ja kaikenlisäksi vielä mäykyn kaveriksi, kumpikin ovat narttuja.
Nyt olen aidannut 2500 m2 talon ja ulkorakennusten ympäriltä, sekä tehnyt uuden pääportin, sekä kaksi muuta porttia.
Seuraava vaihe olisi tehdä tulokkaalle oma koiratalo, mutta ohjeita ja piirustuksia löytyy netissä vähän, oikeastaan en löytänyt yhtään.
Olen myös yrittänyt varautua siihen, että uusi kaverimme tykkää olla sisätiloissa, joten pintaremontin teko on jätetty toistaiseksi myöhemmäksi. Mutta ruokinta on huolenaiheeni, ennenkaikkea se, miten, kuinkapaljon ja mitä tarjoan tulevalle bernhardilaisellemme.
Ihan totta, bernhardilainen on tulossa
7
1188
Vastaukset
- ryynis
"Mutta ruokinta on huolenaiheeni, ennenkaikkea se, miten, kuinkapaljon ja mitä tarjoan tulevalle bernhardilaisellemme."
Kyllä vastuuntuntoinen kasvattaja neuvoo ruokinta-asioissa.
Jos ei, itse en edes ottaisi koiraa tällaiselta.- kykkä näin on
olen samaa mieltä, kyllä kasvattajalta pitäisi tulla ohjeet pennun mukana. Meille on tullut joka kerta. Ja koiria on ollut 5 kpl.ei tosin yhtä aikaa.
- pakumummo
kyllä se asia on niin vastuuntuntoinen kasvattaja antaa ohjeet ja on mukana ja tukena koiraa kasvatettaissa ,meillä ainakin koko koiran elämän ajan ,samalta kasvattajalta jo kolmas bernhardilainen,ja olemme olleet koiriin ja kasvattajaan ERITTÄIN TYYTYVÄISIÄ,vaikka koira tarvinnut apua keskellä yötä aina valmiina auttamaan,pitkäikäisten bertsujen onnellinen omistaja
- st.b
Ruokintaohjeet on yksilöllisiä ja aina kasvattajan vastuulla. Kauppakirjassa on myös kohta, jossa myyjä vakuuttaa antaneensa kaiken mahdollisen tiedon rodusta ja ko. pennusta (terveys) hoito- ja ruokintaohjeistuksineen ostajalle ja ostaja vetästessä nimen paperiin vakuuttaa nämä tiedot saaneensa. Kirjallisena ja kasvukäyrineenhän ruokintaan kunnon kasvattajat ohjeistavat, joteska vaadi sitä, koska sekin kuuluu olennaisena osana koiran kauppaan.
- aloittaja.
st.b kirjoitti:
Ruokintaohjeet on yksilöllisiä ja aina kasvattajan vastuulla. Kauppakirjassa on myös kohta, jossa myyjä vakuuttaa antaneensa kaiken mahdollisen tiedon rodusta ja ko. pennusta (terveys) hoito- ja ruokintaohjeistuksineen ostajalle ja ostaja vetästessä nimen paperiin vakuuttaa nämä tiedot saaneensa. Kirjallisena ja kasvukäyrineenhän ruokintaan kunnon kasvattajat ohjeistavat, joteska vaadi sitä, koska sekin kuuluu olennaisena osana koiran kauppaan.
Toisessa aloituksessa kerroin, että pentu tulee lapseni äidilta ja on hänen puolelta synttärilahja yhteiselle lapsellemme ja kyllä siitä asiasta on yhdessä keskusteltu ja asumme Saarenmaalla.
Siksi kysyn noita ruokintaohjeita, koska lapseni äiti on virolainen bernhardilaisten kasvattaja pienimuotoisesti, että kuinka paljon nuo neuvot eroavat suomalaisista vastaavista. - St.b
aloittaja. kirjoitti:
Toisessa aloituksessa kerroin, että pentu tulee lapseni äidilta ja on hänen puolelta synttärilahja yhteiselle lapsellemme ja kyllä siitä asiasta on yhdessä keskusteltu ja asumme Saarenmaalla.
Siksi kysyn noita ruokintaohjeita, koska lapseni äiti on virolainen bernhardilaisten kasvattaja pienimuotoisesti, että kuinka paljon nuo neuvot eroavat suomalaisista vastaavista.Ei sillä ole merkitystä, miten paljon ohjeet eroavat. Ei tuota voi kukaan edes tietää, koska tuskin kenelläkään on virolaisten ja suomalaisten kasvattajien hoito ja ruokintaohjeiden verrokkiryhmiä tai eri kasvattajien ohjeita, joita edes vertailisi. Pääasia on, että koiran kasvattaja antaa ohjeet, hyviksi ja oikeiksi omille koirilleen kokemuksella todenneensa, OMAN kasvattinsa OMISTAJALLE. Mikä ruokinta ja ruoka sopii yhdelle, ei välttämättä ollenkaan sovi toiselle. Siksi siis pentueen kasvattajan ON ohjeistettava omansa, kun hänellähän se tieto ja kokemus omista koiristaan nimenomaan on.
- ennenkö ottaa koiran
että mitä se tarvii
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1921358
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138903- 85852
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52761- 51758
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253637Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä318612Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7595Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55589- 53584