyä tanssijana ja tanssia monien miesten kanssa.

    Äänestä

  • Nainen50v kirjoitti:

    naisena vapaat miehet kiinnostavat tansseissa, mutta niin ronkeli olen ja miehet varmasti myös, että olisi kyllä jymypaukku jos jonkun seurustelukumppanin tansseista löydän. Ainahan sitä kaipaa miessuhdetta vaikka olisi missä paikassa. Olen tanssinut työkaverin miehen kanssa vaimon ehdotuksesta ym. eikä siinä nyt voi olla mitään huonoa, jos varatun kanssa tanssii. Haluan itse ainakin kehittyä tanssijana ja tanssia monien miesten kanssa.

    Käymme avioparina tanssimassa. Joskus haluaisin kokeilla tanssia jonkun muunkin kanssa mutta mies ei halua tanssia muitten kanssa. Toki on minulle sanonut että mee riviin jos haluat. Mutta kun on tanssinut 40 vuotta saman kanssa niin on jo tietty pelkokin mennä sinne hakupuolelle taitais saada istua koko illan vailla hakua. Vielä kun on lukenut näitä kirjoituksia tanssitaidon vaatimuksista niin rima menee aina vaan korkeamalle, osaiskohan sitä tanssiakaan muitten mukaan. Taitais mies palauttaa ja puolen välin jälkeen takaisin ikääkin on jo 57 vuotta

    Äänestä

  • Yhdessä avioparina kirjoitti:

    Noita 50 vuotiaita NAISIA tanssipaikan naistenrivit täynnä !
    Saatat jäädä seinäkukkaseksi :(
    Niin ja jos miehesi aloittaa muiden tanssittamisen, se voi olla kohtalokasta :) D.

    Äänestä

  • Miehestäs ;) kirjoitti:

    Noita 50 vuotiaita NAISIA tanssipaikan naistenrivit täynnä !
    Saatat jäädä seinäkukkaseksi :(
    Niin ja jos miehesi aloittaa muiden tanssittamisen, se voi olla kohtalokasta :) D.

    Siis takerru ja estä itsesi ja toisen tanssi muiden kanssa koska "kohtalo" vaaniin hakurivissä!!
    Minusta mikäli molemmat alkaa tanssia myös muiden kanssa silloin vasta kykenee arvioimaan suhteen toiseen ja näkee toisen suhtautumisen suhteeseen. Se kohtalo ei vie yhtään mitään vaan se mikäli suhteenne ei ole terveellä pohjalla. Silloin voi yrittää roikkua ja riippua kiinni ja näytellä siten itselle ja muille että minä "omistan" vakisuhteen.

    Äänestä

  • Neuvo! kirjoitti:

    LUULETTEKO TE MIEHET , että me (naisset) nautimme, kun TE TANSSITATTE
    VIERASTA NAISTA ! meidän vaan ooteleessa naistenrivissä ! ?

    Kuka takaa , että saan tanssia, jos sen seitsemän muuta odottaa hakuja aina MIESTEN ollessa vähempi tanssipaikalla! Ja vain nuoret, nätit, seksikkäät kelpaa tanssimaan ... ;) Terveellä pohjalla suhde = Mies määrää omien halujen mukaan ....
    Leikitään tulella ja ootellaan milloin ukko nappaa nuoremman, kun oman kanssa ei askeleet suju niin hyvin kuin vento vieraan - Xd.

    Joo, ja seksikin sujuu vieraan kanssa yht' hyvin kuin oman ! Vinkiksi !
    Siitä se alkaa, läheisyydestä, himosta ja kohtalosta!

    Äänestä

  • NaiseT vanhat kirjoitti:

    Seksiin : Se on vieraan kanssa parempaa kuin oman !
    Niinku tanssikin, se piristää ja saa uusia kuvioita halujen herätessä , suosittelen !
    Kaikkeen tottuu, joten askel, askeleelta kohti riippumattomuutta parisuhdetta !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tyttöystävä kirjoitti:

...miksi niin monet tanssivat pariskunnat tanssivat vain toistensa kanssa. Kilpailu tanssitaitoisista miehistä on niin ankara, ettei tavalliset moraalisäännöt päde. Tarkoitan sitä, että kun tanssii erikseen, katsotaan "irti" päässyt potentiaaliseksi iskukohteeksi oitis! Kyllä itsekin joudun yritysten kohteeksi, pakko myöntää, mutta miehet eivät tunnu olevan ihan yhtä häikäilemättömiä päästäkseen tavoitteeseensa.

Mielestäni olisi kiva tanssia muidenkin kanssa, mutta täytyy olla todella vahva itsetunto, jos meinaa selvitä vailla haavoja tuosta taistelusta. Liittyyhän tämä myös miehen itsensäkin käyttäytymiseen, mutta moni on sitä "heikompaa" sorttia.

Tämä on tietysti yleistys, sillä koska itse olen aina pitänyt rajana sitä onko kohde varattu vai ei, jossa suhteessa en VARMASTI ole ainoa! Kunnioitan toisten parisuhteita niin paljon, etten ainakaan itse halua olla SYY siihen että se kaatuu. Olisin tahtonut uskoa, että suurin osa muistakin ihmisistä ajattelisi samoin. Onhan suomalaisten aina sanottu olevan rehellistä kansaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu