Apuja!!

Hei. Itselläni on noin vuoden ikäinen Dalmatiankoira uros,joka on saanut tämän omistajan täysin neuvottomaksi. Koira on kiltti ja mukava isäntäväelle, mutta vieraalle agressiivinen. Koira ei varsinaisesti ole purrut,mutta vieraan osuessa kohdalle "hyökkää" päälle ja näykkii. On täysin mahdoton liikkua koiran kanssa missään. Mikä avuksi?! Esimmäinen koirani tämä ei ole eli olen kouluttanut monen monta koiraa aikaisemmin. Olen alkanut miettimään tosissani koiran luovuttamista pois, sillä tunnen itseni täysin epäonnistuneen. Ammattiavut ovat kaikki niin kaukana ,että se tuottaisi rahallisesti vaikeuksia. Olen miettinyt koiran leikkaamista,mutta miten viedä eläinlääkärille tälläinen koira? Koiran tullessa minulle oli nuoresta iästään huolimatta kerennyt vaihtaa jo monta kertaa kotia. Käytös on tullut noin puolen vuoden sisällä, aikaisemmin ei ollut mitään ongelmia. Väkivaltaa tämä koira ei ole minulla olessani todellakaan kohdannut,joten sekään ei syynä pitäisi olla. Kaikki neuvot olisivat nyt tervetulleita.
3149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kokee vieraita uhkana ja suojelee perhettään? Sinun täytyy tehdä koirallesi selväksi että olet johtaja ja suojelet koiraa eikä koira teitä. Mitäs jos vaikka soittaisit jollekkin ongelma koira kouluttajalle ja kertoisit tilanteen niin hän voisi antaa koulutus neuvoja puhelimitse.

Äänestä

minulla on hieman samankaltainen ongelma mutta koirani on vasta pentu ja siksi haluaisin tietää onko normaalia käytöstä vai kannattaako huolestua???? Meillä ongelmana on se että jos koirani leikkii toisen koiran kanssa niin se saa yhtäkkiä hirveitä raivokohtauksia...ärisee, murisee,puree ja kun menen väliin puraisee myös minua. auttakaa!!!!pentu testaa myös kamalasti..onkohan sen vaikea alistua koirille? omistajalle?

Äänestä
  • tiedättekö mitään hyvää ammattilaista joka olisi valmis antamaan neuvoja ilman koiran näkemistä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


epäonnistunut kirjoitti:

Hei. Itselläni on noin vuoden ikäinen Dalmatiankoira uros,joka on saanut tämän omistajan täysin neuvottomaksi. Koira on kiltti ja mukava isäntäväelle, mutta vieraalle agressiivinen. Koira ei varsinaisesti ole purrut,mutta vieraan osuessa kohdalle "hyökkää" päälle ja näykkii. On täysin mahdoton liikkua koiran kanssa missään. Mikä avuksi?! Esimmäinen koirani tämä ei ole eli olen kouluttanut monen monta koiraa aikaisemmin. Olen alkanut miettimään tosissani koiran luovuttamista pois, sillä tunnen itseni täysin epäonnistuneen. Ammattiavut ovat kaikki niin kaukana ,että se tuottaisi rahallisesti vaikeuksia. Olen miettinyt koiran leikkaamista,mutta miten viedä eläinlääkärille tälläinen koira? Koiran tullessa minulle oli nuoresta iästään huolimatta kerennyt vaihtaa jo monta kertaa kotia. Käytös on tullut noin puolen vuoden sisällä, aikaisemmin ei ollut mitään ongelmia. Väkivaltaa tämä koira ei ole minulla olessani todellakaan kohdannut,joten sekään ei syynä pitäisi olla. Kaikki neuvot olisivat nyt tervetulleita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu