siinä, että puolustaa lapsen oikeuksia? sitä, että lapsella on ISÄ JA ÄITI ja isä ja äiti tekee töitä ja ITSE elättävät itsensä ja lapsensa eivätkä heittäydy tukiloukkuun..??
Lapselle paras paikka on YDINPERHE, mistä hän saa miehen/naisen, äidin/isän roolin.
Ja nyt ei yh:t pliis alkako länkyttää jostain hakkaavasta ja dokaavasta ukosta! Jos sellainen on/on ollut, niin miksi olet tehnyt kersan sellaisen kanssa?
Lapselle paras paikka on YDINPERHE, mistä hän saa miehen/naisen, äidin/isän roolin.
Ja nyt ei yh:t pliis alkako länkyttää jostain hakkaavasta ja dokaavasta ukosta! Jos sellainen on/on ollut, niin miksi olet tehnyt kersan sellaisen kanssa?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kerro sitten hyvä ihminen mistä sen tietää millaiseksi mies muuttuu?
On se helppo aina sieltä helpolta puolelta toisia moittia ohimennen. Olen huomannut että tätä tapahtuu kaikilla elämänaloilla. Koitapa kasvaa aikuiseksi niin et enää pidä niin kovaa ääntä siitä, mitä toisetkin tahtovat toki mutta eivät pysty.
sille "helpolle" puolelle vaan valittavat tääl aina joka asiasta?
YHÄRI kyllä länkyttää, mutta ei vastaa kysymyksiin. Mitä loukkaavaa on lasten oikeuksien ajamisella?
Helpolle puolelle, eli huonoon suhteeseen?
Juu, ei kiitos mieluummin syön käpyjä ja juon kuralammikosta kuin jään huonoon suhteeseen vain lapsen takia.
Ja aloittajalle tiedoksi, että jos ydinperheessä aikuisten välit ovat huonot, niin ne vaikuttaa lapseenkin.
Lapsen saanti on kummallekin vanhemmalle stressaava asia, toiset sen kestää ja toiset ei. Se, kenellä kantti ei kestä, sitä ei kukaan voi etukäteen tietää.
En itsekään suunnitellut jääväni yksin lapsen kanssa.
Niin vain kävi, mutta kertaakaan ei ole tullut mieleen palata huonoon suhteeseen.
Mun lapsen etuja ja oikeuksia, mielenterveyttä ja onnellista elämää ajoi huomattavasti se tosiasia, että lähdettiin isän kanssa eri teille.
Lapsi on terve, sosiaalinen, iloinen, tykkää isästään ja tykkää äidistään.
Emme hauku toisiamme, emme toisillemme tai lapsen kuullen.
Eron jälkeen emme ole riidelleet, vaan sopineet asiat keskenämme.
Missä, MISSÄ kohdin mä en ajattele nyt lapseni etua?
Miksi lapsenne edut, oikeudet ja mielenterveys on nyt paremmassa huomassa kun hän (ilmeisesti) asuu sinun kanssasi?
Olethan varmasti antanut lapselle oikeuden kumpaankin vanhempaan, eli lapsi asuu 50/50 suhteessa teidän vanhempien luona ja jaatte kaikki ilot surut ja kulut samassa suhteessa?
Mikä sitten olet itse kun täällä kuljeskelet asiattomuuksia kertomassa palstassa asioiville? Mistä tiedät kuka täällä on kuka? Oletko ihan varma että kaltaisessa elämäntilanteessa elävät ihmiset ovat yhtä vmäisiä toisia kohtaan kuin te asiattomat, lapsiaan hoitavia ihmisiä nimittelevät täällä? Täällä on myös OIKEUDENMUKAISIA IHMISIÄ puolustautumassa, eikä niitä vihaisia yh-kasti-ihmisiä, joka sinunlaiselle palikalle on varmastikin kirosana.
Lapsen isällä on ollut vaikeaa ja kun hän lähti, hän sanoi ettei voi ottaa lasta pitkiä aikoja.
Yhdessä ollessamme tilanne oli se, että riitelimme suhdettamme rasittavasta asiasta joka päivä. Mikä se asia on, jääköön mietittäväksi, sillä en todellakaan halua riepotella asioitani (puhumattakaan exän asioista) ympäri nettiä.
Isä tapaa lastaan miten pystyy, ja usein tapaamiset peruuntuvat.
Muutti toiseen kaupunkiin, enkä usko että meillä 50/50-tilanne koskaan tulee toimimaan.
Lapsen tarha on tässä kaupungissa ja jos isä haluaa lapsen 50/50 luokseen hänen on pidettävä siitä kiinni, koska en voi viedä lasta tarhaan yllärinä ja en tietenkään halua pitää paikkaa "varalla" joka toinen viikko ja maksaa siitä.
Ilot ja surut (kulut myös) on suurimmaksi osaksi minun maksettavana.
Isä kyllä välittää lapsestaan,mutta ei tällä hetkellä kykene olosuhteidensa vuoksi pitämään usein.
Minulla ei ole mitään isää vastaan, enkä ole katkera.
Eroaminen oli tietenkin aluksi järkytys, pelotti jäädä pienen lapsen kanssa yksin, vaikka huomasin että ero oli helpotus, kun ei tarvinnut enää kantaa vastuuta myös miehestä.
Lapsikin voi varmasti paremmin, kun ei tarvitse kuunnella vanhempien riitoja eikä olla keskellä kireää kotitunnelmaa.
Äläkä valita.
kun perhettä perustettiin ja yhdessä oltiin, oli elämäkin erilaista.
maailma, ihmiset ja tilanteet muuttuu kokoajan!
vaikka sinä kuinka elät ydinperheessä, et voi ikinä taata kenellekkään että se kestäisi lopun ikäsi. voi tulla päivä, kun puolisosi löytää uuden, tai yksinkertaisesti jompikumpi kyllästyy, tavoitteet muuttuu, unelmat vaihtuu jne.
ihmiset, myös aikuiset, kasvaa ja kehittyy kokoajan. ympäristö muuttuu.
joskus kasvetaan ulos suhteesta.
hakkaavat ja dokaavat äijät ei välttämättä olleet sellaisia silloin kun lapsia tehtiin.
ja mitä hittoa sitä miettimään, miksi joskus teit. nyt on nyt ja sen mukaan elettävä. turha sitä on menneisyyttään syytellä.
minä en yksinhuoltajana ole heittäytynyt tukiloukkuun kertaakaan, jos sitä 8 kuukauden äitiyslomaa ei lasketa. minä tienaan kyllä rahat, lapsilisän saan kyllä siinä missä muutkin.
ei se ydinperhe ole lapselle aina paras vaihtoehto, ei silloin jos se ei toimi.
rooleja lapsi imee itseensä kyllä muualtakin, ja sitäpaitsi kyllä monissa eroperheissä se etävanhempi on läsnä edelleen.
Meillä isoin ero ydinperheeseen on oikeastaan vain se, että lapsilla on kaksi kotia 3km etäisyydellä toisistaan.
Aikuiset käy töissä eikä sossussa ja elatukset maksetaan ajallaan.
Lähillä lapset ovat 20 yötä/kk ja etällä 10yötä/kk.
Lomilla sitten pidempiä jaksoja puolin ja toisin.
Yhteishuoltajuus on ja isommista lasten asioista todella päätetään yhdessä.
Jos isällä tai äidillä on menoa, niin tapaamisia voidaan järjestellä tapauskohtaisesti.
2 vuotta sitten erosimme ja ihan hyvin tämä elämä näinkin on sujunut.